Viranomaiset ovat joutuneet lopettamaan lihakarjatilan Joensuussa. Lihankasvattamolla eli navetassa havaitut ongelmat ovat johtaneet parisatapäisen lihakarjan teurastamiseen.
Ongelmat paljastuivat loppuvuodesta, minkä jälkeen eläimet on kuljetettu vähitellen teurastamolle, viimeiset viime perjantaina.
Lihankasvattamolla on kasvatettu vasikoita ja lehmiä ... vaiko eläinraaka-ainetta.
Viranomaiset epäilevät, että yrittäjien ammattitaito ei riittänyt tilan hoitamiseen.
Suomessa eläinsuojeluvalvonta kuuluu viranomaisille: kunnan- ja läänineläinlääkäreille, poliisille ja terveystarkastajille.
Osaa eläimistä valvotaan lain puitteissa, osa jää sen ulkopuolelle.
Maito- ja lihakarjatilat eivät kuulu lakisääteisen valvonnan piiriin.
Suomessa maatalouspolitiikka on tukiaispolitiikkaa. Sukupolvenvaihdotuki, tuotantotuki, erilaiset tuet varmistavat liiketoiminnan. Tukia on yli 200 erilaista. Maatalousneuvojat kiertävät neuvomassa tukien käytössä.
Mutta kuka kiertää tiloilla valvomassa eläinten saamaa kohtelua? Lihakarjatiloilla ja maitotiloilla ei ole viranomaisvalvontaa. Minkälaista lienee ollut niiden 200 "lihakarjan" eli eläimen kohtelu, ennenkuin viranomaiset puuttuivat asiaan ja sulkivat tilan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jota on turha muistella. Tulevaisuudessa eläimet hoidetaan erittäin hyvin.
Tuollakin tilalla on valvontaa ollut, ja todella riittävästi. Enemmän ihmiset väsyvät turhiin byrokratian kiekuroihin, tukia on vaan pakko anoa. Mitään muuta noista hommista ei käteen jää, ilman tukea ei elä kukaan viljelijä, iso osa niistäkin menee jo toiminnan pyörittämiseen . Kustannukset karanneet, ja kun tuota tukipolitiikkaa ylläpidetään, ei tuottajahinnat nouse sille tasolle, että viljelystä tulisi oikeaa yrittämistä. Tuottajahintojen pitäs nousta Euroopassa kaksin-kolminkertaisiksi. Pois joutavan byrokraattikerhon ( Mavi, MTTK, ProAgria ja MTK ) elättäminen. Nykysysteemi palvoo näitä, päätökset tehdään näiden ehdoilla, ja maksaa tämän joukon elättäminen parisataa !!! miljoonaa euroa vuodessa. Eipä ollut ennen tämmöistä, rahat meni valtiolta älyttömän isoihin vientitukiin, joita enää ei ole. Nyt viljelijä on unohdettu, ja viljelijän jaksaminen ja työn mielekkyys, toimeentulo , ja siitä sitten seuraa näitä juttuja. Samalla kun olevinaan kaiken pitäis mennä paremmin, isommista yksiköistä halpaa ruokaa.