Onko tarinani muille kenties tuttu?
Äitini kertoi muutama kuukausi sitten, että laihdutti odottaessaan minua. Asia tuli puheeksi, koska sain runsaasti liikakiloja vuoden takaisen raskauden jälkeen ja olen tällä hetkellä 160 cm ja 89 kg ja ennen raskautta painoin 62 kg.
Olen aina ihmetellyt tapaani suhtautua ruokaan. Jo lapsesta asti olin kova ahmimaan eli otin isoja haarukallisia ruokaa suuhun enkä pureskellut kunnolla. Santsasin myös lautasen aina täyteen sen sijaan, että olisin ottanut ensin vähän ja sitten lisää, jos oli vielä nälkä. Meillä oli lapsuudessa kuitenkin aina kotiruokaa, säännölliset ruokailuajat ja ruokaa oli riittävästi sekä siskoni taas on aina syönyt "normaalisti", joten olen aina ihmetellyt, miksi olen tälläinen.
En kuitenkaan ollut lihava lapsi, koska leikimme ja hosuimme aina siskoni kanssa niin paljon sekä sisällä että ulkona.
Neuvolapsykologini osasi kuitenkin asiaa minulle selventää kerrottuani elämäntarinani. Hän sanoi, että jos odottava äiti laihduttaa, vauva varautuu tavallaan nälänhätään ja kuten jotkut eläimet; sitten kun sitä ruokaa on saatavilla, sitä syödään sitten niin paljon kuin napa vetää.
En kuitenkaan laita lihavuuttani täysin sen piikkiin, mutta se on huono yhdistelmä tunnesyömisen kanssa, joka on tullut aikuisiällä kuvioihin elämää kohdanneiden vaikeuksien myötä.
En syytä äitiä. On kuitenkin helpotus tietää viimein, että mistä ahmimiseni alunperin johtuu eli minusta riippumattomista seikoista. Mutta tiedän, että olen nyt aikuinen ja olen yksin vastuussa siitä, mitä suuhuni laitan ja paljonko. Onneksi olen vielä nuori (23 v.), joten toivoa ei ole vielä menetetty :)
Äitini kertoi muutama kuukausi sitten, että laihdutti odottaessaan minua. Asia tuli puheeksi, koska sain runsaasti liikakiloja vuoden takaisen raskauden jälkeen ja olen tällä hetkellä 160 cm ja 89 kg ja ennen raskautta painoin 62 kg.
Olen aina ihmetellyt tapaani suhtautua ruokaan. Jo lapsesta asti olin kova ahmimaan eli otin isoja haarukallisia ruokaa suuhun enkä pureskellut kunnolla. Santsasin myös lautasen aina täyteen sen sijaan, että olisin ottanut ensin vähän ja sitten lisää, jos oli vielä nälkä. Meillä oli lapsuudessa kuitenkin aina kotiruokaa, säännölliset ruokailuajat ja ruokaa oli riittävästi sekä siskoni taas on aina syönyt "normaalisti", joten olen aina ihmetellyt, miksi olen tälläinen.
En kuitenkaan ollut lihava lapsi, koska leikimme ja hosuimme aina siskoni kanssa niin paljon sekä sisällä että ulkona.
Neuvolapsykologini osasi kuitenkin asiaa minulle selventää kerrottuani elämäntarinani. Hän sanoi, että jos odottava äiti laihduttaa, vauva varautuu tavallaan nälänhätään ja kuten jotkut eläimet; sitten kun sitä ruokaa on saatavilla, sitä syödään sitten niin paljon kuin napa vetää.
En kuitenkaan laita lihavuuttani täysin sen piikkiin, mutta se on huono yhdistelmä tunnesyömisen kanssa, joka on tullut aikuisiällä kuvioihin elämää kohdanneiden vaikeuksien myötä.
En syytä äitiä. On kuitenkin helpotus tietää viimein, että mistä ahmimiseni alunperin johtuu eli minusta riippumattomista seikoista. Mutta tiedän, että olen nyt aikuinen ja olen yksin vastuussa siitä, mitä suuhuni laitan ja paljonko. Onneksi olen vielä nuori (23 v.), joten toivoa ei ole vielä menetetty :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
kertoi tuosta sikiön muistista joskus pari vuotta sitten. Jopa niin että vanhempien elimistöön tallentuu muistiin esim sodat ja nälänhädät, vaikka lapsesta ei olisi vielä tietoakaan. Ko ohjelma kertoi mm keskitysleirivangeista ja heidän jälkikasvustaan.
Ohjelma oli todella mielenkiintoinen nimeltään joku "Kolmanteen ja neljänteen polveen" varmaan jostakin Ylen sivuilta voisi löytyä ko ohjelma.
Minä uskon siihen että sikiö "muistaa" tai paremminkin tallentaa hermosoluihinsa tietoa vallitsevista olosuhteista.
Mutta tuon hermosolu-tallennuksen lisäksi meihin vaikuttaa todella moni muukin asia ihan jo perimästä alkaen.
Ihan oikeasssa olet että et voi kokonaan syyttää äitiäsi lihavuudestasi, mutta olet hyvällä tiellä kun tunnistat asiat.
Itse olen aina olut normaalipainoinen paitsi nyt on tullut muutama kilo erinäisten sairauksien avustuksella. Pudotan niitä viittä kiloa nyt olemalla mahdollisimman rento syömiseni kanssa. En tykkää stressata, mutta jätin sokerin kaikessa muodossaan pois, koska huomasin sokerin aiheuttavan minulle "nälkäkohtauksia".
Kannataa kokeilla, jos syö paljon piilosokeria tai näkyvää sokeria. Olo kummasti virkistyy..
katsoin ohjelman se oli todella mielenkiintoinen.
Itse olen lapsi katraan kuudes lapsi, jälkeeni tuli vielä kolme. Olin ainoa jolla oli Riisitauti. Pohkeet ottivat sivusta lattiaan, kun kävelin 2,5 vuotiaan..
Äiti oli 156 cm ja 120 kg...
Olin väärää sukupuolta ja se tehtiin selväksi jatkuvasti no seuraava joka syntyi 1v. ja 2 kk jälkeeni oli sitä oikeaa sukupuolta...
Minun suhteeni "unohtui" syntymäpäivät joululahjat ja vaate hankinnat sain sitten muilta lainaksi tai perinnöksi vaikka olin 10 cm pitempi ja vaatteet olivat pieniä...
Kiitos vastauksesta ja vinkeistä!
No joo, kylläpä keksitään uusia selityksiä ahmimiselle.
Mikä ahmimisesta tekee sinulle niin vaikean ymmärtää. Sehän on ihan diagnosoitu sairaus. Ihmisen, jolla ei sitä koskaan ole ollut, on sitä varmasti vaikea kuvitella. Sinä et silti ole mikään sitä lyttäämään, vaikka kuinka ottaisi pattiin. Sinunlaistesi ihmisten kannattaisi keskittyä enemmän omaan elämään.