Ysiluokalla sain kuitenkin myös uuden tosi hyvän kaverin, Aleksin. Ei kuitenkaan sama Aleksi, joka oli ollut aiemmin kaverini. Meillä oli aivan samanlainen huumorintaju ja heitimme koko ajan hyvää läppää ja kävimme ajelemassa mopoilla ja pidimme hauskaa. Hän oli minun kanssa samalla luokalla ja olimme koulussa parhaat kaverit. Ysiluokan lopulla minua pelotti miten minun ja Aleksin ystävyyden käy, kun koulu loppuu, sillä koulu oli meidän suurin yhdistävä tekijä. Siellä me näimme toisiamme joka päivä. Kun koulu loppui, siinä kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. Pikkuhiljaa olimme vähemmän ja vähemmän toistemme kanssa tekemisissä ja lopulta emme juuri ollenkaan. Markokin oli sinä kesänä saanut rippikoulusta uusia kavereita ja hän liikkui enimmäkseen heidän kanssaan. Jos olisin ollut sosiaalisempi, olisin voinut ystävystyä näiden Markon uusien kavereiden kanssa, mutta sen sijaan jättäydyin suosiolla pois porukoista. Olin sinä kesänä todella yksinäinen. Liikuin veljeni Jaakon ja hänen kaverinsa Tuomon kanssa, sillä minulla ei ollut enää oikein ketään muutakaan.
Lähdin seuraavana syksynä lukioon. Yksi entinen ysiluokan luokkatoverini Sauli oli tulossa samaan lukioon, joten sovimme mesessä, että menemme samaa matkaa kouluun. Niimpä minua ei jännittänyt niin paljoa, kun ei tarvinnut mennä kouluun yksin. Luokkani vaikutti todella hyvältä, siellä oli muutamia vanhoja tuttuja ja joitain uusia ja lisäksi luokka oli täynnä tosi seksikkäitä tyttöjä. Sain koulusta uusia kavereita, mutta he olivat vain koulukavereita, sillä vapaa-ajalla olin heidän kanssaan tekemisissä hyvin vähän. Yläasteen kokemuksieni myötä minusta oli tullut jotenkin arka ja en enää osannut solmia uusia kaverisuhteita kuten ennen. Olin myös menettänyt täysin luottoni ihmisiin. Monet kaverini olivat jättäneet minut ja jotkut jopa alkaneet ihan kiusaamaan. Mietin monesti välittivätkö he minusta koskaan oikeasti. Markon ja minun välinen ystävyytemmekin loppui pikku hiljaa. Markokin oli yhtäkkiä saanut paljon uusia kavereita eikä hän enää edes muistanut minua. Hän ei käynyt enää kyselemässä minua tai soitellut minulle. Itse kävin pari kertaa kysymässä häntä, mutta hänellä oli muita kavereita eikä hän voinut alkaa. Hänkin oli jättänyt minut. Nyt minulla ei ollut enää ketään. Jos olisin ollut rohkeampi, olisin varmasti päässyt mukaan Markon kaveriporukoihin, mutta kuten sanoin minusta oli tullut jotenkin arka. Olin alkanut pelätä ihmisiä. Aleksia näin vielä muutaman kerran syksyllä, mutta pikku hiljaa emme enää tavanneet. Sinä syksynä olin yksinäisempi kuin koskaan. Vietin aikani opiskelemalla, tietokoneella tai kävin yksin ajelemassa mopolla tai yksin kävelemässä.
Koulussa en ollut kuitenkaan yksin. Siellä pelasimme välitunneilla korttia ja teimme muuta kivaa. Varsinkin liikuntatunneilla oli tosi hauskaa. Lukiossa minua ei enää kiusattu, mutta kuitenkin pelkäsin että minua alettaisiin kiusaamaan. Siksi minua pelotti puhua joillekin isoille tai muuten pelottavan näköisille kavereille, sillä pelkäsin että jos he alkavat kiusaamaan minua, en voisi sille mitään. Lisäksi en uskaltanut puhua tytöille yhtään ja se rajoitti monella tavalla elämääni. Lukion ensimmäisen vuoden aikana tutustuin Tapioon ja hänestä tuli myöhemmin minulle tosi hyvä ystävä. Hän on itse asiassa vieläkin ystäväni ja oikeastaan ainoa sellainen.
Lukion ensimmäisen vuoden lopulla aloin käymään kuntosalilla. Seuraava kesä ja syksy ja talvi menivät treenatessa ja silloin tällöin kävin Tapion kanssa ryyppäämässä. Olin todella iloinen, sillä huomasin voimani ja massani lisääntyneen huomattavasti. Painoni nousi 55kilosta 70 kiloon ja voimaa tuli todella paljon. Ajattelin, että nyt minua ei olisi enää niin helppoa kiusata ja pystyisin ehkä laittamaan kiusaajille vastaan. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että salista tuli minulle jonkinlainen pakkomielle. Jos esim. sairastuin en voinut käydä salilla pariin viikkoon ja painoni alkoi pudota ja voimani hävitä. Tulin todella ahdistuneeksi, sillä minun tulisi saada voimani äkkiä takaisin. Niinpä en voinut keskittyä kunnolla mihinkään ennen kuin olin saanut voimani takaisin. Olin todella masentunut aina kun olin sairas ja aloin pelätä sairastumista yli kaiken. Korvasin yksinäisyyteni kuntosalilla. Se oli ikään kuin ainut kaverini ja koko elämäni pyöri sen ympärillä. Se meni jopa koulunkin edelle. Muistan kuinka minulla olisi monesti ollut seuraavana päivänä testi tai joku muu, mutta minun oli pakko lähteä salille, joten koulu jäi kakkoseksi. Numeronikin laskivat selvästi toisen vuoden aikana. Eka vuonna sain vain 9 ja 10, mutta toka ja kolmosvuonna 8 ja 7 olivat yleisimpiä numeroita. Toki Tapio oli minun kaverini, mutta hän pelasi jääkiekkoa, joten emme ehtineet näkemään kovin paljon koulun ulkopuolella, eikä meillä muutenkaan ollut samanlaista yhteyttä kuin jonkun Markon tai Samin kanssa aikoinaan.
Lähdin seuraavana syksynä lukioon. Yksi entinen ysiluokan luokkatoverini Sauli oli tulossa samaan lukioon, joten sovimme mesessä, että menemme samaa matkaa kouluun. Niimpä minua ei jännittänyt niin paljoa, kun ei tarvinnut mennä kouluun yksin. Luokkani vaikutti todella hyvältä, siellä oli muutamia vanhoja tuttuja ja joitain uusia ja lisäksi luokka oli täynnä tosi seksikkäitä tyttöjä. Sain koulusta uusia kavereita, mutta he olivat vain koulukavereita, sillä vapaa-ajalla olin heidän kanssaan tekemisissä hyvin vähän. Yläasteen kokemuksieni myötä minusta oli tullut jotenkin arka ja en enää osannut solmia uusia kaverisuhteita kuten ennen. Olin myös menettänyt täysin luottoni ihmisiin. Monet kaverini olivat jättäneet minut ja jotkut jopa alkaneet ihan kiusaamaan. Mietin monesti välittivätkö he minusta koskaan oikeasti. Markon ja minun välinen ystävyytemmekin loppui pikku hiljaa. Markokin oli yhtäkkiä saanut paljon uusia kavereita eikä hän enää edes muistanut minua. Hän ei käynyt enää kyselemässä minua tai soitellut minulle. Itse kävin pari kertaa kysymässä häntä, mutta hänellä oli muita kavereita eikä hän voinut alkaa. Hänkin oli jättänyt minut. Nyt minulla ei ollut enää ketään. Jos olisin ollut rohkeampi, olisin varmasti päässyt mukaan Markon kaveriporukoihin, mutta kuten sanoin minusta oli tullut jotenkin arka. Olin alkanut pelätä ihmisiä. Aleksia näin vielä muutaman kerran syksyllä, mutta pikku hiljaa emme enää tavanneet. Sinä syksynä olin yksinäisempi kuin koskaan. Vietin aikani opiskelemalla, tietokoneella tai kävin yksin ajelemassa mopolla tai yksin kävelemässä.
Koulussa en ollut kuitenkaan yksin. Siellä pelasimme välitunneilla korttia ja teimme muuta kivaa. Varsinkin liikuntatunneilla oli tosi hauskaa. Lukiossa minua ei enää kiusattu, mutta kuitenkin pelkäsin että minua alettaisiin kiusaamaan. Siksi minua pelotti puhua joillekin isoille tai muuten pelottavan näköisille kavereille, sillä pelkäsin että jos he alkavat kiusaamaan minua, en voisi sille mitään. Lisäksi en uskaltanut puhua tytöille yhtään ja se rajoitti monella tavalla elämääni. Lukion ensimmäisen vuoden aikana tutustuin Tapioon ja hänestä tuli myöhemmin minulle tosi hyvä ystävä. Hän on itse asiassa vieläkin ystäväni ja oikeastaan ainoa sellainen.
Lukion ensimmäisen vuoden lopulla aloin käymään kuntosalilla. Seuraava kesä ja syksy ja talvi menivät treenatessa ja silloin tällöin kävin Tapion kanssa ryyppäämässä. Olin todella iloinen, sillä huomasin voimani ja massani lisääntyneen huomattavasti. Painoni nousi 55kilosta 70 kiloon ja voimaa tuli todella paljon. Ajattelin, että nyt minua ei olisi enää niin helppoa kiusata ja pystyisin ehkä laittamaan kiusaajille vastaan. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että salista tuli minulle jonkinlainen pakkomielle. Jos esim. sairastuin en voinut käydä salilla pariin viikkoon ja painoni alkoi pudota ja voimani hävitä. Tulin todella ahdistuneeksi, sillä minun tulisi saada voimani äkkiä takaisin. Niinpä en voinut keskittyä kunnolla mihinkään ennen kuin olin saanut voimani takaisin. Olin todella masentunut aina kun olin sairas ja aloin pelätä sairastumista yli kaiken. Korvasin yksinäisyyteni kuntosalilla. Se oli ikään kuin ainut kaverini ja koko elämäni pyöri sen ympärillä. Se meni jopa koulunkin edelle. Muistan kuinka minulla olisi monesti ollut seuraavana päivänä testi tai joku muu, mutta minun oli pakko lähteä salille, joten koulu jäi kakkoseksi. Numeronikin laskivat selvästi toisen vuoden aikana. Eka vuonna sain vain 9 ja 10, mutta toka ja kolmosvuonna 8 ja 7 olivat yleisimpiä numeroita. Toki Tapio oli minun kaverini, mutta hän pelasi jääkiekkoa, joten emme ehtineet näkemään kovin paljon koulun ulkopuolella, eikä meillä muutenkaan ollut samanlaista yhteyttä kuin jonkun Markon tai Samin kanssa aikoinaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.