Mikä puolue

Mikä puolue kannattaa väistämätöntä, luonnollista kehitystä, eli EU.n muuttumista liittovaltioksi, verotusoikeus eu.lle ja liittovaltion yhteinen palkka-armeija. Kansalliset armeijat olisivat syytä ei lopettaa, vaan muuttaa kansalaiskaarti-tyyppisiksi vapaaehtois toiminnaksi. Joiden pääasiallinen tehtävä on avustaa muita viranomaisia kriisitilanteissa. Sekä EU.n alueelle on mitä kiireimmin saatava yhteinen kieli, jota jokainen eu.n alueella asuva kansalainen osaa. Lisäksi vielä sekin pitäisi saada suomalaisten paksuun kalloon taottua, että termillä sisämarkkinat tarkoitetaan liitovaltion talousalueella olvia markkinoita. Eli toisinsanoen jos Suomessa olo ahistaa, voit muuttaa vaikkapa Saksaan. Yritykset yhdistyvät, miksei valtiot? Esimerkiksi traktoriteollisuus, käytännössä ei ole kuin ACCO, CNH, ja same-deuz. Autoteottisuudessa on VAG ja PSA suuria toimijoita jotka omistavat ties kuinkamonta merkkiä. BMW lienee oma erillinen toimiansa? Samoin ko mersu. Ilmailuteollisuus on yhtäkuin EADS, konserni joka sisältää lähes kaiken euroopan alueen ilmailu ja avarusteknologian. Samaten meijerit, milka, arla ja danone omaavat suuren siivun sisämarkkinoista. Iso pohjoismainen meijerihanke kaatui meidän iki-ihanan Valion ansiosta, joka jättäytyi omilleen, luottaen siihen että velivenäläine pistää valion voita leipänsä päälle. Jos niillä sitä leipää satuis ensinnäättenä olemaan. Metalliteollisuudessa suuryritykset fuusioituvat, saksan suuret teräsjätit muodostivat ThyssenKrupp ryhmän.

Ja persut yrittävät räpiköidä luonnollista kehitystä vastaan. Miksi? Aiheutatte tietoisesti uuden tantuman, työpaikkojen ja pääoman katoamisen suomesta. Luulettetteko että ruokkivan käden pureminen parantaa suomalaisten menestymismahdollisuuksia? lakkoherkkä ay-kenttä on jo tarpeeksi suuri kanto suomalaisen teollisuuden kaskessa. Tuotteita pitäisi pystyä valmistamaan kilpailukykyiseen hintaan, joka ei ole mahdollista Suomessa.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kenny79 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu