Perkiömäki hämmentää

ja sekottaa asioita tapansa mukaan.

Viemässä valtuustoon kuntalaisaloitetta Hämeenkyrön liittämiseksi Ikaaliseen. Aloitteessa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä ko asiassa.

Järjetöntä touhua!

Valtuusto on siunannut Nokian suunnan ja nyt jos Perkiömäki saa valtuuston hämmennettyä sekaisin päätöksessään, ollaan taas aivan alussa.

Uskomatonta touhua!
291099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

sillä estäisimme turhan ylimääräisen kunnanjohtajan valinnan.
Vai onko jo myöhäistä?

Minkähän takia täytyisi tästäkin kansanäänestys järjestää??. Eikö ne siellä
kunnanvaltuustossa juuri ole sitävarten että päättäisivät asioita.

Selkärangatonta ja munatonta touhua!

Äänestä
  • Ei ole vieläkään liian myöhäistä muuttaa Hämeenkyrön suuntaa paremmin kolmostietä myötäileväksi.

    Ikaalinen on ihan hyvä vaihtoehto sijaintinsa, kokonsa ja taloutensa puolesta. Nokialta emme tulisi samaan muuta kuin laskuja ja melkoisen välimatkan hankalan tieyhteyden takaa.

    Kyllä Perkiömäki tässä ihan oikealla asialla on.

    Äänestä

  • Sarvikaali kirjoitti:

    Ei ole vieläkään liian myöhäistä muuttaa Hämeenkyrön suuntaa paremmin kolmostietä myötäileväksi.

    on Kaunolla ojassa. Oli näkyy valjastanut propaganda-lietsojiksi Pylsyt, Rikalat, tekstaripalstan ja Sanomien uuden päätoimittajankin.

    Vaihdettiinko päätoimittaja tasan kuntaliitos-kiiman takia?

    Lehden pääkirjoitus oli hunajansekaista kansankusetusta Ikaalisten ihanuudesta, Suur-Kyrön haaveillista huokailua menneisyyden turhuuden perään.

    Linkvisti ei tämmöiseen nuoleskeluun olisi suostunut. Uutta p-toimittajaa viedään näiden pököpäiden kelkassa että nuppu tutajaa..

    -Sääliksi käy äijää.

    ilta ja viikonloppukäynnistä tulee varmasti nopeampi reissu käydä nokialla kuin mitä tätä nykyä on käydä kaalimaassa istumassa sen viisi tuntia ja saada hyvin epäpätevä diagnoosi joltain kandilta jolla on vielä opinnot pahasti kesken. Uskallan väittää että vaikka matka onkin pitempi niin käynti on laadukkaampi ja ajallisesti puolta lyhempi. Nykyisessä järjestelmässä ei ole mitään järkeä jos tietää jo että tampereen reissu tiedossa niin joutuu ensiksi ajeleen kaalimaahan hakeen lähetettä.

    Äänestä

  • päivystys kirjoitti:

    palvelusopimus pois sulje sitä vaihtoehtoa, että päivystys jatkuisi samanlaisena Ikaalisten kanssa. Kunnat vaan velottaa palveluista toisiaan, kuten tähänkin asti.

    Toki, jos kansa näin tahtoo, voi päivystyksen ostaa myös Nokialta, Ylöjärveltä tai joltakin yksityiseltä taholta.

    Äänestä

  • no panic kirjoitti:

    Lukekaa Aamulehden 20.2.2011 sunnuntain pääkirjoitussivulta 2 toimittaja Jokisen teksti ja
    lukekaa Vaasan yliopiston tutkijan Kari Leinamon kirja "9 hyvää ja 10 kaunista" ennenkuin alatte
    tehdä hätäisiä liittoja mihinkään suuntaan. Artikkelin lainaus AL:ssä: " alle 6.000 asukkaan kuntien
    talouskehitys on ollut kuntakentän parasta." (Mielipiteeni = Parempi hyvä avoliitto kuin huono avioliitto!) Leinamon kirja toteaa kunnan itsenäisyyden hyvyyden selviteltyään 45 eri kuntaliitosta
    ongelmineen. Olkaa tarkkoina - peruuttaminen taitaa olla mahdotonta!!!

    Äänestä

  • Oma nimi ja varat kirjoitti:

    metodit oli hiukan "ei tieteellisellä"-pohjalla.

    Siinä verrattiin liittyneen kunnan ja saman kokoisen liittymättömän kehityksen eroja. Ei voi sanoa, antaako tämmöinen pohdintansa mitään tarkkaan verrattavaa tietoa.

    Kuru oli yhtenä esimerkkinä. Kurun kehitys ei itsenäisenäkään olisi muuta voinut olla, kuin palvelujen alasajoa. Samoin on Viljakkalan kohtalo.

    Hämeenkyrön ja Ikaalisten mahdollisessa kompuksessa aika varmasti väestöennusteesta saatavan todellisen tiedon mukaan huoltosuhde tulee suorastaan romahtamaan ja aika nopealla aikataululla.

    -Varsinkin Ikaalisten.

    Tahtooko Hämeenkyröläiset sitten maksaa vähenevillä verotuloillaan mieluummin omat, ehkä kuihtuvat palvelut, vai kustantaa myös Ikaalisten nopeasti vanhenevan väestön tarpeet?

    Muistetaan vielä se, että Ikaalinen hakee Sastamalasta partneria, eikä koskaan ole aktiivisti hakenut Hämeenkyröstä tätä.

    Äänestä

  • päivystys kirjoitti:

    ilta ja viikonloppukäynnistä tulee varmasti nopeampi reissu käydä nokialla kuin mitä tätä nykyä on käydä kaalimaassa istumassa sen viisi tuntia ja saada hyvin epäpätevä diagnoosi joltain kandilta jolla on vielä opinnot pahasti kesken. Uskallan väittää että vaikka matka onkin pitempi niin käynti on laadukkaampi ja ajallisesti puolta lyhempi. Nykyisessä järjestelmässä ei ole mitään järkeä jos tietää jo että tampereen reissu tiedossa niin joutuu ensiksi ajeleen kaalimaahan hakeen lähetettä.

    Nokialla saattaa hyvällä säkää päästä ajan varaukseen saakka..

    Äänestä

  • Sarvikaali kirjoitti:

    Ei ole vieläkään liian myöhäistä muuttaa Hämeenkyrön suuntaa paremmin kolmostietä myötäileväksi.

    Ikaalinen on ihan hyvä vaihtoehto sijaintinsa, kokonsa ja taloutensa puolesta. Nokialta emme tulisi samaan muuta kuin laskuja ja melkoisen välimatkan hankalan tieyhteyden takaa.

    Kyllä Perkiömäki tässä ihan oikealla asialla on.

    Kyllä Ikaalinen nyt kelpaa kaveriksi kun siellä on talous kunnossa ja oma meillä perse aivan kuralla.

    Äänestä

  • vakaaepävanha kirjoitti:

    on Kaunolla ojassa. Oli näkyy valjastanut propaganda-lietsojiksi Pylsyt, Rikalat, tekstaripalstan ja Sanomien uuden päätoimittajankin.

    Vaihdettiinko päätoimittaja tasan kuntaliitos-kiiman takia?

    Lehden pääkirjoitus oli hunajansekaista kansankusetusta Ikaalisten ihanuudesta, Suur-Kyrön haaveillista huokailua menneisyyden turhuuden perään.

    Linkvisti ei tämmöiseen nuoleskeluun olisi suostunut. Uutta p-toimittajaa viedään näiden pököpäiden kelkassa että nuppu tutajaa..

    -Sääliksi käy äijää.

    Jos joku, niin Hämeenkyrön Sanomat, joka on monen hämeenkyröläisen ainoa tietolähde maailman asioista, ja sen ) syrjään siirretty entinen päätoimittaja Lingvist on sotkenut paikkakunnan asioita ja mielistellyt poliitikkoja. Kuinka voisi muuten ollakaan. Lehden hallituksessa istuu vallan takuumiehet - paikalliset poliitikkopamput.
    Paikallislehti ummistaa silmänsä ja vaikenee niistä asioista ja mielipiteistä, jotka poikkeavat isäntien ja päätoimittajan ajatusmaailmasta.

    Äänestä

  • päivystys kirjoitti:

    ilta ja viikonloppukäynnistä tulee varmasti nopeampi reissu käydä nokialla kuin mitä tätä nykyä on käydä kaalimaassa istumassa sen viisi tuntia ja saada hyvin epäpätevä diagnoosi joltain kandilta jolla on vielä opinnot pahasti kesken. Uskallan väittää että vaikka matka onkin pitempi niin käynti on laadukkaampi ja ajallisesti puolta lyhempi. Nykyisessä järjestelmässä ei ole mitään järkeä jos tietää jo että tampereen reissu tiedossa niin joutuu ensiksi ajeleen kaalimaahan hakeen lähetettä.

    Minkä vuoksi täällä edelleen pidetään kallista lääkäripäivystystä. Kannattaisiko vähän ajatella
    lääkäreiden töiden järjestelyä. Mitä järkeä on mennä Nokialle. Eikjö päivystys pitänyt vihdoin tässäkin maakunnassa keskittää Tampereelle. Älä vaivaudu selittämään, että onhan se siellä jne. Ei ole sillä tavalla järjestetty, että nämä onnettomat ja kalliit päivystykset maakunnissa voitaisiin lopettaa.

    Mikään uudistus terveydenhuollossa ei onnistu, varsinkaan Pirkanmaalla, ellei lääkärit saa sanella ehtoja kunka tehdään. Ei tämä vetelisi minkään muun ammattiryhmän kohdalla.

    Äänestä

Mitähän varten hän meni kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi kun ei osaa itte päättää asioista!

Huh huh....

Hampaatonta asioiden eteenpäin vientiä.

Äänestä

Omat asiat omissa näpeissä ja oma päätäntävalta kenen kanssa tehdä yhteistyötä.
Ei ruveta suupalaksi Nokialle.

Äänestä
  • Kunta, joka menee vähemmistönä suuremman kunnan tai suurempien kuntien liitoksiin, on ja pysyy
    vähemmistönä - ei pieni vähemmistö suuressa kuntayhteenliitoksessa ole kuin suupala muille kunnille,
    etenkin jos pienellä on osakkeita, metsiä, teollisuutta ja luonnonvaroja! . Pirkanmaan liiton valtuustossa
    omassa kunnassani on edustajia vain yksi (1) noin 70 valtuutetun joukossa! Mitä voi yksi päättää
    lähes 70 muun päättäjän joukossa! Kyllä pieni on aina pieni ja vähemmistössä!
    Professsori Matti Wiren on tutkinut jo vuosia sitten 10 kunnan liitosta Lounais-Suomen suunnassa
    ja todennut että kustannukset ja henkilökunnan määrä on lisääntynyt hulvattomasti!
    Lukekaa Matti Wirenin ja Maria Solakiven tekemät teokset! Oma nimi ja rahakukkaro ja määräysvalta on
    jokaisen isännän tavoite. Huono isäntä se on joka nimensä ja rahansa naapurille antaa!

    Äänestä

  • Vastalausemarssinut kirjoitti:

    Kunta, joka menee vähemmistönä suuremman kunnan tai suurempien kuntien liitoksiin, on ja pysyy
    vähemmistönä - ei pieni vähemmistö suuressa kuntayhteenliitoksessa ole kuin suupala muille kunnille,
    etenkin jos pienellä on osakkeita, metsiä, teollisuutta ja luonnonvaroja! . Pirkanmaan liiton valtuustossa
    omassa kunnassani on edustajia vain yksi (1) noin 70 valtuutetun joukossa! Mitä voi yksi päättää
    lähes 70 muun päättäjän joukossa! Kyllä pieni on aina pieni ja vähemmistössä!
    Professsori Matti Wiren on tutkinut jo vuosia sitten 10 kunnan liitosta Lounais-Suomen suunnassa
    ja todennut että kustannukset ja henkilökunnan määrä on lisääntynyt hulvattomasti!
    Lukekaa Matti Wirenin ja Maria Solakiven tekemät teokset! Oma nimi ja rahakukkaro ja määräysvalta on
    jokaisen isännän tavoite. Huono isäntä se on joka nimensä ja rahansa naapurille antaa!

    kanssa ei ole tarkoitus tehdä kuntaliitosta, vaan yhteistyösopimus!

    Äänestä

  • muistuttaja kirjoitti:

    kanssa ei ole tarkoitus tehdä kuntaliitosta, vaan yhteistyösopimus!

    Kukaan ei voi pitää yhteistyösopimuksena sitä, kun toinen osapuoli joutuu luovuttamaan määräysvaltansa ulkopuolelle noin 63 % budjetistaan.

    Itsenäisyyden arvoksi jää siis vain 37 % eli Hämeenkyrö olisi tulevaisuudessa vain 37 % itsenäinen.

    Toivottavasti nyt meni perille

    Äänestä

  • ei olla typeriä kirjoitti:

    Kuntamme budjetista menee tuo n. 60 prossaa sos. terveyspalveluiden sektorille, jolla kustannetaan kuntalaistemme palveluja.

    Määräysvalta ( Päätösvalta ) on eri.

    Kun katselee valtuustomme päätösten / päättämättömyyden, puheessa olevaa valtaa, niin kenen käsissä se nyt mahtaa olla??

    Ei ainakaan valtuuston. Tai eivät osaa sitä käyttää, niin jos kyseessä todella olisi päätösvallan siirto näiltä nykyisiltä vajaavaltaisilta, niin olisiko sekään niin huono.

    Äänestä

  • ei olla typeriä kirjoitti:

    Kukaan ei voi pitää yhteistyösopimuksena sitä, kun toinen osapuoli joutuu luovuttamaan määräysvaltansa ulkopuolelle noin 63 % budjetistaan.

    Itsenäisyyden arvoksi jää siis vain 37 % eli Hämeenkyrö olisi tulevaisuudessa vain 37 % itsenäinen.

    Toivottavasti nyt meni perille

    60 %:ia muuttuu pian 70%:ksi, sillä huoltosuhde heikkenee koko ajan. Huoltosuhde on heikoimmillaan 2030.

    Äänestä

yhdistymisellä saavutetaan muuta kuin lisää suojatyöpaikkoja kunnan herroille?
Nimittäin heitä ei voida erottaa, vaan viideksi vuodeksi on heille keksittävä joku
toimi tai virka joka taas luultavasti jää ajallaan pysyväksi.

Säästöjä taas etsitään esimerkiksi koulujen lakkauttamisella ja niitten yhdistämisellä.
Luokkakoot ja koulumatkat kasvavat mutta lapsethan tässä vaan kärsii. Palvelut siirtyvät
kauemmaksi tai nettiin jossa ne ovat monen vanhemman ihmisen saavuttamattomissa.

Äänestä
  • Tutkikaa kustannuslaskelmia ja kunnan virkamiesten viiden vuoden palkkoja ym. ja päätelkää onko hyötyä?
    Professori Matti Wiren tutki asiaa jo monta vuotta sitten ja tuli tulokseen, ettei hyötyjä tule!

    Äänestä

  • Kustannuslaskekaa kirjoitti:

    Tutkikaa kustannuslaskelmia ja kunnan virkamiesten viiden vuoden palkkoja ym. ja päätelkää onko hyötyä?
    Professori Matti Wiren tutki asiaa jo monta vuotta sitten ja tuli tulokseen, ettei hyötyjä tule!

    pitäisi perustella kansanedustajille. Viiden vuoden aikajana on kunnan historiassa kuitenkin lyhyt aika.

    Äänestä

ennenkuin on olemassa laki jonka mukaan uuden, yhdistyneen kunnan työvoimatarve laskettaisiin tarkkaan ja kaikki kunnan virat laitettaisiin uudelleen hakuun. Pätevin/sopivin hakija saisi paikan. Nyt voimassa oleva laki synnyttää ainoastaan turhia suojatyöpaikkoja. Veronmaksajana haluaisin veromarkkani käytettävän viisaammin.

Äänestä
  • Asu Viljakkalassa? Mitäpä sitä H;kyrön asiat muuuten kiinnostaa??

    Äänestä

  • Pmäki kirjoitti:

    Asu Viljakkalassa? Mitäpä sitä H;kyrön asiat muuuten kiinnostaa??

    Uuden kunnan perustaminen liitoksella aiheuttaa kuntatalouteen vakautta, kun ei tarvitse jokaisen taloudellisen taantuman aikana korottaa maksuja, taksoja ja veroprosenttia.. Tätä pelivaraa tarvitaan huoltosuhde heikkenee ja talous on yhä tiukemmalla. Ruotsissa tehtiin jo 1972 kuntaremontti, jossa yhdistettiin kuntia n. 500 kunnasta 278 kpl:een. On todettu, että tämä on ollut yksi merkittävä tekijä jonka vuoksi Ruotsi on selvinnyt ja palautunut lamoista eri lailla kun Suomi. Rahaa ei ole haaskattu niin hallinnointiin..

    Äänestä

  • PS kirjoitti:

    vaan niin että kuntien yhdistyminen tuo juuri tuota rahojen haaskausta hallintoon. Lukemattomia suojatyöpaikkoja järjestetään useaksi vuodeksi. Lumevirat tahtovat jäädä pysyviksi.

    Kuten joku edellinen totesikin niin Suomessa lainmuutos olisi paikallaan. Yhdistymisen myötä molempien kuntien hallinto tulisi irtisanoa ja virat pantava hakuun. Muuten säästöjä ei tule.

    Me veronmaksajathan kustannamme heidän palkkansa. Onko oikein että veromarkkoja käytetään tuhlaillen
    kunnan työntekijöiden työehtosopimukseen nojaten.

    Koululaisten ruasta tingitään ja vanhusten hoidon tasosta mutta tässä asiassa rahaa sitten löytyykin tuhlailtavaksi asti.

    Äänestä

Asiat henkilöityy. Perkiömäkeä osoitellaan, jos minkäkinlaisella "kartulla", aloitteellisuudestaan. Se, että hän pukee sanoiksi monien mielipiteen, on juuri sellaista kansalaisaktiivisuutta, jolla demokratia toimii. Viesti kansalaisadressin muodossa valtuustolle on demokraattinen tapa toimia. Sama tapa on kaikkien käytössä.
´Hämmentääkseni´ enempiä, ilmoitan tässä, etten ole perkiömäki; joskin uskon, ettähän saattaa olla samaa mieltä perusteluistani.
"Päätä pölkylle ja/tai pitää tulla omalla nimellä", vastaan olevani siihenkin valmis kun ensimmäinen(kin) Nokiaa fanittava tekee niin.

Äänestä
  • niin että tuossa asemassa olisi kestettävä myös kritiikkiä.

    Äänestä

  • vain nyt kirjoitti:

    niin että tuossa asemassa olisi kestettävä myös kritiikkiä.

    Ja nimenomaan rakentavaa kritiikkiä. Mihinkään muuhun meidän kompetenssi ei riitä.

    Äänestä

Nokialla tuskin on intressiä kehittää palveluita Hämeenkyrössä vaan lähinnä omiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

v-tullapäähän! kirjoitti:

ja sekottaa asioita tapansa mukaan.

Viemässä valtuustoon kuntalaisaloitetta Hämeenkyrön liittämiseksi Ikaaliseen. Aloitteessa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä ko asiassa.

Järjetöntä touhua!

Valtuusto on siunannut Nokian suunnan ja nyt jos Perkiömäki saa valtuuston hämmennettyä sekaisin päätöksessään, ollaan taas aivan alussa.

Uskomatonta touhua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu