Heti iso talo vai kelpaako pienempi?

Hei,

Haluaisin muiden kokemuksia tai vinkkejä seuraavaan. Eli talon rakennuttaminen (avaimet käteen) kiinnostaisi, kun uuden saa jopa halvemmalla kuin alkaa kymmenvuotta vanhaa ostamaan. Nyt kuitenkin asumme vielä vuokralla, olemme nuoria, eikä työelämässä olla pitkään oltu (joten ei juuri säästöjä ole vielä). Mielessä on käynyt ns. halvan talon rakennuttaminen eli ihan basic-pohjapiirros, perus materiaalit, ei kikkailuja ja vain joku 4h k n. 100 neliötä. Onko siis mitään järkeä vai pitäisikö heti rakennuttaa kunnon pytinki? Olemme kolmihenkinen perhe, toinen lapsi suunnitteilla n. 4 vuoden päähän. Onko siis järkeä lähteä taloprojektiin ajatuksella, ettei siinä loppuelämäänsä asu vaan ehkä 15 vuoden päästä on uusi projekti käsillä. Vai onko tällainen kenties hyvä ratkaisu ensin katsella, mistä tykkää ja sitten myöhemmin rakennella sitä "unelmien taloa". Haluaisimme siis pois pienestä vuokrakaksiosta, kun tunnetusti vuokraan menevät rahat menevät kankkulankaivoon. Kokemuksia vastaavassa tilanteessa olevilta/olleilta?
7458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sopii parhaiten yläkertavarauksellinen malli. Teetätte aluksi vain alakerran valmiiksi ja jätätte yläkerran rakennuttamisen myöhempään. Tähän sitoutuu pääomaa tuonkokoisessa valmistaloissa noin 12 000- 16 000 euroa yksitasoratkaisua enemmän, mutta se kannattaa teidän tapauksessanne. Sitten kun perhe kasvaa niin on helppo laajentaa taloa muuttamatta mihinkään.

Riippumatta tulevasta yhteistyökumppanistanne rakentaminen ja rakennuttaminen sekä muuttamiset on sen verran rankkaa, että yleensä kerta riittää.

Muistakaa huomioida tontin ostossa kaavamääräykset. ts. kaksitason rakennuttamisen on oltava kaavassa sallittu.

Ei muuta kun talokirjat kouraan ja suunnittelemaan, ja muutto omaan.

Äänestä

Jos teillä ei ole sääästöjä niin miten maksatte talonne? Vai antaako pankki lainaa koko talon verran?
MInulle on täällä sanottu ettei moinen onnistu.

Äänestä

Aijaa,tee alotatte heti tollasist jumalattomallisen isoist halleist....
Mää alotin 24 neliön torpal ja si ku mää myin sen sain isot rahat.
No si mää rakensin 60 neliön torpan ja kun myin sain taas isot rahat.
seuraava 120 neliön mökki vaatiki jo talkoita,mut senki mä sit myöhemmin myin.
Ny tää seuraava o hiukkasen vaiheessa,kun niit rakentajii ei oo viel näkyny...mut kyl se täst viel....

Äänestä

Tuo yläkertavarauksellinen oli varmasti hyvä idea.

MUTTA. Ennen kuin asiaa sen kummemmin pohtii niin kannattaa käydä pankissa. Sielä saattavat nimittäin päättää teidän puolesta, ettette tee mitä tahansa linnaa vaan ihan halvan perustalon. Ainakin pk-seudulla saa tontteineen yhtään kummempaan taloon uppoamaan 300ke ja se vaatii jo jonkinmoiset tulot jos vakuudetkin jossei säästöjä ole.

Äänestä

Tuo perhe sopii varmasti 100 m2 taloon nyt ja tulevaisuudessa. Miksi suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle. Kun rakennatte sopivankokoisen talon, ei liian suurta, säästätte huomattavasti rahaa. Lisäksi talon lämmityskustannukset yms. ovat pienemmät. Näin varsninkin jos aiotte talon lainalla tehdä. Asia on sitten eri, jos rahaa on että ranteita pakottaa.

Äänestä

Alle 300 000 euron ensilainoja ei taideta enää myöntää pääkaupunkiseudulla, koska sitä pienemmällä summalla ei saa mitään.

Jos rahkeet riittää tuollaiseen lainaan, pankkiin vain. Muussa tapauksessa lienee viisainta maksaa vuokraisännän lainaa pois.

Äänestä

Tosi masentavii viestei edellisillä...
Kerranhan täällä eletään..eli eletään sitte kunnolla :) Mä suosittelisin teille omaa tupaa..tuolla edellä joku puhuikin jo yläkertavarauksesta..se oli hyvä idea..eli 1 1/2krs tupa yläkerta varauksella..asutte nyt alhaalla ja laajennatte mahdollisen lisätilan yläkertaan tarpeen tullen..Rakentaminen kuluttaa niin paljon, ettei sitä urakkaa kannata ittelleen ottaa moneen kertaan..
Meillä rakennetaan parhailllaan..iso talo tulossa, mutta niin on tarkoitus saada sinne iso perhekkin..lainaa piti ottaa paljon(eikä meillä ollu säästöjä), mutta eiköhän se joskus tuu maksettua ja on ainakin syy käydä töissä :)

Täytyy muistaa ettei täs maailmas saa mitään ilmaiseksi/valmiina, joskus täytyy ottaa riskejä jotta sais sen mitä haluaa..ja jos kaikki menee perseelleen, niin kukaan ei voi väittää ettet yrittänyt..Tsemppiä :)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


78t9y0hojljk kirjoitti:

Hei,

Haluaisin muiden kokemuksia tai vinkkejä seuraavaan. Eli talon rakennuttaminen (avaimet käteen) kiinnostaisi, kun uuden saa jopa halvemmalla kuin alkaa kymmenvuotta vanhaa ostamaan. Nyt kuitenkin asumme vielä vuokralla, olemme nuoria, eikä työelämässä olla pitkään oltu (joten ei juuri säästöjä ole vielä). Mielessä on käynyt ns. halvan talon rakennuttaminen eli ihan basic-pohjapiirros, perus materiaalit, ei kikkailuja ja vain joku 4h k n. 100 neliötä. Onko siis mitään järkeä vai pitäisikö heti rakennuttaa kunnon pytinki? Olemme kolmihenkinen perhe, toinen lapsi suunnitteilla n. 4 vuoden päähän. Onko siis järkeä lähteä taloprojektiin ajatuksella, ettei siinä loppuelämäänsä asu vaan ehkä 15 vuoden päästä on uusi projekti käsillä. Vai onko tällainen kenties hyvä ratkaisu ensin katsella, mistä tykkää ja sitten myöhemmin rakennella sitä "unelmien taloa". Haluaisimme siis pois pienestä vuokrakaksiosta, kun tunnetusti vuokraan menevät rahat menevät kankkulankaivoon. Kokemuksia vastaavassa tilanteessa olevilta/olleilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu