kaviokuume

Onko vielä mahdollisuus saada toipumaan suomenhevonen jolla on kaviokuume, kavikuumekengät on jalassa.Keväsin kun joutuu kävelemään on vähän ratsastettu jalat menevä kipeäksi.Onko vielä jotain tehtävissä pelastaa hevonen ?
65291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nuo lähtötiedot on hieman suppeat, mutta pahalta kuulostaa.

Siis ymmärsinkö oikein? Teillä on hevonen, joka on kärsinyt kroonisesta kaviokuumeesta ainakin viime keväästä lähtien (siis melkein vuoden ajan? Vai vielä pidempään?). Hevosta on hoidettu erikoiskengityksellä. Hevosta on liikutettu kevyesti ratsastamalla viime keväänä viimeksi. Silloin jalat kipeytyivät.

Kroonisen kaviokuumeen hoitoennuste on tosi huono. Jos hevonen on oireillut jo kohta vuoden, niin lopettakaa sen kärsimykset mahdollisimman pikaisesti.

Jos hevosella on taas jäänyt pahasta kaviokuumeesta "muistoksi" kavioluun kääntyminen väärään kulmaan, niin hevosen tulevaisuus riippuu ihan virheasennon määrästä. Jos hevonen pystyy erikoiskengityksellä liikkumaan kivuttomasti (ei onnu tai varo jalkojaan), voi hevosta liikuttaa näissä rajoissa. Tälläinen "vamma" voi lieventyä muutaman kuukauden ajan kaviokuumeen parantumisen jälkeen. Sen jälkeen paranemista ei tapahdu, vaan hevosen käyttö on sopeutettava tähän. Jos tilanne jää niin pahaksi, ettei hevonen kärsi liikkua yhtään kovemmalla alustalla, niin lopettaminen on usein paras vaihtoehto (valitettavasti). Vuosien myötä, kun hevonen vanhenee niin tilanne usein huononee pikkuhiljaa, joten tässäkin kannattaa olla tarkkana, ettei anna eläinystävänsä kärsiä turhaan.

Voisi olla ihan järkevää pyytää eläinlääkäriltä tai ammatti sepältä arviota hevosen jaloista.

Äänestä

Hevosen paraneminen riippuu hoidosta. Meidän suokilla tuli kaviokuume viime kesänä ja jalat käänty n.10-12 astetta (kaviokuumeen sairastunutta hevosta kannattee aina käyttää kuvauttamassa ne jalat). Kaviopohja oli pullistunut ja kavioluu tulossa läpi. Hevonen oli ensin kuukauden karsinassa ja syksyn tullessa laitettiin ulos karsinan kokoiseen tarhaan. Ja ammattiseppä kävi laittaa myös sellaiset pyöreät kengät ja sanoi heti kun tuli että tällä hevosella ei ole enää toivoa, se pitää lopettaa mutta sitten kun heppa käveli niin hyvin (melkein otti raviaskeleita) niin seppä muutti mielensä.. Ja pohja kovetettiin tervalla ja laitettiin muovilevy kavionpohjaan ja siihen se kenkä. Hepan kavio on kasvanut kavioluun mukaisesti ja ollaan jo ratsastettu. Hevosella ei ole yhtään kipuja. ja kaviopohja ei ole enää pullistunut vaan mennyt normaaliksi.

Äänestä

meiän hevosella oli kaviokuume mutta tosi leivä sellainen ei aristellu jalkoja huomattiin toi kaviokuume ku rupes jumittaa keskelle kenttää ja se ei mun hevosen tapaista,.... mutta sille laitettii erikoiskengät,ja sai olla pienessä sairausaitauksessa, ja siinä oli vähäaikaa,ja nyt on hepan jalat terveet ei aristele kinttuja yhtää... lähtis ravaamaaki ku taluttaa,sitä aitauksesta. ja ei tunnu pulssi yhtää,tai mitää(;: terve on hevone vielä ainakin muutamaviikko ratsastuskieltoa saapaha hevone lomaa vähä (;

Äänestä

mun hevosella oli kans kaviokuume keväällä ja toipumiseen meni se 2 kuukautta. Nyt menny vaihtelevasti liikutus ja tuntuu ettei kunnon ratsastusta enää kestä ku alkaa aristaa vasenta jalkaa, ei kumminkaan onnu. Mitä se merkkaa kun kengittäjä sanoi että oli saanu reaktion vasemmasta kaviosta? en ollut itse paikalla eikä ollu sanonu kumminkaan mitään muuta. heppa on oireeton eikä nyt enää kipuile, mutta eläinlääkäri oli sanonut että kannattaa lopettaa kun eteen se kumminkin tulee. miettisin vaan että miten liikutuksen kanssa, uskaltaa liikuttaa vai pitääkö levossa, eläinlääkäri joka oli käyny tallilla ja oli ohimennen kysytty niin ei ollu ottanu muuta kantaa ku tuon lopetuksen. millään en hevosta halua lopettaa sillä perusteella että kumminki se eteen tulee koska ei nyt tällä hetkellä kipuile.

Äänestä

Mun hevosella oli kaviokuume eli Metabolinen oireyhtymä/laitumeen liittyvä kaviokuume jossa veren korkea insuliinipitoisuus altistaa kaviokuumeelle. hevonen on lähes aina ylipainoinen.
Mutta Hevoselleni Laitettiin erikoiskengät se laitettiin pyöröaitaukseen, mahdollisimman vähän heinää. ja siinä se sitten oli noin 4viikkoa.

Kävimme hakemassa hevosellemme kuivaheinää, ja mitä parasta, se rupesi paranemaan, pulssi ei enää tuntunut kaviossa, ja kaviot eivät olleet lämpimät, joten noin 1kk jälkeisen sairausloman jälkeen rupesimme ratsastamaan sillä taino siis minä rupesin, se liikkui hyvin kevyesti, aina pieniä matkoja. ja noin 15min.

Siitä taas me edettiin. laukannoistoihin ja 45minuutin ridauksiin

Lopulta tuntiin, ja nyt sitä tässä ollaan, eli kaviokuumeesta on melkein vuosi kohta. ja hevoseni on tallin laihoin hevonen, taino oria lukuunottamatta, hevoseni on laihtunut 400kilosta, noin 289. eli olen itse todella tyytyiväinen, ja mielestäni onnistunut maltilliseen hoitoon, ja voin sanoa Liian aikaisin ei kannata alottaa.

Nyt minä ratsastelen hevosellani kilpailen ja ihme ja kumma mutta hevoseni on ruvennut liikkumaan niin hyvin ettei ole ikinä ennen mennyt niinn hyvin, varmaan on hevosestakin ihanaa olla hoikka ja lihaksikas:)

Ja kaikille vielä, älkää luovuttako olkaa maltillisia, ja liian aikaisin ei kannata ruveta ratsastamaan sillä kaviokuume voi uusiutua...

Äänestä

Vuokraponillani on kaviokuume mutta ei onneksi paha semmoinen huomasin kun alkoi aristamaan yhtä jalkaa ja liikkui jäykästi,luulisin johtuneen siitä että takajalka sai enemmän kuormitusta,sillä huomattiin että ontuu samanpuolen etusta. eläinlääkäri epäili kaviokuumetta ponilla on nyt antibiootti-kuuri ja levossa toivottavasti paranee pian!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helppiä tarviva kirjoitti:

Onko vielä mahdollisuus saada toipumaan suomenhevonen jolla on kaviokuume, kavikuumekengät on jalassa.Keväsin kun joutuu kävelemään on vähän ratsastettu jalat menevä kipeäksi.Onko vielä jotain tehtävissä pelastaa hevonen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu