Uudet arvot

Hyvinvointivaltion säilyttämiseksi täytyy päästä vanhoista kommunismiin viittaavista vapaus veljeys ja tasa-arvo- käsitteistä eroon. Koska kokoomus kuitenkin on työväenpuolue näitä arvoja hiukan muokkaamalla saadaan hyvinvointivaltiota säilyttävät uudet arvot: Vastuuvapaus, itsekkyys ja tasavero. Eläköön puheenjohtaja Katainen, eteenpäin Bob-populismin linjalla kohti todellista hyvinvointivaltiota.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jyrkin kaveri Berlusconi,tulee jos on vapaalla jalalla.Nyt sillä on kiireitä
kun pitää Gaddafin sijoitukset hoidella.
Libya omistaa 7,35% Unicreditistä (Italian suurin pankki)
Omistuksia mm iso Italialainen asevalmistaja Finmeccanica,
mediayhtiö Pearson ja Royal Bank of Scotland

Italian puolustusteollisuus on myös vahva globaali toimija. Finmeccanica-konserni on maan toiseksi suurin teollisuusyritys (Fiatin jälkeen): sen liikevaihto vuonna 2009 oli 18,2 miljardia euroa ja liikevoitto 718 miljoonaa. Konsernin palveluksessa on noin 73.000 työntekijää. Lisäksi konserni on osaomistaja muun muassa Thales Alenia Space -yhtiössä, ohjusvalmistaja MBDA:ssa, helikopterivalmistaja NHIndustries -yhtiössä, Eurofighter GmbH:ssa sekä GMAS-sotilasilmailuyhtiössä.

Gaddafi on tavannut usein silvio Berlusconin

Äänestä
  • Hesarissa olikin just juttu että katuprostituoituina työskentelee myös alaikäisiä. Ei lopu Berlusconilta ohjelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älä kyseenalaista kirjoitti:

Hyvinvointivaltion säilyttämiseksi täytyy päästä vanhoista kommunismiin viittaavista vapaus veljeys ja tasa-arvo- käsitteistä eroon. Koska kokoomus kuitenkin on työväenpuolue näitä arvoja hiukan muokkaamalla saadaan hyvinvointivaltiota säilyttävät uudet arvot: Vastuuvapaus, itsekkyys ja tasavero. Eläköön puheenjohtaja Katainen, eteenpäin Bob-populismin linjalla kohti todellista hyvinvointivaltiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu