Eläkkeestä edelleen korkeampi vero.
Keskimääräistä eläkettä eli jälkipalkkaa saava maksaa edelleen korkeampaa veroa kuin vastaavasta työpalkasta. Todentamisen voi tehdä verohallituksen nettilaskurilla. Menettely on perustuslain kuudennen pykälän vastainen. Oikeuskansleri on asian käsitellyt josta on vastaus Dnro 122/1/05. Tämä lausunto kansallisesta käsittelystä tarvitaankin ennen kuin asian voi viedä EU- tasolle. EU perustuslaissa syrjintä on kielletty.
Eläkeläiset maksavat korkeampaa veroa 200 miljoonaa euroa vuodessa, veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan. Nykyisen hallitusohjelman kirjoitusvaiheessa pelättiin, että joku taho tekee siitä kantelun EU- tuomioistuimeen ja siksi veron oikaisu kirjattiin hallitusohjelmaan. Ikäsyrjivä hallitus ei sitä kuitenkaan toteuttanut. Aivan vaalien alla tulee ehkä pieni kosmeettinen korjaus ja siihen on varattu 30 miljoonaa.
Perusteeton lisävero vähentää eläkeläisten ostovoimaa joka muutoinkin heikkenee vajavaisten indeksien vuoksi, jotka eivät huomioi elinkustannusten nousua täysimääräisenä, eikä korkeampaa verotusta lainkaan. Eläkeläisten taloudellinen syrjintä on aloitettu jo vuonna 1997, joten korjausaika on kyllä kulunut umpeen. Uudella hallituksella on vielä mahdollisuus toteuttaa oikaisu kirjaamalla se ensisijaisesti toteutettaviin hankkeisiin.
Esko Järvenpää kaupunginvaltuutettu (ssp) Jämsä.
Eläkeläisten pyykki jäi pesemättä parlamenttipesulassa.
4
137
Vastaukset 4
- jakolasku
kun en tiedä niistä niin paljon kuin sinä mutta se on nyt selvä että kansalaiset on eriasemassa (syrjintää) kun Vanhanen. Vanhanen jakoi Nuorisosäätiön rahoja sinne ja tänne ja sai niitä itselleenkin. Emme ole tasavertaisia lain edessä, eilinen oli iso singnaali Suomen kansan syrjinnästä lain edessä.
Törkeä luikki joka tapauksessa koko Vanhanen! - jakolasku
sekä kaikki muutkin tuet pitäisi nousta samalla kun hinnat nousee.
Kun porvari Katainen kehuu kuinka on nostettu jotakin tukea, on annettu niin ja niin paljon (kokonaismäärä) niin olisi reilua lupausten väliin ilmoittaa kuinka paljon se summa on yksittäiselle ihmiselle. Yleensähän joku tuen/eläkkeen nosto on muutamia euroja jotka häipyy verotukseen kuten alviin.- E.K Järvenpää
Tavalliselle kansalaiselle jäi Vanhasnäytöksestä se käsitys, että RAY rahoja voi ohjata edelleenkin itselleen jos vain ohjaajaksi valitaan. Näinhän tekee eläkesäätiötkin jakaessaan eläkeläisille tarkoitettua varallisuutta johtajilleen. Meillä sodan jälkeen kasvaneilla on rasitteena rehellisyys ja siksi ihmettelemme.
- jakolasku
E.K Järvenpää kirjoitti:
Tavalliselle kansalaiselle jäi Vanhasnäytöksestä se käsitys, että RAY rahoja voi ohjata edelleenkin itselleen jos vain ohjaajaksi valitaan. Näinhän tekee eläkesäätiötkin jakaessaan eläkeläisille tarkoitettua varallisuutta johtajilleen. Meillä sodan jälkeen kasvaneilla on rasitteena rehellisyys ja siksi ihmettelemme.
VALTIOLLE RAHAKAS OSINKOKEVÄT
------------------------------------------------
420 miljoonan potti on lähes sata miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tällä hetkellä omistuksiin kuuluu kymmenen valtion osakkuusyhtiötä. Salkusta löytyy TELIASONERAN, SAMMON, RAUTARUUKIN, OUTOKUMMUN, STORA ENSON, METSON, KEMIRAN, ELISAN, SPONDAN ja TIEDON osakkeita.
Valtion suurin kultakaivos on perinteisesti ollut FORTUM. FORTUMISTA valtiolle kertyy osinkotuloja 450 milj. euroa. Valtio omistaa energiayhtiöistä lähes 51%.
-----------------------------------------------------------------------------
No mehän maksetaan sähkölaskuissamme "osinkotuloja" jotka ohjautuu muualle. Sen pituinen se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371433- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi231655- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7521