Miksi...miksi

Kertokaa hyvät veljet ja sisaret miksi SDP pakkoruotsittaa vaikka totaalinen romahdus häämöttää tai on tapahtunut tosiasia. Kuka näitä Urpilaisia ja Jungereita oikein tuo puolueeseen....olen aikoinaan äänestänyt SDP-läistä ehdokasta mutta nyt ei tulis mieleenkään.Suurin haitta Suomelle on ehdottomasti Pakkoruotsi / Virkamiesruotsi josta lähes kaikki ongelmat kumpuaa jos näitä ei saada hoidettua pois ei muutkaan asiat etene.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sosiaalidemokratia on lähtöisin Ruotsista. Ruotsissa oli 30 vuoden sosiaalidemokraattinen diktatuuri, joka päättyi vasta 4 vuotta sitten, kun sikäläinen kokoomuspuolue pääsi hallituksen johtoon.
Nyt sossut ovat siellä alamaissa.
Ruotsin sossut lähettivät voimiensa päivinä Suomeen rahaa ja sillä rahalla SDP kukoisti.
Ruotisi valtio vaati kuitenkin että sdp:n pitää RKP:n avullapakottaa suomenkieliselle enemmistölle pakkoruotsi. SDP:n johtajien, Kalevi Sorsa ym.oli helppo tähän suostua.Roitsi halusi saada Suomesta työvoimaa,ja olisi kätevää Ruotsille, että tulijat olisi jo opetettu ruotsia puhumaan.
v. 1969 saikin Ruotsin valtio RKP:n avulla läpi vaatimuksen, että pakkoruotsi tuli peruskouluun. Asiantuntijat halusivat englannin.
Ruotsin peruskoulussa on englanti ainoa pakollinen kieli.
Saavutetut asemat halutaan pitää. SDP:n johtohahmoLipponen alkoi pakkoruotsia vaativan Svenska.nu-kampanjan johtoon, koska sai siitä rahaa. Ahtisaari, toinen sdp-läinen on paraikaa Folktingetin palkollisena suunnittelemasssaa tuleviin hallitusneuvotteluihin taktiikkaa, jolla pakkoruotsi edelleen pidetään peruskoulussa, lukiossa, korkekouluissa ja virkamiehillä.
Halonen, kolmas sossu, sanoi vaalikeskustelussa, että "Suomenkielisten nuorten tulee lukea ruotsia, että voivat paremmin palvella ruotsinkielisiä."
Halonen sai rahaa vaalityöhönsä myös Ahvenanmaalta.
Hänet saisi helposti valtakunnanoikeuteen, jos vain toimittajat vähän pöyhisivät...

SDP on siis suurin syy pakkoruotsiin.
Ei ihme, että RKP mielellään olisi nähnyt SDP:n nousevan.

RKP:n rahastoista tulee valtavia summia Urpilaiselle.

Äänestä
  • Kiitti informaatiosta tuntuu uskottavalta mutta ei käy meikäläisen arvoihin tänä päivänä joten pitää katella muualle.....se oli silloin.

    Äänestä

Tiedätkö Miksi...miksi, pois pois pois, että opetusministeri on kokoomuslainen Henna Virkkunen.
Henna Virkkunen sai KMS:lta vaalirahaa 5.000 euroa ja lisäksi TT-säätiön kokoomukselle lahjoittamaa vaalirahaa. Tiedätkö, että SDP on oppositiossa eikä käytä lainsäädäntövaltaa Suomessa.
Tiedätkö, että kokoomuslainen Henna Virkkunen johtaa tiukasti ja kokoomuksen tavoitteiden mukaan suomalaisten koulujen oppimistavoitteita. Tiedätkö, että nykyisessä hallituksessa on maahanmuutto- ja eurooppaministerinä ruotsalaisten Astrid Thors, joka on päättänyt, että rannikkokunnissa maahanmuuttajille opetetaan suomen kielen sijasta ruotsia.

Osoita siis moitteesi oikeaan osoitteeseen eli porvarihallitukselle ja siellä kokoomuksen Henna Virkkuselle ja Astrid Thorsille.

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK rahoittaa TT-säätiönsä kautta kokoomuslaisia ja kepulaisia ministereitä ja kansanedustajia. KSM oli toinen suuri K-linjan rahoittaja.

ELinkeinoelämä vaatii ruotsinkielen taitoa. Ruotsi on suuri Suomen kauppakumppani, suurin.
Haepä töihin johonkin pääkaupunkiseudun yritykseen - niin näet saatko työpaikan, jos et osaa ruotsia.

Mitkä ongelmat ruotsinkielestä mielestäsi aiheutuu?

Suomessa ongelmana on se, että työperäistä maahanmuuttoa ei rajata. Kokoomuksen valtiovarainministeri Katainen on ilmoittanut, että Suomeen tarvitaan 1,8 miljoonaa työperäistä maahanmuuttajaa.
Toki siinä sitten pitää joidenkin osata muitakin kieliä kuin suomea tai ruotsia. On osattava kiinaa, suahilia, ranskaa, espanjaa ja arabiaa jne.

Ruotsalainen pääoma on vyörynyt Suomeen, kun Suomessa on halpaa työvoimaa ja Suomi on rikkaiden veroparatiisi. Yhä useampi suomalainen työskentelee ruotsalaisessa yrityksessä Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois pois pois kirjoitti:

Kertokaa hyvät veljet ja sisaret miksi SDP pakkoruotsittaa vaikka totaalinen romahdus häämöttää tai on tapahtunut tosiasia. Kuka näitä Urpilaisia ja Jungereita oikein tuo puolueeseen....olen aikoinaan äänestänyt SDP-läistä ehdokasta mutta nyt ei tulis mieleenkään.Suurin haitta Suomelle on ehdottomasti Pakkoruotsi / Virkamiesruotsi josta lähes kaikki ongelmat kumpuaa jos näitä ei saada hoidettua pois ei muutkaan asiat etene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu