Mitä odotan persuilta

Minä uutena persujen äänestäjänä edellytän, että puolue pyrkii aidosti vastaamaan niihin asioihin, joiden takia kansa persuja äänestää.
Suomeksi sanottuna; pyrkii vahvasti hallitusvastuuseen, ajamaan niitä asioita joita persujen kannattajat haluaa.
On äänestäjien pettämistä, mikäli jäädään oppositioon odottelemaan vielä lisää kannatusta, sillä ei kansa elä pelkästä kannatuksesta, vaan siitä mitä politiikkaa harjoitetaan.
Nyt vain oikeesti töihin, jos pääministerin paikkaa tarjotaan, niin kiinni vaan.
Tärkeimmältä koko valtakunnan kannalta lienee, kun kokoomus ei ole kukkona tunkiolla, viemässä Suomea perikatoon.
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitään ei anneta eikä tarjota. Kaikki otetaan. Äänestystuloksen mukaan se menee. Nykypohjalle persut olisi jo nyt parempi kuin esim vihreät oli. Energiaveroa ollaan kovasti aina muutettu siihen suuntaan kun persut on halunnu. Ja perustuslakiin ei tulla kirjaamaan, että Suomi on eu:n jäsen. Saahan sitä kaikkiin liittoihin kuulua ja pääsee niistä myös pois jos ei niistä ole mitään hyötyä.

Äänestä

Ykkösteemana on kyllä kakun kasvattaminen kotimaassa. Todellisuudessa kakku kasvaa ulkomailla. Samalla kotimaankakku lässähtää. Yrityksethän päättävät itse, ihan vapaasti, miten verokevennyshyödyn käyttävät. Ja ahneet sijoittajathan sijoittavat globaalisti sinne mistä parhaimman hyödyn saavat. Ei siinä isänmaallisuus paljon paina. Nyt, jos koskaan perussuomalaisuutta tarvitaan!

Äänestä

Hallitusneuvotteluissa puolueen painoarvon määrittelee hyvin pitkälle sen vaaleissa saama äänimäärä. Suurin puolue pystyy saamaan tavoitteitaan hallitusohjelmaan helpommin kuin pieni. Mikään puolue ei kuitenkaan pysty yksin sanelemaan hallitusohjelmaa. Lopulliset hallitusohjelmat ovatkin aina enemmän tai vähemmän kompromisseja niiden puolueiden ohjelmatavoitteista jotka pystyvät sopimaan yhteistyöstä. Poikkeuksena RKP jolle käy melkein mikä vaan, kunhan saavat yhdenkin ministeripaikan. Timo Soini on tehnytkin selväksi, että vastuu otetaan, mutta ei millä hinnalla (ehdoilla) tahansa. Perussuomalaisten oma hallitusohjelma (tavoitteet) tulee piakkoin, oliko jo tällä viikolla, sitten näemme tarkemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen tosissani kirjoitti:

Minä uutena persujen äänestäjänä edellytän, että puolue pyrkii aidosti vastaamaan niihin asioihin, joiden takia kansa persuja äänestää.
Suomeksi sanottuna; pyrkii vahvasti hallitusvastuuseen, ajamaan niitä asioita joita persujen kannattajat haluaa.
On äänestäjien pettämistä, mikäli jäädään oppositioon odottelemaan vielä lisää kannatusta, sillä ei kansa elä pelkästä kannatuksesta, vaan siitä mitä politiikkaa harjoitetaan.
Nyt vain oikeesti töihin, jos pääministerin paikkaa tarjotaan, niin kiinni vaan.
Tärkeimmältä koko valtakunnan kannalta lienee, kun kokoomus ei ole kukkona tunkiolla, viemässä Suomea perikatoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu