Monikaan mies tai nainen ei sauhuttele enää.
Mielestäni olisi aiheellista perustaa oma treffit palsta tupakoiville.
Mitä mieltä olette?
Mielestäni olisi aiheellista perustaa oma treffit palsta tupakoiville.
Mitä mieltä olette?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarkoitat siis treffijutskaa, yleensähän etsitään saman henkistä kumppania, niin miksipä ei. Alkoholin ja ruoan suurkuluttajille myös omansa, ne vois erottaa alaosastoiksi me juopot ja lupsakat lihavat. Ei kun jalostamaan ideaa ylläpitoon.
Tupakointi ei todellakaan kuulu nykyaikaan. Ihmiset ovat valistuneita, eivät pilaa terveyttään haisevilla nikotiinikääryleillä.
Kaupan kassajonossakin haistaa monen metrin päähän tupakoitsijan, haju on erittäin epämiellyttävä.
Olen joskus itsekin polttanut, lopettaminen kävi melko vaivattomasti.
Ihmettelen nykyisin itsekin miksi ihmeessä poltin.
jopa syödään tai mitä lienee tapahtui siinä 107v ikäsen ohjelmassa, suuhun laittoi kasan piipputupakkaa.
Niin laittoi ja oli 107 v vanha ? Eipä ole sitä mummoa edes tupakka tappanut, mutta eipä tainnut olla elämäkään ruusuilla tanssimista, puhumattakaan siitä ettei silloin ole ollut ruoassa lisäaineita jos nyt suolaa ja pippuria ei niiksi lasketa.
pilannut keuhkojaan, vaan purutupakkia mussutteli, miten lie maksa ja munuaiset kovilla tuon vitamiinin kanssa, - ennenvanhaanhan yleisesti ensin polteltiin "jymy" puolikkaaksi ja loput suuhun, ruskea pakkavesi vain valui toisesta suupielestä :/ - ois luullu käyvän vatsan päälle tuo herkku :)
P.s. ja perimässähän se pitkän iän salaisuuskin on..
Miksi treffipalstoille? Ei kai se savu vastaajalle mene? Onko tupakointi estänyt jatkotutustumisen?
Minä poltan, ja sillä sipuli. Ihan sama ´haisenko´ kaupanjonossa tupakalle, pysykää kauempana jos pahaa tekee!
Viimeisissä keuhkokuvissa ei ollut pienintäkään savuttelusta johtuvaa varjoa, ja polttanut olen kymmeniä vuosia.
Olen maksanut valtiolle todella paljon tupakkaveroa joten jos jotain hoitoa tarvitsin savuttelun takia, menen häpeää tuntemata hoidettavaksi.
On jokaisen oma asia tupakoiko, kunhan ottaa toiset huomioon eikä savuta heitä.
Terveys, Päihteet ja Riippuvuudet, Tupakointi. Siellä ainakin opetetaan nuuskan käyttö! Yllättävän moni on kyllä lopettanut tupakoinnin, ja ihmettelevät, kuinka helppoa se oli sittenkin.
tupakoimattomuus vaikuta keskusteluun täällä? Pitääkö tätä eroa erityisesti mainostaa? En erityisesti haluaisi tuoda esille sitä, että tupakoin, mitä en kylläkään tee. Keskustelin tässä taannoin sellaisten henkilöiden kanssa, joiden erityisosaaminen on äänenkäyttö. Yksi heistä piti moralisoivana, jos ottaa esille tutkimuksiin perustuvan tiedon siitä, että tupakointi vaikuttaa ääneen! Täälläkään meidän ei pitäisi enää enempää karsinoitua. Haluan tutustua moniin ihmisiin mielipiteiden kautta eikä minun tarvitse tietää tupakoiko joku tai ei.
Aloittaja kirjoittikin treffipalstasta.
Kuolee ne leivän syöjätkin,.---
Poltin yli 40 vuotta, ei vaikuttanut ääneen. Lienee sekin henkilökohtaista. Joidenkin naisten äänestä kyllä huomaa, karheä röhisevä miesmäinen.
Poltin koko ajan menthol savukkeita, en muista oliko niitä alkuaikoina, mutta heti kun niitä tuli markkinoille.