Teen tässä vähän sellaista kyselyä, että kuinka lapsen tulo on muuttanut suhdettasi anoppiisi? Lähensikö lapsi teitä vai muuttuiko anopin käytös sinua kohtaan huonompaan suuntaan?
Odotan itse esikoistani ja olen huomannut anopissani pieniä muutoksia...kun kerron jotakin lapseen ja raskauteen liittyvistä päätöksistäni on hän aina kovasti moittinut ja tuominnut valintani. Minulle on tullut sellainen tunne, että suhteemme on menossa huonompaan suuntaan ja pelkään mahdollista lapsen syntymän jälkeistä aikaa. Olen koittanut ajatella, että sittenhän sen näkee, mutta tosiaan aikaisemmin ollaan tultu toimeen vaikkei henkilökemiat nyt ihan täydelliset olekaan. Olisi ikävää jos joutuisimme riitoihin näinkin tärkeän asian vuoksi.
Kun lapsi tulee taloon
Minnikäinen
23
1769
Vastaukset
- Liina Anniina
Aika outoa? Mitä päätöksiä sitten olet tehnyt, kun anoppi niistä tuomitsee?
- Minnikäinen
Sellaisia päätöksiä, jotka ovat minun ja mieheni päätettävissä, ei sukulaisten :). Ihan normi asioita, ei mitään ihme hihhuli juttuja, joista pitäisi nyt niin olla kauhuissaan.
- ei ongelmaa
Lapsi ei muuttanut suhdetta anoppiin. Anoppi on hyvin innoissaan lapsesta ja tietysti haluaa ja saa myös nähdä tätä usein, mutta oma asemani on ennallaan. Meillä on asialliset ja sopuisat, ei kovin läheiset välit. Raskaudesta emme kovin paljoa jutelleet, mitä nyt tavanomaiset voinnin kyselyt. Eikähän raskausaikana pitäisi olla mitään päätöksiä mistä tarvitsisi kysyä anopin mielipidettä. Muistaakseni raskausaikaan liittyvät päätökset koskivat omaa syömistäni, pukeutumistani ja liikkumistani, neuvolakäyntejä ja valmennusta, ei siis mitään anoppia koskevaa. Mitä päätöksiäsi hän tuomitsee?
Päätökset lapsen asioista teen tietysti itse mieheni kanssa, eikä niitä tarvitse anopille edes kertoa. Anoppi on lapselle mummu joka saa hössöttää, mutta kasvatus- ja hoitovastuuta hänellä ei ole.- Minnikäinen
Siis en ole kysynyt anopin mielipidettä mihinkään, olen vain ihan yleisluontoisesti muutaman kerran keskustellut hänen kanssaan raskaudestani ja lapsi asioista. Kun hän sai tietää raskaudesta, hän soitti minulle itse ensimmäistä kertaa eläissään. Ei ole aikaisemmin osoittanut minuun oikeastaan juuri mitään mielenkiintoa.
Hän on vain ottanut sellaisen asenteen, että sanoo mielipiteensä ja sanoo sen minua moittivaan ja arvostelevaan tyyliin. Hän on myös alkanut määräilemään minua, että sitten teidän pitää tehdä näin tms. Jos yritän sanoa omaa mielipidettäni niin hän vain vänkää vastaa eli ikäänkuin hän haluaisi saada sen viimeisen sanan sanottua. Minulle on tullut jotenkin sellainen tunne, että hän haluaa tässä näyttää minulle kaapin paikkaa, mutta eihän se tietysti onnistu. Teen kuitenkin niinkuin itse haluan ja mieheni kanssa päätämme. Tapaamiset jää sitten niihin perinteisiin muutamaan kertaan vuodessa lomilla jos ei tyyli muutu.
Anopin kanssa voisi tietysti yrittää puhuakkin, mutta hän on sen luonteinen että asioista pitää käydä kauheaa vääntöä. Puhuminen ei siis vie mihinkään suuntaan. Omassa lapsuudenkodissani olen tottunut sellaiseen tyyliin, että vanhemmat on aina luottaneet minuun ja omaan arvostelukykykyyni. Esimerkiksi hän on kova ostelemaan kaikenlaista. Meillä on kaapit täynnä kaikenmaailman tilpehööriä, koriste-esineitä yms. joilla siis emme tee yhtikäs mitään. Tykkään sisutaa itse, en anopin tavaroilla. Mies on kuulemma jo aikoja sitten (ennen minun tapaamistani) sanonut ettei hänelle tarvitse ostella, mutta silti hän vain ostelee. Appi on samanlainen. En pysty käsittämään tätä epäkunnioituksen määrää. Suhtautuminen on muutenkin heidän suunnaltaan välillä sellaista kuin olisimme vielä lapsia, emmekä aikuisia lainkaan mieheni kanssa. Yritäppä siinä sitten keskustella tuollaisten ihmisten kanssa joiden suhtautuminen on jo valmiiksi se että " voi että te nuoret ootte niin tyhmiä, me vanhempi väki se tiedetään parhaiten ".
Kyllä minusta lapsilla on silti oikeus isovanhempiinsa. Harmittaa vain se että tämä lähti tähän suuntaan kun olin toivonut lapsen saamisen jotenkin lähentävän minua anoppiini enemminkin kuin karkottavan. Varsinkin kun tähän asti välit on olleet ihan siedettävät. Jonkinlaisesta valtataistelustahan tässä voi olla myös kyse, mutta siinä anoppini tekee kyllä itselleen karhunpalveluksen sillä sen hän tulee häviämään. On tietysti päivänselvää ettei tässä hänen pillinsä mukaan aleta tanssimaan.
- Älä alistu!
Pyysit kommentteja koskien em. asiaa. Minulle kävi kuopuksen syntymän myötä siten, että perheeni hajosi. Tässä vaikuttivat sekä ex-anoppi että hänen kaksi vanhempaa sisartaan. Yhteisen lapsemme syntymän jälkeen anoppi alkoi tulla kotiimme kuin omaan kotiinsa....Lisäksi tapahtui muitakin ikäviä asioita. Yhtäkkiä huomasin vauvan myötä olevani tilanteessa, jossa perheen "ulkopuoliset" ihmiset kokivat oikeudekseen puuttua asioihimme ja kommentoida yhtä ja toista, käyttäytyä töykeästi, uhkailla...arvostella kykyämme hoitaa omaa lastamme jne jne. Tulen AINA muistamaan, että kolme 70v. naista rikkoi avioliittomme....ja heillehän tästä ei ole seurannut koskaan mitään sen kummempaa. Saivatpahan tahtonsa läpi ja pelastettua eksäni minulta ja omalta perheeltään! Joten....Ole Rohkea, tee niin kuin parhaaksi näet, ÄLÄ IKINÄ ALISTU siihen, että joku muu kertoo sinulle, kuinka sinun tulisi elää omaa elämääsi. Se on rankka tie, mutta säilytät itsemääräämisoikeutesi ja saat elää VAPAANA.
- Minnikäinen
No, onneksi tilanteeni ei ole aivan noin paha. Olen pahoillani puolestasi, kuulostaa hyvin ikävältä! Minun mieheni on kuitenkin minun puolellani eikä hän ole lainkaan mammanpoika tyyppiä. Tiedän 100% varmasti, että hän valitsee enemmin minut kun on kerran sanonutkin että olen hänen elämänsä tärkein nainen.
- Liina Anniina
Minnikäinen kirjoitti:
No, onneksi tilanteeni ei ole aivan noin paha. Olen pahoillani puolestasi, kuulostaa hyvin ikävältä! Minun mieheni on kuitenkin minun puolellani eikä hän ole lainkaan mammanpoika tyyppiä. Tiedän 100% varmasti, että hän valitsee enemmin minut kun on kerran sanonutkin että olen hänen elämänsä tärkein nainen.
Noh, onhan anopissasi sitten yksi hyvä puoli, että on laskenut poikansa maailmalle eikä ole kasvattanut mammanpoikaa.
Että kyllä anopissa sitten jonkin verran löysää on...
Niistä anopin ostamista tilpehööreistä, niistä ei kannata polttaa hihojaan eikä loukkaantua. Hän olettaa tekevänsä hyvin. Katsele niistä krääsistä jokin, joka voisi olla käyttökelpoinen, muut voit pistää kierrätykseen. Ei anopeita kannata liian tosissaan ottaa, vaikka olisi ärsyttäväkin.
Lapsenlapsen syntymä voi olla kriisin paikka anopille, koska mummouskaan ei taida olla helppo niellä. Kertoohan se sen, että vanhuus on lähestymässä, rypyt ja kaikki muu epämiellyttävä.
Parempi on kun ei oleta mitään, miten suhteiden pitäisi sujua, millainen mummon pitäisi olla. Antaa sen mummosen olla sellainen kuin on hampaineen karvoineen.
Kun ei tee mitään etukäteiskaavioita, eikä oletuksia niin ei petykään. Mummoja on niin tasan erilaisia. Kaikki eivät edes olla mummoja omien ongelmiensa keskellä.
Ota tuleva vauva-aika sellaisena kuin se tulee avoimin silmin. Silloin osaa nauttia pienistä yllätyksistä eikä vastoinkäymiset tunnu niin pahalta.
Sitä helposti suunnittelee, että sitten on niin tai näin, ja mummo on sellainen ja lapset tällaisia. Ja hirvee pettymys kun kaikki ei menekään kuin mielikuvissa.
Elämä on jännempää, kun ei tee ennakko-oletuksia, vaan antaa virran kuljettaa ja näyttää ne maisemat, mitkä eteen aukenevat. - Minnikäinen
Liina Anniina kirjoitti:
Noh, onhan anopissasi sitten yksi hyvä puoli, että on laskenut poikansa maailmalle eikä ole kasvattanut mammanpoikaa.
Että kyllä anopissa sitten jonkin verran löysää on...
Niistä anopin ostamista tilpehööreistä, niistä ei kannata polttaa hihojaan eikä loukkaantua. Hän olettaa tekevänsä hyvin. Katsele niistä krääsistä jokin, joka voisi olla käyttökelpoinen, muut voit pistää kierrätykseen. Ei anopeita kannata liian tosissaan ottaa, vaikka olisi ärsyttäväkin.
Lapsenlapsen syntymä voi olla kriisin paikka anopille, koska mummouskaan ei taida olla helppo niellä. Kertoohan se sen, että vanhuus on lähestymässä, rypyt ja kaikki muu epämiellyttävä.
Parempi on kun ei oleta mitään, miten suhteiden pitäisi sujua, millainen mummon pitäisi olla. Antaa sen mummosen olla sellainen kuin on hampaineen karvoineen.
Kun ei tee mitään etukäteiskaavioita, eikä oletuksia niin ei petykään. Mummoja on niin tasan erilaisia. Kaikki eivät edes olla mummoja omien ongelmiensa keskellä.
Ota tuleva vauva-aika sellaisena kuin se tulee avoimin silmin. Silloin osaa nauttia pienistä yllätyksistä eikä vastoinkäymiset tunnu niin pahalta.
Sitä helposti suunnittelee, että sitten on niin tai näin, ja mummo on sellainen ja lapset tällaisia. Ja hirvee pettymys kun kaikki ei menekään kuin mielikuvissa.
Elämä on jännempää, kun ei tee ennakko-oletuksia, vaan antaa virran kuljettaa ja näyttää ne maisemat, mitkä eteen aukenevat.Niin, onhan se totta, että kyllähän anoppi on siinä tehnyt oikein kun on päästänyt lapsensa maailmalle (ja monen muunkin asian), mutta toisaalta mieheni on sen verran itseppäinen luonne, että hän olisi lähtenyt muutenkin. Anoppini on ollut ihan ok muutamaa ikävää letkausta lukuunottamatta siihen asti kunnes kuuli raskaudestani. Sitten on alkanut tulla noita ikäviä kommentteja enemmänkin. Olen kokenut elämässäni paljon nuoresta iästäni huolimatta, ehkä liikaakin. Se on tehnyt minusta realistin. Valitettavasti anoppini ei tunne minua niin hyvin, että hän tietäisi millainen historia ja tausta minulla on. Hän on olettaa asioita ja olen ollut muutaman kerran ihan ihmeissäni mistä hän on minkäkin johtopäätöksen tehnyt. Ilman, että olisi edes jaksanut kuunnella tai kysyä omaa kantaani asiaan. Olenkin sitten ajatellut, että ei minukaan tarvitse kuunnella häntä jos ei hänkään kuuntele minua. Tasaraha.
Minullahan ei myöskään ole mitään ennakko odotuksia tai ruususen kuvia lapsiperhe elämästä, sillä olen sellaista jo elänyt ennen miestäni kun seurustelin ihmisen kanssa, jolla oli pieniä lapsia. Minulla on jo realistinen näkemys siitä millaista arkielämä on sillion kun talossa on lapsia. Ajatteleekohan anoppini samalla tavoin kuin sinäkin, että minulla olisi epärealistiset käsitykset. Hassua sinänsä miten ihmiset voivat olettaa tuollaisia asioita ja luulla tietävänsä kysymättä mitä siellä toisen päässä liikkuu. Tosin enhän minäkään voi tietää mitä siellä anopin päässää liikkuu ja voin vain arvailla.
"Parempi on kun ei oleta mitään, miten suhteiden pitäisi sujua, millainen mummon pitäisi olla. Antaa sen mummosen olla sellainen kuin on hampaineen karvoineen."
Tottakai ymmärrän sen, että mummous voi olla kriisikin. Ei sitä kuitenkaan pitäisi minuun purkaa. Enhän minäkään pura häneen omia kriisejäni. En myöskään oleta mitään, pelkään vain kuinka suhteen käy. Eli joudummeko kovinkin riitoihin. Se olisi lapsenkin kannalta ikävää kun vierailut mummolaan jäisivät niin harvoiksi. Miksi mummon sitten tulisi saada olla sellainen kuin hän haluaa olla jos kuitenkin hän odottaa, että minun pitäisi tehdä kuten hän haluaa ja olla sellainen kuin hän sanoo? Ei kuulosta kauhean tasapuoliselta ihmissuhteelta sellainen jossa toisen pitäisi saada olla aina se voittaja. Pidän sitä niin itsestäänselvänä, että toisten rajoja kunnoitetaan ja minua ja minun tahtoani lapsen äitinä kunnioittavat myös sukulaiset. En ole enää mikään kakskymppinen kokematon baareissa laukkaava heitukka vaan elämää nähnyt aikuinen nainen. Kaikkea en toki osaa itsekkään, mutta sen verran osaan että minua täytyy jo kohdella täysivaltaisena ja arvoisena aikuisena omilla aivoillaan ajattelevana ihmisenä. - Liina Anniina
Minnikäinen kirjoitti:
Niin, onhan se totta, että kyllähän anoppi on siinä tehnyt oikein kun on päästänyt lapsensa maailmalle (ja monen muunkin asian), mutta toisaalta mieheni on sen verran itseppäinen luonne, että hän olisi lähtenyt muutenkin. Anoppini on ollut ihan ok muutamaa ikävää letkausta lukuunottamatta siihen asti kunnes kuuli raskaudestani. Sitten on alkanut tulla noita ikäviä kommentteja enemmänkin. Olen kokenut elämässäni paljon nuoresta iästäni huolimatta, ehkä liikaakin. Se on tehnyt minusta realistin. Valitettavasti anoppini ei tunne minua niin hyvin, että hän tietäisi millainen historia ja tausta minulla on. Hän on olettaa asioita ja olen ollut muutaman kerran ihan ihmeissäni mistä hän on minkäkin johtopäätöksen tehnyt. Ilman, että olisi edes jaksanut kuunnella tai kysyä omaa kantaani asiaan. Olenkin sitten ajatellut, että ei minukaan tarvitse kuunnella häntä jos ei hänkään kuuntele minua. Tasaraha.
Minullahan ei myöskään ole mitään ennakko odotuksia tai ruususen kuvia lapsiperhe elämästä, sillä olen sellaista jo elänyt ennen miestäni kun seurustelin ihmisen kanssa, jolla oli pieniä lapsia. Minulla on jo realistinen näkemys siitä millaista arkielämä on sillion kun talossa on lapsia. Ajatteleekohan anoppini samalla tavoin kuin sinäkin, että minulla olisi epärealistiset käsitykset. Hassua sinänsä miten ihmiset voivat olettaa tuollaisia asioita ja luulla tietävänsä kysymättä mitä siellä toisen päässä liikkuu. Tosin enhän minäkään voi tietää mitä siellä anopin päässää liikkuu ja voin vain arvailla.
"Parempi on kun ei oleta mitään, miten suhteiden pitäisi sujua, millainen mummon pitäisi olla. Antaa sen mummosen olla sellainen kuin on hampaineen karvoineen."
Tottakai ymmärrän sen, että mummous voi olla kriisikin. Ei sitä kuitenkaan pitäisi minuun purkaa. Enhän minäkään pura häneen omia kriisejäni. En myöskään oleta mitään, pelkään vain kuinka suhteen käy. Eli joudummeko kovinkin riitoihin. Se olisi lapsenkin kannalta ikävää kun vierailut mummolaan jäisivät niin harvoiksi. Miksi mummon sitten tulisi saada olla sellainen kuin hän haluaa olla jos kuitenkin hän odottaa, että minun pitäisi tehdä kuten hän haluaa ja olla sellainen kuin hän sanoo? Ei kuulosta kauhean tasapuoliselta ihmissuhteelta sellainen jossa toisen pitäisi saada olla aina se voittaja. Pidän sitä niin itsestäänselvänä, että toisten rajoja kunnoitetaan ja minua ja minun tahtoani lapsen äitinä kunnioittavat myös sukulaiset. En ole enää mikään kakskymppinen kokematon baareissa laukkaava heitukka vaan elämää nähnyt aikuinen nainen. Kaikkea en toki osaa itsekkään, mutta sen verran osaan että minua täytyy jo kohdella täysivaltaisena ja arvoisena aikuisena omilla aivoillaan ajattelevana ihmisenä.Kun kirjoitin ed. viestin, niin en tarkoittanutkaan ruususen kuvia tai muuta epärealistista, ihminen voi haaveilla ihan kohtuullisista asioista. Sitä vain ikään kuin etukäteen TOIVOO ja OLETTAA että niin ja niin asioiden pitäisi mennä. Useimmiten ei mene, kun ihmisistä on kyse.
Ei sinun pidäkään mitään naljailuja ottaa vastaan. Eihän siinä muuta kuin, että vastaat harvemmin puheluihin ja harvemmin käyt kylässä. Puheet omalta puoleltasi voivat olla ihan hyvin "ilmoja on pidellyt" -tasoa.
Jotkut naiset ovat perin kilpailunhaluisia ja näillä luonnetyypeillä on vähän ystäviä. Mutta minkäs susi karvoilleen mahtaa, ikävä, että olet saanut tällaisen anopiksesi.
Mutta, mutta... kun toista ihmistä ei voi muuttaa, niin ei siinä auta kuin luovia tuollaisenkin takkuturkin kanss joten kuten... ikäihminen vaan niin harvoin luo uutta nahkaa.
Voimia ja kestämistä! - Minnikäinen
Liina Anniina kirjoitti:
Kun kirjoitin ed. viestin, niin en tarkoittanutkaan ruususen kuvia tai muuta epärealistista, ihminen voi haaveilla ihan kohtuullisista asioista. Sitä vain ikään kuin etukäteen TOIVOO ja OLETTAA että niin ja niin asioiden pitäisi mennä. Useimmiten ei mene, kun ihmisistä on kyse.
Ei sinun pidäkään mitään naljailuja ottaa vastaan. Eihän siinä muuta kuin, että vastaat harvemmin puheluihin ja harvemmin käyt kylässä. Puheet omalta puoleltasi voivat olla ihan hyvin "ilmoja on pidellyt" -tasoa.
Jotkut naiset ovat perin kilpailunhaluisia ja näillä luonnetyypeillä on vähän ystäviä. Mutta minkäs susi karvoilleen mahtaa, ikävä, että olet saanut tällaisen anopiksesi.
Mutta, mutta... kun toista ihmistä ei voi muuttaa, niin ei siinä auta kuin luovia tuollaisenkin takkuturkin kanss joten kuten... ikäihminen vaan niin harvoin luo uutta nahkaa.
Voimia ja kestämistä!No tuo on minusta vähän sellaista pessimististä ajattelua. Tottakai ihmisen pitää toivoa asioita ja unelmoida. Ihmisen ei pitäisi koskaan kyynistyä niin pahasti, että hän heittäisi toivonsa. Toki, sellaiset asiat joille ei mitään voi kannattaa hyväksyä sellaisenaan. En oletakkaan, että anoppini pitäisi olla tietynlainen mummo lapselleni, kunhan hän vain omasta puolestaan kunnioittaa minua lapsen vanhempana ja henkilönä joka määrää lapsen asioista.
"ikäihminen vaan niin harvoin luo uutta nahkaa."
Olen eri mieltä kanssasi tuosta. Jokainen ihminen voi muuttua jos haluaa. Se ei ole ikäkysymys. Jotkut vain valitsevat sen tien, että jämähtävät johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen ja pysyvät koko ikänsä samanlaisina. Minun tehtäväni ei tietenkään ole muuttaa häntä ihmisenä erilaiseksi ja paremmin käyttäytyväksi. Siitä hän päättää itse. Elämässä on kuitenkin niin, että sitä saa mitä tilaa ja minulla on rajani sille kuinka paljon ilkeitä letkautuksia jaksan kuunnella. Valitettavasti suunta on nyt ikävä anopilla...yllättyisin toki positiivisesti jos lapsen syntymän jälkeen hänen asenteensa olisi muuttunut ja olisi parempi kuin nyt raskausaikana.
- ex-miniä
Minun ex-anoppini oli aika päällekäyvä. Itse tulen suvusta jossa ollaan todella hienotunteisia toisia kohtaan, eikä rynnitä suinpäin minkään asian suhteen. Raskausaikana jouduin lopettamaan mielialalääkkeet ja masennukseni meni aika pahaksi, en olisi oikein jaksanut tavata ketään ja olin tosi herkillä. Sitten miehen siskot ja anoppi välillä työntyivät kylään soittamatta edes ovikelloa, saati kysymättä etukäteen. Oman suvun kanssa tällaista ei tapahtuisi ikinä. Kun lapsemme syntyi, sairaalaankin tultiin isommalla porukalla katsomaan, kuin mitä oli sovittu. En olisi jaksanut ottaa ketään vastaan. Myös appi tuli sairaalassa käymään tuoden mukanaan naisystävänsä, joka heillä käydessä tuskin tervehti.
Ihan vieläkin on välillä puistattanut se yli kävelyn määrä, mitä anopin puolelta on tullut. Muistelin juuri esim. sitä, kun kävimme anopin asuinkaupungissa katselemassa vaunuja lapselle, ja hän toki änkesi mukaan. Enpä niistä paljon saanut päättää ja vahdin vanhempaa lastani, jonka tietysti anoppi olisi voinut hoitaa, että me olisimme saaneet katsella vaunuja.
Joskus hän oli meillä, ja lähdin imettämään makuuhuoneeseen, koska en halunnut sitä siinä tehdä, niin anoppi käveli perässä ja tuli sanomaan jotain imetysasennostani. Kaikkia tällaisia toisaalta pieniä asioita, mutta kun se on jatkuvaa, niin ei se hyvältä tunnu. Onneksi en enää ihan kaikkea muista. Raskainta nyt varmaan oli se, ettei mieheni koskaan selvästi asettunut minun puolelleni. Jälkeenpäin ymmärrän, että hän oli edelleen tietyllä tavalla kiinni äidissään ja nämä on myös niitä syitä, miksi päätin siitä suhteesta lähteä.
Oli anopissa toki hyvätkin puolensa ja olemme edelleen ihan hyvissä väleissä ja tekemisissä jonkin verran, olen eronkin jälkeen kyläillyt siellä lasteni kanssa. Sekin auttoi, että muutaman kerran otimme yhteen ja minäkin sain sanotuksi suoraan, mitä mistäkin ajattelin.- karvat pystyssä...
Suhde muuttui täysin. huomasin raskausaikana jo jotain omituisuuksia (lähinnä erikoisia kysymyksiä ja kommentteja) mutta en ottanut niitä vakavasti sitten kun vauva syntyi niin se oli yhtäkkiä "meidän" vauva jota "me" yhdessä sitten kasvatetaan. Siis tarkoitan että anoppi ja minä ollaan me. Hui kun puistattaa vieläkin. Onneksi muutimme niihin aikoihin n. 80 km:n päähän eli ei nähdä liian usin vaikka se vähäinenkin on mulle liikaa.
- Minnikäinen
"Joskus hän oli meillä, ja lähdin imettämään makuuhuoneeseen, koska en halunnut sitä siinä tehdä, niin anoppi käveli perässä ja tuli sanomaan jotain imetysasennostani."
Huh, ompas röyhkeää käytöstä. Kyllähän sen sanoo järkikin, että jos toinen menee imettämään toiseen huoneeseen niin hän haluaa olla rauhassa. Jokainen opettelee nuo asiat itse ja omassa rauhassa. Mielummin jonkun läheisen luotettavan henkilön kanssa. On se vaan niin jännä miten joidenkin nais-ihmisten on vaikea ymmärtää, ettei heidän tarvitse olla joka asiaan sekaantumassa vaikka kuinka olis itsellä se ajatus että osaa ja tietää paremmin. Joskus ja useimmiten on ihan tervettä pitää suu kiinni ja neuvoa vasta sitten jos kysytään. Kukaan ei ole seppä syntyissään ja parhaiten oppii itse tekemällä oman tyylinsä. - Minnikäinen
karvat pystyssä... kirjoitti:
Suhde muuttui täysin. huomasin raskausaikana jo jotain omituisuuksia (lähinnä erikoisia kysymyksiä ja kommentteja) mutta en ottanut niitä vakavasti sitten kun vauva syntyi niin se oli yhtäkkiä "meidän" vauva jota "me" yhdessä sitten kasvatetaan. Siis tarkoitan että anoppi ja minä ollaan me. Hui kun puistattaa vieläkin. Onneksi muutimme niihin aikoihin n. 80 km:n päähän eli ei nähdä liian usin vaikka se vähäinenkin on mulle liikaa.
Siksipä minäkin vähän pelkään tulevaisuutta kun on näitä erikoisuuksia alkanut ilmaantua ja asenne anopilla vähän siihen suuntaan, että hän saa osallistua kasvatus periaatteisiin eikä tarvitsisi minun ja mieheni sanaa kunnoittaa.
- Rajat anopille ym.
Minnikäinen kirjoitti:
"Joskus hän oli meillä, ja lähdin imettämään makuuhuoneeseen, koska en halunnut sitä siinä tehdä, niin anoppi käveli perässä ja tuli sanomaan jotain imetysasennostani."
Huh, ompas röyhkeää käytöstä. Kyllähän sen sanoo järkikin, että jos toinen menee imettämään toiseen huoneeseen niin hän haluaa olla rauhassa. Jokainen opettelee nuo asiat itse ja omassa rauhassa. Mielummin jonkun läheisen luotettavan henkilön kanssa. On se vaan niin jännä miten joidenkin nais-ihmisten on vaikea ymmärtää, ettei heidän tarvitse olla joka asiaan sekaantumassa vaikka kuinka olis itsellä se ajatus että osaa ja tietää paremmin. Joskus ja useimmiten on ihan tervettä pitää suu kiinni ja neuvoa vasta sitten jos kysytään. Kukaan ei ole seppä syntyissään ja parhaiten oppii itse tekemällä oman tyylinsä.Niinpä.....anoppi tuli meillekin ihmettelemään pian sairaalasta kotiutumisen jälkeen, et miksi ei vastata puhelimeen (imetin kolmen tunnin välein vrk:n ympäri kahden kuukauden ajan, mikä ei merkinnyt tietenkään yhtään mitään). Imettäessäni lastani hän tuli nenän eteen ja kyseli imettämisen sujumisesta. En voi sietää tuollaista ollenkaan, että joku tulee niin lähelle tuossa tilanteessa! Sitten hän tuppasi kylään meille ilmoittamatta, kun TIESI, että meille tulee vieraita. Kun olimme lähdössä neuvolaan, hän ilmestyi ovellemme aamuyhdeksältä ja alkoi kysellä, miksi vihaan häntä jne jne.....Toivon sydämestäni, että kukaan ei joudu kokemaan vastaavaa.....Oli tosi rankkaa aikaa ja ihmettelen, miten olen selviytynyt täyspäisenä tuosta mankelista. Anopille ja muillekin on laitettava RAJAT ja sanottava suoraan. Toivottavasti kumppani hoitaa sen miehekkäästi ja tukee näin vaimoaan seisten rinnalla. Minulle kävi toisin.
- Aikuisen oikeesti
Minulla on yllättäen käymässä samaa.
Kun en tahdo tavata erästä ihmistä, anoppini on hänen kanssaan pohtinut jopa mnielenterveyttäni, ovat kuulemma huolissaan! :D
Ja se, etten ole koskaan ollut tuon erään ihmisen ystävä, hän kun ei ole hienotunteinen ja on perusilkeä.
Olen hiljattain synnyttänyt ja alkoi jo sairaalasta, anoppi riiteli puhelimessa,milloin näen tuon tyypin, kun minä olin vauvan kanssa vieressä.
Siitä se jatkunut painostamisena ja välillä soittelee itkeskellen lapselleen.
Sanoin suoraan, että olen aikuinen ihminen ja päätän itse asioistani.
En ole ottanut lähelleni ilkeitä ihmisiä toisten mieliksi, mitä nyt nuoruudessa ja silloin opin.
Vain sellaisia joiden lähellä on hyvä olla.
Nyut hän kuvittelee, että olen huonontanut hänen poikansakin välejä, kunpa vain tietäisi, että ne ovat täysin samanlaiset olleet aina, häntä ei vain ole kiinnostanut, kuin vasta vauvan synnyttyä.
En edes tunne tuota tyyppiä, kun kerran vuodessa nähty, ehkä 5 kertaa ja nyt pitäisi olla ylimmät ystävät. Alussa olin tietysti avoin uudelle ihmiselle, mutta päätökseni on muovaantunut tapaamiskertojen/tapahtumien mukaan.
Anoppi ei myöskään kuuntele, vaikka sanon suoraan.
Myös kylään tuli yht`äkkiä ilmoittamatta, kun sitten sanoin, että jos jatkossa sovitaan vierailuista, että tykkään nimittäin olla kotona joskus alasti, niin hänpä letkauttaa, ettei se HÄNTÄ haittaa. Mutta sanoin sitten, että MINUA haittaa.
Kiitin, että oli tullut käymään ja ettei tämä kerta haittaa, mutta jatkossa en tahdo yllärikäyntejä.
Hän on muuttunut hieman hmm...hysteeriseksi draamakuningattareksi vauvaNI myötä.
Aivan kuin elämämme olisi yht`äkkiä hänen elämäänsä, vaikkemme ole koskaan erityisemmin pitäneet yhteyttä, vaan hän on joskus käynyt.
Poikansakaan ei ymmärrä, on sanonut suoraan, muttei kuuntele poikaansa.- Aikuisen oikeesti
Niin, lisäänpä vielä, että minulla on masennustaustaa ja käsitellyt traumojani vuosia. Olen muuttanut tietoisilla valinnoilla elämääni parempaan suuntaan.
En ole koskaan ollut onnellisempi kuin nyt:)
Ikävää että ihmiset alentuvat epäilemään muka huolissaan toisen mielenterveyttä, jos en pidä jostakin ihmisestä.
Mielestäni heillä on enemmänkin aihetta olla itsestään huolissaan.
Vieläpä, kun olen avoimena kertonut traumoistani ja oloistani...niin, että ne asiat sitten vedetään esiin, eikä voida uskoa, kun suoraan sanon, etten pidä ko ihmisestä, enkä tahdo nähdä.
- Minnikäinen
Huh joku sitten kaivoi näinkin vanhan kirjoitukseni esiin. Olipa mielenkiintoista lukea omia ajatuksiani reilu kolme vuotta takaperin. Nyt olen kasvanut äidiksi ja välit anoppiin ovat ihan hyvänä säilyneet. Jouduin kyllä ottamaan yhteen väliin ihan reilusti etäisyyttä appivanhempiin ja se auttoi moneen asiaan. Äitiys on kasvattanut minulle kovemman sitkeän kuoren. En enää ole niin herkkä kaikille sanomisille tai jää nurkkaan hiljaa istumaan vaan uskallan sanoa napakasti oman mielipiteeni asiohin. Anoppini on ihana mummu lapselleni ja se riittää minulle.
- Otetaan rennosti vaa
Just tuota olen monesti ajatellut, että nuoret äidit ovat kovin herkkiä kaikelle sanomiselle ja tulkitsevat kaikki erilaiset mielipiteet määräilyksi. Itse olen todennut että anoppi ja muut sukulaiset saavat ihan vapaasti olla eri mieltä asioista tai arvostella tekemisiäni, eikä se haittaa minua. Saahan heilläkin olla mielipiteensä, eikä toisaalta minun tarvitse toimia heidän toiveittensa mukaan kuitenkaan. Saavat antaa neuvoja niin paljon kuin haluavat, ja itse valitsen, toiminko niiden mukaan. Ei tarvitse loukkaantua, ei tarvitse edes rasittua. Se on heidän osallistumistaan rakastetun lapsen elämään, ja me elämme perheenä omalla tavallamme.
- Aikuisen oikeesti
Se vain, että hän tuli eilen pyytämään anteeksi, kun mieheni vaati.
Kun sitten kysyin,miksi pyydät anteeksi, hän ei ymmärtänyt.
Ja sehän on silloin ihan yhtä tyhjän kanssa. Aloin kertomaan, mistä kaikesta on tuyllut ahdistava olo. Hän sitten kielsi kaiken ja jäin huuli pyöreänä katsomaan miestäni, että olemmeko siis kuvitelleet kaiken ja olemmehan stressanneet kamalasti!:D
Syytti minua vielä, että olen hänen poikansa välit rikkonut...kun sitten toistamiseen sanoin, että tuo ei ole totta ja miehenikin sanoi, että hän ei ole nähnyt heitä oman valintansa mukaan. Ja lisäsi vielä, että ovat toisen kanssa lähinnä tekemisissä vain, kun siellä tarvitaan apua.
Niin, ei minusta, ulkopuolisesta nyt vain on niin helppo leipoa syyllinen kaikkeen.
Itse asiassa olen jopa sanonut miehelleni, että menisi veljelleen, muttei hän tahdo, jolloin arvostan hänen arviointikykyään.
Nooo, anoppi lähti itkien TAAS. Ilmeisen hyvä keino, kun ei tahdota ymmärtää.
Saa toiset tuntemaan syyllisyyttä ilman syytä.
Ihmettelen vain suuresti, että aikuinen ihminen ei osaa puhua asioita suoraan ja kohdata asioita.
Että voi kyllä toimia tökerösti, mutta ettei edes kuuntele omia puheitaan?
No,mies oli lähinnä helpottunut, kun tilanne oli viimein ohi ja tokaisi vain, että saammepa elää nyt rauhassa.
Uskoako vai ei...hmmm. - Aikuisen oikeesti
Jatkoa pukkaa...kun jo luulimme saavamme rauhamme takaisin ja elimme rauhaiseloa, niin eiköhän pamahtanut kuin taivaalta konsanaan! Anoppi oli käynyt itkemässä ex-miehelleen asiat ja tietysti jättänyt kertomatta faktat.
Appi otti sitten "puheeksi"ja eihän siihen faktat liikuttaneet miehen mieltä, miehen, joka tunsi varmasti edelleenkin syyllisyyttä avioeroon johtaneista asioista(?), miehen, jolla ei kauaa ollut siitä hetkestä, kun oli ruikuttanut naista takaisin. Miehelle, joka liian kilttinä muille tunnettuna.
Hänen takiaan sitten yritin vielä (neljännen?)kerran keskustella anopin kanssa.
Anoppi ei ollutkaan saanut meiltä vastausta asiaan, josta toitotimme kymmeniä kertoja!!!Hän painosti ja sanoimme molemmat suoraan asian.Ja nyt hän ei ollut saanut meiltä vastausta!!!!Kyllä siinä vaiheessa pohdin kuinka sekaisin täytyy ihmisen olla. Olihan meitä kaksi, jotka olimme kokeneet tuon kaiken. Nyt mitään ei ollutkaan.
Me olimme syypäitä, ettemme olleet puhuneet mitään???
Emme muuta tehneetkään kuin puhuimme ja sanoimme asian todella ymmärrettävästi.
Olimme kuin ilmaa sanomisinemme.Silloin ja tuolloin.
Mies sitten raivostui toden teolla ja sanoi korrektisti, että olen syytön ja anoppi saa selvittää aiheuttamansa sopan, eikä asiaa ole enää muutamaan kuukauteen.
Noh, ei kauaakaan, kun itkuvirsi raikasi sukua läpi..ja mitäs muuta kuin tietty itkien omaa osaansa, ei siis lainkaan kehdannut selvittää valheitaan...
Niin, tästä kaikesta sitten mieheni veli suuttui. Ok, kysyikö hän totuutta?Ei.
Kysyikö appi totuutta?Ei.
Kukapa nyt puolustaisi pojan naisystävää vastassa ollessa nainen, joka ollut elämässä kauemmin?
Sitä vain ihmettelen, miksi ihmiset eivät ole kiinnostuneita faktoista, uskotaan vain toisen puhuvan totta, jos toinen kerran itkeekin ja surkuttelee?Lojaaliuden huippu.
Mieheni on aivan huipputyyppi, hän on todella viisas. Sanoi jo aiemmin, että mitä seuraa. Itse halusin uskoa "fantasiaan" ja petyin karvaasti.
Onneksi meidän perheemme on hyvinvoiva nyt, kun rajat ovat selvät, eikä kukaan kiusaa. - lilliputtinen
Meillä oli anopin kanssa lämmin suhde jo ennen lapsia ja on vieläkin. Hän on ollut tukenamme tarvittaessa niin taloudellisesti kuin henkisesti ja auttanut kotitöissä ja lapsenlikkanakin.
Tietysti hän antoi neuvoja koska hän oli kasvattanut itse 9 lasta aikuiseksi. Ja minä vasta synnytin ensimmäisen. Ja arvokkaita tietoja antoikin. Nyt kun minulla on kolme lasta huomaan että hänen neuvonsa oli oikeita. Aina ei ihan tullut niitä kuunneltua kuin toisella korvalla. Mutta nyt otan kyllä neuvoista opikseni.
Minusta on hienoa että on joku joka antaa neuvoja kun itse ei tiedä tai osaa. Ei se ole huono äiti joka neuvoja ottaa vastaan vaan se joka ei osaa ja ei kuuntele muita.
Se minkälainen suhde teille tulee on paljolti myös sinusta kiinni. Sinun käytös vaikuttaa myös siihen saatteko lämpimät ja välittömät välit anopin kanssa. Itse olen sitä mieltä että siihen suhteeseen kannattaa panostaa. - selittäisitkö
En oikein keksi, mitä voivat olla sellaiset päätökset, joita anoppi ei hyväksy tai joihin pitäisi kysyä anopin mielipidettä. Olen ollut raskaana ja kasvattanut lapseni hyvässä sovussa anopin kanssa ilman että olisin pitänyt tarpeellisena raportoida hänelle mitään päätöksiäni. On kyllä juteltu raskausajan voinnistani ja lapsenhoitoasioista, mutta siinä ei ole edes ollut mitään erityisiä päätöksiä tehtävänä. Neuvolasta on saatu toimintaohjeet ja lapsia on hoidettu yleisten tapojen mukaisesti. Neuvoja on saatu myös isovanhemmilta ja ystäviltä. Hankinnat päätämme yhdessä mieheni kanssa, samoin kasvatuskysymykset, eikä niitä selitellä anopille. Välit anoppiin ovat läheiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812