Miksi kepulaisen pitää maksaa eniten veroja?

Katsoin eilen illalla televisiosta keksustelu ohjelmaa,missä kysyttiin kuinka paljon kansanedusajat maksaa veroja. Hämmästyin vaikka tiesin, että kepulaiset maksaa eniten veroja samasta työstä. Paljastui että suurin veronkiertäjä on sdp. Heinäluoman verorosentti on 33 kun Lintilän samasta työstä 42. Huh huh tätä valehtelun määrää mitä sosut esittää tasa verosta. Makasasivat edes krokressiivisen taulukon mukaan enneku avaavat suunsa.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miten paljon kepuluikurit saavat tukea ja muulta kansalta rosvottua rhaa, hyvä jos osa niistä on veronalaista tuloa.

Äänestä
  • Toissa päivänä oli sanomissa kirjotus että sosiaali tukiin meni viime vuonna 52 miljartia. eiköhä ne ole demokrattien kannattajia? Menikö niistä krokressiivine vai tasa vero?

    Äänestä

  • tuossa ajassa lipponen hallituksineen ei muuttanut maataloustuki järjestelmää. miksi???
    aikaa olisi ollut, vai onko kuitenkin niin, että suomi ei ole valmis ensimmäisenä maana eu:ssa lopettamaan tukia.

    Äänestä

  • joseph.porta kirjoitti:

    tuossa ajassa lipponen hallituksineen ei muuttanut maataloustuki järjestelmää. miksi???
    aikaa olisi ollut, vai onko kuitenkin niin, että suomi ei ole valmis ensimmäisenä maana eu:ssa lopettamaan tukia.

    Kuulumme kehittyneistä maista siihen harvalukuiseen maiden joukkoon, jotka ei verota maa- ja metsätalousmaata. Millä helkkarin perusteella suomalainen maatalousyrittäjä nostaa kahdeksansataa euroa per hehtaari eikä maksa siitä mitään veroa? Jos me verotettaisiin maa- ja metsätalousmaista viisi euroa per hehtaarilta, se tuottaisi vähän vajaa puoli miljardia euroa, mikä on ihan kiitettävä raha, Wahlroos laskeskelee."

    Äänestä

  • tyydyttikö vastauss kirjoitti:

    vaikkapa punikki ressukat ryhtyisi maksamaan saman verran veroja kuin kepulaiset, niistähän kertyisi melkoinen summa. Nythän ressukat ovat yhteiskunnan kivireki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sou vot kirjoitti:

Katsoin eilen illalla televisiosta keksustelu ohjelmaa,missä kysyttiin kuinka paljon kansanedusajat maksaa veroja. Hämmästyin vaikka tiesin, että kepulaiset maksaa eniten veroja samasta työstä. Paljastui että suurin veronkiertäjä on sdp. Heinäluoman verorosentti on 33 kun Lintilän samasta työstä 42. Huh huh tätä valehtelun määrää mitä sosut esittää tasa verosta. Makasasivat edes krokressiivisen taulukon mukaan enneku avaavat suunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu