Politiikan nykytila

Meidän hyvin toimiva kunnallishallinto, valtionhallinto sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä yhteiskunnassa ovat ylpeydenaiheita. Suomalaiset ovat liian hemmoteltuja. Järjestelmä on oikeasti toimiva ja puhdas. Siita kertoo jo kaikki kansainväliset vertailutkin. Mutta jos meillä nyt kansanvaltaisesti valittaisiin Soini pääministeriksi, ihan oikeastii hävettäisi. Persuista tulee eittämättä mieleen Itävallan vapaus-puolue ja Jörg Haider...

Minkälaista huomiota Soinin "ajatukset" ovat saaneet muualla euroopassa?

Nykyinen porvarihallitus on menestyksellisesti tehnyt osansa luotsatessaan Suomea ja eurooppaa läpi taloudellisen taantuman. se, mitä tämä lysti on maksanut veronmaksajille, on pieni raha. Marginaalinen korvaus siitä että korkotaso on pysynyt uskomattoman kauan todella alhaalla, sekä valuutan arvo on säilynyt verrattain vakaana suhteessa muihin suuriin valuuttoihin. Uuden porvarihallituksen lisäksi toinen vaihtoehto olisi mielestäni sinipuna hallitus.

Mitä persut havittelevat eroon EU.sta mantrallaan? Paluuta Kekkonen/Paasikivi aikaan? Silloin Suomella oli neuvostoliitto kera YYA sopimuksen, jolloin meillä oli yhteistyökumppani. Emme pärjäisi yksin. Emme ole Sveitsi. Suomella on koko olemassaolonsa ajan ollut tiivistä yhteistyötä toisen valtion/yhteisön kanssa. Haluaako Soini rajat kiinni? Halajaako persut omavaraistaloutta? Ei vientiä, eio tuontia, kaikki tuotetut tuotteet omaan käyttöön tai sisämarkkinoille? Miten ilman tuontia/vientiä suomessa olisi yhtään mitään kehittynyttä teollisuutta? Ilman euroopan sisämarkkinoita, kenen kanssa suomi kävisi kauppaa? Euroopan vakaus on kehityksen ja hyvinvoinnin peruskivi, johon kannattaa jokaisen jäsenen panostaa.

11

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paniikkiin mene

      Kyllä tässä nyt on reivaamisen paikka. Sokea reettakin jo näkee millaiseen velkakierteeseen Eurooppa on ajautunut. Ja Suomi on hyvää kyytiä siihen menossa. Kasvu- ja vakaussopimuksesta ei välitetä muutoin kuin pidetään korkotaso alhaalla. Ja juuri tämä alhainen korko houkuttelee varsinkin nuoret suureen velkavankeuteen. Suomen johto kyllä varoittelee suurista veloista, mutta mitään muuta asian eteen ei tehdä. Valtiokin vain jatkaa velkaantumistaan - oikein esimerkkinä.

      • Velka kasvoi laskusuhdanteen aikana, koska silloin ei ole mahdollisuuksia karsia menoja. Taas kasvun aikana pitää pystyä maltilliseen tulo/meno ratkaisuun, jolloin valtion velkatase saadaan laskevaksi. Nythän tulopuolta on lisätty valtiotasolla kulutusta verottavan ratkaisun korostamisella. Vakaus ja kasvussopimukset ovat tärkeitä ohjenuoria, koron nostot ovat edessä, jos/kun inflaatio alkaa kasvaa, itseasiassa se on noussut jo, rahan reaalituotto on ollut jo hetken negatiivinen ja se tilanne ei ole terve...

        Liiallista velkaantumista pitää yksityis ja yritystasolla välttää, siihen tehokkain menetelmä on pankkien taholla, jos rahoituslaitoksen puolelta havaitaan liiallista riskiä ja maksuvalmiuden selvä vaarantuminen, pitää keksiä jokin muu ratkaisu. Eli suomeksi sanottuna jos vakuudet ja takaukset eivät ole riittävät, pitää pankinjohtajalla olla senverran selkärankaa sanoa lainahakemukselle eikäy. Mitä taas yritysten velkarahan käyttöön tulee, niin harvassapa ne PK yritykset ovat, joilla ei ole huomattavaa lainapääomaa... Ja yritystoimintaan kuluu aina taloudellinen riski, ja sen riskin arviointi on monasti hyvinkin vaikeaa, jos teet alihankintaa, niin työt voivat loppua hyvinkin äkkiä jos senpään ottaa. Jos on hyvä liikeidea, ja valmistat jotain tuotetta jolla on varmat markkinat, riski on olemattoman pieni. Tietenkin sama tässä pätee kuin muuallakin, jos liiketoimen riski on pieni, on tuoto-odotuskin olematon. Kuten maatalous, esimerkiksi. Kaajussi elää köyhyydessä, senverran liittovaltio pitää huolta etä ei nälkään kuole.

        Tietenkin on niitä jotka eivät käsitä rahan arvoa ja merkitystä, eivät käsitä että lainaraha on tienaamatonta rahaa, pääomaa jonka pitää tienata itsensä takaisin. Ylivelkaantuminen ei ole nykypäivän ongelma, niin on aina ollut. yksityistalouksia turhine autolainoineen, järettömine elintaso lainoineen, lainarahalla maksetaan 2 viikon thaimaan lomat yms. Mutta tälläinen järjetön ja kohtuuton rahankäyttö ei ole millään tavalla alhaisen korkotason syy. Syyllinen katsoo peilistä.

      • talouskasvu,
        ravenlored kirjoitti:

        Velka kasvoi laskusuhdanteen aikana, koska silloin ei ole mahdollisuuksia karsia menoja. Taas kasvun aikana pitää pystyä maltilliseen tulo/meno ratkaisuun, jolloin valtion velkatase saadaan laskevaksi. Nythän tulopuolta on lisätty valtiotasolla kulutusta verottavan ratkaisun korostamisella. Vakaus ja kasvussopimukset ovat tärkeitä ohjenuoria, koron nostot ovat edessä, jos/kun inflaatio alkaa kasvaa, itseasiassa se on noussut jo, rahan reaalituotto on ollut jo hetken negatiivinen ja se tilanne ei ole terve...

        Liiallista velkaantumista pitää yksityis ja yritystasolla välttää, siihen tehokkain menetelmä on pankkien taholla, jos rahoituslaitoksen puolelta havaitaan liiallista riskiä ja maksuvalmiuden selvä vaarantuminen, pitää keksiä jokin muu ratkaisu. Eli suomeksi sanottuna jos vakuudet ja takaukset eivät ole riittävät, pitää pankinjohtajalla olla senverran selkärankaa sanoa lainahakemukselle eikäy. Mitä taas yritysten velkarahan käyttöön tulee, niin harvassapa ne PK yritykset ovat, joilla ei ole huomattavaa lainapääomaa... Ja yritystoimintaan kuluu aina taloudellinen riski, ja sen riskin arviointi on monasti hyvinkin vaikeaa, jos teet alihankintaa, niin työt voivat loppua hyvinkin äkkiä jos senpään ottaa. Jos on hyvä liikeidea, ja valmistat jotain tuotetta jolla on varmat markkinat, riski on olemattoman pieni. Tietenkin sama tässä pätee kuin muuallakin, jos liiketoimen riski on pieni, on tuoto-odotuskin olematon. Kuten maatalous, esimerkiksi. Kaajussi elää köyhyydessä, senverran liittovaltio pitää huolta etä ei nälkään kuole.

        Tietenkin on niitä jotka eivät käsitä rahan arvoa ja merkitystä, eivät käsitä että lainaraha on tienaamatonta rahaa, pääomaa jonka pitää tienata itsensä takaisin. Ylivelkaantuminen ei ole nykypäivän ongelma, niin on aina ollut. yksityistalouksia turhine autolainoineen, järettömine elintaso lainoineen, lainarahalla maksetaan 2 viikon thaimaan lomat yms. Mutta tälläinen järjetön ja kohtuuton rahankäyttö ei ole millään tavalla alhaisen korkotason syy. Syyllinen katsoo peilistä.

        mutta mihin ne yritysten voitot menevät? Viime vuonna jaettiin 13 miljardia euroa osinkoina ja tänä keväänä jaetaan kait noin 10 miljardia. Miksi yritykset tai sijoittajat eivät investoi Suomeen? Investoivatko ulkomaille? Jos näin on, ei ole viisasta keventää yhteisöveroa - nekin rahat menisivät ulkomaille. Varmaan monetkin palkkatyötä tekevät toimivat sijoittajina vain sivutoimisesti. Niin, että kyllä täällä Suomessa joillakin tulee rahaa tosi kevyesti - ja hyvin menee.

      • talouskasvu, kirjoitti:

        Se onkin taas oma ongelma, suomesta pitäisi saada yrityksiä kiinnostava maa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Sitä seuraa Irlannin kaltainen kriisi. Nokian viimeisin temppu oli paniikkireaktio, koska nokialla ei ollut selkärankaa vaihtaa rakasta symbiania toimivaan androidiin, vaan Nokia otti kurssin amerikaan ja ulkoisti softapuolen Microsoftille, seuraako siitä muutakuin sanomista? Aika näyttää.. Applen iphone ja muunmuassa google taustallaan oleva android, aikahmoiset tuulimyllyt ovat pientä Nokiaa vastassa. Sama kuin elintarvekepuolella Valio yrittäisi kammeta siivua Arlalta, Milkalta tai Danonelta.

        Mitä Suomessa kannattaisi tehdä? Mitä meillä on? Muutakin kuin kallis työvoima? Paperiteollisuus ulkoistui eteläamerikkan, laivanrakennus Saksaan. Teräsrakenteiden valmistus, kiitos Kekkosen pitkänäköisen politiikan, se kukoistaa. Tarinan mukaan Raahen terästehdas perustettiin suoralla Kekkosen määräyksellä, että tänne on saatava masuuniuunit, jotta voimme itse jalostaa malmista terästä. Ja näin tapahtui. Puuteollisuus on vuosikaudet väiottänyt että lähiaikoina puuteollisuus ohittaa terästeollisuuden merkittävimpänä teollisuuden alana suomessa. Tuntuu siirtyvän myöhempään ajankohtaan, kuin jehovien maailmanloppu.

        Kilpailuttamisen huono puoli on siinä että se suosii isoja toimioita jotka pystyvät tuottamaan suurempia eriä ja pienemmällä hinnalla.. Sekä se että netin aikakaudella kuluttajat voivat ihan hyvin tilata tuotteet vaikkapa saksasta, ja saada tuotteet kotiovelle kannettuna edullisemmin kuin sen olisi saanut ostaa suomalaisesta erikoisliikkeestä. Ehkäpä kaupungissa voi ostaa suomalaisesta kaupasta, mutta täällä kaukana susirajan takana? Aja nyt 150 kilometriä jonku hyödykkeen takia, jonka saisit halvemmalla tilattua kotiin tuotuna vaikkapa Itävallasta..

      • kannattaisi tehdä.

        Yksi toimiala, joka nyt tuli mieleeni on matkailun kehittäminen. Suomi on eksoottinen maa monelle turistille. On tuntureita ja järviä. On kesä ja talvi. Näin syntyisi lukuisia työpaikkoja myös nyt autioituvalle maaseudulle. Ja onhan niitä muitakin, kaivostoiminta jne.
        Uskon, että esimerkiksi matkailun kehittäminen lämmittää kansan syvien rivien tuntemuksia. Mutta siitä puhuminen nähdään nykyhallinnossa huonona populismina. Nykyhallinnossa kun on hienoa globalisuus ja on hienoa reissata itse ympäri maailmaa. Muidenkin kuin perussuomalaisten olisi hyvä harjoittaa populismia eli kansan tuntojen esiintuomista. Ei se ole huono asia, vaan päinvastoin hyvä asia. Se on isänmaallisuutta ja suomalaisuutta parhaimmillaan.

      • kannattaisi tehdä. kirjoitti:

        Yleensä soinilaista keskustelua kuulee huoltoaseman baarissa, missä ruoditaan omankylän ihmisten henkilökohtaisisa asioita, parisuhteita yms. niin sinne soinilaisuus iskee 100-0

        Ja matkailu on jo merkittävä tulonlähde lapissa. Mutta se hinta va on pompannu, lapin loma maksaa enemmän ko teneriffan reissu. Ja kuka nyt pimeyteen haluaa palelemaan ja vielä maksaa siitä ittensä kipeäksi. Ja jos laskettelemaan haluaa, niin alpit on lähellä... Paljonko on eroa helsinki-kittilä lentolipulla verrattuna helsinki Zürich lentoon. Ja on se pikkuusen eri touhua...

      • ravenlored kirjoitti:

        360€ ekstraa tekee finnairin sivujen mukaan lisää, jos lähtee alpeille laskettelemaan. Ja onhan siellä muutakin ko kylmää, pimeää ja iesuskallista...

      • Velihyvä
        ravenlored kirjoitti:

        Yleensä soinilaista keskustelua kuulee huoltoaseman baarissa, missä ruoditaan omankylän ihmisten henkilökohtaisisa asioita, parisuhteita yms. niin sinne soinilaisuus iskee 100-0

        Ja matkailu on jo merkittävä tulonlähde lapissa. Mutta se hinta va on pompannu, lapin loma maksaa enemmän ko teneriffan reissu. Ja kuka nyt pimeyteen haluaa palelemaan ja vielä maksaa siitä ittensä kipeäksi. Ja jos laskettelemaan haluaa, niin alpit on lähellä... Paljonko on eroa helsinki-kittilä lentolipulla verrattuna helsinki Zürich lentoon. Ja on se pikkuusen eri touhua...

        Nykyinen porvarihallitus on menestyksellisesti tehnyt osansa luotsatessaan Suomea ja eurooppaa läpi taloudellisen taantuman. se, mitä tämä lysti on maksanut veronmaksajille, on pieni raha. Marginaalinen korvaus siitä että korkotaso on pysynyt uskomattoman kauan todella alhaalla, sekä valuutan arvo on säilynyt verrattain vakaana suhteessa muihin suuriin valuuttoihin. Uuden porvarihallituksen lisäksi toinen vaihtoehto olisi mielestäni sinipuna hallitus. = Lainaus ravenlored:in aloitusviestistä.

        Jos todella meinaat, että Suomen nykyhallitus on ohjannut euroopan nykytilaansa, niin nyt olisi jo korkea aika hallituksen esittää anteeksipyyntönsä.

        "Kun nykyinen hallitus oli istunut puolisen vuotta, ehkä hieman ylikin, niin kansainvälinen vertailu kehui Suomen talouspolitiikan ja valtiovarainministeri kehuttiin euroopan parhaaksi, vaikkei hän ollut ehtinyt olla toimessaan niin pitkään, että hänen tekemisensä olisi millään näkynyt Suomen talouden kehityksessä. Nyt sentään istuntoa on jatkunut niin pitkään, että jälki alkaa olla näkyvissä.

        Kun Eurooppa oli kaatumassa nykyiseen lamaan, oli Suomen valtiovarainministeri vakuuttamassa, että meillä talous on hoidettu niin hyvin, ettei tuleva lama meitä koske. Ehkä hän tarkoittikin hallituksen ministereitä.
        Ehkä talous olikin jonkinlaisesti hoidettu, mutta ansio kuului kyllä edelliselle valtiovarainministerille, eikä juuri pallilleen nousseelle kataiselle.

      • huoltoaseman baariss
        ravenlored kirjoitti:

        Yleensä soinilaista keskustelua kuulee huoltoaseman baarissa, missä ruoditaan omankylän ihmisten henkilökohtaisisa asioita, parisuhteita yms. niin sinne soinilaisuus iskee 100-0

        Ja matkailu on jo merkittävä tulonlähde lapissa. Mutta se hinta va on pompannu, lapin loma maksaa enemmän ko teneriffan reissu. Ja kuka nyt pimeyteen haluaa palelemaan ja vielä maksaa siitä ittensä kipeäksi. Ja jos laskettelemaan haluaa, niin alpit on lähellä... Paljonko on eroa helsinki-kittilä lentolipulla verrattuna helsinki Zürich lentoon. Ja on se pikkuusen eri touhua...

        Keksit vain näitä 100-0-juttuja. Hyvä, että on tullossa pääministeriehdokkaiden keskustelutilaisuuksia televisiossa. Saat sitten kuulla soinilaisuutta suoraan Soinin suusta.

      • huoltoaseman baariss kirjoitti:

        Keksit vain näitä 100-0-juttuja. Hyvä, että on tullossa pääministeriehdokkaiden keskustelutilaisuuksia televisiossa. Saat sitten kuulla soinilaisuutta suoraan Soinin suusta.

        Jos soini joudutaan ottamaan hallitukeen, hävettää olla suomalainen.

      • kirkkaamman
        ravenlored kirjoitti:

        Jos soini joudutaan ottamaan hallitukeen, hävettää olla suomalainen.

        kruunun saat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      336
      13761
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      236
      5562
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3108
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      181
      2311
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      137
      2139
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      13
      1788
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      98
      1449
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      46
      1266
    9. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1176
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      89
      1110
    Aihe