Jyrkin teemat

Porvariryhmä rahoittaa: TT-Säätiö maksaa yhteensä 120 000 euroa vaalirahaa kokoomukselle ja keskustalle jotta Ruotsitus jatkuisi. Joulukuussa kumpikin puolue sai 30 000 euroa ja säätiön asiamiehen Leif Fagernäsin ( RKP ) mukaan toinen erä maksetaan todennäköisesti keväällä.

"Samanlaisista summista puhutaan", hän vahvistaa mutta jos tarvetta on suurenpiin summiin niin olemme valmiina niihinkin.

Fagernäs ( RKP )sanoo, ettei vielä ole varmaa, tuleeko jälkimmäinen rahapotti puolueiden tilille ennen vaaleja vai vasta vaalien jälkeen koska maksamme tuloksen mukaan eli jos ruotsitus ei onnistukkaan niin summa on sen mukainen.

Verotusta kiertävä TT-Säätiö on Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton säätiö, eli sen nimi tulee ajalta ennen Elinkeinoelämän keskusliittoa.

Säätiö tukee porvaripuolueita vaaleissa, mutta ei vaalien välissä koska haluamme vaikuttaa puolueiden päätöksen tekoon hallitusneuvotteluissa. Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla säätiö maksoi 355 000 euroa, josta kokoomus sai 155 000, keskusta 150 000 ja Rkp 50 000 euroa.

Tavoitteenamme on mm. tasavero , yritysveron keventäminen , harmaantalouden laajentaminen ja
halpatyövoiman tuonti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


reilu kaveri kirjoitti:

Porvariryhmä rahoittaa: TT-Säätiö maksaa yhteensä 120 000 euroa vaalirahaa kokoomukselle ja keskustalle jotta Ruotsitus jatkuisi. Joulukuussa kumpikin puolue sai 30 000 euroa ja säätiön asiamiehen Leif Fagernäsin ( RKP ) mukaan toinen erä maksetaan todennäköisesti keväällä.

"Samanlaisista summista puhutaan", hän vahvistaa mutta jos tarvetta on suurenpiin summiin niin olemme valmiina niihinkin.

Fagernäs ( RKP )sanoo, ettei vielä ole varmaa, tuleeko jälkimmäinen rahapotti puolueiden tilille ennen vaaleja vai vasta vaalien jälkeen koska maksamme tuloksen mukaan eli jos ruotsitus ei onnistukkaan niin summa on sen mukainen.

Verotusta kiertävä TT-Säätiö on Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton säätiö, eli sen nimi tulee ajalta ennen Elinkeinoelämän keskusliittoa.

Säätiö tukee porvaripuolueita vaaleissa, mutta ei vaalien välissä koska haluamme vaikuttaa puolueiden päätöksen tekoon hallitusneuvotteluissa. Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla säätiö maksoi 355 000 euroa, josta kokoomus sai 155 000, keskusta 150 000 ja Rkp 50 000 euroa.

Tavoitteenamme on mm. tasavero , yritysveron keventäminen , harmaantalouden laajentaminen ja
halpatyövoiman tuonti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu