Annanko jouskarin(M) mennä vai pistänkö kovan kovaa vastaan?

Todella kurja tilanne. Ihana mies, ihana suhde ja ehkä itse pilattu. Horoskooppeihin en yleensä usko, mutta jouskarin vapaudenkaipuu on jotain mieletöntä. Mies ei osaa sanoa haluavansa erota, mutta lähti toisen naisen kanssa baarista. Ei tehnyt mitään, puhuimme yöllä puhelimessa, ja silloinkin edelleen sanoi haluavansa minua. Ymmärrän tämän, koska meillä on ollut niin sanottu salasuhde. Itse olen haikaillut välillä eksäni perään, ja jouskari on odottanut takavasemmalla koko ajan. Hänellä itsellään ei taasen ole ollut mitään muita juttuja tässä sivussa. Olen jopa ollut eksäni luona yötä, ja jouskari on tämän tiennyt. On sanonut sen tuntuvan pahalle, mutta olen tiennyt kuinka tärkeää vapaus hänelle on, ja oletin että ei hän odota sitten niin selkeää sitoutumista minultakaan! nyt sitten juteltu, ja ei osannut sanoa muuta kuin että minuun kiintyminen ahdistaa häntä, mutta ei osaa kuvitella elämäänsä ilmankaan minua. Itse kerroin kuinka tärkeä hänestä on tullut, mutta en asettanut mitään muuta vaatimusta, kuin ilmaisemaan mitä hän haluaa. Ei osannut sanoa mitään. Sanoi vain kuinka ainutlaatuinen ihminen hänelle olen, mutta kuinka hän tuntee vapautensa katoavan! Esteenä on myös se, että vanhat suhteet tekevät meidän yhdessä olosta "kielletyn", ja emme voi olla missään avoimesti yhdessä. Ainakaan vielä pitkään aikaan. Hän kantaa tästä kovaa taakkaa, on kantanut jatkuvasti. Annoin itse hänelle valinnan antaa koko jutun olla, ja realistina hän ei tiedä onko muuta vaihtoehtoa. Annoin hänen mennä, vaikka mieleni teki tarttua jalkoihin. Nyt kumpikin potee todella pahaa oloa, hän sanoo että se johtuu siitä että ei voi olla minun kanssani, minun tukenani ja siitä että ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi munaa tarttumaan suhteeseen. Tällaiselle "kaikki peliin vaan tai ei mitään" - ihmiselle tällainen surkuttelu tuntuu jopa hieman turhalta.

Kysymykseni kuuluu, ilmoitanko suoraan, että en anna toisen päästä niin helpolla, että joutuu sanomaan minulle sitten suoraan että annetaan koko paska olla? Vai nuolenki hiljaa haavani ja jatkan elämää, antaen toisen mennä? Ja osoitanko hänelle pahan oloni, vai näytän seisovani omilla jaloillani? Itse en ole mielestäni kahlitsevaa lajia, siksi miellä niin hyvin on toiminut, kun kumpikin saanut tavallaan oman vapauden! yksikään yhdessä vietetty hetki ei ole ollut ikävä, ja keskustelut ovat joskus todella ainutlaatuisia kaikesta mahdollisesta. Tässä se huono puoli onkin, olen jo niin ihastunut häneen, että en tiedä olenko itse onnellinen jos yritän antaa hänelle hänen vapautensa :(

Kaikki vinkit ja näkökannat kelpaa!

Se täytyy kalasta ja jouskarista sanoa, että jos kala on tarpeeksi itsevarma, oman herkkyytensä tiedostava (ja sitä kehittänyt) ja omaa tarpeeksi itsenäisen elämän, homma voi toimia loistavasti. Mutta myös jouskarin tulee olla todella sinut omien ahdistuksiensa ja vapaudenkaipuun kanssa. Mutta enpä minä mitään helppoa elämää odottanutkaan saavani.