vaihtoehto, sitten loppuu kyykyttäminen ja vittuilu. Ja kyykyttäjät voivat olla ylpeitä
itsestään, kun ovat ajaneet ihmisen itsemurhaan.
Nyt tulee lässyttäjiä, jotka selittävät kaiken
johtuvan luonteen heikkoudesta ja mistä milloinkin.
itsestään, kun ovat ajaneet ihmisen itsemurhaan.
Nyt tulee lässyttäjiä, jotka selittävät kaiken
johtuvan luonteen heikkoudesta ja mistä milloinkin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ota yhteys Esko H.:hon!
Luonnollisessa tapahtumassa, jossa sain alkuni, 250 000 - 500 000 erilaista geenipakettia taisteli mahdollisuudesta olla osana juuri minun ainutlaatuista geenistöäni. Koska en ole identtinen kaksonen, täysin minun kaltaistani ei ole koko maailmankaikkeudessa toista. Olen siis uniikkikappale.
Meitä jokaista ympäröivän maailman aistiminen on mahdollista vain niin kauan kuin henki pihisee ja taju säilyy. Olen siinä mielessä epäileväinen luonne, että en usko, vaikka minulle kuinka vakuuteltaisiin varsinaisen onnen ja autuuden alkavan kuoltua. Uskon tämän elämän olevan ainoa mahdollisuuteni. Se luo elämiselle tiukat reunaehdot. Ei ole varaa lepsuiluun.
Tältä pohjalta ajatellen saamani ainutlaatuinen tilaisuus olla olemassa, on minulle täysin riittävä onnellisuuden lähde. Olen ollut olemassa yli 50 vuotta. Siihen on sisältynyt värikkäitä vaiheita, joita nyt jälkeenpäin mielelläni muistelen. Itse tapahtumahetkellään ne kaikki eivät tuottaneet iloa. Elämisen haluni on kohdallani tällä hetkellä hyvä. On se tietenkin joskus myös notkahdellut. Mielestäni on niin, että kun tietoisuus elämän ainutkertaisuudesta kasvaa iän myötä, elämänhalukin kasvaa.
En viitsi sitoa tätä nyt muuten Keskusta-puolueeseen kuin sanomalla, että maltillinen keskustalainen ajattelutapa ei aja helposti äärimmäisiin ratkaisuihin.
Noin ajattelun myös itse. Loppukaneetin osalta vaan täydentäisin, että kaikki maltillinen ajattelu johtaa tähän samaan lopputulemaan. Itsetuhoa voisin kuvitella vain tilanteessa, jossa parantumaton sairaus tuottaa päivittäistä kipua ja tuskaa. Kaikkinainen materialismiin liittyvä on täysin mitätöntä elämän muun nautinnon rinnalla.
Elämäntunnot romahtavat kun päätä ei enää saa elämäntilanteessaan selviytymisen vedenpinnan yläpuolelle. Vaikka ihminen olisi miten hieno ja millaisia geeneihin kätkeytyviä elämänvoimia ilmentävä tahtopaketti tahansa, hän on myös ja ennen kaikkea sosiaalinen eläin, joka ei synny, ei saa ihmisidenteettiä, ei kasva, kehity eikä elä ilman sosiaaliyhteisöä.
Siksi yhteisöllisyys on ihmiselle niin tärkeä realiteetti. Kaikessa politiikanteossa ynnä muussa elämän realiteettien tietoisessa järjestämisessä yhteisöllisyydestä kiinni pitäminen ja huolehtiminen pitäisivät olla ehdottomia ykkösasioita. Kysymys: ovatko ne? Vastaus: kaikkea muuta. Nykyajan individualismi on meidät sokaissut, ja poliitiikassa asenteet ovat kilpailullisia. Yhteiskunnan asioita järjestävät poliitikot, jotka ovat ihmisiä joille keskinäinen kamppailu on vahvimpia motiiveja. He toimivat keskenään kilpailevien ideologioiden, tai nykyisin oikeastaan vieläkin pahempaa: keskenään kilpailevien taloudellisten etupiirien sotureina, jotka nauttivat taistelusta ja vastapuolen lyttyynlyömisestä.
Miten tämän yhteiskunnan yhteisöllisyys, kaikkia koskettava yhteishenki ja elämän kohtalonyhteyden kokeminen voisivat olla kunnossa, kun meilläkin on niin vahva indivudualistis-liberalistisen politiikan trendi? Kun esim. suurimmassa työväenpuolueessa on puheenjohtajana Paavo Lipponen, jota kovaluontoisimmat kokoomuslaisetkin kumartavat idolinaan?
Kun pyrkimys talouskasvuun määrää nykyisin kaikki myös poliittiset ratkaisut, ja kun talouskasvu taas ei näytä olevan mahdollista ilman tuloerojen jatkuvaa kasvattamista, olemme päätyneet yhteiskuntaan jossa omasta elämänpaikastaan kynsin hampain kiinni pitävillä yksilöillä on enää kaksi asenteellista mahdollisuutta sisäistää itseensä elämässä pärjäämisen asenteita. On niitä jotka jaksavat samaistua sosiaalisesti ylempiinsä ja uskottelevat itselleen, että vaikka kaikki hyvän ja tavoiteltavan elämänlaadun maamerkit koko ajan loittonevatkin saavutettavilta, ei auta muuta kuin ponnistella ja ponnistella. Ehkä vielä tulee se päivä jolloin jonkin tavoitteensa todella saavuttaa... Ja sitten on niitä, joilla on tuo sama, väistämätön elämäntunne kuin avauskirjoittajalla, eli että kun kaikki joka tapauksessa karkaa käsistä, ei enää jaksa virittyä epärealistiseen itsepetokseen.
Poliittisten ohjelmien tasolla näillä nyky-yhteiskunnan vaihtoehdoilla on vastineensa. On esim. keskustalaisia, jotka kokevat nykymenoa kohtaan ankaraa (mutta pohjimmiltaan tervettä) muutosvastarintaa, ja yrittävät uskoa siihen että jossain täytyy olla markkinavoimien vetämälle yhteiskunnalle realistisempi vaihtoehto. Sitten on näitä Mielipidepankin kaltaisia oikeistolaisia (nykydemareita), jotka kokevat realismina sen että vallitseva yhteisöllisyyden katoaminen otetaan annettuna tosiasiana ja siihen sekä sopeudutaan että siitä yritetään ottaa oma kakunpala käteen.
Kasvavien tulo- ja varallisuuerojen maailmassa ihmisen sosiaalisuus saa sairaalloisen ilmenemismuodon. Jokaisen on ihmisyytensä, siis sosiaalisen peruslaatunsa säilyttääkseen samaistuttava johonkin ryhmään. Jos samaistuu sosiaalisesti ylöspäin, merkitsee se sitä että kaikki tavoitteiksi asetetut elämänlaadun maamerkit jatkuvasti kasvavalla vauhdilla karkaavat ulottumattomiin. Tästä seuraa sitten samaistumisen hätävaihtoehto, eli ruvetaan ottamaan etäisyyttä niihin, jotka jäävät alapuolelle ja jotka tosiasiassa päivä päivältä selvemmin erottuvat pelin häviäjinä, luusereina. Argumentit, joilla oman itsen alapuolelle jäävää porukkaa käsitellään, ovat tyypillisiä ja tulevat esim. nimimerkki Mielipidepankin ja muiden oikeistodemareiden kirjoitelmissa selkeinä esiin. "Kepuluuserit ovat epärealistisia, eivätkä hyväksy yhteiskunnallisia muutoksia... mutta ei tämä ole näiden ihmisten oma syy, he ovat vain joutuneet puolueensa harhaanjohtamiksi... no ressukoitahan he joka tapauksessa ovat.. me järki-ihmiset kuitenkin käsitämme ettei kehityksen rattaisiin voi heittää kapuloita... muutoinhan me eläisimme vielä kivikautta... kyllä on vain tartuttava rohkeasti kiinni elämään ja pantava parastaan, kyllä elämällä on paljon annettavanaan, paljon hienoja kokemuksia joista yksilö voi nauttia vaikka ei niin materiaalisesti menestynyt olisikaan... jne." Jotenkin tuohon tyyliin saarna eri variaatioissa menee.
Kuitenkin avauskirjoittaja on elämäntunnoissaan paljon oikeammassa ja realistisempi kuin nämä individualismin lähettiläät. Nykymaailman menossa ei ole enää olemassa sitä inhimilliselle ihmiselle elintärkeätä vaihtoehtoa, jossa sekä ihmisen yhteisöllisyys että selviytymismahdollisuudet toteutuisivat. Olemme yksilöinä voimattomia. Valintamahdollisuuksina ovat vain toivottomuus tai sitten nämä individualistis-liberalistiset elämänharhat, jotka käytännössä johtavat vain eri sävyissä tapahtuvaan ylemmyydentavoitteluun suhteessa niihin joilla menee itseäkin huonommin.
Äärimmilleen vietynä materialistiset pyrkimykset ovat pahasta yhteiskunnassa. Näihin liittyvät nopeat rakennemuutokset vetäisevät maton liian monien jalkojen alta. Kun elämä muuttuu täysin näköalattomaksi punnerrukseksi, henkinen lama saattaa iskeä. Varsinkin nuorten kohdalla oman itsenäisen elämän aloittamisen vaikeus on paha juttu. Nuori ihminen on kärsimätön, jos hän ei saa järjestettyä elämäänsä kohtuullisessa ajassa jonkinlaiseen tulevaisuuden toivoa ylläpitävään kasvu-uraan, hän saattaa menettää elämänhalunsa jopa kokonaan. Seuraukset ovat meidän kaikkien nähtävissä.
Tässä tulemme poliittisiin idelogioihin. Miksi olemme päätyneet tähän niin monille toivottomuutta aiheuttavaan tilaan? Miten pääsisimme siitä irti?
Tarkoitukseni oli vain korostaa jokaisen elämän ainutkertaisuutta. Minä-muodon valitsin pelkästään siksi, että passiivi tuntui tässä tapauksessa kylmältä.
Itse kysymykseen olet vastannut tyhjentävästi. Asioiden tiedostaminen on hyvä lähtökohta. Se ei kuitenkaan auta, jos ihminen tuntee itsensä niin toivottomaksi, ettei puhti riitä taistelemaan muutoksen puolesta.
Nopeat rakennemuutokset ovat vetäisseet maton liian monien jalkojen alta. Kun elämä muuttuu täysin näköalattomaksi punnerrukseksi, henkinen lama iskee helposti. Varsinkin nuorten kohdalla oman itsenäisen elämän aloittamisen vaikeus on paha juttu. Nuori ihminen on kärsimätön, jos hän ei saa järjestettyä elämäänsä kohtuullisessa ajassa jonkinlaiseen tulevaisuuden toivoa ylläpitävään kasvu-uraan, hän saattaa menettää elämänhalunsa jopa kokonaan. Seuraukset ovat meidän kaikkien nähtävissä.
Tässä tulemme poliittisiin idelogioihin. Miksi olemme päätyneet tähän niin monille toivottomuutta aiheuttavaan tilaan? Miten pääsisimme siitä irti?
Älä luule, että siellä toisella puolella helpompaa on. Olen sinnekin kurkistanut. Usko pois. Perskutarallaa keskustele täällä näiden maanpäälisten pirulaisten kanssa. Niinkuin tuon geenihirviön keskustalaisen, joka sinulle tuossa neuvoja antoi. Muka satoja tuhansia geenejä hällä. Höpskukkelii, ainakin lestadiolaiskepulaisten joukossa ne geenit seurojen jälkeen menee niin sekaisin, että ei pitkän päälle yhtään täysjärkistä enää ole jäljellä.
Siemensyöksyssä (myös demarin) on 250000-500000 siittiötä. Jokainen siittiö sisältää täydellisen geenipaketin.
sisältää lipposen.
Olisiko SDP:n oikeistosiipi saanut haltuunsa teknologian jolla geenit pystytään vaihtamaan elävään ihmiseen? Jotkut lippos-siiven fanaattiset tukijat ovat väittäneet Matti Vanhasen muuttuneen lipposeksi.
totta.
Vanhasesta on tullut lipponen.
Sitä pelkäsin. SDP voi nyt hallita ikuisesti. Kun se itse joutuu kansan epäsuosioon, se vain vaihtaa lippos-geenit vaalivoittajalle. Nyt käytössä olevalla tekniikkalla kohteen ulkonäkö voidaan näemmä säilyttää ennallaan. (Vai onko Vanhanen muuttumassa pikkuhiljaa P.Lipposen näköiseksi?)
Tekniikka ei ilmeisesti ole kuitenkaan vielä niin pitkällä, että lipposgeenit voitaisiin istuttaa myös vastakkaiseen sukupuoleen. (tapaus A.Jäätteenmäki)
Perskeles sitä yritettiin, mutta tulos oli katastrofaalinen, Annelille kasvo munat, tosin pienet ja Matti jäi ihan munattomaksi. Sitäpaitsi Anneli karkasi laboratoriosta ennenkuin oli valmis. Ajatusmaailman siirrossa toki Matin kohdalla onnistuttiin paremmin.
mahtavaa...!!!!!!!!!