Töissäkin ja joka paikassa muualla kaikilla muilla ihmisillä on poika tai tyttöystävä paitsi minulla. Taidan
olla jälleen työpaikan ainoa sinkku ja yksinäinen. Toiset kehuskelevat suunnitelmillaan ja soittelevat päivälläkin kumppanilleen. Koristelevat työpisteensä seinät ja pöydän kulmat lastensa ja häistään otetuilla kuvillaan tai jostain eksoottisesta matkakohteesta. :)
Täytyykö sitä töissäkin olla perheen kuvat esillä että he pysyvät mielessä.
olla jälleen työpaikan ainoa sinkku ja yksinäinen. Toiset kehuskelevat suunnitelmillaan ja soittelevat päivälläkin kumppanilleen. Koristelevat työpisteensä seinät ja pöydän kulmat lastensa ja häistään otetuilla kuvillaan tai jostain eksoottisesta matkakohteesta. :)
Täytyykö sitä töissäkin olla perheen kuvat esillä että he pysyvät mielessä.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Itkettää kun tiedän että olen ihan nätti, nuori nainen, mutta koskaan ei ole ollut mitään suhteita ja pelottaa ettei niitä tulekaan kun olen niin sairaalloisen epäsosiaalinen...
Haluaisitko jutella mesessä?
70-luvulla eräs 29 vuotias Christine naisuutisten lukija päätti päivänsä suorassa lähetyksessä. Takana oli vuosien yksinäisyys ja epäonnistumiset seurustelusuhteissa. Voin hyvin samaistua hänen kokemaansa tuskaiseen ahdistukseen ja yksinäisyyden tunteeseen. Kun nainen lähestyy 30 eikä ole suhteessa tulee epätoivoiseksi jos on taipumusta masentuneisuuteen.
"In keeping with Channel 40's policy of bringing you the latest in blood and guts, and in living color, you are going to see another first—attempted suicide." Viimeiset sanat. Ja suorassa lähetyksessä.
Jännää, että joku muukin tietää tuosta.
A dream of another existence
you wish to die
a dream of another world
you pray for death to release the soul.
One must die to find peace inside,
you must get eternal
I am a mortal but am i human ?
How beautiful life is now when my time has come.
A human destiny but nothing human inside.
What'll be left of me when I'm dead, there was
nothing when I lived.
What you found was eternal death
no one will ever miss you.
-Dead
"Kun nainen lähestyy 30 eikä ole suhteessa tulee epätoivoiseksi jos on taipumusta masentuneisuuteen."
Tuossa vaiheessa nainen yleensä toteaa että "kaikki hyvät miehet ovat varatut" (kuitenkin harva nainen silti voi tinkiä mistään vaatimuksista kuten miehen asemasta, koulutustaustasta tai ulkonäöstä koska kyllä se "oikea" sattuu kohdalle) ja kaikki ne huonot varaamattomat miehet toteavat, että "kenellekkään ei kelpaa".
Ja sitten ollaan isyys/äitiyslomalla ja häämatkalla ja viedään lapsia lääkäriin ja harrastuksiin ja ties mitä. Tietenkin ihan sallittua ja ymmärrettävää, mutta näin sinkun näkökulmasta ahdistaa, kun joutuu kuulemaan tuota jatkuvasti.
Taas pyörii ajatuksissa että toiset on käpertyneenä oman kullan kainalossa sohvalla katsomassa tv:tä ja itse on ihan yksin. Kohta nukkumaan niin on pian aamu.
Ajatus siitä että on yksin tekee enemmän yksinäiseksi. Ja sen ajatuksen sulkeminen ei onnistu. Taitaa olla vaan ihmisten biologia sellainen että kaipuu on toisen syliin ja kainaloon.
Periaatteessa toi itsemurhajuttu on itsellekkin tullut joskus mieleen. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen ettei kannata sitä ajatella ennen kuin asiat ovat tarpeeksi huonosti. Ja sillä tarkoitan itseni kohdalla sitä että sairastuu pahasti ja joutuu sairaalaan. Siinä kohtaa on aika viritellä vaijeri ja...
Niin.
Mää en edes osaa kaivata ketään tolleen, enkä tiedä miksi. Puuttuuko multa jotain? Oon 24-vuotias miespuolinen ihminen ja halut on ihan normaalit mutta kun en niin en...
Sairaalassa joku hoitaja kävisi sentään tarkistamassa tilasi silloin tällöin. Ainakin minulle tuo olisi luksusta, vaikka kyse onkin vain työtehtävästä eikä henkilökohtaisesta kiinnostuksesta.
eikä jaksa enää edes yrittää yhteydenpitoa. Olen unohdettu ystävä yksin.
Mutta tiedän joskus sairastuvani vakavasti. Menneisyydessä on sellaisia asioita puoltamassa näkökantaani etten oikein voi nähdä asioita toisin. Itselläni on huonot geenit, ja niistä kaikki riippuu. Siinä kohtaa kun sairastuu ei ole enää merkitystä sillä että käykö kukaan katsomassa vaiko ei. Ei ole syytä enää jatkaa eteenpäin kun tietää lopun tulevan vastaan.
Ja jos palaan hieman aiempaan viestiini, niin täytyy todeta että jollen löydä sellaista naista johon itse tosissani rakastun niin minä olen todennäköisemmin ns. kukasta kukkaan hyppivä tyyppi, lyhytaikaisia juttuja siis varmasti kertyisi. Ja tämä vaihtoehto on omalla kohdalla epätodennäköistä koska olen menneisyydessä menettänyt hyvin pitkälle luottamuksen muihin ihmisiin, en kovin herkästi lähde tapailemaan ketään, joten epätodennäköistä on tavata koskaan ketään... Menneisyyden vuoksi sairaala ei ole mulle sopiva paikka, vaijerin virittäminen on parempi vaihtoehto...
Tutkiskelin tässä taannoin ajatuksiani ja tulin siihen päätelmään että kaipaan enemmän miestä ja poikaystävää itselleni kuin uutta naispuolista kaveria. Jotenkin kaveraaminen toisten naisten kanssa on niin monimutkaista. En tiedä onkohan siinä jotain biologiaakin mukana kun naiset ei tahdo tulla toimeen keskenään. Toki naispuolinen mukava kaverikin olisi tervetullut, mutta
olisin varmaan mustasukkainen jos naiskaverillani olisi sitten komea poikaystävä ja itse olisin ihan yksin. Mieskaverin kanssa voisin myös perustaa enemmän oman perheyksikön vaikka ilman lapsiakin mutta kuitenkin asuttaisiin yhdessä ja jaettaisiin asioita. Voisi halutessaan mennä toisen kainaloon ja vähän hieroa töissä kipeytyneitä hartioita.
Kaikilla muilla on joku... Niin on... :(
Mulla ei oo. :,(
Mullakaan ;___;
Sama vika, työpaikalla kaikki taitavat seurustella tai olla naimisissa. Itse en, ja se on kyllä todella raskasta. Töissä näen päivittäin onnellisia pariskuntia kävelevän käsi kädessä ja itse mietin, miltähän tuntuisi pitää naista kädestä kiinni, tietäen että toinen rakastaa. Se olisi pakko olla ihana tunne. Aika ihmeellistä ajatella, että jo pelkkä kädestä kiinni pitäminen saisi minut onnelliseksi, olen siitä aivan varma. Töissähän tälläistä sinkkua syrjitään, kaikki juhlapyhät pitäisi aina olla töissä. "Eihän sinulla ole lapsiakaan, niin etkö voisi olla joulun töissä?" Sama lause kuuluu hieman eri muodossa kaikkina juhlapäivinä. Niin että sisältö on kuitenkin sama. Onneksi ihmisellä on sentään unelmat, ja haaveet. Ilman niitä ei kai jaksaisi. Toiset haaveilevat lottovoitosta. Itse haaveilen juuri siitä, että saisi jonakin aamuna herätä jonkun ihanan naisen kainalosta, ja miettiä. Miten onnellinen sitä oikeasti onkaan. Tuota aamua minä jään odottamaan, toivottavasti se vielä joskus toteutuu. Ikää vaan alkaa kertymään päivä päivältä enemmän, ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen kauemmas tuo unelma karkaa.
komppaan edellistä... ^^ vaikka olenkin nainen
tuossa olet oikeassa,kun on enemmän kavereita"ns.ystäviäja muita viejiä)omassa ja kumppanin elämä menee päin kuusia.minäkin olen olen sinkku ja ihmettelen minne minne mun kaverit ystävät on kadonneet lauantai-iltasin.ei kiva!!!!!!
Yksinäisenä alkaa joskus suorastaan raivostutaa jotkut parit, kun ne niin onnellisen näköisinä pussailee ja halailee julkisesti. Tiedä sitten aina että kuinka paljon on esittämistä ja kuinka paljon totuutta, mut kyl se harmittaa. Itsemurhasta sen verran et olen joskus leikitellyt ajatuksella, kun olin oikein masentunu ja se oli melko syvältä, en tosin koskaan oikein tosissaan harkinnu sitä, pääasiassa siksi etten ois voinu tuottaa perheelleni surua.
Voin niin hyvin samaistua monenkin täällä kirjoittaneen fiiliksiin.
MUlla oli joskus jonkinasteisia kriteerejä, millaisen miehen haluan. Oikein naurattaa, millainen lista oli sillon 16-vuotiaana, kun kuvitteli, että olisin naimisissa jo 20-v:nä. Listalta on tippunut melkein kaikki kriteerit ja nykyisin ajattelen vain, että riittää, että olisi ns. normaali ja mukava mies, jolla olisi jonkinasteinen työpaikka. Mutta eipä ole näkynyt minkäännäköistä miestä viimeiseen kahteen vuoteen. Olin viimeeksi treffeillä reilu kaksi vuotta sitten ja ko. mies halusikin vain seksiä. Meni taas mielenkiinto koko deittailuun ja olen nyt ollutkin vain töissä ja nähnyt kavereita.
Ja alkanut totutella ajatukseen, että tulen kai olemaan aina yksin. :( Olen nyt 25v enkä ole kertaakaan seurustellut vakavasti, tai edes puolivakavasti. Ja alan uskoa, että koska olen jo näin vanha, se etten ole seurustellut, vaikuttaa siihen, etten tule koskaan seurustelemaankaan. Sillä vähän väliä saa mm. kavereilta kuulla, että miten he eivät ikinä seurustelisi kenenkään kanssa, joka ei ole aiemmin seurustellut. Koska sellainen ihminen ei vain osaa seurustella tai ole kykeneväinen pitkiin suhteisiin. Kaverini eivät siis tiedä, etten ole seurustellut, sillä en ole sitä koskaan kehdannut myöntää. Olen puhunut ympäripyöreitä ja antanut ihmisten ymmärtää, mitä ovat halunneet ymmärtää. Joskus tekisi vain mieli huutaa täyteen ääneen, mutta yritän nyt keskittää elämääni siihen, että keskityn kaikkeen muuhun.
Hassua sinänsä, että alaikäisenä en koskaan ajatellut, että jäisin yksin. Olin ihan varma, että minulle löytyy joku. Harmi, miten väärässä olinkin. :(
Sepäs sepä. Suurin tekijä parisuhteen puuttumiseen on varmasti monilla juurikin tuo: kokemuksen puute. Monet (kuten esim minä) ovat ujoja nuorina, mutta ujous useasti hellittää iän myötä (ei kuitenkaan kaikilla). Valitettavasti samanlaista pohjaa itseluottamukselle ei nuoruudessa rakennu, kun ei ole kavereita eikä ole koskaan seurustellut. Sitten kierre vain pahenee jatkuvasti mitä vanhemmaksi tulee. Itsehäpeän takia en varmaan pystyisi suhteeseen, vaikka joku nainen tekisi aloitteen ja "puskisi päälle kuin yleinen syyttäjä". Syy: häpeän niin paljon kokemattomuutta ja yksinäisyyttäni.
Toi työpaikka vaatimus...miksi tarkalleen ottaen?
Tämä on myös oma suurin huoleni... pisin seurustelusuhteeni oli 2kk, ja siitä on jo 4 vuotta. Sen jälkeen olen joko muutaman kerran tapaillut lyhyesti jotakuta, tai vain ollut yksin. Nyt olen 23v. Tuntuu todella epävarmalta lähteä ketään miestä etsimään serurustelusuhteeseen kun ilmeisesti minusta ei arvaisi että olen kokematon, vähän sama homma kuin Lonely Sunilla, olen antanut kaikkien ymmärtää mitä haluavat... mutta seurustelukumppanin kohdalla tämä ei kävisi, enkä tahtoisikaan valehdella asiasta. Kyllähän sen nyt huomaisikin varmasti jossain vaiheessa. Mutta sen kertominen toiselle tuntuu jotenkin niin ylitsepääsemättömältä, pelkää että tulee tuomituksi sen takia.
Tapailin viime syksynä erästä poikaa joka kysyi että miten minunlaiseni tyttö on vielä vapaana. Kysymys oli tietty tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta se sai minut hiukan nolostumaan ja miettimään että niin, miksi olen yksin yhä, kun en kerta halua olla.
Itsetunto ja itsekriittisyys ongelmia riittää... minulla tosiaankin on niin että kun en osaa rakastaa itseäni niin vaikea se on sitten toistakaan, vaikka välittäisikin. Ei pääse omien epävarmuuksiensa yli.
Heips lonely sun ja muutkin samoin tuntevat koittakaa vaan olla positiivisia itsestäkin tuntuu huonoina päivinä et ois vaikka parempi kuolla ku elää loppuikänsä ilman että kukaan rakastaa,mutta aina on toivoa jos jaksaa vaan yrittää eikä ikinä koveta itseään ja alkaa vihaamaan muita. Jonain päivänä voi vaikka tavata ihmisen joka on myös ollu yksinäinen ja ymmärtää sua tai sit eihän sitä kokemattomuuttaan oo pakko paljastaa jos ei nyt oo niin pahasti sulkeutunut et näkyy päällepäin jos joku oikeesti rakastuu suhun niin ei hänelle merkkaa mitään se et ootko seurustellu vai et ja ei se ettei ole seurustellu aina tarkoita etteikö kykenis pidempiin suhteisiin. Itse ainakin olisin todella onnellinen jos löytäisin jonkun jonka kanssa viettää parhaassa tapauksessa loppuelämäni tsemppiä kaikille yksinäisille ikinä ei saa luovuttaa vaikka sais tuhannet pakit jos luovutat ja annat vuosien kulua tulet katumaan tiedän tunteen onneksi oon saanu voimia uskoa taas siihen et vois löytää jonkun hyvää kesänodotusta kaikille:)
Tuohan on itsellänikin aika suuri pelko, siis tuo, ettei ketään tahdo edes seurustella sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole tähän ikään mennessä kokenut yhtään suhdetta. Aika ikävältä tuntui lukea tuo kohta että ystäväsi olisivat sanoneet noin. Minä en ole koskaan tuollaista kuullut, mutta olen sen kyllä aina mielessäni tiennyt. Eikä tässä kyllä montaa vuotta aikaa itselläkään ole löytää sitä omaa rakasta. 30v kun tulee mittariin niin sen jälkeen kai mahdollisuudet pienenevät entisestään. Minusta ainakin tuntuu siltä. Ehkä sitä kannattaa kuitenkin murehtia vasta sitten.
Missä työssä sitä käsikädessä kävellään? Itse kerran tulin töistä yöllä ja poliisit pysäyttivät, Kaiken ollessa kunnossa selittelivät tarkistavansa ajan takia. Kerroin tulevani töistä. Yksi poliisi kysyi mistäs töistä sitä tähän aikaan tullaan? Sanoin grilliltä! (olisi voinut sanoa torilta, vitsinä)
Itse löysin mieheni 37-vuotiaana. Sitä ennen monia vuosia sinkkuna,(jos ei lyhyitä ja 1illan suhteita oteta lukuun!) Nyt 47. Tsemiä kaikille!
Aivan hirveää luettavaa, naiset! Suorastaan kammottavaa, epätoivoista itsesäälistä nyyhkintää!
Elämässä on kuulkaa paljon muutakin kuin parisuhde ja siitä stressaaminen. Ja jos parisuhteessa olevien ihmisten kyttäämisestä tulee paha mieli niin siinä tapauksessa suosittelen itsetunnon ja asenteen kohennusta. Ja jos ei muu auta niin älkää sitten tuijotelko niitä.
Ilmeisesti olette median aivopesemiä nyyhkyjä, joilla on joku vääristynyt romantisoitunut kuva parisuhteesta. Että aina pitää olla " se joku".
Sellaista "jotain" ei kuulkaa olekaan!
Sellainen ihminen ei ole koskaan onnellinen jolta puuttuu aina jotain.
Tulkaa sinuiksi yksinäisyytenne kanssa ja keksikää itsellene vaikka joku uusi älyllisesti kehittävä harrastus. Kyllä se kumppani löytyy jos on löytyäkseen, mutta ei kukaan random Romeo ilmaannu valkoisella ratsulla pelastamaan elämäänne. Joten pyyhkikää kyyneleenne, huutakaa "Perkele" ja menkää ulos haistelemaan kukkasia.
Oon huijannu itteeni kauan ajatellen, että en ees haluis seurustella, ja pärjään tosi hyvin ilman miestä, mutta itteeni mä vaan siinä kusetan.
Oon tyytyväinen omaan elämääni, ja saan olla onnellinen, että mulla on aivan ihana perhe, paljon ystäviä, unelmien opiskelupaikka ja kaikki muutenkin kunnossa, mutta kaipaan niin paljon miestä vierelleni. Kaikki ystävät ympärillä seurustelee, ja eräskin hyvä ystäväni löytää heti eron jälkeen uuden miehen ihan lennosta. Väistämättä tulee ittelle semmonen olo, että mistä kiikastaa, kun miehet tuntuu juoksevan vaan mun perässä sänkyseuran toivossa.
Opiskelualani on erittäin naisvoittoinen, ja en keksi missä ihmeessä niitä miehiä voisi tavata, kun baarissakin tuntuu liikkuvan pelkkiä vonkaajia. Oon 19-vuotias, ja tuudittautunu aina siihen ajatukseen, että kyllä mullekkin se joku joskus vielä löytyy, mutta moni taitaa ajatella niin, ja olla vielä kolmenkympin korvillakin yksin. Oon onnistunu nauttimaan elämästäni ihan yksinäänkin, mutta epätoivo alkaa iskeä, kun kaikki ihmiset ympärillä löytää unelmiensa miehen/naisen, ja itse saa vaan jäädä rannalle oottelemaan.
Joku kirjoitti että olisi suorastaan luksusta olla sairaalassa kun silloin edes hoitaja kävisi katsomassa. VAikkakin vain sen takia, että se kuuluu hänen työhönsä.
Niin tuttu tunne. En enää välitä siitä kuka minulle osoittaisi huomiota, tai sanoisi lämpimän sanan. Kunhan joku! Kaipaan sitä että joku halaisi ja sanoisi että kaikki järjestyy. Joku kysyisi miten päivä on mennyt, mitä kuuluu?
Ystävät ympärilläni seurustelevat ja pikkuhiljaa kaveripiirini vain kutistuu kun vähitellen itse kukin on aina vain enemmän puolisonsa/seurustelukumppaninsa kanssa. Näen ystäviäni ehkä yhtenä iltana viikossa. Teeskentelen kaikille ettei minua haittaa, että viihdyn yksin, olen vahva ja itsenäinen! Oikeasti itken harva se ilta yksin kotona, kun olo on niin yksinäinen. Seurustelukumppani olisi lottovoitto, mutta olisin aivan yhtä iloinen siitä että olisi edes yksi hyvä ystävä jolle voisi purkaa ajatuksiaan.
Yritän käydä harrastuksissa ja liikkua ihmisten ilmoilla jotten ihan sekoaisi, mutta niissä syntyneet ihmissuhteet ovat vain "hyvän päivän tuttuja", eli moikataan kun tavataan, mutta ketään ei kiinnosta jos minusta ei kuulu aikoihin.
Toivon että ihme tapahtuisi.
Edelliseen viestiini korjaus: näen siis ystäviäni ehkä yhtenä iltana kuussa, ei viikossa.
Olen todella yllättynyt kun luen näitä juttuja, tämä yksinäisyysongelma on paljon laajempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Itselläni on mies jonka kanssa menee mainiosti MUTTA meillä ei ole ystäviä juurikaan, tai voisi sanoa että ystäviä ei ole ollenkaan, kavereita muutama. Kaikilla muilla tuntuu olevan menoja joka viikonloppu, perheidensä tai muiden kavereittensa kanssa. Me ollaan ilmeisesti jotain väliinputoajia. Meillä ei ole lapsia eikä edes haluta ja joskus tuntuu että myös se karsii aika paljon meidän kavereita. Tiedän että menetettiin yksikin kaveripariskunta sen takia kun minä en pidä lapsista. Olisi pitänyt ilmeisesti teeskennellä lapsirakasta ihmistä.. En minä sille mitään mahda etten viihdy lasten seurassa.
PS. Äsken meidän toinen kissa hivuttautui syliin hurisemaan, siitä tuli vähän parempi olo.
Olen samaa mieltä kanssasi, ja ongelmat vain pahenevat tulevaisuudessa. Itse aion yrittää korjata ongelmia nyt vielä kun siihen on mahdollisuutta, ja aion lähteä ns. kirjekurssille jossa opiskelen kiinteistönvälittäjäksi. (totta, totta, myönnetään, täysmulkun ala ja voi syventää yksinäisyyskierrettäni tulevaisuudessakin, mutta olen 11 vuotiaasta asti lukenut päivittäin sanomalehden ja hoitanut talouteni lähes tulkoon yksin, ollut rakennuksilla auttelemassa ym. ja täysi-ikäisenä taloutta seurannut paljonkin, joten uskon että se on parhain vaihtoehto mitä voisin yrittää)
Helppoa se ei silti ole kun ei ole ystäviä, perhe on hajonnut lapsuudessa ja sukukin on revennyt pala palalta viime vuosien saatossa rikki väleiltään. Itselläni on terveydellisiä ongelmia, osa fyysisiä, jotka saa kyllä ajan myötä korjattu (ennen kuin olen 30-vuotias). Väliinputoaja siis minäkin jollain asteella olen, ainakin koulutuksista tipahdin peruskoulun jälkeen vaikka päättötodistuksen keskiarvo oli mulla 8. Kuviot meni vaan hankalaksi hankalaakin hankalampaan aikaan, ja nyt on ongelmia enemmän kuin tarpeeksi.
Itsellänikin oli kissa, mikä auttoi paljon yksinäisyyteeni takavuosina, mutta jouduin siitä luopumaan pari vuotta sitten kun kissani sairastui pahoin. On ollut huomattavasti pahempi olo viimeisten kahden vuoden aikana eikä elämästä näytä tulevan sen parempaa tulevaisuudessakaan. Omassa elämässäni on myös niin että joudun maksamaan tätini asumisen omassa talossani, tätini on 75 vuotias ja itse olen 21. Tätini ei peruskoulun jälkeen hyväksynyt lukiotani ja siitä oli suvun kesken kova riita, joten joudin ratkaisemaan asian hakemalla väärään kouluun. Siksi tuli pudottua, korkealta ja kovaa. Tätini myös vastustaa uuden kissan ottamista ja olenkin jo pitkään miettinyt miten hänestä pääsisin eroon, koska tätini on myös suuremmiten syynä siihen miksi olen yksinäinen. Hän olisi voinut tehdä talouden hyväksi jotain, mutta ei, katsoo vaan telkkaria ja minä sain aina tehdä kaikki työt, se vei kaiken vapaa-aikani koulupäivien ja opiskelun jälkeen, lisäksi mun tuloista on maksettu kaikki asunnon kulut, eikä loiseläjä-tätini kuulu maksaa ikuisen asuisoikeus-sopimuksesta johtuen mitään. Omassa elämässäni ei ole valoa kunnolla eteenpäin, jos muutan pois muualle niin sittenkin joudun maksamaan tätini asumisen, ja sen lisäksi omat asumiskulut toisessa asunnossa, töitä en saa vaikka hakisiin kun ei ole koulutusta, mikä taas täytyy kovalla työllä säästetyistä rahoista maksaa nyt kirjekurssille, jonka tuloksista ei ole takeita. Menneisydessäni tuli paljon ylimääräistä ongelmaa samoille ajoille, joten koulu jäi niiden jalkoihin.
Just joo jos tuo viesti ei ole trollausta. Sua on kyllä kusetettu tuossa asuntoasiassa ja pahasti. Ei voi pitää paikkaansa että joudut kustantamaan tätisi asumisen riippumatta siitä missä itse asut. Kannattaisko käydä jossain oikeusapuneuvonnassa tai vastaavassa?
Ei ole trollausta. Äitini osti sisarukset ulos nykyisestä talostani, jolloin jokaiselle sovittiin erilaisia maksutapoja, toiset sai rahaa, toisille lohkottiin tontteja kanta-alueesta ja sitten tätini, äidin vanhin sisar, luopui omistuksestaan ikuista asumisoikeutta vastaa. Sopimuksessa ei ole sanaakaan mainittu maksuista, se on kirjoitettu muotoon " Luopuu omistus-osuudestaan ikuista asumisoikeutta vastaan, joka sisältää oikeuden lämpimään omaan huoneeseen ja oikeuteen käyttää asuntoa tarpeidensa mukaisesti". Tätiä ei voi häätää asunnosta pois väkipakolla, hän vaatisi korvauksia menettämästään etuudesta mikäli myisin asunnon, jolloin olisin -0 tilanteessa, menettäisin asuntoni lisäksi ison osan rahoistani. Sama tilanne on jos muutan muualle ja pidän asuntoni, iso osa rahoista menee mutta talo sentään säilyisi. Kaikista mulla on paperit ja olen minä pankin asianajajan kanssa asiasta hieman keskustellut, mutta hänen mielestä minä häviäisin eniten jos alkaisin tappelemaan sitä sopimusta vastaan, koska siitä voi nousta esim. oikeussyyte sopimusrikkomuksesta, ja oikeudenkäyntikulut ovat jumalattoman suuria.
Ja lisätään se että äitini kuoli ollessani 12 -vuotias, pankki anteeksiantoi suuremman asuntolainan sillä mulla ei olisi ollut maksukykyisyyttä koska olin alaikäinen. Mun täytyy suuresti kyllä arvostaa äitiä sillä hän älysi ottaa kaiken varalta, jos jotain sattuu, niin vakuutuksen asuntolainan yhteyteen joka pelasti asunnon ja osittain munkin tulevaisuutta. Kiitosta se vaatii myös pankinkin suuntaan.
Sama juttu täälläkin, itse olen parikymppinen nainen enkä koskaan seurustellut vakavasti. Miesten seurassa aina hieman ujo, muuten olen luonteeltani avoin ja iloinen.
Todella tuttuja tunteita lueskelen täältä, jos jotakin kiinnostaisi jutella enemmän niin viestiä saa laittaa. ([email protected])
Ihana kevät kuitenkin tuloillaan taas, ehkä se tuo jotain uutta elämäämme! :)
Saakos kysyä, että mistä päin Suomenmaata? :)
Olen aina ollut positiivisesti ajatteleva ja iloitsen elämän pienistäkin iloista. Auringon paisteesta, kesäsateista, kiireettömästä sunnuntaista... Kavereita on muutamia, enemmän saisi toki olla. Mulla on vakkariduuni, kämppä, josta tykkään ihan sikana, opiskelen ja mulla on koira. Eli noin 90% olen tyytyväinen elämääni ja melkeen aina oon hyvällä tuulella.
Mutta joskus tulee niitä päiviä, kun katsoo ohi käveleviä pariskuntia ja miettii, että olisihan tuotakin kiva kokeilla joskus. Olisi kiva tietää, miltä tuntuu, kun mies pitää kädestä kiinni, hymyillen katsoo silmiin tai istuu vaikka vain bussissa hieman lähempänä kuin ventovieras. Olisi kiva tietää, miltä tuntuu, kun joku tykkää musta itsestä ja haluaa nähdä mua vain mun itseni takia. Olisi kiva nähdä se mies, joka haluaisi nähdä mut vielä toisenkin kerran ensitreffien jälkeen.
Mutta ei. Olen kohta 25, en ole seurustellut, ensisuudelmankin sain vasta 21-vuotiaana. Olen yrittänyt opettaa itseäni ajattelemaan niin, että haluankin olla yksin ja näin on paras. Että säästän itseäni vain sydänsuruilta. Suurimman osan ajasta onnistukin huijaamaan itseäni, mutta joskus taas iskee se epätoivo ja yksinäisyys ja ahdistus, että mikä mussa on niin pahasti vikana, etten kenellekään tunnu kelpaavan. Olen nähnyt ympärilläni paljon minua lihavampia ja laihempia naisia, joilla on poikaystävä. En mielestäni ole niin ruma, että ei kohti voisi katsoa. Ja koska yritän olla enimmän ajasta positiivinen, en kai ole luonteeltanikaan ihan täysi paska. Mutta silti jokin vika minussa tuntuu olevan, koska en ole kolmeen vuoteen käynyt edes treffeillä...
Olen alkanut pelätä sitä, että en enää edes osaisi puhua miesten kanssa(jotka eivät ole kavereitani). Tai etten ymmärrä, jos he flirttailevat. Olen ollut niin kauan kokonaan "poissa pelistä", että uskon munaavani ainoankin mahdollisuuden, jos sellainen tulisi. Kuka mies haluaisi vääntää rautalangasta, että nyt muuten flirttailen sun kanssasi, jos nainen ei sitä heti huomaa.
Kävin joskus 20-vuotiaana treffeillä miehen kanssa, joka olisi halunnut alkaa seurustella heti. Mutta kemiamme eivät vain minun puoleltani toimineet ja hylkäsin miehen ekojen treffien jälkeen. Nyt mietin, olikohan se mies ainut mahdollisuuteni saada joku?
Olen niin kyllästynyt kuulemaan fraasia, että kaikille on tässä maailmassa joku. Paskan jauhantaa se on, kun ei muutakaan osata sanoa.
Huoh, pitäisi kai perustaa jokin "yksinäisten naisten kerho"...
Jaksamista kaikille kanssasisarille ja -veljillekin.
En usko, että kaikilla on joku. Koska sun oma tilanne ahdistaa niin paljon, näet ympärilläsi vain ne, joilla on joku. Oikeasti yksinäisiä on todella paljon, mutta he joko pysyttelevät syrjässä tai jos ovat esillä, niin vaikuttavat siltä, että heillä olisi joku. Se tekee yksinäisten ihmisten toistensa löytämisestä todella raskasta. Mutta kyllä se on mahdollista. :)
Kyllä on niin tuttua ja koskettavaakin lukea.itse olen 28v mies ja aina kaikki kyselee kuinka sinä et ole ketään löytänyt,kun olet ihan komeakin? Mutta kun itsellä on niin itsetunto pohjassa ja sitten en saa suutani auki,kun sitä tarvii.Olen toki seurustellut aiemmin,mutta siitä on aikaa. Olis kiva jutella samankaltaisten ihmisten kanssa,joten annan sähköpostin [email protected]
Koita pärjätä. Kunhan ensin uskoo itseensä eikä jää makoilee niin voi saada myös jonkun. Tsemppiä sulle!
en tiiä onko se tuo kevät vai mikä, mutta tuntuu kun joka kulmalta tulisi vastaan käsikädessä kulkevia pariskuntia. Elukoillakin kaikenmaailman soidinmenot meneillään ja kaupatkin on täynä jotain ihania vaaleanpunaisia unelmamekkoja.
on se vaan niin mukavaa, kun taitaa tulla taas yksi yksinäinen kevät, ja kesä ja kaikki -..-
suurin osa ihmisten parisuhteista on silkkaa paskaa. Suurin osa pettää tai suhteessa on kamalia riitoja mm. pornon tai netti salarakkaiden takia.
Seurustelin monta vuotta mutta mönkään meni. Mies ei joustanut yhtään. Monet tutuistani ja kavereistani ovat eronneet suhteistaan. En ole tavannut yhtäkään ihanteellista parisuhdetta kenelläkään, joka on huolestuttavaa.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
ei ei se haittais vaikka olisi "silkkaa paskaa".
en kuvittele, että parisuhde olisi yhtä iloista yhdessä oloa 24/7/365, kyllähän siihen liittyy ties mitä sotkuja (ainakin tv-sarjojen ja leffojen perusteella).
mutta olisi ees jotain...
minullakin oli aikoinaan unelmia siitä millainen minun mies tulisi olemaan... oli tiettyä hiustyyliä ja kaikkea tälläistä, mutta nyt minulla ei oikein ole mitään rajoituksia. olkoonpa vaikka puolkalju ja kaljamahainen Vesa-Matti 50v, kunhan vaan olisi joku. joo kuulostaa epätoivoiselta ja sitä se on.
Niinkun tuolla joku mainitsikin ylempänä että kun oot sinkku niin voit olla juhlapyhät sun muut töissä jne jne. Ainakin meidän työmaalla eräs naishenkilö hehkutti sitä kuinka hän miehensä kanssa käy siellä ja siellä kesällä blaa blaa blaa...
Vähän taustaa itsestäni 27 vuotias mies. Jolta avovaimo lähti kun sai keskenmenon vuosi sitten. Jätti minut ja kirjaimellisesti katosi elämästäni sanomatta minulle yhtään mitään. Kavereita ei juuri ole mitä nyt muutama töissä.
Eräänä päivänä eräs naishenkilö (Josta kukaan ei työpaikalla pidä) kysyi minulta kahvitunnilla että mitäs meinasin kesällä. Sanoin että moottoripyörällä tulee varmaan ajeltua aika paljonkin. No hän totesi tähän että etkös sinä joutaisi töihin kun sinkkukin kerta olet ja pitäisit kesäloman vasta talvella.
Kysyin sitten oliko tuo vihjaus, pyyntö vai suoraa vittuilua..
Hän minuutin mietti mitä sanoisi jonka jälkeen sanoi että kun meillä on miehen kanssa suunniteltu sitä ja tätä ja tuota. Että etkö sinä voisi tuurata minua kesällä...
Vaikka sitä sinkku olenkin niin minähän pidän kesälomani oli mikä oli..
Kiva lukea et on muitakin joilla samanlaisia ongelmia itse oon jo 33v mies ja aina oon ollu yksinäinen ei oo ollu pahemmin ystäviä seurustelukumppanista puhumattakaan ja kaiken huipuks en ole ees koskaan rakastellut eli aika surkea tapaus vissiin. Koko yläasteen olin koulukiusattu ja häpesin vaan itseäni sit äitikin kuoli koulujen loputtua joten siinä oli vaan aika rikki kauan aikaa ja ei ees aatellu mitään seurusteluu tai uskonu et kukaan vois välittää sit vanhempana tullu yritettyy netistä seuranhakua mut nekin kaatu aina kuvan näkemiseen vaikka ois miten juteltu ensin ja se on satuttanu helvetisti ja särkeny sydämeni joten vuodet on vaan kulunu ei oo ees viittiny yrittää ettei joudu taas pettyyn. Haaveilee vaan että joskus joku nainen tekis alotteen tulis jutteleen tai jotain mut ei taida vaan tulla enkä nyt pidä itteeni ihan hirviön näköisenäkään joten en vaan tiedä mikä mättää pystyn kummiskin jutteleenkin ihan suhkoht normaalisti et mikään ihan sulkeentunu en ole. Osaltaan riippuu tuo yksinäisyys siitäkin ettei baareis oo pahemmin tullu ikinä käytyä ei vaan kiinnosta roikkuu siellä ja toivoo et joku kiinnostuis ku alkoholikaan ei mua tee pahemmin sosiaalisemmaks ihmettelee vaan miten toisille on niin helppoa löytää kumppaneja ja ite ei löydä koskaan,haaveilee vaan miten ihanaa ois herätä rakastamansa ihmisen vierestä silittää hänen hiuksiaan ja herättää hänet suudelmin mut joo onneks nykysin alkanu taas jaksaan ees välillä uskoon et vois ollakin jollekin naiselle hyvä mies mut sit tuo kokemattomuus masentaa et aatteleeko kaikki naiset sit että kun ei oo koskaan seurustellu et on ihan hyypiö? se vaan tuntuu niin pahalta ajatella et jos joutuukin elämään loppuikänsä yksin.
ainakoyksin22: toi miehen kokemattomuus on suhteellista sinänsä etten siitä ainakaan itse harmistuisi. Voi olla paljon mukavampaa naiselle -olettaen että mies on muutoin halukas "oppimaan ja kokemaan", olla ikäänkuin tukena. Vaatii tietenkin naiseltakin terveen ajatusmaailman eikä kamalasti itsekkyyttä, olla "opettajana".
Itse en ole 34 vuotiaana kertaakaan seurustellut, sen puoleen pidän itseäni melko kokemattomana (ja kyllä, myös intiimin puolen suhteen vaikkakaan en neitsyt ole mutta melkein siihen "laskettava" vähäisen kokemuksen puolesta).
Olen myös ollut koulukiusattu (poikien taholta enimmäkseen) ja se on tehnyt pahaa omakuvalleni. Onneksi kuitenkin nykyään olen jotenkin avoimempi ja jos huomaan että on minua hiljaisempia niin saatan yrittää saada heidätkin vähän puheliaammaksi.. miten sen nyt selittäis, en nyt mitenkään painostamalla vaan yritän saada vähän iloa pintaan. Jotenkin kummasti kuitenkin, vaikka aamulla peilistä tuijottaa kamala naama, ilta-aikaan siellä saattaakin muikistella ihan kivannäköinen naisihminen. Aallonpohjalta harjalle ja takaisin on yleisin mielialan kulku ja yksinäisyys välillä kasvaa aivan mahdottomiin mittoihin. Minustakin on niin feikkiä notkua baaritiskillä, senkin takia kun en itsekään alkoholia pahemmin kuluta, tähän ikään mennessä se on jo testattu. Mistähän päin kirjoittelet, itse olen Uudenmaan alueella. nimim. johtaa harhaan, olen naisellisen pyöreä enemmänkin, mutta liikun silti mielelläni ja joka päivä lemmikin kanssa.
Heips jyväskylän lähistöllä asustelen.
Kiva kummiskin tietää että on sunkin kaltaisia naisia jotka aattelee noin ehkä mulla sit on ees pieni mahdollisuus löytää sun kaltainen ihana ihminen joka vois ymmärtää minua hyvää kesänodotusta sulle:))) ja kaikille muillekin yksinäisille tsemppiä.
Kaikilla ei ole joku. Mulla ei ainakaan koska olen yksin tälläkin hetkellä.
Mulla ei ole edes vanhempia. Mun vanhemmat hylkäsi mut ja veljeni kun olin 9 vuotias. Nuoruus menikin sitten lastenkodissa asustaen. Mut nyt melkein 36 v olen yksin. Kaikilla tutuilla on vaimot ja tyttöystävät. Ja mua ei kukaan halua edes tuntee eikä tutustuu. Mielestäni en ole edes ruma, jos ei vinoja hampaita oteta huomioon. Niistäkin vinoista hampaista saan kiittää äidin miesystävää joka löi, löi ja löi vaikka olin 7 v pieni poika. En ole edes masentunut koska kukaan ei halua mua. Pelaan salibandyä, joten ole sosiaalinen. Tulen toimeen kaikkien kanssa. Mut siltin olen yksin koska kukaan ei koskaan soita, tule käymään tai ei halua tutustua minuun. Kukaan ei ede kysele ikinä mitään. Tunnen itteni melkein näkymättömäksi! Mulla on ollut suomi24 treffi palstalla treffi ilmoitus 3 vuotta mut kukaan ei ole edes vastannut siihen ikinä. Paitsi jotkut venäläis naiset ketkä ei puhu edes suomea! Nuorempana seurustelin paljon mut viimeisen 10 vuoden aikana suhteita ei juuri ole ollut. Ihmettelen vaan et mitä minä teen täällä maapallolla jos kukaan ei halua minua tai kukaan ei halua olla mun kaa missään tekemisissä???
Ikisinkkumies vaikutan olevan itsenikin, kevät on se aika kun huomaa toisilla olevan kumppanit ja itsellä ei ketään. No, asian kanssa täytyy vaan elää, ei se valittamalla muutu parempaan suuntaan. Mutta mulla onkin skitsoidi persoonallisuushäiriö,
Kyllä ihminen voi sinkunakin olla onnellinen. Olet aivan oikeassa ei se valittamisella muutu.Mutta muutostahan voi tehdä osalistumalla eri tapahtumiin ja liikkumalla ulkona.Jos hyvän ystävän löytää se on lottovoiton arvoinen löydös.Aurinkoa ja iloa elämääsi.
Mulla ei ainakaan ole ketään. ei ole tyttöystävää, ei vanhempia ja sukulaiset soittelee 15 vuoden välein. Kukaan ei rakasta minua. Ketään ei edes kiinnosta
et olenko olemassa. En ymmärrä et miksi mulla on kännykkä koska kukaan ei soita siihen koskaan. Olen näkymätön!!
aika monella joskus on tuolaisia ajatuksia.Jos pysyt vain neljän seinän sisällä ei kukaan tiedä että siellä asustaa yksinäinen ihminen.Lähde ulos ja hymyile ,ole ystävällinen .Minä uskon että löydät itsellesi rakauden kohteen ja myös sinut huomataan.Oletko koiraihmisiä,hanki koira .Etsi itsellesi uusi harrastus siellä ,siellä voit tutustua uusiin ihmisiin.
Olen mielestäni sosiaalinen. Käyn rafloissa, konserteissa ja festareilla joka kesä. Olen elämässäni harrastanut vaikka mitä. Olen laittanut treffi ilmoituksia monen vuoden ajan ja itsekin vastannut niihin satoja kertoja. Ajan haaskausta sekin kun kukaan ei vastaa takaisin. Pidän eläimistä mut koiraa en ikinä hanki.
Koirat on tylsiä!
Ehkä joku papukaija olis parempi! Nuorempana kävin paljon baareissa, joka viikonloppu jonkun kaverin kanssa. no tapasinkin naisia mut ne jäi kaikki yhen tai viikon jutuiksi. Semmonen ei nykyään kiinnosta.
No harvoin kesälläkin esim olen neljäån seinän sisällä. Asia on vaan niin et
naiset ei halua tutustua minuun pidemmän kaavan mukaan. olen tuomittu
olemaan yksin ja se on kohtaloni.
Minä haaveilen joskus että saisin joskus olla aivan yksin.Mutta kokeilkaapa te jotka kaipaatte ympärille ystäviä,lähtekää johonkin vapaehtois työhön.SRP- seurakunta-urheilu ,kuin myös erinlaiset järjestöt jotka tekeevät työtä lasten parhaaksi.Kaipaavat uusia innokaita työn tekijöitä.Itse olen huomannu että vapaaehtoistyöstä saa itseleen ystäviä ja hyvää oloa.Kannataa kokeilla.Elämään tulee varmasti uusia asioita ,kaikenlaista osaamista tarvitaan.
mistä ihmiset oikeasti löytää seurustelukumppaninsa? Tuntuu, että kaikki miehet joita tapaan (töissä, koulussa, yms tämmöisissä) ovat jo parisuhteessa.
Opiskelupaikalla varmaan kaikki luokkalaiseni seurustelee,
sinkkuina pysytvät semmoiset rämäpäät, joilla riittää seuraa vaikka mitään vakituista ei olekaan.
Baareista löytyy vaan känniääliöitä.
Jos jossain kahvilassakin yrittää vilkuilla jotain kiinnostavaa tyyppiä, niin eiköhän kohta ilmesty paikalle tämän tyttöystävä.
Tuntuu, että kaikki miehet on varattuja! Mulla ei ole edes mitään kamalia kriteerejä ulkonäön suhteen
Samaa oon itsekkin miettiny (tosin sinkkunaisten suhteen). Nytkun ikä alkaa lähestyä uhkaavasti kolmeakymmentä, niin jokapuolella törmää vain seurusteleviin naisiin. Kaikki tutut ja tutttujen tutut seurustelee jo. Baareissa pyörii vain teinejä tai seurustelevia flikkoja pitämässä hauskaa keskenään, joten sen touhun luovutin jo muutama vuos sitten. Jossain lenkkipolulla ei oikeen uskalla alkaa "iskemään". Ja kahviloissa/joissain tapahtumissa tuo kuvaamasi kumppanin saapuminen paikalla on liiankin tuttu juttu.
Luonnollisesti kun ite on vähän rauhallisempaa sorttia, niin naiset ei ihan ensimmäisenä kiinnitä huomiota jossain yleisellä paikalla. Ja kun tähän ikään mennessä ei ole vielä kunnollista seurustelukokemusta, niin pelottaa melkeen tulisko siitä edes mitään jos jonkun tapais.. Että no. Vähän liikaa on tullu jumituttua omiin oloihin kun tuntuu niin toivottomalta tavata enää ketään missään. Kai me rauhallisemmat tapaukset pyöritään enempi omien harrastusten parissa kuin jossain yleisillä paikoilla yksikseen. Musta ainakin tuntuu epämukavalata lähteä YKSIN johonkin biitsille tai puistoon tms.
Vastaten kysymykseesi kaverit (tai entiset kaverit) on lähinnä tutustunu opinnoissa, pippaloissa tai kaverin kautta johonkin kaverin kaveriin. Omalle kohalle niistä kekkereistä jäi käteen vaan tyhjä arpa.
On se vaan hassua miten tuntuu että kaikki ympäriltä löytävät ainaki jonkunlaista sutinaa milloin mistäkin. Ite saan kyllä liikkua baareissa ja kaikkialla muuallakin ihan rauhassa, ei tuu kukaan häiritteen.
Olen ollu pitkähkössä parisuhteessa, mutta eronnut viime syksynä. Olen kolmekymppinen nainen ja yrittänyt opetelle tätä "sinkkuutta". Eipä kyllä kovin hyvältä näytä. Oon jo nyt vaipunut niin täydelliseen epätoivoon, että en usko enää löytäväni ketään. Olen myös huomannut sen että tykkään olla parisuhteessa, minusta on mukava jakaa arkisetkin asiat jonkun kanssa joka on kiinnostunut. Monessa mielessä tunnen jääväni jostain paitsi kun en ole suhteessa, vaikka en tarkoitakkaan sitä että elämä olisi yksineläjällä väistämättä huonompaa, minä vain koen sen omalta osaltani niin.
Kavereiden suhteen mulla on myöskin ongelmaa, niitä ei ole juuri lainkaan. Olen vastikään muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleni, koska sain opinnot valmiiksi ja veri veti takaisin lappiin etelän kaupungista. Olen yrittänyt täällä kaveraantua niin vanhojen koulututtujen kun uusien ihmistenkin kanssa, mutta jotenkin aina jäänyt kaiken ulkopuolelle. Siten tämmöinen kaverien kautta varteenotettaviin miehiin tutustuminen tuntuu nyt mahdottomalta, tuntuu että se kuitenkin on yleisin tapa jolla muut ovat kumppaneihinsa tutustuneet.
Olen aikaisemmin ollut kovinkin hanakka tekemään aloitteita, mutta nykyään en jotenkin enää kehtaa. Tunnen oloni ikävän epätoivoiseksi ja ylimääräisen hanakaksi, vaikka ihan tyylikkäällä meiningillä ihmisiä yleensä lähestynkin. Mitä mieltä te miehet yleisesti ottaen olette siitä jos nainen lähestyy teitä jossain julkisessa tilassa? Tunnetteko olonne epämiellyttäväksi vaikka nainen olisikin viehättävän oloinen?
Olipas hyvä lukea tämä ketju läpi.
Ikävää luettavaa siksi, että niin moni on yksin.
Mutta oli tavallaan mukava huomata, ettei itse olekaan Suomen ainoa yksinäinen sinkku, vaikka siltä välillä tuntuukin. Ja erityisen mukava oli huomata, että niitä mukavia sinkkunaisiakin on vielä vapaana :)
Itse olen ihan "tavallinen" eli normaalin kokoinen ja näköinen päivätöitä tekevä mies, mutta sen verran ujo, etten oikein osaa tai uskalla varsinkaan livenä ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Muutamia kavereitakin on, mutta heillä perhe tai työ tuntuu vievän kaiken vapaa-ajan, joten hieman turhan yksinäistä on muutenkin välillä.
Olisi todella mukavaa, jos joku nainen uskaltautuisi ottamaan yhteyttä. Ikään tms. katsomatta jokainen saa ottaa yhteyttä. Osoitteeni on [email protected]
Mukavaa kesän jatkoa kaikille! :)
Kaikil ei ole joku. Mullakaan ei ole ketään. sitten mulla on joku kun noin
37 vuoden päästä päätän mennä vanhainkotiin lepämään. Ehkä saan sitten jonkun juttukaverin tai ehkä joku hoitsu halaa mua joskus vuonna 2048.
Kavereita pitää etsiä eikä vaan odottaa, että joku tulee ovelle kysymään että "haluaisitko olla ystäväni?". Ryhtykää vaikka harrastamaan jotain lajia tai käymään kuntosalilla. Jos ette löydä ystäviä täältä Suomesta niin muuttakaa vaikka ulkomaille. Itselläni on eräs tuttu joka muutti Saksaan noin 5 vuotta sitten, ja hän on kertonut että on löytänyt sieltä valtavan määrän uusia ystäviä. :) Itsellänikin olisi haaveena muuttaa joskus Italiaan ja sen todennäköisesti tulen myös tekemään. Ulkomailta löytää varmasti uusia ystäviä, jos ei sitten täältä Suomesta. :)
Olen 21 vuotias nainen, enkä ole ikinä, koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa saati edes deittaillut. Jotenkin tuntuu että parhaat miehet on varattu.
Ystäviä on, mutta nekin ovat melko kaukana, eikä läheltä tunnu ketään seurani kiinnostavan.
Joskus ihmettelen, että kun jollakin naisella/miehellä on hyvä kumppani, niin juostaan sitten rilluttelemassa ja iskemässä/pettämässä muita, mutta silti nämä hyvät kumppanit antavan uudelleen ja yhä uudelleen anteeksi. Tämmöset jotka sitten haluaa kunnon parisuhteen niin eivät saa mitään.
Pelottaa vain että tämmönen sosiaaliton ihminen ei tule koskaan löytämään sitä kunnollista miestä. Vielä kun en polta tai välitä juomisesta enkä baareissa käymisestä...
Toki en ole ainoa nainen/mies joka ajattelee näin, mutta siltä se tuntuu... Ehkä sitten 3-8 vuoden pästä onnais ellei sitten 40 vuotiaana niitä miehiä löydä.
"Jotenkin tuntuu että parhaat miehet on varattu."
No shit. Jonon perälle vaan, kyllä ne parhaat miehet sitten sinunkin luoksesi ennättävät kun ovat ensin muut käyneet läpi.
Oon kyl samaa mieltä. Kunnolliset eivät saa ketään ja pettäjät ja etenkin naisia huonosti kohtelevat miehet saavat aina jonkun. Tunnen monia miehiä jotkä pettävät tyttöystäväänsä ja kohtelevät huonosti ja ovat väkivaltaisia. Siltin niiden kumppani jatkaa suhdetta. itse joutuu yksin olemaan. Sulla on vielä aikaa löytää kumppani, mut meikä on jo 36 vuotta kohta. Nyt tarttis jo löytää joku, muuten
se on kohta myöhäistä. Nuorempanaq tuli seurusteltua paljonki mut tässä iässä sitä kumppania ei ole helppo löytää.
En ymmärrä mistä näitä yksinäisiä naisia löytää.
No mistä niitä yksinäisiä miehiä löytää? missä vietät aikaa yleensä kun olet yksin?
Taitaa olla niin, että me yksinäiset emme liiku ihmispiireissä, vaikka se olisi ehkä kannattavaa jos aikoo löytää toisen. Ellemme ole näkymättömiä.
( Kuten yleensä). ;P
"Olen 21 vuotias nainen, enkä ole ikinä, koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa saati edes deittaillut. Jotenkin tuntuu että parhaat miehet on varattu."
Suurin syy ihmisten yksinäisyyteen on juurikin naisten elitistinen asenne, joka epäsuorasti halveksuu ujoja miehiä.
En halveksu yksinäisiä, mutta yleensä ne kunnollisimmat miehet
joihin olen törmännyt on varattu. En ole törmännyt kertaakaan
kunnolliseen yksinäiseen mieheen joka ei turvaudu kaljapulloon,
tupakkaan ja yritä iskeä lähes jokasta ohikulkiaa.
Ei miehen tarvitse olla minulle mikään joka tytön unelmallinen
mallikuvanpoika, jonka perässä juoksee 100 muuta tyttöä.
Riittää, että on se oikea. Olipas se sitten tavallinen maan tallaaja, kuten minä. Jotenkin vain tuntuu turhauttavalta kun näyttää siltä, että liian moni tässä iässä etsii jotain playboy kannessa olevaa tyttöä.
Tässä iässä on muutenkin hankala löytää miestiä, joka haluaa sitoutua kunnolla.
Mä olen just sellanen tavallinen tallaaja . En tosiaan mikään unelmien poikamies. Kalja ei maistu kovinkaan usein enkä tupakkia polta lainkaan. Siltin ei tunnu kelpaavan kenellekkään. Kiltit miehet jäävät siis aina yksin. Olen mä baareissa käynyt paljonkin mut ei sieltä mitään ikänä löytänyt. Nykyään
baareissa en käy oikein lainkaan. Tänä vuonna kaks kertaa olen käynyt baarissa. Ei vaan jaksa enään turhaan mennä baariin.
Eiköhän tätäkin palstaa lue melko moni parikymppinen, raitis ja tupakoimaton mies jolle kelpaisi se tavallinen tallaaja, kuten sinä. Kelpaisi varmaan juttuseura ihan missä vaan muodossa, ilman sen kummempia parisuhdetoiveita. Ja nimen omaan vain lukee, tännehän on melko helppo kirjoittaa anonyymisti vittumaisia viestejä mistä saa väärän kuvan käyttäjäkunnasta.
Nämä vaan eivät ole lähelläkään niitä parhaita miehiä, millä sitä kysyntää riittää ihan tarpeeksi ilman tämän palstan päivystämistäkin. En sitten tiedä, miten korkealla se sun rima niille tavallisille tallaajillekin on, kun ei kerta seuraa löydy parisuhdetta etsivälle nuorelle ja raittiille naiselle. Kyllähän tänne kaikki kirjoittaa, ettei ulkonäöllä yms. ominaisuuksilla ole väliä, mutta ei sitä kukaan oikeasti tarkoita.
Hih, no täällä ois yks 30 tytteli, kun kaipailee ja seuraa! Joo, kyllä poltan ja juon oluttakin, eli ilmeisesti oon sitten se pahis/poissuljettu -kastiin kuuluva =o
Mutta rehellisesti, kun noita omia paheita on, niin ei voi myöskään vaatia vastapuolelta liikoja (ja miksi pitäisikään niuhottaa), muuten tuntuu olevan ainakin täällä länsi-rannikolla varattuja tai muuten sukupuuttoon kuolleet kaikki 30 sinkkumiehet... varattuja yhdenillan -viihdyttäjiä pyörii joka ikäkategoriassa, mutta kun sellainen ei ole hakusessa, kavereitakin toki kaipailen ilomielin :P
Hei, jos haluat jonkun asian muuttuvan elämäsäsi, sinun on itse tehtävä sen asian eteen töitä. Jos et osaa, hakeudu terapeutin puheille ja saat apua.
Kukaan tuntematon ei todennäköisesti tule soittamaan ovikelloasi ja pyytämään leffaan/kaljalle/kahville/lenkille tmv.
Helpoin tapa tutustua miehiin on aloittaa kamppailulajiharrastus. Siinä joutuu treenatessa ottamaan lähikontaktia ja pakostakin tutustuu ihmisiin.
"Ratkaisu sinulle" , kenelle vastauksesi osoitit? Jos minulle tarkoitit (Tku76), niin en ole olettanutkaan, että seuraa tulvisi oven taakse (mistä niin päättelit, etten olisi itse yrittänyt asunnon ulkopuolelta sitä löytää), mutta myös muillekin esimerkkinä, olen yrittänyt ulkoilut, (ranta, pyöräily, rullaluistelu, kävely, puistot, salilla käynti) työpaikka, tms. Olen myös itse lähestynyt ihmisiä, "hui kauheeta, tuolla on varmaan joku takaa-ajatus", eli siihen ainoaan vaivautuneeseen kertaan on jäänyt. Jne.
Mistä hemmetistä keksit, että justiinsa kamppailulaji auttaa asiaan? Salilla, missä kävin yksinään 4kk harrastettiin myös näitä lajeja, niin ei ainakaan ohimennen edes tärpännyt :D Mutta näin siis omasta kokemuksesta...
Kai se on taas se ulkonäkö piru, mikä kummittelee. Taviksen näköiset/rumat on muille aina jotenkin näkymättömiä.
Täällä myös on yksinäisyys piinana. Mukavaa kuulla, etten ole ainut.. Mulla on kylläkin mies, jolla on kuukausia sitten lopahtanut kiinnostus minuun aivan täysin. Syytä tälle käytökselle en ole saanut vaikka olen useasti kysynytkin ja harkitsenkin jo lähteväni lopullisesti tästä tilanteesta pois. Taapamiset alkoivat vain pikkuhiljaa vähenemään, hiipumaan, tilalle tuli erinäiset selitykset väsymisestä ja milloin mistäkin, ohareita tapahtui useasti.. Tämä tilanne on masentanut mut ihan täysin ja tunnen todella pahaa ja pohjatonta yksinäisyyttä. En ole sinkku, mut en ole suhteessakaan ja se välinpitämätön ja kylmä kohtelu on kaikista pahinta ihmiseltä, jota rakastaa. Itken joka päivä, en jaksa tehdä kotitöitäkään kunnolla vaikka pitäisi, mulla kun on kaksi kissaa jotka tekevät sotkua. Ja mikä pahinta, en jaksa enää edes pitää yhteyttä ystäviini.. Yksi näistä ihmisistä ymmärtää, muista en olisi niinkään varma.. Yksinäisyyttä on niin montaa eri tyyppiä, tämä tuntuu niistä ehkä pahimmalta.
Ihan ensikisi, "kaikilla muilla on joku mutta mulla ei ketään" valitukset täytyy heittää päästä pois heti! Aivan kamala olo tulee niistä etenkin kun se ei pidä paikkaansa! Parisuhdetta tai parasta ystävää et saa vain toivomalla että tulisipa joku nyt elämääni ja täyttäisi tyhjiön. Ei se vaan mene niin! Jos sosiaaliset taidot ei tunnu riittävän, on olemassa erilaisia tukiryhmiä ja terapiamuotoja jotka voi auttaa, jos kyse on niin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Itse kärsin sellaisesta ennen ja kävin terapiassa ja vaikka missä ja harjoittelun kautta onnistuin voittamaan sen pelon. Silloin nuo ajatukset, että minä oon ainut yksinäinen, täyttivät pääni mutta kun alkoi hoito toimia niin se ajatus alkoi vaikuttaa yhä järjettömämmältä.
Ja se parisuhde ei pelasta mitään! Ihan oikeasti, jos haette parisuhdetta vain yksinäisyyden pois viejäksi niin olette niiiin hakoteillä. Parisuhteessa ollaan sen takia, että saa näyttää toiselle ihmiselle rakkautensa. Syy parisuhteelle ei voi olla "koska MINÄ olen niin yksin, haluan toisen ihmisen vierelleni" vaan "koska SINÄ olet niin ihana, haluan olla sinun kanssasi" . Jos otatte kenet tahansa ihan vaan "parisuhde parisuhteen takia"- meiningillä niin tulee vaan entistä onnettomammaksi.
Jaksakaa vielä ja muistakaa moikata naapuria!
Samaa mieltä tuosta parisuhteen tarkoituksesta, mutta ei jaksa ymmärtää, miksi iso osa porukkaa on mielummin sitten vaikka siinä huonossa parisuhteessa, jotta ei tarvitse olla yksinkään?? Ei tarvitse olla edes kriittistä syytä (lapsia tms), miksi kulisseja kannatellaan, vaan jostain syystä ei irtaantuminen onnistu (olisko tuossa takana juuri tämän yksinäisen tilan pelko...)
Itselle ainakin parisuhde merkitsee nimenomaan rakastamista, mutta sen rakastettavan löytäminen on yllättävän vaikeeta, ainakin jopa vastakaikua antavan ;)
Sosiaalisia taitoja sinänsä löytyy, kun hyvänpäivän-tuttuja on paljon, tekemisissä olevat eivät suoraan näytä vihaavankaan tai välttelevän, mutta kun siirrytään vapaa-ajalle, loma, iltameno tms niin puuttuu seura. Jokaisella on jotain omaa menoa ja kutsuja näihin muihin menoihin ei satele, saati kukaan erehdy kysymään lauantai-iltana vaikka ihan vaan "mitä sulle kuuluu"... Eihän sitä itteä voi tuputtaakaan aina joukkoihin mukaan.. kai vai onko se muotia nyt, että pitää itse vaan olla aktiivinen muiden ollessa aina passiivisia?
...ja edellisestä unohtui mainita: Naapuria moikataan aina, myös tuntemattomiakin, luonnollisesti aina hymyn kera... taitaa vaan olla liian vinot hampaat, kun pure keneenkään hyvätuulisuuskaan :O
Kirjoittelin vähän aikaa sitten yhelle naiselle suomi 24 treffi pastalla. Se asui samassa kaupunkissa. Kirjoitin sille että en polta tupakkia ja alkoholia en juo kovin usein, kerran kuussa ja baareissa en ole käynyt kun kaks kertaa tänä vuonna. . No se kirjoitti takas et siis juotko sää alkoholia. Mä en ikinä alkais olemaan sellasen juopon kanssa joka juo alkoholia. Haukkui mut pystyyn et et olen juoppo ja kamala ihminen. Käski myös hävittää osoitteen ja pyysi etten ikinä enään pidä yhteyttä. Kai mä sit olen juoppo kun käyn pari kertaaa puoles vuodes baarissa. Tarvii mennä hoitoon!!
Hmm.. Eipä varmaan tuntunut kovin kivalle tuo juttu, eikä varmaan sen enempää lohduta sekään, että et ole kyllä ainoa, joka tuolta sivustolta saa vastaavaa pa*kaa niskaansa.
Tuntuu olevan nimittäin aikalailla sekopäiden kerääntymä.
Tuossa vähän aikaa sitten kyseisen sivuston kautta kirjoittelin erään naisen kanssa ja siinä sitten yhdessä vaiheessa tämä sitten kehoitti minua etsimään itsensä facebookista ja sitten numerotkin vaihdettiin.
Sen jälkeen tämä sitten aika usein pyysi, että "kirjoita minulle jotain nättiä kun menen nukkumaan".
No kirjoittaisin kyllä ihan pyytämättäkin mutta kirjoitin myös kun pyydettiin, sitten tämä kyseli mm. että koska haluan lapsia ja että onko päivärytmini aina sellainen, että olen myöhään hereillä, koska hänen on vaikea miettiä yhdessä ASUMISTA jos toinen menee vasta kahdelta nukkumaan.
Totesin, että herranen aika sentään, kun eihän olla edes tavattu vielä, niin ehkä vähän liian aikaista miettiä tuollaista.
Ja jonkin ajan päästä saan syyt niskoilleni, kun olen muka pilannut asian liialla innokkuudella ja kiinnostus sen takia meni.
No jos nimimerkissä on sanata kaunis ja nainen yhteen kirjoitettuna, niin voi tietysti ehkä olettaakin, että kyseessä on joku itsekäs ja itsekeskeinen henkilö.
Toinen taas itse tarjoutui oppaaksi turkuun ja ehdotti tapaamista toisen viestin jälkeen. Sitten kun piti tavata, niin tuli kuulemma kipeäksi ja nyt kun olen kysellyt, että lähdetäänkö Turkuun, niin eipä ole kuulunut mitään.
Kolmas otti itse yhteyttä ja kehui profiiliani ja kuinka olisi kiva tutustua. 2-3 viestiä ehdittiin vaihtaa kunnes tämä henkilö ihan muuten vaan kysyy "hei tuli tässä vaan mieleen, että millaisesta seksistä pidät".
Mies jos kysyy tuollaista, niin reaktiohan on taatusti aika huono mutta nainen voi kysyä..
No sanoin, että emme kyllä tunne niin hyvin vielä että alkaisin puhumaan noin henkilökohtaisita asioista.
Yllättäneekö, että tästäkään ei ikinä kuulunut sen jälkeen mitään?
Neljännen kanssa juteltiin mesessä ja puheiden mukaan oli kiinnostunut, sitten tämä sanoi, että "älä ihmettele, jos kohta katoan, että loppuu tämä nettiaika" Sillä kun oli mukamas joku prepaid netti.
No se sitten katosi ja sen jälkeen ei kuulunut enää. Sivuston puolella kysyin, että miten on voinut, kun ei ole näkynyt ja ikinä ei vastausta.
Viidennelle kerroin, että voin olla alkuun vähän ujo, niin tämä vastasi siihen, että "nyt on vähän kiirettä mutta vastailen, kun pääsen töistä huomenna". Ja eipä siitäkään ikinä kuulunut mitään enää..
Enempää en viitsi luetella mutta usko menee naisiin, tällaisiako ne kaikki on, todella alhaista kohtelua ja valehtelua sekä käytöstä toista ihmistä kohtaan, joka ei edes ole ikinä tehnyt mitään tälle henkilölle.
Senkin voi ymmärtää, että jos ei kiinnostakaan kun on vähän kirjoitellut mutta että sitten keksitään kaikkia valheita ja vedätyksiä eikä olla sen vertaa naista, että osattaisiin sanoa suoraan mutta nätisti asia.
En kamalasti tykkää odotella mesessä viikkoa tai kahta, että tuleeko se kiinnosta tyttö vielä sinne vai ei, jonka jälkeen saa sitten selville, että jaahas taas tämmöinen tapaus.
Eikä siinä mitään, jos pilaisivatkin oman elämänsä mutta suurimmat vaikutukset onkin minuun ja ne taas kahdenviikon päästä on sitten iloisia ja onnellisa jonkun kanssa.
Olen nimittäin aika tunteellinen ja herkkä ihminen ja etenkin toistuvana tuollainen pa*ka alkaa tuntumaan..
Tässä vähän luen ja pohdin näitä juttuja ja tässäkin aiheessa on molempia, yksinäisiä miehiä sekä naisia, niin miksi ihmeessä ette tutustu keskenänne?
Varmaan joku ottaisi teihin yhteyttäkin täältä mutta lähes kaikki kirjoittaa jollain random nimimerkillä, johon ei siis ole mitään tapaa saada yhteyttä.. Paitsi, jos kirjoittaa kyseisessä aiheessa vastauksen jollekin ja niihin harvemmin taas ikinä kuuluu mitään vastauksia.
Niinpä ehkä ehdotan, että ne jotka kaipaavat löytävänsä jonkun voisivat luoda ihan oman nimimerkin, laittaisi sinne perustiedot itsestään. Näin ehkä semmoiset vakituiset palstankäyttäjät oppisi tietämään toisensa, että ahaa tuo on tuo ja sillä on sellaiset jutut jne jne ja ehkä joku sitten ottaa yhteyttäkin.
Hyvänä esimerkkinä:P tein itselleni semmoisen, en ole vielä tietoja laittanut mutta kunhan nyt ehdin.
Sen voin kertoa jo nyt, että olen sama henkilö, kuin tuon "pk-seudun yksinäisille" ketjun aloittanut.
Ja olkaa toki rohkeita ja halukkaat voivat ottaa yhteyttä tätä kautta, kaikki saa ottaa yhteyttä mutta tietysti hartain toiveeni olisi saada viettää kesää jonkun ihanan kivan tytön kanssa.
Yritys on kova mutta lopputulos suhteellisen heikko:P
-Hukka-
Moikka! seurustelen onnellisesti ja olen ollut poikaystäväni kanssa jo yli vuoden yhdessä. Poikaystäväni on 18vuotias ja minä 16vuotias. Poikaystävälläni on ollut aimpia seurustelu suhteita kun taas minulla ei. Onko se häpeän aihe vai miten minun kuuluisi ajatella ja suhtautua siihen että en ole kokenut muita poikia ennen tätä ihanaa poikaystävääni?? olin vasta 15 kun aloimme tapailla, ja olen ajatellut että enhän minä siihen ikään mennessä ole kunnolla vielä edes kerinnyt seurustellakaan. Auttakaa, tämä vaivaa minua. samoin se etten ollut poiaystäväni ekasuhde mutta se oli minun. ja se että hän oli jo ollut tyttöjen kanssa mutta minä olin neitsyt.