”Pankkipuolue” syntyi 90-luvun kriisissä ja hallitsee edelleen!

Suomen tulevaisuus näyttää heikolta, kun punnitsee parin vuosikymmenen talouskehitystä. Suomeen on syntynyt noin miljoonan työvoimaan kuuluvan ihmisen jättityöttömyys ja samalla syrjäytyminen työsuhteen eduista kuten terveydenhoito. Suuri poliittinen virhearvio yrittäjyyden saralla oli 90-luvun alun pankkikriisin hoito, jota seurasin läheltä mm. Okon johtokunnan asiantuntijana. Nyt Nokia on "myyty" ulkomaille, vaikka yhtiö on saanut mittavat tuet Suomesta.

Kun kriisipaketista päätettiin vuonna 1993, keskeinen perustelu oli auttaa pankkien laina-asiakkaita. Noin 50.000 yrittäjää ajettiin konkurssiin mutta ”pankkipuolueet” takasivat pankkien talouden vastikkeetta: ”Pankkituki ilman ehtoja”. Kun pankkituesta päätettiin, puhuttiin odotusarvona muutaman miljardin markan tuen tarpeesta. Tukitarve oli satoja miljardeja, kun laskee mukaan piilotuet.

Sanoin asian halki vuoden 2005 presidenttiehdokkaana: ”Pankkituki ilman ehtoja oli Suomen historian tyhmin talouspäätös” ja nyt julkaistu kirjallisuus on vain vahvistanut tätä kuvaa. Suomi menetti vähintään puolet kansallisvarallisuudestaan pankkikriisin huonon hoidon johdosta ja pysyvästi tuhansia parhaita työnantajia ja sitä kautta puoli miljoonaa työpaikkaa.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 %:iin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 %:ia BKT:stä. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat holtittomaan riskinottoon tarjoamalla valuuttaluottoja yrityksille vakuuksista piittaamatta. Lisähuomion ansaitsee se, että suuri osa pankkien johtokunnan jäsenistä rikastui ”yli yön”, kun valtion tukeen turvautunut pankki myi lähipiirilleen omaisuutta alihintaan, jolloin luontiin pohja vallitsevalle luokkayhteiskunnalle.

Minulle merkitsee paljon se, että Kirkkohallitus oli Suomessa se organisaatio, joka 1990-luvun pankkikriisissä ”uskalsi” ajaa yrittäjien oikeusturvaa. Muut yhteiskunnan vaikuttujat vaikenivat mukaan lukien suuret puolueet. Kovin suuria vastaväitteitä ei edes aiheuttanut se, että tuohon aikaan säädettiin kriisilait, jotka tarkoittivat pankkivelallisten oikeusaseman täydellistä romuttamista.

Luokkayhteiskuntaa on siitä lähtien rakennettu. Syy lienee sama kuin Yhdysvalloissa tai Venäjällä. Pankkien sisäpiiri, jotka pankkikriisin myötä saivat joko vastikkeetta tai pilkkahintaan ostaa pankkien ja niiden asiakkaiden omaisuutta ovat nyt kaikessa etuoikeutettuja, koska heillä on suuri intressi ja suuri varallisuus maksaa puolueille vaalitukea.

Mitä teki nykyhallitus kriisivuonna 2008. Silloinkin pankeille myönnettiin kaikessa hiljaisuudessa 50 miljarin tuki. Kun kotimainen finanssiala uhkasi menettää rahansa keinottelussa heikoissa euromaissa, hallitus sitoutui tukitoimiin, joiden suuruusluokka on noin kymmenkertainen lapsilisiin nähden. Pankkipuolue on siis vahva ja voi hyvin!

Kehittyvien maakuntien Suomi ry ilmeisesti aikoi vaikuttaa rahoittamiinsa politiikkoihin ”banaanivaltion tyyliin”. Ajatus oli muuttaa kaupunkikeskusten puistot jättimäisiksi halleiksi, jotka sitten olisi myyty ulkomaille. Voitot olisivat olleet tähtitieteellisiä.

Nykyhallitus on ollut täysin toimintakyvytön, kun se on selvitellyt Kehittyvien maakuntien Suomi ry ja vastaavien vaalisotkuja ja tietenkin hankkinut uutta vaalirahoitusta.
1237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Presidenttiehdokas Arto Lahti yritti moneen kertaan puhua tästä asiasta viime presidentinvaalejen tv-lähetyksissä, mutta kristillisdemokraattien Bjarne Kallis keskeytti hänet joka kerta samoin kuin poliittiset tv-juontajat. Aihe ei kuulunut sallittujen puheenaiheiden piiriin, koska Koiviston konklaavi on pyhä asia oikeusmurhaajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


artolahti kirjoitti:

Suomen tulevaisuus näyttää heikolta, kun punnitsee parin vuosikymmenen talouskehitystä. Suomeen on syntynyt noin miljoonan työvoimaan kuuluvan ihmisen jättityöttömyys ja samalla syrjäytyminen työsuhteen eduista kuten terveydenhoito. Suuri poliittinen virhearvio yrittäjyyden saralla oli 90-luvun alun pankkikriisin hoito, jota seurasin läheltä mm. Okon johtokunnan asiantuntijana. Nyt Nokia on "myyty" ulkomaille, vaikka yhtiö on saanut mittavat tuet Suomesta.

Kun kriisipaketista päätettiin vuonna 1993, keskeinen perustelu oli auttaa pankkien laina-asiakkaita. Noin 50.000 yrittäjää ajettiin konkurssiin mutta ”pankkipuolueet” takasivat pankkien talouden vastikkeetta: ”Pankkituki ilman ehtoja”. Kun pankkituesta päätettiin, puhuttiin odotusarvona muutaman miljardin markan tuen tarpeesta. Tukitarve oli satoja miljardeja, kun laskee mukaan piilotuet.

Sanoin asian halki vuoden 2005 presidenttiehdokkaana: ”Pankkituki ilman ehtoja oli Suomen historian tyhmin talouspäätös” ja nyt julkaistu kirjallisuus on vain vahvistanut tätä kuvaa. Suomi menetti vähintään puolet kansallisvarallisuudestaan pankkikriisin huonon hoidon johdosta ja pysyvästi tuhansia parhaita työnantajia ja sitä kautta puoli miljoonaa työpaikkaa.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 %:iin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 %:ia BKT:stä. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat holtittomaan riskinottoon tarjoamalla valuuttaluottoja yrityksille vakuuksista piittaamatta. Lisähuomion ansaitsee se, että suuri osa pankkien johtokunnan jäsenistä rikastui ”yli yön”, kun valtion tukeen turvautunut pankki myi lähipiirilleen omaisuutta alihintaan, jolloin luontiin pohja vallitsevalle luokkayhteiskunnalle.

Minulle merkitsee paljon se, että Kirkkohallitus oli Suomessa se organisaatio, joka 1990-luvun pankkikriisissä ”uskalsi” ajaa yrittäjien oikeusturvaa. Muut yhteiskunnan vaikuttujat vaikenivat mukaan lukien suuret puolueet. Kovin suuria vastaväitteitä ei edes aiheuttanut se, että tuohon aikaan säädettiin kriisilait, jotka tarkoittivat pankkivelallisten oikeusaseman täydellistä romuttamista.

Luokkayhteiskuntaa on siitä lähtien rakennettu. Syy lienee sama kuin Yhdysvalloissa tai Venäjällä. Pankkien sisäpiiri, jotka pankkikriisin myötä saivat joko vastikkeetta tai pilkkahintaan ostaa pankkien ja niiden asiakkaiden omaisuutta ovat nyt kaikessa etuoikeutettuja, koska heillä on suuri intressi ja suuri varallisuus maksaa puolueille vaalitukea.

Mitä teki nykyhallitus kriisivuonna 2008. Silloinkin pankeille myönnettiin kaikessa hiljaisuudessa 50 miljarin tuki. Kun kotimainen finanssiala uhkasi menettää rahansa keinottelussa heikoissa euromaissa, hallitus sitoutui tukitoimiin, joiden suuruusluokka on noin kymmenkertainen lapsilisiin nähden. Pankkipuolue on siis vahva ja voi hyvin!

Kehittyvien maakuntien Suomi ry ilmeisesti aikoi vaikuttaa rahoittamiinsa politiikkoihin ”banaanivaltion tyyliin”. Ajatus oli muuttaa kaupunkikeskusten puistot jättimäisiksi halleiksi, jotka sitten olisi myyty ulkomaille. Voitot olisivat olleet tähtitieteellisiä.

Nykyhallitus on ollut täysin toimintakyvytön, kun se on selvitellyt Kehittyvien maakuntien Suomi ry ja vastaavien vaalisotkuja ja tietenkin hankkinut uutta vaalirahoitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu