Kokoomushype on nyt virallisesti ohi eli kupla puhkesi (23.2.2011 Iltalehti)
Kokoomuksen gallupkannatuksesta on sulanut kahdessa vuodessa peräti yli viisi prosenttiyksikköä.
Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen roima gallupjohto on historiaa.
Samalla perussuomalaisten kannatus on noussut sensaatiomaisesti noin 10 prosenttiyksikköä, ja keskustan Mari Kiviniemi on porhaltanut pääministeripörssissä (IL 19.2.) Jyrki Kataisen (kok) ohi.
Onko kokoomusleirissä jo hätä, puoluesihteeri Taru Tujunen?
- Ei. Meni yllättävän pitkään, että kokoomuksen kannatus alkoi laskea.
Neljä suurta
Valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen katsoo, että kupla on puhjennut.
- 25 prosenttia on kokoomukselle luonnottoman korkea kannatus.
Nimettömänä pysyttelevä kokoomuslainen myöntää, että osittain onnistuneella mielikuvamarkkinoinnilla aikaansaatu "hypekannatus" on historiaa.
- Nyt liikkuvaa porukkaa on lähtenyt pois.
Johtajuus kärsinyt
Valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen arvioi, että suomalaisten usko kokoomukseen talouspuolueena horjui pahan kerran Kreikka-tukipäätöksen myötä.
Oman hintansa joutui maksamaan myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok).
- Kataisesta ei välity enää talouspolitiikan johtajuus.
- Jos puoluejohtajat alkavat haparoida, ihmiset tulkitsevat, että se on puolueen heikkoutta, Martikainen myllyttää.
Mielikuva puolueesta on ratkaisevassa roolissa äänestyspäätöksen suhteen, Martikainen muistuttaa.
- Ihmiset ovat loppujen lopuksi hemmetin konservatiivisia. Merkittävin puoluevalintaan vaikuttava tekijä on se, että mikä puolue pystyy turvaamaan lyhyellä aikavälillä taloudellisen vakauden.
----
Mielikuva Isänmaan Toivo -puolueesta kukkaniityillä on kääntynyt päälaelleen. Isänmaan Toivo puolueesta ei tullut velkaisen Suomen pelastajaa - sen sijaan pienestä ja köyhästä Suomesta tuli PIIGS-maiden velkojen takaaja.
Kuka Suomen velat maksaa? Keneltä leikataan? Kenelle verorahat kerätään? Näitä kysymyksiä sopii äänestäjien pohtia.
Isänmaan Toivo -puolueesta tuli EU:n ylivelkaantuneiden maiden toivo samalla kun suomalaisilta pieni- ja keskituloisilta viimeinenkin toivo paremmasta hiipui ja lopahti viimeistäänkin suurten välillisten verojen korotusten jälkeen.
Suomalaisia leipäjonoja ihmetellään muissa EU-maissa mutta Suomessa hallituspuolueet eivät edes myönnä köyhien köyhtymistä, vaikka noin 150.000 köyhintä suomalaista kokee jääneensä yksin sekä toimeentulo- että terveysongelmissaan. Noin 150.000 hyvinvointipalveluiden ulkopuolelle jätettyä kääntyy huolissaan kirkon diakoniatyön puoleen. Hallituksen harjoittama sosiaalipolitiikka on "leipäjonopolitiikkaa" ja se on Suomen häpeätahra. Tänä vuonna hallitus on tilannut miljoona kiloa EU-ruokapaketteja jaettavaksi Suomen köyhille - kun surkean pieni toimeentulotuki (n. 400 €/kk) ei riitä edes ruokaan.
Suomessa on 700.000 köyhyysrajan alapuolella olevaa huono-osaista. Köyhissä perheissä on syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria 155.000. Toimeentuloturva on jäänyt noin 40 % jälkeen muusta ansiokehityksestä. Hallituksen mainostama takuueläke 685 €/kk on surkean pieni ja lisäsi muun muassa yksinasuvien eläkeläisten eriarvoisuutta. Kaikki takuueläkkeen saajat ovat tuntuvasti köyhyysrajan alapuolella, ellei muita tuloja ole. Takuueläke ei riitä kohtuulliseen elintasoon Suomessa - ei alkuunkaan, mutta se rokottaa esim. asumistukea.
Yli puolet kaikkein suurituloisimpien bruttotuloista ovat omaisuus- ja optiotuloja, joita ei veroteta progressiivisesti kuten palkkatuloja, eläketuloja ja jopa sosiaalietuuksia. Osinkotuloista osa jätetään kokonaan verottamatta. Varallisuusvero on poistettu ja heti valtaan tultuaan nykyinen hallitus vaati yritysten omistajien ja maatalousyrittäjien perintöveron poistamista, mikä ei kokonaan onnistunut perustuslain vastaisena.
Rikkaat ovat rikastuneet samana aikana kun huonotuloisimmat ovat entisestään köyhtyneet.
Kataisen kavereita ei siis ole jätetty - köyhät ja pienituloiset on jätetty. Keskituloiset köyhtyvät myös välillisten verojen tuntuvan korotuksen takia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vihreään valheeseen!
Jyrki on heikko mies. Se valehtelee ja luulee, että hypetyksellä hoidetaan asiat. Se on mokanut tämän maan talouden rapakuntoon. Pahinta, että ryöstänyt kassan. Muutahan kokoomus ei osaa tehdä. Kok. tekee aina laman. Koko. tehnyt aina laman kun päässyt hallitukseen. Kokoomksen ainoa tavoite on sosiaalivaltion totaalinen alasajo. Sen se on jo tehnytkin. Nyt koulutuksen taso, Yle, terveydenhuolto, teiden ylläpitö, aivan kaikki julkinen on heikennetty. Tilalle tullut mielipuolinen rikkaiden harjoittama ryöstö ja gruýndaaminen. Kataisen viherpiperrys on pelkkää huijausta, kansan ryöstämistä. Samoin verolinjaukset.
Eihän nuo aivopestyt kokoomuslampaat sitä tajua. Puolella noista on Pahvi- Sauli sängyssä ja puolet näistä nikopettereistä nuolee Kataisen persettä, että saisi edes joulukortin jouluna.
Onhan ollut suorastaan hurmoksellista, kun Jyrki Katainen on antanut meille velkarahaa ottamalla verojen helpotuksia vähän enemmän, kuin olisi toivonut. Käyttörahaa on riittänyt ja palkasta käteen on jäänyt enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. USA:ssakin on piipahdettu, ihan vaan ostoksilla ja Pariisiin tulee lennettyä aika usein viikonloppuna ihan vaan shoppailemaan ja vaateostoksille. Suomesta ei saa laatuvaatteita eikä kenkiä ja tuota ruokaakin ostettaessa suurmarketeistamme tulee sellainen olo, että muualta Euroopasta saa halvemmalla ja parempaa. Kokoomuksen politiikot ovat tulleet mieleen joka kerta, kun Thaimaassa on tullut vietettyä neljä kertaa vuodessa. Nyt täytyy vähän säästellä, ihan vaan sen takia, että jos tämä Jyrki Katainen ei saakkaan meiltä rikkaammilta neljän vuoden mukavaan elämään tottuneilta tarpeeksi kannatusta ja hänestä emme saakaan pääministeria, saati sitten valtiovarainministeriä.
Maaliskuun alussa pääsemme nauttimaan Ryhmäteatterin Eduskunta - poliittista satiiria vaurauden uusjaosta. Ainakin ajankohta on mitä osuvammin napakymppivalinta, seuraaviin vaaleihin on enää pari kuukautta aikaa. Tietojen mukaan tässä satiirissa käydään läpi minkälaista politiikkaa maassa on tehty Matti Vanhasen nelivuotisen toimikauden aikana. Käsikirjoitusta varten on käyty läpi koko joukko poliittisia asiakirjoja ja näytelmän pääosassa ovat kansanedustajat, joiden repliikit on suoraan poimittu eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista. Esitystä varten on myös haastateltu lukuisia viranomaisia ja asiantuntijoita.
KAIKKI MATERIAALI PERUSTUU FAKTOIHIN ja tätä on mentävä katsomaan, joka kynnelle kykenevä.
Näytelmän tekijät ovat sitä mieltä, että raha pyörittää koko palloammme ja tekijätä seuraavat aktiivisesti politiikkaa, monet kulisseista paljastuneet asiat ovat heitä hämmästyttäneet. Heidän mielestä ja myöskin Suomen kansan enemistön mielestä harmaalla sektorilla pyörivän mammona on huikeampaa, kuin mitä voisi kuvitella. Tämä mammona ei ole kiinnostanut kokoomuksen politiikkoja saati sitten valtiovarainministeriämmen, menetämme miljardeja verotuloja vuosittain. Pimeätä rahaa on piirongin ja bonuksia saavien johtajien työpöytien laatikoissa ja sieltä sitten sitä käteistä riittää annettavaksi tämän Wärtsilan johtajan tapaan konsulteille ja yhteistyökummppaneille.
Niin kuin on nähty, YLE:ssä ei enää esitetä minkäänlaista maukasta tosiasioihin perustuvaa poliittista satiiria lauantai-iltaisin ja ohjelmat ovat kutistuneet tähä presidentin kanslia hömppään. Tätä ohjelmaa ei viitsi edes katsella, koska ohjelma on mauton ja ala-arvoinen ja siinä on keskityttyainoastaan mustamaalaaman presitenttimme instituutiota. Tietysti tämä Sauli Niinistön häviö presidentinvaaleissa kivelee kokoomuslaisia, mutta olisi tämän kirvelyn luulleen jo helpottuneen. Ovathan kokoomuslaiset käyttäytyneet, kuin Sauli Niinistö olisi valtakuntamme presidentti ja Tarja Halonen aivan muuta, niin kuin tämä Jyri Häkämiehen alaluti on juhlapuheissaan ilmaissut.