Puhelimeni ei ole nyt soinut 11.2 jälkeen eli reiluun kahteen viikkoon. Viimeisimmän tekstiviestin sain helmikuun alussa.
Facebookissa olen kysellyt muutamalta "kaverilta" aikaa kahville, lenkille tai juttusille, mutta ovat sanoneet, että joo katellaan kun on aikaa. Tämäkin helmikuun alussa. Kukaan ei kommentoi tai tykkää statuksistani, joten en viitsi mitään sinne enää lisäillä.
Miksen minä saa ystäviä? En kehtaa koko ajan "häiritä" tuttuja/kavereita, että joko mennään?
Muut yksinäiset: soiko teidän puhelin? Miten pidätte yhteyttä kavereihin, joita teillä ehkä vielä on?
Joskus mietin, että kauankohan saisin olla kotonani kuolleena, ennenkuin joku kaipaisi? Kuukauden, kaksi?
Facebookissa olen kysellyt muutamalta "kaverilta" aikaa kahville, lenkille tai juttusille, mutta ovat sanoneet, että joo katellaan kun on aikaa. Tämäkin helmikuun alussa. Kukaan ei kommentoi tai tykkää statuksistani, joten en viitsi mitään sinne enää lisäillä.
Miksen minä saa ystäviä? En kehtaa koko ajan "häiritä" tuttuja/kavereita, että joko mennään?
Muut yksinäiset: soiko teidän puhelin? Miten pidätte yhteyttä kavereihin, joita teillä ehkä vielä on?
Joskus mietin, että kauankohan saisin olla kotonani kuolleena, ennenkuin joku kaipaisi? Kuukauden, kaksi?
Vastaukset 126
Vanhimmat
Ikävää kuulla että sinullakin on samanlainen tilanne.. yleensä olen itse se joka kaipailee ystävien perään ja on se aktiivisempi osapuoli.. ymmärrän sinua niin täysin..
Missä päin suomea asut? :)
En viitsi kerjätä tai anoa ihmisiltä aikaa tai seuraa. Parempi siis yksin.
Sama tilanne täällä. En muista milloin joku kaveri on itse soittanut ja kysynyt minua ulos... Aina pitää itse tehdä, mutta olen jo niin kyllästynyt että alan miettiä, onko minulla oikeasti noita ystäviä olemassa?
Itse asun Vantaalla, olisin iloinen, jos saan uutta kaveria joskus..
nainen ei niin nuori mukava ,mutta yksinäinen kaikki hävisi kun erosimme ainut joka soittelee on oma äitini joka tietysti soittelee mummon roolissa onhan minulla lapsia mutta lapset on lapsia ei ystäviä no nyt viimeiset 5 vuotta ilman suhteen suhdetta yksin baariin kävelylle ja yksin kotona jos lapset maailmalla onneksi on netti..
ihan yksin, mutta samoilla fiiliksillä. Ekassa erossa jäivät ystävät mutta sentään työkaverit jäivät. Työttömyyden myötä jäivät työkaverit vähitellen. En jaksa soitella yksipuolisesti kenenkään perään, kun aina vetoavat kiireisiin. On minulla sentään puoliso, joka kuitenkin tekee pitkiä työpäiviä. Kyllähän minullakin aikuiset lapset on maalimalla ja käyvät kyllä kun kiireiltään ehtivät. Mutta juuri se etten halua seuraa kerjätä vaikka ennen olin niin ulospäinsuuntautunut. Mielelläni menisin töihin jos joku 56 vuotiaan huolisi. Kun on oikein tylsää surffailen netissä ja vaihdan palstalla ajatuksia. 50 on yksi suosikeistani ja tänne tulin ekaa kertaa. ;)))))
Samanlaiset fiilikset on täälläkin, ei ole edes sitä puolisoa kotona seurana. Pari naisystävää on joiden kanssa käyn viihteellä ehkä kerran kuukaudessa, mutta luonani ei käy ketään muita kuin siskoni kerran - pari kuukaudessa. Vanhan äitini kanssa soitellaan viikottain, mutta pääsen käymään vaan kesällä kun on pyöräilykelit, kun ei työttömänä ole varaa bussilla mennä (matkaa 30 km).
Töitä olen minäkin hakenut ahkerasti, mutta olen tullut huomaamaan että 55 nainen on jo nähtävästi liian vanha työmarkkinoille, ainakin täällä Keski-Suomessa.
Kumppaniakaan ei ole löytynyt, kun ei kukaan työtöntä huoli. Yksi nettiystävä on jonka kanssa sähköpostilla välillä vaihdetaan kuulumisia, mutta muuten menee viikkokin etten juttele kenenkään kanssa muuta kuin tervehdykset kaupan kassaneidille. Toivotan jaksamista kaikille yksinäisille.
Suurin osa soitoista on puhelinmyyjiä. Ei kerro myyjien aktiivisuudesta, vaan siitä, että ns. oikeita puheluita ei juuri tule.
Hohoo. Joo itsellänikin puhelin on ihan turha kapistus. "Ystäville" en koskaan soita tai kukaan soita minulle..tekstareita voin kymmenkunta vuodessa lähettää. Muutama kerta vuodessa tapaan paria ystävääni. Itse jossain vaiheessa kyllästyin siihen että olin aina kysymässä tuttuja jonnekkin, päätin tehdä "kokeilun" ja jättää yhteydenotot ja katsoa kuka kysyisi minua jonnekkin ym. Siihen ne kaverisuhteet sitten jäi.
Minä luovutin, enkä enää kärtä ketään seurakseni. Menen yksin, mutta nykyään sekin tuntuu vaikealta, kun koskaan ikinä ei ole ketään seuraksi. Itse poistin vielä kaikki "ystävieni" numerot kännykästä, jäljelle jäi 12 numeroa, jossa mukana mm. terveyskeskus, taksi, numeropalvelu ja äiti.
Ottakaa yhteyttä,kaikki jotka: ajattelette nuivasti turvapaikan hakijoihin/ vapaa matkustajiin ja niiden uskonkäsityksiin
olet lihansyöjä
sovinisti sekä hetero
asut pkseudulla
inhoat vapaa liikkuvuus naiiveja haihattelijoita
kammoat maailma ilman rajoja utopian kommareita/anarkisteja
homopuppelien kirkkohäät oikeudet ei kiinnosta
et ymmärrä tagien,töhry graffitien tai skeittauksen kehittävän ihmistä
sosiaalinen turvaverkkosi kaipaa vahvistusta
haluat löytää luotettavan ystävän
ihmistä jonka kanssa puhua itseä koskevista asioista, elämästä yleensä tai yhteisistä kiinnostuksen kohteista?
tai saada harrastus seuraa, tai tarvitsetko joskus apua arkiaskareissa,kuljetusapua,toista näkökulmaa, kolmatta kättä, mielipidettä tai kuskia tms..??
minulle on ihan sama oletko hämäläinen,savolainen,hurrii,stadilainen,eesti poeg,lappalainen tai SuRu jne...
Siviilisäätyä tai ikää en myöskään ole rajannut, voit olla perheellinen,eronnut,leski, sinkku jne...
Minulle myös sama oletko työssäkäyvä,laiska,maisteri,opiskelija,duunari,työtön yms...
Itseäni kiinnostaa kodin ulkopuolella esim autot, yms moottorikäyttöiset,kalastus,historia (myös sotahist) ja ehkä joskus retkeily,metsästys,matkustelu,kortti- video- ja lautapelit,mökkeily, ammunta tai kerro mikä sua kiinnostaa..
Rohkeasti vaan sähk postia tänne [email protected]
Ilmoita oma känny nro tai sähk posti osoite,niin otan yhteyttä!!
Ainoastaan puhelinmyyjä on soitellut. Kaupitteli puhelinliittymää. Kysyin mitä sillä teen? En soittele kenellekkään joten mitä hyötyä on vaihtaa liittymääkään, on toiminut nykyinen hyvin jne. No tämä akka älysi pamauttaa sitten että voit vaimolle ja lapsillesi soitella, ehkä rakastajattarellesikin... Sanoin ettei mulla ole vaimoa, eikä edes kultakalaa, jos olisi niin varmasti sitten ehkä voisi ajatella liittymänvaihtoa. No sitten myyjä pamautti että voit ottaa liittymän pöytälaatikkoon, että varmasti on sitten liittymä joka toimii! Siinä kohtaa löin luurin korvaan.
Toinen myyjä myi pieniä muttereita ja ruuveja. Ei käyttöä.
Muita puheluita ei ole ollutkaan.
Miettinyt tätä?
>Joskus mietin, että kauankohan saisin olla kotonani kuolleena, ennenkuin joku kaipaisi? Kuukauden, kaksi?
Kaikkein karmeinta, että koko tilanne vaikken ole edes niin yksin kotona kuin nyt. Jos ottaisi vielä kännykästä akun irti,netistä johdon irti ja asettuisin vaakatasoon odottelemaan noutajaa. Milloinkahan se tulisi.
vituttaa vaan se, ettei kukaan välitä, kuuntele, ole läsnä. On niin vitun yksin.... :(
Itse asun vanhempien kanssa mutta silti koen olevani 110% yksin. Mulla on yksi kaveri jota näen kerran viikossa. Kohta en enää sitäkään kun hänellä on valitettavasti elämä ja muija,kavereita,veljiä+muita sukulaisia,työpaikka. Minulla taas on yksinäisyys, ei ajokorttia, ei ammattia, ei omaa kämppää, ei kavereita tai tuttuja, ei harrastuksia, olen neitsyt, en ole käynyt sivaria tai armeijaa, ei elämän iloa/halua, vitummoinen läjä traumoja/henkisiä vaikeuksia. Katsotaas kohta kun kaveri menee naimisiin tai saa lapsen niin mitä käy mulle? Vittu mä katoan koska silloin en ole vain 3 pyörä vaan 10023232412480218541 pyörä. Mulla ei ole voimia muuttaa mitään tästä ja katson kun hiljaa katoaa viimeiset syyt elää. On se vitun kiva motivoida itseään töihin tai kouluihin kun EI OLE MITÄÄN TAI KETÄÄN.
Ai niin olen 21 vitun vuotias. Oletin elämäni olevan tälläistä sitten kun olen 80V en silloin kun elämän pitäisi alkaa. Ei kyllä kiinnosta enää paskaakaan mikään.
Vähän samoja ajatuksia on ollut minullakin. Olen 27 ja joku ammatti on opiskeltu mutta töitä ei löydy, eikä oikein jaksa enää hakeakaan kun on jo niin lannistunut. Monet kaverit on myös naimisissa ja omissa jutuissaan.
Kannattaa yrittää opiskella joku ammatti itselleen jos vaan suinkin pystyy, niin saa edes työttömyystukia sitten valmistuttuaan.
"Mulla ei ole voimia muuttaa mitään tästä ja katson kun hiljaa katoaa viimeiset syyt elää."
Jos seuraa uutisia niin huomaa että valtava määrä ihmisiä ympäri maailmaa kuolee ja kärsii monien asioiden vuoksi joille eivät voi mitään, kuten ruuan kallistuminen, tsunamit, sairaudet ja sisällissodat tms. Ja näin se valitettavasti on, monille asioille ei tosiaan voi mitään.
Yritä kumminkin potkia itseäsi opiskelemaan, sillä se on yksi niistä asioista joille ehkä voit tehdä jotain.
No hei minulla on ammatti jossa en edes viihdy ja aion opiskella jotain muuta mutta muuten kaikki mitä kirjoitit pätee myös minuun ja olen nainen 22 vuotta.
Vähän sama tilanne, mutta jo kolmatta ammattia opiskelemassa ja ikää 33-v.
Onneksi mikään ei pysy samana ikuisesti. Voin taata, että sitten kun olet elänyt noissa tuskissa tarpeeksi pitkään, etkä kestä enää, teet ihan mitä tahansa muuttaaksesi tilanteesi.
Voi että kun ollaan samanlaisia! Itse en varmaan ikinä pysty hakemaan uuteen kouluun. Lukio ja ylä-aste meni ihmisiä pakoilleissa. Atk luokassa vietin kaikki välitunnit. Lintsattua tuli harvasen päivän jännittämisen takia (ihme ja kumma että ylipäätään pääsin kursseista läpi). Armeijasta sain vapautuksen masennuksen takia. Koulukaverihin ei minkäänlaista yhteyttä. Ehkä pari kertaa vuodessa netissä kirjottelen yhden kaverin kanssa, mutta tapaaminen kasvokkain jääny täysin. Tästä ei voi syyttää muutakun itseäni.
Oon tässä puolivuotta nyt tehny lehdenjako töitä. Keskellä yötä herään ja menen hakemaan aamun lehdet varastolta. Olen ajoittanut käyntini niin ettei siellä ei ole muita. Siellä sitten jakelen yksikseni aamu-yöstä lehtiä. Vapaa-aika menee täysin koneella. Itse asun kanssa vielä vanhempien kanssa. Pieni pelko on että kun muutan pois, niin syrjäydyn täysin enkä pysty edes ulkona käymään.
Muista se että samanlaisia ihmisiä kun sinä on paljon!! Varmasti tekee pahaa kun vertaa itseänsä aina niihin sosiaalisiin ihmisiin, joilla kavereita riittää. Tarvii hyväksyä itsensä sellaisena kun on! Kannattaa yrittää tehdä pieniä asioita aluksi, käydä esim käydä kaupassa tai vaikka kirjastossa. Niistäkin jo saa vähän luottamusta vaikka ehkä tuntuukin hölmöltä ajatukselta. Mua on ainakin tällaset pienet askeleet auttanu pikkuhiljaa. Meet vaikka kävelylle ja kuuntelet musiikkia. Kunhan pääset aina välillä virkistään ajatuksia ja pois kotoa... Tilaa psykiatrille aika jos siltä tuntuu. Itse olen saanut sieltä apua. On ainakin joku jolle puhua, eikä ole pelkoa että nolais ittensä! Koita päästä itsesäälistä pois, niistä tulee usein vaan enemmän ahdistuneeks. Itsekin tulee usein sorruttua!
Eikä se kaveri sua nyt varmasti hylkää! Ei se naimisissa olokaan mitään herkkua varmastikaan oo.
TSEMPPIÄÄ !!
koita jaksella
Sähän olet vielä ihan pikkupoika. Palataan asiaan sitten, kun sä olet päälle kolmekymppinen ja edelleen samassa tilanteessa.
Voi teitä ,samassa tilanteessa ollaan, itse 24v äiti. Suurin osa yksin kotona lapsen kanssa, minulla on yks ystävä ketä nään ehkä kerran 2kuukaudessa, muuten istutaan pojan kanssa tietsikan ääres youtubissa tölläämässä teletabbeja, tai pinguu , jooo kuin myös nyt. Rupee ahistaa kyll tää elämä, kavereita oli kyllä joskus mut nekin ei mulle enää soittele jostain syystä, ne käy viikonloppuisin ulkona ryyppäämässä eivätkä soittele minulle ,varmaan sen takii ny ku mull on laps enkä voi enää käydä nois mestois, enkä tunne ketään munikäisiä äitejä. Lapsen isä tulee silloin tällöin yöksi kotiin , psykoosia sairastava kÄNNiv.ittu. hänkin mut ei uskalla jättää ettei jää kokonaan yksin, puhelin kyllä soi kerran joka päivä-äiti joka kysyy kuulumisia, aina yhtä pettymys ku puhelin soi, . ei helppoa olla yksinäinen,mutta kai siihen tottuu,pakolla.
Mullakin puhelin on melko turha kapistus. Asun vanhempien luona ja jos niillä on jotain asiaa ne voi sanoa kasvotusten ja sillon tällön mielenterveysongelmainen mummini soittaa ja hölöttää muutaman minuutin omiaan. Puhelinkin vetelee jo viimeisiään eikä kiinnosta ostaa uutta kun en tee sillä mitään. Välillä puhelin on viikkoja sammuneena kun en edes huomaa akun loppuneen.
Postaanpa tännekin ehdotukseni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9695532
Jos ottaa tulta niin vastailkaa sinne. Tehkäämme jotain itse ja yhdessä!
Just kun vaihdoin puhelinta niin huomasin ettei siellä ollut käyttökelpoisia yksityisnumeroita.
Onhan tosi, että on kaksi asiaa mitkä huomaa vasta kun menettää ne, nimittäin terveys ja kaverit.
Syytä miksi puhelin ei soi mutta eräs on se että netti jyrää kirjoitellaan S-posteja jos ei ole kovin kiirreellistä asiaa tai lähetetään tekstari, toista se oli ennen kun soiteltiin lankapuhelimella ja jonkinverran vaikuttaa myös kännykkälaskut.
On tietysti surkeata jos se soittelu on yksipuolista, sitä myötä se hiipuu.
Mitähän näistä "kavereistakin" sanoisi... Tuntuu, että niin kauan kuin minun niskaani sai kaiken vittuilun kaataa niin niin kauan oli jotain kontaktia. Nyt, kun en enää suostunut olemaan yleisen vittuilun kohteena niin eipäs ole muista mitään kuulunutkaan. Yhdenkin kanssa sovittiin menoa parin viikon päähän, mutta kappas kappas, ei kuulunutkaan mitään ja kun itse koitin viestillä ja soittamalla tavoittaa niin ei edes vastaamaan vaivauduttu. Tuostakin on jo hyvän aikaa... Muutenkin tämä, että puhelimella jos koittaa soittaa niin ei vastata ja jos vastataan niin keksitään äkkiä jokin hyvä tekosyy olla tekemättä jotain. Sama jos Facebookissa, mesessä, xfiressä ym. aloittaa keskustelun niin hyvässä lykyssä viisi sekunttia aloittamisen jälkeen toinen on mennyt offlineen. Alkaa keinot olla käytetty ja vitutus huipussaan.
Mä oon jo luovuttanut, en edes aloita keskustelua facebookissa tai mesessä. Näkevät kyllä, että olen linjoilla, mutta fb:n 160 kaveria ei vaivaudu kyselemään mitä mulle sairiksella kuuluu.
Mitäpä sitä ihmisiä häiritsemään, kaikilla on niin kiire ja omat ongelmansa, että olkoot rauhassa.
Mua vituttaa eniten lukea fb:n statuksia, kun entiset ystävät muruttelevat toisiaan (eli entisiä vihamiehiä keskenään, molemmat jauhanu paskaa aiemmin mulle toisistaan). Muut kirjoittelevat kuinkan ihanaa heillä oli viikonloppuna ystävien kanssa jne. Kukaan, ei kukaan kysy mua mukaan tai edes kysy mitä mulle kuuluu!!!! Vituttaa tuollaiset ihmiset!!!
Kannattaa yksinkertaisesti poistua sieltä, eli poista profiilisi. Siitä voi hyvinkin tulla parempi olo.
joko olet paranemaan päin?
Kokeilin sitä, mutta piti laittaa takaisin että tietää olevansa olemassa, näkee että joskus on elämää ollut ja sitä elänyt.
Puhelimella en tee mitään, vanhempiani tai siskoani tai veljeäni en tunne, isäni ei olekaan oikea isä sain vasta tietää, sukulaisia en ole koskaa tuntenutkaan, ja syy lienee se että olen yksi suvun salaisuus...joka ei ole sukua kuitenkaan.
Pääsin viettämään elämäni parasta aikaa syksyllä, vietin sen oikean isäni kanssa ja siinä kaikki muu kaikkosikin, ajattelin että kaikotkoon että nyt vietän isäni kanssa menettyä aikaa, olin tuntenut hänet kuitenkin jo 16 vuotta, mietin että nyt vasta elämäni alkaa ja kenties saan sukulaisiakin, mutta isäni nukkui pois pari kuukautta yhteisen ajan alkumme jälkeen.
Niin on minulla kuulema siskoja ja veljiäkin, suvunkin tapasin ,muttei kukaan myöntänyt siellä että olin hänen tytär, sain siis kutsun kuitenkin hautajaisiin ja hiljaa yksin mielessäni katsoin kun muu suku lohdutti toisiaan, minä surin taka-alalla hiljaa.
On minulla mies ja rakas lapsi, mutta terveys sekä sosiaalinen elämäni tuhott
u, sielun tuli hiipuu kipinäksi kun ei saa happea, lopulta se viimeinenkin kipinä sammuu kituen..
Onneksi tuli nuorena aloitettua ELÄMÄ hyvissä ajoin ja todellakin ELETTYÄ SITÄ KOKIEN KAIKEN MAHDOLLISEN, on sentään elänyt joskus sielu roihuten, nyt 30 ja kaikki muuttuikin valheeksi.
Kieltämättä takuuvarma konsti nostaa vitutus huippuunsa on lukea FB:stä kuinka kivaa ja mahtavaa ollu viikonloppuna....
sama sävel täälläkin suunnalla eipä kaverit soittele ja kysele kuulumisia olen huomannut vuosien saatossa jos et vkl-oppuisin baarissa lymyä missä kaverit aikaansa viettää eipä kaverieta muualla näy eikä puhelin soi
Sama juttu mulla, en jaksa fb:seen hirveästi mitään kirjoitella koska ei niihin niin hirveästi kukaan kommentoi. Tuntuu muutenkin ettei ketään edes kiinnosta puhua mun kanssa vaikka ite alottaisinkin keskustelun. On jotain mitä kuuluu ym. mut sit ei pitää aikaa taas mitään ja on vaan olo että häiritsee muita kyselemällä niin ei aina uskalla alottaa keskustelua mesessäkään.
Mun puhelin ei hirveästi soi kavereiden takia, tekstaillukkaa en oo paljoa ollenkaan varmaan koko tänä vuonna melkein.
Oon joskus kanssa miettinyt tota kuolemajuttua.
Niin kun miettii tätä nykyistä elämää missä on vain minä ajatuksineen, ei sosiaalista elämää lainkaan, vain kasa henkisiä ja fyysisiä ongelmia ja joka aamu ajatus että mikä syy herätä, taas yksi aamu ja pitkä aika iltaan että pääsee nukkumaan...näkemään unia sentäs..Tällä kaavalla tulee pitkä ja tylsä elämä, väkisinkin välillä miettii sitä että miten sitä jaksaa elää sen loppuun, odottava aika kun on itkä,,,ja sitä tavallaan odottaa jotain mitä ei tiedä/tule, tai vaikka sitä huomista aamua/iltaa...ajan kulua yleensäkin, pitenee se aika mikä pitäisi jaksaa elää..ja vielä kuitenkin melko nuori vielä 30 ikäisenäkin.
Vaikea selittää edes, puhelin on melkein pahinta mitä voi olla koska sen on tavallaan oltava, mutta kun sen on oltava aivan turhaan itselle, ei se soi ikinä eikä ole ketään kenelle itse soittaisi, vihaan puhelinta ylikaiken koska siinäkin odottaa jossain alitajunnassa sitä soittoa joltakin, jota ei koskaan tule, ja jos tulee niin ei osaa enää jutella, jättää mieluummin vastaamatta.
Onko elämäni kirottu, edes kallonkutistaja ei ymmärrä, ehkä siksi että ennen tätä synkkyyden yksinäisyyttä elin niin nuoresta tavallaan monta elämää päällekäin, olin aina menossa jo liian nuoresta ja kavereina oli niin monen ikäisiä ja oloisia että sain itse muuttua sitä mukaa kun kaverit vaihtuivat, päivällä ja yöllä eri elämät, silloin lapsesta teiniin.
Aikuisena sitten rauhallisemmin mutta sitäkin radikaalimmin, siihen päälle elämän tuomat henkiset ja fyysiset ongelmat koko ajalta, kaikkien läheisten (joita en kuitenkaan tuntenut) menetys kerta heitolla, ja luottamuksen menetys ihmisiin kaikkiin, virkamiehistä omaisiin...
Mulla on siten, että puhelin ei oo soinu, en ees muista millon viimeksi (siitä on varmaan puoli vuotta) muutoin kun äidiltä tai veljeltä harvakseltaan. Saati sitten tekstareita, ei niitä todellakaan tuu. Puhelin on koko päivän hiljaa, mä päivittelen facebookia ja oikein tarkistin profiilini, se on ihan "normaali" nuorehkon ihmisen profiili. Joskus joku tykkää (lämmittää), koskaan ei kukaan kommentoi. Kavereita on reilu 40. Olen töissä, saa edes päivän mittaan tehdä jotain, muttei sekään ole kuin puolen vuoden pesti ja mitäs sen jälkeen? Toisten ajatuksia ei todellakaan tiedä, mitä minusta ajattelevat, joten vihaisena olen sitä arvaillut, mutta nykyään jo luovuttanut/annan ihmisten olla, ei minua koskaan kukaan mihinkään kysy. Kaipaisi kyllä läsnäoloa, siitä miehestä puhumattakaan/seurustelukumppanista, mut tänään sentäs tulee äiti käymään, jospa selviää tästäkin vapaapäivästä.
Mulla on sama tilanne. Mun ennätys tuossa puhelimen soimattomuudessa taitaa olla jotain reilut kolme viikkoa (jos ei lasketa niitä jokaviikkoisia helvetin puhelinmyyjiä). Viestejä taisin saada tammi- ja/tai helmikuussa yhteensä yhteensä 5 joista 4 oli Nokialta, jotain vinkkejä tai mitä lie: "Tiesitkö, että puhelimessasi on tälläinen toiminto blaablaah!"
Mulla tasan sama tilanne myös facebookissa (jossa kaverilistalla alle 50 ihmistä, joista osa puolituntemattomia jostain vuosien takaa). Mietin myös samaa, että jos kuolisin nyt tähän, niin kauanko menis ennen kuin ketään kiinnostais.
Kyselen silloin tällöin kavereilta kuulumisia, soittamalla tai messegerissä. Vastaus on aina ympäripyöreä "ihan hyvää" ja se siitä. Mua ei koskaan kysytä illanviettohin eikä mukaan mihinkään, vaikka kaikki ovat kehuneet minua aina mukavaksi ja kiltiksi, hyväksi kaveriksi. Jos vastaavasti minä kysyn kavereita johonkin, niin se onnistuu ehkä kerran vuodessa. Hyvä tuurilla. Jos ei kavereille satu tulemaan muuta menoa (jolloin sanovat mulle ilmoitusluontoisesti että ei nyt onnistukaan). Suunnittelen kissan ottamista, vaikka olen kai allerginen. Siinäpähän sitten kirjaimellisesti tukehdun yksinäisyyteeni.
Täällä puhelin on soinut viimeksi 30.1 muun kuin myyjien toimesta. Onneksi on työ joka pitää ajatukset kasassa.
Mäki haluisin niin paljon kavereita : ( Masennus vei kaikki kaverit muutamia vuosia sitten , nyt asun vielä uudessa kaupungissakin niin en tunne ketään , ainoastaan on siis poikaystävä jonka kanssa asun yhdessä, mutta hänkin käy töissä / on joidenkin omien kaveriensa kanssa sun muuta, tunnen itteni niin yksinäiseksi kun ei ole ketään kelle puhua kaikesta : (
Joitakin viikkoja sitten taisi puhelin viimeksi soida, en tainnut vastata. Muuten varmaan heittäisin menemään koko vitun vehkeen mutta onhan tuo kännykkä kätevä herätyskellona, helpompi käyttää kuin normaalit kellot. Ikää oli se 20 vuotta ja miespuolinen.
Mä en muista milloin mulle olisi joku soittanut ns. kaverimielessä. ainoat ketkä soittaa on perheenjäseniä, äiti ym. Tai puhelinmyyjiä.
Mulle puhelin = herätyskello. Oon niin yksinäinen, mutta jo turtunutkin tähän. En jaksa enää edes yrittää tutustua, häpeän jo niin paljon ja nykyään on niin vaikeaakin kun on Facebook. Jos ei ole Facebookissa ja on alle 35-vuotias niin väitän, että vähintään 95 % ajattelee, että tuo on yksinäinen ja outo koska ei ole facebookissa. Olihan jossain nettiyhteisössäkin kuvaus "if u are not in Facebook, you ain't got friends". Tottahan se on.
On niin vaikea tutustua, nykyään kun melkein heti alkututustumisessa kysytään onks sulla facebookia, no mitäpä tuohon voisi sanoa. Jos sanoo ei niin heti paljastuu, että on yksinäinen luuseri. Jos perustaa Facebookin niin on se aika noloa olla jos siellä on vaikka 2 työkaveria ainoastaan. On niin vaikeaa nykyään. Meni vähän yli aiheen, mutta tällaisia mietin minä.
Facebook mielestäni lisää masennusta, koska kaikilla tuntuu menevän siellä niin hyvin, ainakin statuksistaan päätellen.
Mutta liity ihmeessä ja piilota kaverit kaikilta, eli näet ne vaan itse. Näin kukaan ei tiedä onko sinulla 3000 vai 3 kaveria. Piilota myös news feediin jäävät kommentit jos kommentoit kaveriesi seinille sekä sinä ja X X ovat nyt kavereita -julkaisut.
nimenomaan tästä syystä en koskaan aio perustaa facebookia. jos teen niin ja kaikki saa nähä et hei kato tolla luuseril on vasta 6 kaverii feispuukis HIHIHIHIIIHIHIIIIIHAHHAHAAAA OOTAHA KU SOITAN JA KERRON KAIKILLE YSTÄVILLENI nii se vaa huonontais asioita entisestään. eli ei kiitos, parempi pysyä ns. "kaappihylkiönä"
Kuten sanoin: PIILOTA YSTÄVÄLISTASI KAIKILTA!!!!!
Samaa ankeutta täällä päin : ei puhelin paljon soi. Kolmen kuukauden ajalta ainoastaan lehtikauppias on soittanut ja jotkut vaateliikkeet lähettäneet alennus ilmoituksia tekstiviesteinä. Inhottaa todella paljon kun laitan kavereille viestiä että koska nähtäisiin ja tehtäiskö jotain viikonloppuna ja vastauksen on tyyliin " emt" tai " katotaan " . Joskus ei edes viitsitä vastata ja sitten saakin kuulla miten ovat viettäneet viikonloppua ja on ollut hauskaa ja mitä kaikkea kivaa ollaan tehty, niin ilman minua . Facebookia koitin myös ja sain ihan kivasti kavereita sinne muttak ukaan ei ikinä kirjottanut mulle mitään, olin siis sellanen vaan jonka sai lisättyä kaverilsitalle jotta voi näyttää että on paljon kavereita. Mulla ei ole yhtään oikeaa ystävää . Sillon kun eivät muuta seuraa saa niin sitten kelpaa muutamaksi tunniksi ja sekin aika ollaan siellä facebookissa ja näytettään että kun on elämää ja minulla ei. Minne kaikki oikeat ystävät ovat hävinneet ??
Niinpä. Näin se on täälläkin. En edes muista milloin kukaan tuttava olisi soittanut tai tekstannut minulle. Itse kyselen aktiivisesti näitä tuttavia lähtemään jonnekin syömään, lenkille tmv. Alentavaa kerjätä aina seuraa. Olen siis itse aina se aloitteentekijä ja sitten joku suostuukin muuataman kuukauden välein lähtemään vaikka kahville. Jos en itse kysy ketään, ei minuun kukaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä varmasti vuoteen! Nämä tuttavat kyllä tietävät minun olevan yksinäinen ja lähtevät siis säälistä kanssani jonnekin.
Olen ollut aktiivinen ja yrittänyt kaikin keinoin etsiä kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaikilla tuntuu olevan jo ystäväpiirinsä valmiina eikä kukaan halua tutustua uusiin ihmisiin. Pariskunnat tapaavat toisiaan eikä yksinäinen sinkku mahdu heidän porukkaansa. Tänne on kyllä perustettu sinkkuseura mutta sen järjestämät tapahtumat ovat sen kaltaisia etteivät ne kiinnosta minua (jalkapallo, ryyppäysretket vuokramökeille, karaoke, runopiirit..) Kai minä sitten olen hieman liian erilainen löytääkseni samanhenkisiä (syvällisiä, elämänkokkemusta omaavia, raittiita) ystäviä.
Toi lause: Alentavaa kerjätä aina seuraa. Niin tuttua, niin tuttua. Mä päätin, etten enää alennu, ansaitsen enemmän kuin nämä säälittävät ystäväni. Olen mieluummin yksin kun odottelen heidän yhteydenottoaan!
Ei muakaan pahemmin tunnuta kaipaavan mihikkää ja tuntuu ku ite vaan tunkis toisten seuraan väkisin. Ikävää kans katella ku muilla on kivaa ja ite aina yksin. Parisuhdekkin on ihan kuollut.. Joten muutan yksin omaan kotiin. Koira ehkä ois kiva mut en varmaa heti pysty hankkiin, kanin ainaki se on varmaa mun ainut frendi sitte.
Minäkin olen yksin kotona. Mulla on muutama ystävä, jos niitä nyt enää voi ystäviksi kutsua, pikemmin kaveri. On alkanut vituttamaan kun minä olen aina se joka soittaa ja sit kysyy lenkille tai jotain. Viime viikolla ajattelin että nyt jumalauta loppuu! En ala enää soittelee ja kyselee. Jos en saatana kelpaa ni voi. Vituttaahan se tietyst, kun miettii et mikä minus on vikana ja sit alkaa ajatus, et mitähän ne minust ajattelee ym. Tää nyt oli aika tylsä kirjotus, mut parempaa tekstiä ei tullut, kirjotin vain niinkuin tunnen.
http://youtu.be/WtJGSSk7vss
Moro!
Mä oon 20v jätkä Turun suunnalta. Pari vuotta sitten olin todellakin pohjalla, enkä uskonut sieltä enää nousevani. Onneksi paras kaveri jeesas mut ylös ja tässä sitä nyt ollaan!:p Nykyään mulla on kavereita enemmän kuin koskaan, suuri kiitos siitä kuuluu intille, josta sain varmasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Lisäksi elämässäni on todella mukava tyttö;) Elämä voi siis muuttua.
Lupasin itselleni silloin vaikeimpina aikoina, että jos täältä noustaan niin lupaan nostaa jonkun muunkin.
mulle voi lähettää viestiä niin jätkät kuin muijatkin:
[email protected]
Outo juttu tää yksinäisyys. Etenkin se miten piiri on kutistunut käytännössä olemattomaksi. Puhelimeni on toki soinut ttai siihen on tullut tekstiviestejä muutama viimeisen 3:n viikon aikana. Työpaikalta pyydettiin vapaapäivänä duuniin, auton huuoltoliikkeestä muistutettiin seuraavana päivänä olevasta rempasta! Nyt on pääsiäinen ja "entiset" kaverit viettävät juhlan aikaa omissa piireissään perheineen ja perhetuttuineen. Viime aikoina eivät ole edes vastanneet puheluihini. Olenkin tuumannut, että mitäpä heidän perherauhaa rikkomaan. Facebook ei iske. Eikä se myöskään olisi ratkaisu yksinäisyyteen. Lähinnä siellä pyörii väki mikä nauttii omien asioidensa paljastelusta. Sama ajatus on käynyt mielessä: jos kuolisin kuka minua omien vanhempieni lisäksi kaipaisi. Niin se vaan on - parisuhteessa olevat seurustelevat kaltaistensa kanssa ja yksinolevat kaiketi katsotaan luusereiksi. Onhan tämä perin pirullista. Pitäisi kai olla jotenkin luonnottoman impulsiivinen. Tiedä häntä?
Ottakaa yhteyttä,kaikki jotka: ajattelette nuivasti turvapaikan hakijoihin/ vapaa matkustajiin ja niiden uskonkäsityksiin
olet lihansyöjä
sovinisti sekä hetero
asut pkseudulla
inhoat vapaa liikkuvuus naiiveja haihattelijoita
kammoat maailma ilman rajoja utopian kommareita/anarkisteja
homopuppelien kirkkohäät oikeudet ei kiinnosta
et ymmärrä tagien,töhry graffitien tai skeittauksen kehittävän ihmistä
sosiaalinen turvaverkkosi kaipaa vahvistusta
haluat löytää luotettavan ystävän
ihmistä jonka kanssa puhua itseä koskevista asioista, elämästä yleensä tai yhteisistä kiinnostuksen kohteista?
tai saada harrastus seuraa, tai tarvitsetko joskus apua arkiaskareissa,kuljetusapua,toista näkökulmaa, kolmatta kättä, mielipidettä tai kuskia tms..??
minulle on ihan sama oletko hämäläinen,savolainen,hurrii,stadilainen,eesti poeg,lappalainen tai SuRu jne...
Siviilisäätyä tai ikää en myöskään ole rajannut, voit olla perheellinen,eronnut,leski, sinkku jne...
Minulle myös sama oletko työssäkäyvä,laiska,maisteri,opiskelija,duunari,työtön yms...
Itseäni kiinnostaa kodin ulkopuolella esim autot, yms moottorikäyttöiset,kalastus,historia (myös sotahist) ja ehkä joskus retkeily,metsästys,matkustelu,kortti- video- ja lautapelit,mökkeily, ammunta tai kerro mikä sua kiinnostaa..
Rohkeasti vaan sähk postia tänne [email protected]
Ilmoita oma känny nro tai sähk posti osoite,niin otan yhteyttä!!
Mun puhelin soi ainoastaan jos joku lehtimyyjä soittelee. Veli saattaa joskun heittää viestillä mut muut kaverit ei soittele. En edes tajua et miks mulla on kännykkä. Ihan turha vehje sein taitaa olla!!
Olen 53v nainen. Sairaseläkkeellä selän takia. Kaikki ns. sanotut ystävät jättivät yksin. Suhtautuminen on todellakin joka päiväisessä elämässä kuin spitaaliseen. Yksin kipeenä ihmettelen välillä mistä ne voimat löytyy joka päivä.
Mä taidan viskata veslintua tuolla mun kännykällä, vaikka se iPhone onkin. Vituttaa, kun ketään siihen soita enkä enää viitsi kerjäilemään "kavereilta" aikaa yhdessäoloon. Moro niin känny ku nämä "kiireiset" kaveritkin!
Eipä toi puhelin pahemmin pirise.
Mitään toivotuksia ole saanut sitten vuoden 2004. Kutsuja mihinkään. Jos tekstiviesti ääni kolisee, se on mainos.
En tee tolla mitään.
Forever Alone jne.
Mulla on täysin sama fiilis, puhelin ei soi, mitä nyt joskus joku lahdessa asuva naispuolinen kaverini kysyy mitä kuuluu. Facebookissa ei kukaan juuri kommentoi kirjoituksiani, kaksi parasta ystävääni asuu helsingissä, ja ovat nyt ystävystyneet, ja minusta on tullut se kolmas pyörä. jatkuva yksinäisyys on hirveää, parisuhteista ei tietoakaan, tosin ei näin ylipainoista kukaan nainen katsoisikaan (joo laihduta läski, tiedetään, mutta se ei ole niin helppoa noin vain)
jos minulle tulee puhelu, se on luultavasti mainosmieheltä.
Olen todella huono tapaamaan kavereita. Ennen oli kymmenien kaverienpiiri sitten en vain enään soitellut enkä vastannut heille. Nykyään vain yksi kaveri jolle soitan puolen vuoden välein. Tuskin tulevaisudessa enää yhteyksiä häneenkään jotenkin linkki katoaa välistä kun näkee harvoin.
minä menetin kaverini sairastuttuani masennukseen ja nyt ei kukaan pidä kännykällä yhteyttä kun kyllästyin facebookin liipalaapajuorukerhoon.. Yksi ystävä säilyi, mutta hän muutti pois kk sitten :( yhteydenpito siis jäi, eikä enää ole edes mitään yhteistä/sanottavaa.. Säälittää itteänikin olla näin yksinäinen, elämässä ei ole enää mitään iloa. Jospa vielä joskus kohtaan ystävän..
Vitut mitää ystäviä/kavereita tarttee, kuna tekemistä on nii mitä turhia olla ihmisten kanssa. Eivätpähän pahoita mieltä mitenkään.
KYLLÄ! Yksin on paljon parempi olla, ei tarvitse tehdä kompromisseja, selitellä ja lätistä turhia. Voi olla miten huvittaa, tehdä mitä haluaa ja mennä minne tahtoo! Vittuun läheisriippuvuus!
mulla oli joskus kavereita joka puolella.oli hetkiä jollon halusin olla yksin,mut harvemmin sitä olin.oon aina ollu kaunis,suosittu,hauska,sellanen joka vaan veti ihmisiä puoleensa.seurustelin kylän halutuimman miehen kanssa kuus vuotta,oltiin kihloissa ja onnellisia.jätin lähestulkoon heti alussa omat kaverini,pikkuhiljaa vaan kaikki muu jäi taka-alalle.miehen kavereiden kanssa kyllä ystävystyin,tiesin myös alkavani saada katkeria,kateellisia katseita osakseni.aina kuitenki pyrin olemaan ystävällinen kaikille,kuljin aina hymyssä suin.lopulta kuuden vuoden jälkeen tuo suhde päättyi erittäin myrskysissä merkeissä.mies alkoi käyttämään salaa huumeita,myös alkoholia alkoi kulua aivan joka viikko.en kestänyt enää vaan halusin lopettaa suhteen.tämän kuultuaan mies hakkasi minut erittäin pahaan kuntoon.kun aloin selvitä järkytyksestä,en koskaan enää palannut miehen luo.miehiä alkoi välittömästi pörrätä ympärilläni,ja he hakivat myös tavarani yhteisestä asunnostamme.tuo oli aikaa,jolloin todella olisin halunnut olla yksin..en kuitenkaan osannut kieltäytyä jos joku pyysi seurakseen.pian entinen mieheni alkoi levittämään minusta täysin perättömiä juoruja,miten olin häntä pettänyt,jopa pahoinpidellyt.aloin vetäytyä kotioloihin enemmän ja enemmän,juorujen pahetessa.tilanne kärjistyi lopulta niin pitkälle,että hän usutti kimppuuni uusia naisiaan.erään näistä tapauksista vein oikeuteen asti.tällöin kotiini tunkeuduttiin ja soitin poliisit paikalle.aloin seurustella uuden miehen kanssa,ja muutimme pois koko keskustan alueelta.en kestänyt enää kateellisia katseita,lakkasin käymästä missään.nyt tästä kaikesta on yli kolme vuotta.en osaa ottaa enää kontaktia kehenkään.lapsuudenystäviini olen yhteydessä vain jos heistä ensin kuuluu.olen myös etääntynyt perheestäni.suhde uuteen mieheeni on lähes alusta saakka ollut onneton.en uskalla tästä lähteä,tuntuu kun olisin hukannut koko elämänhaluni.muistelen vain mennyttä ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin,mitä jättää tekemättä..mieheni ei välitä tai arvosta minua ihmisenä pätkääkään.tuntuu kuin koko elämäni tarkoitus olisi tuottaa sille mielihyvää.en jaksa enää...en tiedä miten tästä eteenpäin...
Surullista luettavaa tälläiset jutut. Mut taas tuli todistetusti et kiltit miehet ei saa naisia tai löydä tyttöystävää kuten minä. Naiset rakastuu aina mieheen joka kohtelee huonosti ja on väkivaltainen. Tunnen monta naista joiden mies kohtelee naista tosi huonosti ja sitten kun nainen eroo niin se mies löytää heti uuden naisen jota kohtelee entistä huonommin. Tällänen kiltti mies joutuu olee yksin varmaan loppuelämän. Olen myös hienovaraisesti kehottanut muutamia naisia lopettamaan suhteen ja vihjannut et olisin parempi mies. Ne on lähinnä pyöritellyt silmiään et sun kanssako mun pitäis alkaa oleen.
Toivottavasti sulle löytyy vielä se nainen, joka arvostaa kunnon miestä, joka ei renttuile, eikä lyö.
kyse ei ole miehen kiltteydestä,ei aiempi miesystäväni minua lyönyt kun suhteen päättyessä.kohteli aina kuin prinsessaa.ehdimmehän yhdessä olla kokonaiset kuusi vuotta.kiltti mies oli aivan kaikin puolin,teki mut kyllä hyvin onnelliseks.vasta eron tullessa löytyivät nämä uudet piirteet.ihmiset ku muuttuu ja kasvaa läpi elämän.itse luulin miehen olevan kiltein jonka koskaan olin tavannut.nykyinen miehenikin oli alussa hyvin kiltti.oli myös hiljainen,sellanen jonka kuvittelin arvostavan ja kunnioittavan mua hyvin paljon.ulkonäköni puolesta olen aina saanut miehen kun miehen,en kuitenkaan koskaan ole tälläsesta välittänyt.kiltteys,ystävällisyys ja toisen huomioonottaminen ovat varmaankin kaikissa kestävissä ihmissuhteissa kulmakivinä.uudesta suhteestani ovat nuo piirteet ajan kanssa hälvenneet.tiedän muutoksen olevan edessä,siksi täällä tuntojani puran.enää ne eivät ole sillon tällön ohiliitäviä ajatuksia,vaan estämätön muutos.ennemmin tai myöhemmin.näin pitkän ajan jälkeen vaan vaatii paljon oppia olemaan yksin,vielä ku ollessa suhteessa on tuntenu itsensä näin yksinäiseks.kuten myös mainitsin,vedän puoleeni jos jonkinlaisia miehiä,tämä vaan lisää kaiken kokeneeni jälkeen pelkoa luottaa yhtään kehenkään.mieluummin olen aina ollut suhteessa,en vaan osaa olla yksin.enkä edes halua.tämä toki lisää riskiä löytää mies joka kohtelee huonosti.aina pitäisi kuitenki osata senverran itsestään välittää et osaa lähteä pois suhteesta ellei se toimi.jokasessa ihmisessä on omat hyvät puolensa,kyse on vaan siitä et kaikki ihmiset eivät sovi keskenään yhteen.kaikki on kiinni vuorovaikutuksesta.ei siitä että kilttien miesten pitäisi muuttua joksikin muuksi.
Miten saisi yksinäiset yhteen? Mitä kauemmin on itekseen sen soimattoman puhelimen kanssa, sitä vaikeempaa on tutstua uusiin ihmisiin. Jotain pitäisi tehdä.
Mä en ainakaan muutu ikinä jos joku nainen joskus löytyy. Oon aina se kiltti persoona ja oma itseni ja kohtelen naista hyvin. Lapsena mun vanhemmat oli
idiootteja ja tappelivat harva se päivä. päätin silloin et en ikinä ole samanlainen kuin isäpuoleni, juoppo ja väkivaltainen. Toki alkoholia itse juon mut se ei muuta mun käyttäytymistä millään lailla. Olen humalassa ja selvinpäin yhtä kiltti.
Täällä kanssa puhelin täysin turha vehje... Ainoastaan herätyskellona menee. Ei ole soinut 2 vuoden aikana muuta kuin silloin kun äitini (kertoo yleensä mitä on sinä päivänä ostanut tai tehnyt) tai veljeni (tarvitsee jotain) sattuvat soittamaan, ja yhden kerran kutsuttiin työpaikkahaastatteluun jossa sielläkin luvattiin töitä mutta sitten ei kumminkaan. Puhelinmyyjätkään eivät soita kun laitoin markkinointikiellon.
Minulla on yksi kaveri, josta ei paljon kuulu. Lähettää viestiä vain silloin kun sattuu tarvitsemaan jotain, yleensä kyytiä (ei omista omaa autoa). Tuo kyytikin on yleensä alta 2 km ja joko baariin tai jonnekin hänen tai hänen avokkinsa kaverin luo. En jaksa enää kysellä kahville, elokuviin tai minnekään kun aina tulee vastaus tyyliin "ei kerkee" tai "joo olen X:n kanssa paikassa Y". Jos kysyn kuulumisia, vastaus on ympäripyöreä "ei mitään".
Minulta ei kuulumisia kysytä, ei pyydetä minnekään, ei yhtään mitään.
Facebookissa minulla on noin 13 kaveria joista yksikään ei vaivaudu kommentoimaan tai tykkäämään, tai vastaamaan omiin kommentteihini. Koko aikana mitä siellä olen ollut (reilu vuosi) olen saanut 3 tykkäystä ja yhden kommentin ja nekin tuli siellä alkupäässä.
Kumma juttu muuten. ensin pidetään hylkiönä kun ei ole FB'ssä, ja kun sinne menee niin sittenkään ei mitään vuorovaikutusta.
Noiden jokaviikkoisten viikonloppu-hehkutteluiden ja kuka oli kenenkin kanssa esim. festareilla lukeminen saa kyllä vitutuskäyrän nollasta sataan alle sekunnissa.
Itse käyn paljon konserteissa, keikoilla ja festareilla mutta ei tule kuuloonkaan että kukaan lähtisi mukaan, saati pyytäisi mukaan. Pari kertaa on tarjouduttu lähtemään, mutta vain sillä ehdolla että minä kustannan liput ja bensakustannuksiin ei osallistuta. Ja toki minun -joka en juo- tulee sitten myös tarjota juomat ja ajaa ihan mihin seurakunta haluaa... Joo, kiitti riitti. Jos en kelpaa kaveriksi niin en taatusti rupea hyväntekijäksikään! En todellakaan ole mikään kroisos.
Ehkä sitten vaan on paras antaa olla kertakaikkisesti ja elää vain itselleen.
7 16 ei missään nimessä kannata rahoittaa joidenkin juhlimista.
Sun rahat on vain sinua varten. Jos et osaa sanoa "ei" sinun pitää skarpata
ja opetella se. Sullahan on paljon facebook-kavereita :) mulla on 9.
Ei kannata notkua siellä "lärvikirjassa" On varmasti parempaakin tekemistä.
Ei minunkaan puhelin soi kuin aniharvoin.Viikon aikana yksi lehtimyyjä soitti ja sitten oli DNA:n asentaja kun oli kyse minun nettiliittymästäni. Entinen kaveri joka aina soitteli ja pyysi hakemaan googlella tietoa ei enää soittele edes niitä soittoja.(Sillä ei ole nettiä) On tässä sentään johonkin puhelinta tarvinnut kun
kyselin labratuloksia ja kun soitin hammaslääkäriajasta.
Onneksi mulla on sähköpostikavereita ja s-postia tulee joka päivä.
Onpahan jonkunlaista yhteydenpitoa sentään vaikkei oikeita kavereita olekaan.
Joo nimenomaan sanoin etten rupea kellekään kustantamaan yhtään mitään...
Kyytipyynnötkin on jääneet vähemmälle sen jälkeen kun muutin nykyiseen kämppääni joka on toisella puolen kaupunkia, tulee niitä silti silloin tällöin mut en lähde, paitsi ehkä jos satun olemaan lähistöllä.
Mulla on aina mennyt tää facebook/ym. social networking vähän ohi... En ole ikinä ollut niistä isommin kiinnostunut. Kauhea ruinaus että miks et oo, liity nyt jne... ja sitten kun liittyi niin ei mitään. Enpä ole siellä viime aikoina paljon käynyt, miks kävisin.
Sähköpostiakaan ei tule.
Työssä käyn, harrastuksia löytyy mutta ystäväksi en kelpaa vaikka kuinka yrittäisi. Ja olen huomannut, että vaikka joskus harvoin näyttäisikin saavan orastavaa kaveruuden alkua aikaiseksi jonkun kanssa, niin johonkin se aina tyssää ja vastakkaisesta osapuolesta tulee joko "joo ei me tunneta" tai sitten selän takana paskaa puhuja. En tajua miksi. Olen yrittänyt kysyäkin, mutta en ikinä saa mitään järkevää vastausta. Mutta en rupea tuputtamaan seuraani kenellekään väkisin, enkä kertakaikkiaan jaksa/halua häiritä ihmisiä enää pyytämällä lenkille, kahville jne kun ei se koskaan toteudu. Tuntuu että olen kaikille vain rasite.
No, onneksi on sentään koira...
Eiks raumalta tosiaan löydy ketään naista joka olis yksinäinen ja joka vois vaikka kahville lähtemään tai pyöräilee... Taitaa olla tosi surkee mesta tää rauma. Ei sitä viittis koko kesää yksin viettää. Perkele kun töitäkin joutuu yksin tekemään.
Voisin antaa myös numeroni jos joku haluu puhuu. Rannalle ei kans jaksa yksin lähtee kesällä.
Täällä olis yks raumalainen 40v mies joka ei ole yksinäinen, naisia on jonkin verran ympärillä. Mutta minä olenkin työtön juoppo.
Suosittelen samaa sinulle.
Olen kyl työtön , mut en juoppo. Eikä musta tule juoppoa ikinä.
Luettuani tekstejä huomaan niissä paljon samaa kuin omassa tilanteessani. Olen hyvässä opiskelupaikassa, asun Helsingissä arvostetulla asuinalueella ihanan poikaystäväni kanssa. Kuulostaa hyvältä, mutta ystäviä minulla ei ole. Kavereitakin pari. Nuorempana minulla oli ystäviä ja paljon kavereita. Kateellisuus, kännisekoilut ja perättömät juorut pilasivat nuoruuttani. Niistä jäi arvet sisimpääni. Ajattelen kokoaika mitä ihmiset minusta ajattelevat, mitä uskallan sanoa. Peittelen omaa luonnettani ja koitan sopeutua kavereihin. Kun olen heidän kanssaan myötäilen heidän puheitaan ja tukehdutan omat mielipiteeni, koska en halua että sama toistuu mitä tapahtui nuoruudessani. En koe että minussa olisi mitään vikaa, mutta en vai ole löytänyt minulle sopivaa ja luotettavaa ystävää. Ahdistaa ja masentaa.. tuntuu turhalta miettiä että voisin löytää jostain vielä sen kelle voin olla omaitseni.. räjähdän ennen sitä.
Puhelin soinut viimeksi 2 kuukautta sitten ja sekin oli netti kaupittelia, turha kapistus sekin.
kahteen viikkoon....
Puhelimeni ei ole soinut (puhelinmyyjien soittoja ei lasketa) kahteen vuoteen.. ''soitan kyllä takaisin.''
paskiaiset.
tutulta kuulostaa kun lueskelee tätä palstaa. itellä puhelin ei ole soinut pitkään aikaan ja jos joku ns, kavereistakin soitti niin silloin oltiin vain jotakin vailla! ei kukaan soittanut esim kysyäkseen että miten voit tai pyydetty mihinkään. ja jos itse soitti niin ei vastattu tai jos vastattiin niin soitin heidän mielestä just väärään aikaan ei voi puhua nyt!! facebookissakin alkoivat kommentoinnit ja tykkäämiset vähenemään, julkaisi sitten mitä tahansa seinällä. itse harrastan liikuntaa ja olen pyytänyt näistä kavereistakin joitakin mukaan, moni on luvannut lähteä mutta lähtöpäivänä sitten perutaan. tästä kaikesta sitten vitutuspäissäni poistin profiilini veispuukista ja reilu viikko sitten hävitin puhelimen sim kortin! työpaikalla sain parikseni naisen puoli vuotta sitten, kahvitauolla sanoin hänelle kohteliaasti että työskentely hänen kanssa on mukavaa ja kehuin häntä miellyttäväksi ihmiseksi....hänen kommenti oli siihen....enpä kyllä sanoisi sinusta samaa!!!! sen jälkeen olin aivan????? Eli kyllä se jo rupeaa vitutuskäyrä vähemmästäkin nousemaan!!!!
Olipas moukka työkaveri. Pitäisiköhän sinun kysyä suoraan, mikä käytöksessäsi on niin ongelmallista, että hän ajattelee tuolla tavalla vaikka kehuit häntä?
Missä päin asut?
asun kainuun alueella. ja miten sitä nyt sitten pitäis suhtautua työkaveriin tuollaisen kommentin jälkeen? saanut kuulla myös kommentteja ulkonäöstänikin mm kun olet noin laiha!! se johtuu vain siitä kun harrastan liikuntaa melko paljon, jättänyt tuollaiset kommentit omaan arvoonsa. vastavuoroisesti olen sanonut että eipähän ole kaljamahaa tiellä. ja en muuten juoksentele kapakoissa. on se kumma kun itse kohtelee muita mielestään hyvin niin saa vastavuoroisesti jotakin tuollaista!!
Todella törkeä työkaveri! Nykyään vaikuttaa siltä, etteivät ihmiset osaa työelämässä käyttäytyä yhtään! Syy siihen, miksi olen omasta halustani työtön ja aion sellaisena pysyäkin!
Minulla on säilynyt kaksi ystävää, jotka ovat etääntyneet lähinnä kavereiksi. Töiltänsä, opiskeluiltansa ja perheiltänsä heillä ei ole juurikaan aikaa minulle, eivätkä he minulle soittele.
Nähtiin tässä joku aika sitten. Toisella oli lomaa jäljellä vielä kaksi viikkoa ilman erityistä ohjelmaa ja yritin ehdotella yhteistä tekemistä. Mutta eikai sitten kiinnosta kun mitään ei sitten sovittu eikä hänestä mitään kuulu.
Toinen oli vuoden ulkomailla eikä pitänyt tuona aikana mitään yhteyttä minuun. Tältä toiselta kaverilta sain kuulla, että oli kyllä käynyt vuoden aikana useita kertoja Suomessa ja tavannut tätä toista kaveria. Minulle ei ilmoitellut kertaakaan mitään.
Kun näiden kanssa yrittää sopia tapaamista, katsovat kalentereitansa ja sitten kuukauden kuluttua on yksi päivä, jona sopisi nähdä.
Mutta oli aika, jolloin se aika löytyi kahden kuukauden päästä ja nähtiin välillä 2 kertaa vuodessa.
Ehkäpä sä olet ärsyttävä, et pese itseäsi kovin usein, et kampaa hiuksiasi, et pukeudu miehekkään tyylikkäästi. Ehkäpä sä olet tapaamisissa ihan hiljasena hissukkana aina. Toiset tietää jo mitä on luvassa, joten eivät jaksa vaivautua.
Kaveri sanoi, että soittaa viikonloppuna. On kovasti duunikiireitä. Nyt mennyt jo neljä viikkoa hiljaisuutta. Kiva homma!
Minulle ei ole soittanut kukaan viimeiseen kolmeen vuoteen jos ei lasketa mukaan puhelinmyyjiä tai omaa äitiä.
ajattelin että alottais8n jokin harrastus, ehkä sitä kautta sais ystäviä. uusia ystäviä voi aina saasa, asenne ratkaisee,näin minä luulen. jos vaikka ruvetaan kaikki yksinäiset johonkin kerhoon,mitäs sanotte
Ei soi puhelin, kavereita ei enää ole.
Tein profiilin treffit palstalle, eilen tuli vastaus ja viimeisimmässä viestissä oli vain että kiinnostaisiko seksi... ei huvittanut vastata.
Olen nainen iältäni 50
puolet siel treffi palstalla on niitä seksi vonkaaja miehiä, joilla ei ole mitään tapoja.
Taitaa johtua maailman kierosta käänteispsykologisesta luonteesta.
Haluat liikaa olla näiden ystävien kanssa, ja he vaistoavat sen, ja siksi pysyvät loitolla.
Minä teen samoin liian "tyrkyille" ystäville. Ja tätä ei voi edes mitata, sen aistii, kuka on semmoinen ystävä joka ei ole RIIPPUVAINEN sinun seurasta (nämä ovat tervetulleita elämääni) ja kuka ON riippuvainen seurastani (näistä pysyn loitolla koska koen heistä tulevan emotionaalista painetta minua kohtaan).
Samasta syystä en onnistunut pitämään elämässäni sitä ainoaa naista jota rakastin yli kaiken. Rakastin häntä liikaa, hän ei minua (ainakaan yhtä paljon), halusin häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Väistämättä hän tunsi tämän "paine-eron" ja lähti lopulta karkuun :(
Ystäviä sen sijaan tulee joka tuutista liikaakin, vaikka viihdyn mainiosti ilmankin heitä 99% ajasta.
antaako joku nainen mulle pil..lua? Tekis vaan mieli kun olen niin yksinäinen.
Täällä on niin paljon yksinäisiä, jotka saisivat toisistaan ystäviä. Perustetaan FB-ryhmä toisillemme!??! Ollaan ystäviä keskenämme! Ihan oikeesti.
Tällä palstalla oli jokin aika sitten yhteystietoketju.Sellainen olisi hyvä.Sähköpostiosoitteita, ja kertoo vähän itsestään, ja mitä etsii.Eihän nimen ole pakko näkyä osoitteessa.
Sellainen on ihan turha koska kukaan ei halua tutustua minuun ainakaan.
Mistä tiedät?
toi on ihan totta. miks me yksinäiset ei voitas pitää yhtä. mä asun espoos, 23v mies. ja ystäviä ei ole. harmittaa ja tekee surulliseks sekin, kun aina itse on sitten se aktiivinen kysyjä. eikö kukaan "tarvi" mun seuraa.?
ja muistakaa kaikki yksinäiset: - yksinäisyys ei ole teidän syytänne kokonaan.
Hyvä ajatus. Olen 23v nainen Vantaalta. Jos kiinnostaa, huhtikuussa on minulla enemmän aikaa (nyt äiti tulee käymään kolmeksi viikoksi, eli ei ole hyvä aika).
Jos kiinnostaa sinua kaveruus, niin kirjoita tähän [email protected]
minunsta pitäs kertoa avoimesti jos joku tuntuu liian tyrkyltä, eikä olla hiljaa, sillä sehän on henkistä väkivaltaa tavallaan eli kun et halua olla jonkun kanssa yhteydessä kerro se suoraan, etti nyt käy..
Puhelin aina kiinni niin ei tarvi säikähtää soittoa. Eikä murehtia telemarkkinointikiellon voimassaoloa. Kavereita kun ei ole, sama homma, ei tarvi
huolehtia yhteydenpidostakaan. Life goes on without me.
Helppoa? Sitä se ei oo, raskasta kylläkin. Eipä vissiinkään ketään meistä ole
tarkoitettu tänne yksin omissa oloissaan elelemään.
hei! laitoin tuohon ylös viestiä. vois vaikka jutella sähköpostilla?
Olis kyllä hienoa jos jokin yhteystietoketju tms. olis olemassa tai saatais kasattua. Kiva olis jonkun kanssa vaihtaa kuulumisia ja jutella niitä näitä.
Itsellä ainoana juttukaverina yleensä koirat, ne tosin on hyviä kuuntelijoita eivätkä yleensä esitä vastaväitteitä...
Tuttua on itsellekkin että turhalta tuntuu puhelimen akun latailu, kun eipä tuohon koskaan kukaan soita. Numerokin vielä salainen eli ei edes lehtikauppiaista ole seuraa :)
Nuoruudessa vielä oli jonkin verran kavereita, mutta jossain vaiheessa ystävät katosivat kun sairastuin vakavaan masennukseen, samoin avomies katosi toisen naisen matkaan. Kaikilla entisillä ystävillä on perheet perustettuna ja elävät lapsiperheen arkea omine ystävineen. Ei niille tällainen 37 v. sinkkunainen kuvioihin mukaan sovi.
Työkavereita onneksi on entisistä työpaikoista ja pitävät yhteyttä joskus fb:n kautta, mutta pätkätyöläinen kun olen ja tällä erää taas työttömänä niin viikossa on yleensä 7 pitkää ja yksinäistä päivää :(
Eipä tosiaan puhelin paljon soi.Nyt on kauppiaidenkin soitot vähentyneet, kun tein markkinointikiellon.Osa kauppiaista oli niin hyökkääviä.
vai iiin
Ihan sama täällä. Suurin osa kavereista jo naimisissa ja perhettä. Ne jotka eivät ole eivät myöskään pidä minkäälaista yhteyttä. Pari vuotta sitten kun olin leikkauksessa yksikään heistä ei edes tullut katsomaan pyytämättä kun kotiuduin. Nyt kun työttömänä olen ja rahat hät hätää riittää laskuihin ja vuokraan (No vuoden alusta tähän päivään ei edes nihin) eikä pysty mitään tekemään kun ei oo rahaa niin ei kukaan käy. Sit jos ite otan yhteyttä niin ehkä sitten. Kaikki ei edes vastaa. Tossa joku aika sitten kysyin yheltä kaverilta, että millon sulla on talviloma vois tehä jotain kun mäkin oon joutilaana. Kertoi, että hänen lomansa oli jo. Kysyin, että mikset soittanut. En saanut kovinkaan järkevää vastausta. Sen jälkeen on munkin yjteyden otot vähentyneet. Nyt en oo viikkoihin enään pitänyt mitään yhteyttä. Eikä ole sieltäkään päin tullut mitään. Ei edes mesessä tai FB:ssä. Tietenkin on joitain kavereita jota nään sukulaiseni kautta, mutta he asuvat toisella paikkakunnalla ja siksipä oon ajatellut muuttoa sinne. Mutta kun tuo työn saanti on niin saatanan vaikeaa tässä paskavaltiossa niin taitaapi sekin jäädä unelmaksi.
Yksinäisyys repii sielun rikki jokaiselta......Viikonloput on pahimpia. Saa laittaa viestiä tulemaan , oon nelikymppinen yh äiti.....mirkajohanna ät hotmail.com.
Missä päin asut Mirka?
Pääkaupunkiseudulla...
Harmi, itse asun pohjoisessa.
Ennemmin luon mielikuvitusystävän kuin tulen tänne kitisemään.
No, jos se mielikuvitusystävä riittää, nii sehän on ihan fine..
Aloittajakin voi tulla maaliskuun viimeisenä perjantaina megalomaaniseen juhlaan!
*es City ilta
Helsinki, Milliklubi
ikähaarukka teinistä satavuotiaaseen (baarin ikäraja taitaa olla kyllä 24 vuotta)
Siellä voi jutella niin monen kanssa kuin haluaa taikka jos juttelu ahdistaa niin juo juomaansa sitten yksin...
Ihan oikeasti siellä on kaikenlaista hiipparia paikalla pukumiehestä collegepaitamiehiin naisia tyttösistä aikuisiin naisiin. Ei osallistumispakkoa visailuun. Voi olla aivan vapaasti!
Ei siellä kukaan tiedä oletko kärsinyt joskus mielenteveyden ongelmista vaiko et.
http://www.eurosinkut.net/showTapahtuma.do?id=5573
Ihan turha elämä mulla. Miks mun vanhemmat teki mut ja sit hylkäsi? En olis 20 vuotaana ikinä uskonut et 36 vuotiaana mulla ei ole ketää kaveria, ystävää tai seurustelu kumppania. 20 vuotiaana kuvittelin et pääsen jopa naimisii joskus kun seurustekin silloin. oli kavereita jotka soitteli ja tuli käymään. Olen 12 vuotta asunut täs samas kämpäs ja viimeisen 5 vuoden aikana ei ole kukaan muu kuin veli käynyt kylässä.
Olen totaalisen yksinäinen. Olen varmasti tehnyt jotain pahaa et olen ansainnut tämän kohtalon.
Missä ne entiset kaverit nyt on? Muuttaneet muualle?
ei soi ei, enkä kenellekään soita, en. Voisi puhelimen vaikka myydä ja nekin rahat tallettaa matkakassaan tulevaisuutta varten :)
sama tilanne täällä :/ t.20 vuotias nainen
minä oon just muuttanu ja sama ongelma. Eli eipä juuri ystäviä. Kaikilla on jo piirit. Oon 27 v. Oon kuitenki uskossa Jeesukseen ja haluan kertoa, että mikä minun elämää piristää.
Uskon Jeesukseen, siihen, että hän on Jumalan poika. Uskon, että meiät ihmiset on luotu rakkautta varten. Toivon ja rukoilen, että edes yksi teistä yksinäisistä lukis tämän. Älkää odottako kuolemaanne, vaan eläkää elämäänne. Älkää ihmiset rakkaat pelätkö tehdä virheitä, moni meistä yksinäisistä on perfektionisteja. Kaiken pitäis mennä nappiin ihmmisuhteissa. Sellainenhan uuvuttaa.
Mutta minä tiiän, kuka meistä rakastaa ja välittää. Se on Isä, Jumalamme. Me jokainen ollaan luotu, koska meitä rakastetaan. Isä on tullut osoittamaan meissä rakkautensa. Sinä olet rakas, vaikka olet yksin nyt. Huomenna kaikki on paremmin. Isä haluaa antaa sulle ystäviä, jopa nii paljon, että että niitä on melkein liikaa. Isä rakastaa sua. Et ole yksin. Uskothan sen?
Jos haluat, että Isän rakkaus tulis osaksi siun elämää ja antais siulle elämän "Jeesus sanoo, minä olen tie, totuus ja elämä", voit just nyt sydämessäs huokaista ja sanoa: Isä, tässä olen, minä yksinäinen. Tule sydämeeni asumaan ja pidä minusta huolta. Vaikuta elämässäni, että en olisi yksin. En ole yksin, kum olet siinä. Amen."
Sama juttu mullakin.. Olen tullut monesti miettineeksi että kuinkakohan kauan lojuisin kotonani kuolleena ennenkuin kukaan kaipailisi mua..
olen kyllästynyt aina itse olemaan se aktiivinen osapuoli,joka ottaa yhteyttä.minulla on veli ja sisko,mutta he eivät ole näinä vuosina paljoa soitelleet.olen todella surullinen tästä julmasta välinpitämättömyydestä.kaipa sitä voi taas paeta omien menojensa ym. taakse,kun pitää seli seli,selitellä miksi ei ole tullu soiteltua,,,,edes!
Niin :( on se kurjaa...
Yksinhän se elämässä parasta on olla ! Mitä valitatte ! Itse nautin suorastaan olla yksin. Koskaan ei itselläni ole kavereita ollut ja en ole kyllä kaivannutkaan, koska ovat ihan turhia sellaiset. Tsemppiä vain kaikille ja nauttikaa elämästä. Se on elämisen arvoista !
minulle ei ole 26v soittanut ikinä kukaan muu kuin äiti, isä ja siskot
taisin voittaa?
Eikö ees puhelinmyyjiä tms?
Joo tuntuupa yksinäiseltä elämä. Tulis jo kesä niin pääsisi moottoripyörällä ajamaan. Kukaan ei soittele minullekkaan pahemmin. Viestitkin on jostain pikavippi firmasta. Ei oo sisaruksiakaan. Yksin oltava. Olishan se kiva kun olis kavereita ja sais vähän avata suutaankin. Prkle!
Harvemmin kukaan mulle soittelee. Mutta itse kuitenkin soitan aina jollekkin kerran viikossa ja kysyn esim tulemaan saunaan. Kyllä sitä jossain vaiheessa jotain tapahtuu, jos vain jaksaa yrittää. Ei pidä luovuttaa :)
Tsemppiä sulle
Ei vois kyllä nää postaukset paremmin nappiin osua..Ystäviä ei ole jotka lähtisivät ulos ja ne jotka lähtisivät asuvat yli 400km päässä täältä. Asiahan olis simppeli: mene ja hanki ystäviä mutta jostain syystä ei enää kykene siihen..
Joku taisikin mainita että kiltit miehet eivät saa naisia, itsehän kuulun siihen ryhmään etten ikinä oo loukannu omaa naista, aina kehunut ja tehny kaikkeni että olisi iloinen, ei vaan riitä! Se että tuntee ittensä niin yksinäiseksi ja vielä oma nainen ei jaksa puhelimeen vastata ja saa aina kysyä millon nähtäisiin eikä toisinpäin. taisin menetin hänet tähän "liikahyveellisyyteen" ja siihen että kaipasin enemmän kuin hän minua ja lähti karkuun. Siitä syystä en kenellekkään enää jaksa edes puhua.
Mutta mitäpä tässä valittamista omaa syytäni kaikki alunperin, otin fysiikan opiskelun liian tosissani menetin kaverit kun en ehtinyt opiskelun ohella edes nyt yliopistossa tekemään mitään. 20v. elämän pitäisi loistaa nyt taistellaan vaan että löytää elämisen arvoisia asioita rutiinien ohella :)
heitinkin puhelimen roskikseen ja siellä pysyy!!!!!!!!!!!!!!!!