Kansallisteatterin suurella näyttämöllä menee uusin johdannainen Väinö Linnan Pohjantähden alla romaanisarjasta. Mika Myllyahon ja Saana Lavasten ohjaus on nimellä "Täällä Pohjantähden alla 2011".
Ryhmäteatteri on erikoistunut tämänkaltaisiin uustulkintoihin. Myllyaho jatkaa Kansallisessa entisen teatterinsa linjaa. Joskus on pakko miettiä, onko oikein valaa vanha teos uuteen muottiin ja markkinoida se entisellä nimellä. Nyt yhdistelmä kuitenkin toimii hyvin.
Pohjantähti 2011 näytelmän perusideana on, että tämän päivän Suomi on jakautumassa samaan tapaan kuin sata vuotta sitten.
Vastakohtaisuudet eivät löydä purkautumistietä, hyvinvointiyhteiskunnassa kytee kapina.
Vanha asetelma, uusi lavastus. Samaa aihetta lähestyy Ateneumissa avattu upea näyttely "Arjen sankarit". Myös runsaan sadan vuoden takainen naturalismi koskettaa tämän päivän arkea.
Perusidea on hyvin kiinni ajassa. Poliittiset gallupit ovat siitä yksi todiste. Pitkään vakaana olleen kuvion päällä vilkkuu nyt punainen valo. Ei perussuomalaisten kannatuksen nousu tyhjästä lähde. Yhteiskunnan jakautuminen ei näy eduskunnan ja valtioneuvoston välisessä Helsingin keskustassa, mutta Itä-Helsinkiä pitemmältä sitä ei tarvitse etsiä.
Pohjantähti 2011 keskittyy epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka muistuttavat sadan vuoden takaista torpparikysymystä. Konkreettiset tapaukset ovat seurausta, perussyyt löytyvät syvemmältä. Samoin kuin sata vuotta sitten maailmassa on menossa suuri muutos, joka tuntuu uhkaavalta. Tästä selittyy jopa onnettomiin romaanikerjäläisiin kohdistuva viha.
Päivän päälle kuvio piirtyy näin: Globalisaation johdosta tuotanto hakeutuu niihin maihin, joissa kaikki tehdään halvemmalla.
Palkat, sosiaaliturva, verot, kaikki ovat nousevissa talousmahdeissa niin alhaisia, että investoinnit suuntautuvat sinne. Yritysten siirtyminen on tehty helpoksi poliittisin päätöksin. Eurooppalaisissa hyvinvointivaltiossa tuloihin muodostuu aukko ja työttömyys nousee. Vajetta paikataan velkarahalla, mistä seuraa finanssikriisi.
Suomikin maksaa Kreikan lisäksi pian myös Portugalia, vaikka rahat eivät riitä oman hyvinvoinnin ylläpitoon. Tämä selvitys ei ole Myllyahon tulkintaa, vaan Paavo Väyrysen uudesta kirjasta "Huonomminkin olisi voinut käydä".
Myös Nokian ratkaisuista on muodostunut puheenvuoro tähän tilanteeseen. Nokian nörtit pelkäävät, että heistä tulee tämän päivän torppareita. He ovat raivanneet tyhjästä suosta pellon, jonka uudet omistajat laittavat jakoon. Media välittää tuntoja reaaliajassa, koska se rakastaa uhkia. Mahdollisuuksiin paneudutaan vasta myöhemmin, kun Nokia älyää kertoa, että huonomminkin olisi voinut käydä. Yhtiön viestintästrategian notkahduksella on fataaleja seurauksia.
Timo Soinin ei tarvitse tehdä muuta kuin kuunnella puheenvuoroja ja nyökytellä päätään. Harva heti muistaa, että ilman Nokiaa Suomi olisi toisen näköinen, köyhempi. Ja että niin Nokialla kuin Suomella on myös välineitä selviytyä murroksesta, joka on vasta alussaan. Ei sadan vuoden takainen mullistuskaan kypsynyt vuodessa eikä edes vuosikymmenessä. Maailman laiva kääntyy hitaasti.
Poliittisesti eniten kärsii nyt Jutta Urpilaisen Sdp, joka "oikean Pohjantähden" aikaan oli ratkaisu. Sadassa vuodessa aate on kulunut loppuun ja sitoutuneetkin joukot ammattiyhdistysliikettä myöten ottavat etäisyyttä. Todellinen uusi työväenpuolue on perussuomalaiset, ei kokoomus, jonka mannekiinit ovat hyväosaisia. Voi olla ettei se sittenkään kanna tässä murroksessa kalkkiviivoille asti, kun menestyksen kintereillä seuraa pelko.
Myllyahon Pohjantähdessä ei ole oikeastaan ollenkaan päärooleja, tähtiä.
Koskelan Jussi on eleetön kärsijä, jonka elämäntyö on raataa. Se sopii teemaan, mutta Suomessa on myös toisenlaista totuutta. Raatajia on enemmän, mutta heidän tulevaisuutensa riippuu menestyjistä. Sen verran Suomi on sadassa vuodessa kehittynyt, että lopputulos on protesti, ei kapina eikä ainakaan vallankumous. Toivottavasti.
Ryhmäteatteri on erikoistunut tämänkaltaisiin uustulkintoihin. Myllyaho jatkaa Kansallisessa entisen teatterinsa linjaa. Joskus on pakko miettiä, onko oikein valaa vanha teos uuteen muottiin ja markkinoida se entisellä nimellä. Nyt yhdistelmä kuitenkin toimii hyvin.
Pohjantähti 2011 näytelmän perusideana on, että tämän päivän Suomi on jakautumassa samaan tapaan kuin sata vuotta sitten.
Vastakohtaisuudet eivät löydä purkautumistietä, hyvinvointiyhteiskunnassa kytee kapina.
Vanha asetelma, uusi lavastus. Samaa aihetta lähestyy Ateneumissa avattu upea näyttely "Arjen sankarit". Myös runsaan sadan vuoden takainen naturalismi koskettaa tämän päivän arkea.
Perusidea on hyvin kiinni ajassa. Poliittiset gallupit ovat siitä yksi todiste. Pitkään vakaana olleen kuvion päällä vilkkuu nyt punainen valo. Ei perussuomalaisten kannatuksen nousu tyhjästä lähde. Yhteiskunnan jakautuminen ei näy eduskunnan ja valtioneuvoston välisessä Helsingin keskustassa, mutta Itä-Helsinkiä pitemmältä sitä ei tarvitse etsiä.
Pohjantähti 2011 keskittyy epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka muistuttavat sadan vuoden takaista torpparikysymystä. Konkreettiset tapaukset ovat seurausta, perussyyt löytyvät syvemmältä. Samoin kuin sata vuotta sitten maailmassa on menossa suuri muutos, joka tuntuu uhkaavalta. Tästä selittyy jopa onnettomiin romaanikerjäläisiin kohdistuva viha.
Päivän päälle kuvio piirtyy näin: Globalisaation johdosta tuotanto hakeutuu niihin maihin, joissa kaikki tehdään halvemmalla.
Palkat, sosiaaliturva, verot, kaikki ovat nousevissa talousmahdeissa niin alhaisia, että investoinnit suuntautuvat sinne. Yritysten siirtyminen on tehty helpoksi poliittisin päätöksin. Eurooppalaisissa hyvinvointivaltiossa tuloihin muodostuu aukko ja työttömyys nousee. Vajetta paikataan velkarahalla, mistä seuraa finanssikriisi.
Suomikin maksaa Kreikan lisäksi pian myös Portugalia, vaikka rahat eivät riitä oman hyvinvoinnin ylläpitoon. Tämä selvitys ei ole Myllyahon tulkintaa, vaan Paavo Väyrysen uudesta kirjasta "Huonomminkin olisi voinut käydä".
Myös Nokian ratkaisuista on muodostunut puheenvuoro tähän tilanteeseen. Nokian nörtit pelkäävät, että heistä tulee tämän päivän torppareita. He ovat raivanneet tyhjästä suosta pellon, jonka uudet omistajat laittavat jakoon. Media välittää tuntoja reaaliajassa, koska se rakastaa uhkia. Mahdollisuuksiin paneudutaan vasta myöhemmin, kun Nokia älyää kertoa, että huonomminkin olisi voinut käydä. Yhtiön viestintästrategian notkahduksella on fataaleja seurauksia.
Timo Soinin ei tarvitse tehdä muuta kuin kuunnella puheenvuoroja ja nyökytellä päätään. Harva heti muistaa, että ilman Nokiaa Suomi olisi toisen näköinen, köyhempi. Ja että niin Nokialla kuin Suomella on myös välineitä selviytyä murroksesta, joka on vasta alussaan. Ei sadan vuoden takainen mullistuskaan kypsynyt vuodessa eikä edes vuosikymmenessä. Maailman laiva kääntyy hitaasti.
Poliittisesti eniten kärsii nyt Jutta Urpilaisen Sdp, joka "oikean Pohjantähden" aikaan oli ratkaisu. Sadassa vuodessa aate on kulunut loppuun ja sitoutuneetkin joukot ammattiyhdistysliikettä myöten ottavat etäisyyttä. Todellinen uusi työväenpuolue on perussuomalaiset, ei kokoomus, jonka mannekiinit ovat hyväosaisia. Voi olla ettei se sittenkään kanna tässä murroksessa kalkkiviivoille asti, kun menestyksen kintereillä seuraa pelko.
Myllyahon Pohjantähdessä ei ole oikeastaan ollenkaan päärooleja, tähtiä.
Koskelan Jussi on eleetön kärsijä, jonka elämäntyö on raataa. Se sopii teemaan, mutta Suomessa on myös toisenlaista totuutta. Raatajia on enemmän, mutta heidän tulevaisuutensa riippuu menestyjistä. Sen verran Suomi on sadassa vuodessa kehittynyt, että lopputulos on protesti, ei kapina eikä ainakaan vallankumous. Toivottavasti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osin olet oikeassa. Nokia siirtää massairtisanomiset onko se 5000 tai 10000 henkilöä alihankkioineen vaalien jälkeen. Miksi? Kepulainen Ollila suojaa hallitusta. Jos ennen vaaleja irtisanomiset? Äänet taas menisi Soini laariin. Tätä on jo monet epäillee..