olla totta, että puna-yle saa toimia SAK/demarimafian towerituomiostuimen äänitorvena.
Ensin joku vuotaa paperit poliisitutkinnasta tuolle mafialle, ja sitten niitä levitellään ennenkuin virallinen tuomiokaan on annettu.
luuleeko SAK/demarit, että he ovat joitain ylimyksiä jotka saavat toimia miten vain, kunhan vain syyttävät keskustaa.
kansa on nyt saanut SAK/demarimafian puuhailuista, ja ajojahdeista tarpeekseen, koska tietää, että SAK/demareilla on itsellään ollut taulukauppoja, ja seminaareja aivan samalla tavalla.
Niin on myöskin säätiönsä jakaneet rahaa aivan samalla tavalla.
Nyt jos jotain pitäiskin tutkia, ovat SAK/demut itse.
Soppatykki, urheiluopistosäätiö, työväenyhdistyksien kannatusyhdistykset, ja mitä kaikkea kautta noita rahoja onkaan kierrätetty, ja yritetty jälkiä peitellä.
Saivat myöskin sitä kuuluisaa nova rahaa, mikä pestiin muka puhtaaksi sillä, että se oli tullut jonkun työväen tukiyhdistyksen kautta.
Eli en yhtään ihmettele jos SAK/demarimafia paniikissaan ajojahtaa punatoimittajiensa kautta muita, ja lähinnä Keskustaa.
Vanhasen ajojahtaaminen on nyt jo turhaa puuhaa, ja takuulla sattuu demupellejä itseään jalkaan ennen vaaleja.
Lipposen touhu vaiennettiin sillä, että yhteiskunnan rahoilla hankittiin 1000 sivua wikileakseja, ja sitten sieltä poimittiin vain muiden, kuin demujen aineisto julkilevitykseen puna-ylen kautta.
Täytyykin ihmetellä, että Suomi on muka korruptiovapaa maa, kun SAK/demarimafian touhuja seuraa.
Siellä rehottaa suoranainen mafiatouhu.
Miksikähän ei esim. Kristilliset puutu demujen ketkuiluihin, vaiko tarkoittako tuo demokratia sana heidänkin nimessä, että ovat syntitaakassaan uskoonhurahtaneita demareita.
Persujen kannatuksen nousu johtuneekin varmaan siitä, että sellaiset liittoihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät hyväksy sitä, että heiltä kusetetaan SAK/demujen toimesta rahaa demareiden politikointiin, niin haluavat pudottaa tuon kalliiksi tulevan mätäpaiseen pois eduskunnasta.
Minä ainakin noin tekisin, että en antaisi ääntäni demuille, koska noin ketkusti ovat varastaneet työttömyysturvakseni maksamani maksut muuhun käyttöön.
Ilmankos se maksu onkin kymmenenkertaa korkeampi, kuin loimaalla.
Jos joku haluaa kuulua littoon, niin hoitakoon myöskin maksunsa itse.
nythän onkin niin, että SAK/demarimafia oikein lakoilla uhkaillen kieltäytyi tuon maksun muuttamisesta henkilön itsensä hoidettavaksi, koska se on prosentuaalinen, ja työnantaja laskee sen suoraan tilistä.
Tuossakin on vääryys, että työnantajat tuollaiseen touhuun ovat SAK/demarimafian toimesta pakotettu.
Nokiahan meinasi tuon sihteerinä toimisen lopettaa, niin oitis tuli lakonuhka, ja punanutu marssivat pihalle.
SAK/demarit kusettaa työläisiä ökyrosvojen hyväksi, mutta omapa on asiansa, kun ovat niin typeriä, että sallivat tuon tapahtuvan. No, SAK/demuäänestäjät ovatkin sellaisia "aivan" ihmisiä, kun niiille jotain selittää.
Eli aivopesulle herkkiä, ja typeryydessään autuaita.
Kaikkihan tuolla eduskunnassa ketkuja ovat, mutta demarit kaikkein ketkuinpia.
Valto Kosken juttu pitäiskin nyt esittää uusintana, viikkoa ennen vaaaleja, vaan arvatkaapa häviääkö tuo nauha sitä ennen, ja eihän SAK/demarimafian punatoimittajat tuota ppäästä esitykseen uudestaan, vaan marssivat vaikka pihalle, ja hiljentävät koko ylen.
Valto Koski on ainoa demaripolitiikko, jonka katson olevan sillä asialla, millä on sanonutkin olevansa.
Kummasti vain SAK/demarimafia hänetkin vaiensi.
Eli nyt pitää ylen johdon ottaa lujat otteet, jotta ei koko yle menetä uskottavuuttaan.
Uutisointikin on niin punaväristä, ettei oikein kiinnosta enää edes katsoa.
minä äänestän keskustaa tai kokoomusta, mutta en missään tapauksessa ylimieli SAK/demareita.
Suomi ei ole vielä mikään Pohjois-Korea, tai ruhnama-valtio, onneksi.
siihen suuntaan oli kyllä' kovaa vauhtia jo SAK/demujen johdolla menossa.
Jäättteenmäelle hatun nosto, ja Vanhanen takaisin politiikkaan. Tai ainakin Presidentiksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
on koko demarointi tuotu hyvin esille.
vanhanen muka presidentiksi
Presidentti Vanhanen olisi, kuin nykyinen setalainen puna-mummo.
Nykyinen puolustusvoimien ylipäällikkö ja setaveteraani ei käy kuin punikkien muistomerkille laskemassa kukkaseppeleensäkin.
On suorastan irvokasta katseltavaa ja kuuneltavaa, kun punamummo "edustaa" maatamme.
Vanhanen olisi oikein sopiva Presidentiksemme.