SDP:lle

Nyt alkavat olla viime hetket palauttaa kansan usko SDP:en. Luottamus kentällä on mennyt ja sen takaisin saamiseksi on aloitettava avoin, ihmisistä välittävä politiikka joka tähtää kansan hyvinvoinnin palauttamiseksi. Yksi hyvinvoinnin merkeistä on se, ettei leipäjonoja tarvita, eli ihmiset saavat tarpeellisen elannon. Sairaanhoitopalvelujen palauttaminen on yksi päätavoitteista. Onhan julmaa että ihmiset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja sairastuessaan, koska omalta kunnalta on sairaanhoitopalvelut supistettu ja joissakin jopa lakkautettu.
5104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Timo Koivistoinen on ollut Helsingin Akateeminen Kokoomus ry:n hallituksen jäsen 2007 eduskuntavaalien jäkeen yhden vuoden ajan.

Timo Koivistoinen tutki SDP:n entisen pääministerin Paavo Lipposen aloittaman ja harjoittaman Kokoomuslaisen oikeistopolitiikan ja havaitsi koko työväestön tulleen petetyksi.

Pettäminen ei onnistu SDP puolueelta enää koskaan.

Timo Koivistoinen on ratkaisukeskeinen poliitikko. Nyt ongelmat korjataan.

http://www.tyovaenpuolue.org/Periaateohjelma-lk08.html

1. Tarkoitus

Suomen Työväenpuolue STP on yhteistyöjärjestö, joka yhdistää riveihinsä ja toimintaan työtätekeviä palkansaajia, toimihenkilöitä, työtätekeviä viljelijöitä, yrittäjiä ja muita työtätekeviä kansankerroksia sekä opiskelevaa ja koulua käyvää nuorisoa, työttömiä, eläkeläisiä sekä kulttuuri- ja tiedeväkeä. Suomen Työväenpuolue katsoo, että maamme työväestö, palkkatyöstä toimeentulonsa saavat muodostavat kansan suuren enemmistön. Se saa pääasiallisen toimeentulon palkkatyöllä, jolla luodaan perusta hyvinvoinnille.

Puolueen tehtävänä on työväen yhteiskunnallisten, sosiaalisten, taloudellisten, demokraattisten ja kaikkien etujen puolustaminen suurten pääomien pienen omistajaryhmän pohjatonta ja työväen kustannuksella tapahtuvaa voitontavoittelua vastaan.

2. Nykytilanne

Globaali markkinatalous ja siihen liittyvä uusoikeistolainen talous- ja yhteiskuntapolitiikka ovat saaneet liian suuren vallan, jolle tänään ei ole vastavoimaa. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä työväenliike oli voimakas. Se kykeni pakottamaan pääomapiirit nykyistä oikeudenmukaisempaan tulonjakoon. Tämän politiikan tuloksena rakennettiin se hyvinvointiyhteiskunta, joka turvasi lasten-, vanhusten-, ja terveydenhoidon, koulutuksen, työllisyyden, perusturvan ja muut hyvinvointiyhteiskunnan elementit.

Yhteiskuntapolitiikan oikeistolaistumisen tuloksena työväestön, joka oli työllään luonut hyvinvointiyhteiskunnan edellytykset, tarpeet saivat väistyä. Kansallinen ja ylikansallinen pääoma kykeni 80- luvulta lähtien toteuttamaan kovaa uusoikeistolaista yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa. Se on merkinnyt tuloerojen kasvua, perusturvan heikentämistä, julkisen omaisuuden yksityistämistä ja hyvinvointiyhteiskunnan saavutusten purkamista. Oikeistolaistunut työväenliike ei ole halunnut estää väestön kurjistumista.
Suomessa perinteinen oikeistolaistunut työväenliike on mukautunut globaalien pääomapiirien kovaan uusoikeistolaiseen yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa. Euroopassa sitä johtaa Euroopan Unioni. Yhdessäkään EU:n jäsenvaltiossa ei parlamenttitasolla toimi merkittävää oppositiota tätä suurpääoman politiikkaa vastaan. Suomessa, kuten muuallakin, puoluetukien, virkapaikkojen ja muiden rahavirtojen avulla poliitikot sekä monet kansalaisjärjestöt ja ay-liike on alistettu suurpääoman etujen puolustajiksi.
Kaikesta tästä seuraa, että vastavoima kurjistamiselle voi nousta ainoastaan palkkatyöläisten piiristä, niistä, jotka eivät omista tuotantopääomaa. Vastavoimaan kokoaa Suomen työväenpuolue - STP!

KATSO

http://www.timokoivistoinen.fi

Huijaukset kerrottu auki TV:n kautta

-

Äänestä

Timo Koivistoinen on ollut Helsingin Akateeminen Kokoomus ry:n hallituksen jäsen 2007 eduskuntavaalien jälkeen yhden vuoden ajan.

Timo Koivistoinen tutki SDP:n entisen pääministerin Paavo Lipposen aloittaman ja harjoittaman Kokoomuslaisen oikeistopolitiikan ja havaitsi koko työväestön tulleen petetyksi. Koko työväenluokka joutunut maksumieheksi.

Pettäminen ei onnistu SDP puolueelta enää koskaan.

Timo Koivistoinen on ratkaisukeskeinen poliitikko. Nyt ongelmat korjataan.

http://www.tyovaenpuolue.org/Periaateohjelma-lk08.html

1. Tarkoitus

Suomen Työväenpuolue STP on yhteistyöjärjestö, joka yhdistää riveihinsä ja toimintaan työtätekeviä palkansaajia, toimihenkilöitä, työtätekeviä viljelijöitä, yrittäjiä ja muita työtätekeviä kansankerroksia sekä opiskelevaa ja koulua käyvää nuorisoa, työttömiä, eläkeläisiä sekä kulttuuri- ja tiedeväkeä. Suomen Työväenpuolue katsoo, että maamme työväestö, palkkatyöstä toimeentulonsa saavat muodostavat kansan suuren enemmistön. Se saa pääasiallisen toimeentulon palkkatyöllä, jolla luodaan perusta hyvinvoinnille.

Puolueen tehtävänä on työväen yhteiskunnallisten, sosiaalisten, taloudellisten, demokraattisten ja kaikkien etujen puolustaminen suurten pääomien pienen omistajaryhmän pohjatonta ja työväen kustannuksella tapahtuvaa voitontavoittelua vastaan.

2. Nykytilanne

Globaali markkinatalous ja siihen liittyvä uusoikeistolainen talous- ja yhteiskuntapolitiikka ovat saaneet liian suuren vallan, jolle tänään ei ole vastavoimaa. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä työväenliike oli voimakas. Se kykeni pakottamaan pääomapiirit nykyistä oikeudenmukaisempaan tulonjakoon. Tämän politiikan tuloksena rakennettiin se hyvinvointiyhteiskunta, joka turvasi lasten-, vanhusten-, ja terveydenhoidon, koulutuksen, työllisyyden, perusturvan ja muut hyvinvointiyhteiskunnan elementit.

Yhteiskuntapolitiikan oikeistolaistumisen tuloksena työväestön, joka oli työllään luonut hyvinvointiyhteiskunnan edellytykset, tarpeet saivat väistyä. Kansallinen ja ylikansallinen pääoma kykeni 80- luvulta lähtien toteuttamaan kovaa uusoikeistolaista yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa. Se on merkinnyt tuloerojen kasvua, perusturvan heikentämistä, julkisen omaisuuden yksityistämistä ja hyvinvointiyhteiskunnan saavutusten purkamista. Oikeistolaistunut työväenliike ei ole halunnut estää väestön kurjistumista.
Suomessa perinteinen oikeistolaistunut työväenliike on mukautunut globaalien pääomapiirien kovaan uusoikeistolaiseen yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa. Euroopassa sitä johtaa Euroopan Unioni. Yhdessäkään EU:n jäsenvaltiossa ei parlamenttitasolla toimi merkittävää oppositiota tätä suurpääoman politiikkaa vastaan. Suomessa, kuten muuallakin, puoluetukien, virkapaikkojen ja muiden rahavirtojen avulla poliitikot sekä monet kansalaisjärjestöt ja ay-liike on alistettu suurpääoman etujen puolustajiksi.
Kaikesta tästä seuraa, että vastavoima kurjistamiselle voi nousta ainoastaan palkkatyöläisten piiristä, niistä, jotka eivät omista tuotantopääomaa. Vastavoimaan kokoaa Suomen työväenpuolue - STP!

KATSO ITSE

http://www.timokoivistoinen.fi

Huijaukset on julkaistu TV ohjelmien kautta, joihin suorat linkit internettiin katsottavaksi.

Suorat ratkaisut ongelmiin, miten ihmisille saadaan rahaa ja palvelut takaisin ovat Uusi Suomi puheenvuoro blogissa, johon on suora linkki seuraavassa:

http://timokoivistoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Taustatietojani, opiskelut, työ- ja yrittäjäkokemus, luottamustehtävät,
sijoituskilpailun voitto, liiketoimintasuunnitelma- ja
tuoteinnovaatiokilpailun voitto:

http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B

Ylläolevasta näet tiedot ja taidot, joilla ongelmat ratkaistaan.

Äänestä

Katainen soimaa persuja:

Perustiedot hukassa

Lauantai 26.2.2011 klo 15.29 (päivitetty klo 16.06)

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen moittii perussuomalaisia siitä, ettei puolue hallitse perusasioita esittäessään keinoja valtiontalouden tasapainottamiseen.

http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011022613261513_vl.shtml

Kataisen mukaan keskustelu taloudesta on vaikeaa, kun perussuomalaiset esittää keinoksi esimerkiksi supistuksia Ylen ruotsinkieliseen toimintaan, johon valtion budjetista ei mene senttiäkään. Kyseenalainen idea on myös talouden paikkaaminen alentamalla EU-jäsenmaksuja, koska Suomi ei yksin niistä päätä.

- Hirveitä riskejä otetaan hyvinvointiyhteiskunnan kannalta, kun kaikki omat tavoitteet tai merkittävä osa niistä ladataan toisten päätettäväksi, Katainen sanoi kokoomuksen vaaliohjelman julkistustilaisuudessa Helsingissä.

Kataisen mielestä kaikilta puolueilta on lupa odottaa perusasioiden hallintaa, eivätkä perussuomalaisetkaan voi ikuisesti vedota siihen, ettei nuorella puolueella ole tarpeeksi kokemusta.

- Kaikkea ei voi selittää sillä, että ei ole kokemusta tai osaamista. Kyllä kuitenkin perussuomalaisissakin on kansanedustajia ja maailmaa pitkään seuranneita ihmisiä, jotka nämä perusasiat hallitsisivat, Katainen arvioi.

Kataiselta heltiää silti perussuomalaisille vaatimattomat kehut siitä, että puolueen eilen julkistettu vaaliohjelma sisältää jokusen oikeankin keinon, kuten pääomaveron noston.

----

Jyrki Katainen tekee gradunsa mukaista talouspolitiikkaa Suomessa. Gradun aihe valikoitui sattumalta Brittien konservatiiveja käsitteleväksi ja sen politiikka on ollut tunnetusti virheellistä, mutta Jyrki ei muuta osaa, koska se oli hänen lopputyö, opinnäytetyö kaikesta yliopisto-opiskelusta.

---

Äänestä

Lapsiperheille tarjottu lapsivähennyskö sen luottamuksen palauttaa? Urpilainen se aina löytää jostain ylimääräistä rahaa, vaikka kaikilla muilla on rahat, finito! Muutetenkin outo nainen koko Urpilainen. Valitti tänään radiossa että muut pilkkaa ja halveksii, kuitenkin itse samassa ohjelmassa teki samaa hommaa, todella törkeästi. SDP halveksii julkeasti kansaa!!!!

Äänestä

---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: PÄÄMINISTERI MARI KIVINIEMI ON YMPÄRÖITYNÄ RIKOLLISTEN KESKELLÄ.
From: [email protected]
Date: Sat, February 26, 2011 6:12 am
To: [email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Cc: [email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
--------------------------------------------------------------------------


TEHTÄVÄ SUOMELLE - Suomi neito on pulassa
---------------------------------------------------------------------------

PÄÄMINISTERI MARI KIVINIEMI ON YMPÄRÖITYNÄ RIKOLLISTEN KESKELLÄ.

Herrasmies, gentleman, Timo Koivistoinen, pelastaa neidon turvaan
rikollisten keskeltä.

http://www.timokoivistoinen.fi

---------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------

INTERNETISTÄ LÖYTYNYT MATERIAALI, JONKA VOIN TOIMITTAA POLIISILLE JA
KERTOA TARKAN PAIKAN MISTÄ AINEISTON LÖYSIN.

KOKO KOKOOMUS PUOLUE OLISI SYYTÄ TARKISTAA KAIKKINE TAUSTOINEEN.

---------------------------------------------------------------------------

Päivitettyä tietoa kokoomuksesta

Jyrki Katainen asiakirjaväärennös
Jari Vilen gradukopio
Taru Tujunen varkaus
Jan Vapaavuori mm.rattijuoppo väkivaltarikollinen
Ben Zyskowicz Apollo-korvaukset
Kimmo Sasi liikenteenvaarantminen kuolemantuottamus
Suvi Linden jääviysongelma, kun jakoi rahaa omalle golf-kentälleen
Sirpa Pietikäinen rattijuoppo
Olli-Pekka Heinonen ei rikosta mutta osaamaton ja
taitamaton, Suomen suurin yksittäinen kupru veronmaksajien piikkiin (UMTS)
Ilkka Kanerva tutkinnassa
Maria Tiura tutkinnassa
Petri Saloa (kok.) yritys lahjoa hänet pysäyttänyt poliisi, ylinopeus
pysäytyksen syynä
Sampsa Kataja tutkinnassa
Niinistö, Katainen ja Häkämies veroparatiisirahoitettuja
Harri Jaskari laiton uhkaus
Olli Nepponen (KOK), rattijuopumus
Fryckman Peter talousrikoksia
Leppä Juhani talourikoksia
Lumio Vaasan kaupunginjohtaja, talousepäselvyyksiä
Louko Espoo talousepäselvyyksiä
Rauramo Anssi Helsinki "niskoittelu", syytteessä rattijuoppous
Salminen Lahti rattijuoppous

Kokoomuslaisten Nova-lahjukset

Sauli Niinistö kok 10 000
Merikukka Forsius kok 5 000
Ilkka Kanerva kok 10 000
Sampsa Kataja kok 5 000
Jari Koskinen kok 5 000
Marja Tiura kok 20 000
Jyri Häkämies kok 10 000
Pekka Ravi kok 10 000
Henna Virkkunen 5000
Petri Salo 10 000
Juha Hakola 5000


Tässä Katainen valehtelee häpeämättömästi kokoomuksen Nova-suhteista:

http://www.youtube.com/watch?v=zT0PLnuUnxI

Onneksi poliisi ei uskonut ja syytteitä on tulossa lisää.

-
--------------------------------------------------

Herrasmies, gentleman, Timo Koivistoinen, pelastaa neidon turvaan
rikollisten keskeltä.

http://www.timokoivistoinen.fi

-------------------------------------------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petetyt kirjoitti:

Nyt alkavat olla viime hetket palauttaa kansan usko SDP:en. Luottamus kentällä on mennyt ja sen takaisin saamiseksi on aloitettava avoin, ihmisistä välittävä politiikka joka tähtää kansan hyvinvoinnin palauttamiseksi. Yksi hyvinvoinnin merkeistä on se, ettei leipäjonoja tarvita, eli ihmiset saavat tarpeellisen elannon. Sairaanhoitopalvelujen palauttaminen on yksi päätavoitteista. Onhan julmaa että ihmiset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja sairastuessaan, koska omalta kunnalta on sairaanhoitopalvelut supistettu ja joissakin jopa lakkautettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu