Olen 32-vuotias, aiemmin kamppailulajeja harrastamaton mies. Jonkinlaista alkeellista harjoittelua painin kanssa oli n. 10 vuotta sitten, mutta se jäi alkuunsa. Saipahan kuitenkin kipinää kamppailu-urheiluun, joka on jäänyt elämään takaraivoon.
Aerobinen kuntoni on heikko, mutta olen nostanut sitä lenkkeilemällä aktiviivisesti. Lihaskuntoni on tyydyttävän ja hyvän rajoilla, jos mittarina pidetään esim. armeijan kuntotaulukoita. Eli kun saan aerobisen kuntoni sekä venyvyyteni kehittymään tarpeeksi, haluaisin osallistua potkunyrkkeilyn peruskurssille.
Sitten kysymykset: olenko liian vanha? Tavoitteeni lajissa on kehittyä sitä mukaa, mitä opetusta tarjotaan, eli alkuun peruskurssi. Tämän jälkeen samalla tavalla, mutta hyvin tarkaksi asetettuja tavoitteita ei ole. Ottelut nyt tuskin minulle enää sopivatkaan, mutta sparriharjoittelu ym. kovasti kiinnostaa, niitä lienee myöhemmin treeneissä?
Ovatko suoritettavat tekniikat vaiketa, esim. potkuineen? Tiedän, että siinä voi kehittyä, mutta hieman nolottaa mennä paljon nuorempien joukkoon, jos olen jatkuvasti jäljessä harjoitteissa..
Miten peruskurssi menee, kertoisitteko kokemuksianne. Onko ensimmäinen vyökoe paha? Minkalaisia havaintoja ja plus sekä miinuspuolia olette havainneet? Peruskurssin loputtua harjoitusten määrä kasvanee, ja treenitavat samalla. Onko siellä jo sparria?
Kiitokset asiallisista vastauksista. Into on kova.
Potkunyrkkeilyn aloittaminen 32-vuotiaana
4
2006
Vastaukset
- aaggrwshh
Et ole vanha ja mene vaan heti harrastamaan saat sieltä enemmän vastauksia kun kukaan täältä antaa
- Paziz
Kunto kohenee treenatessa, mukaan vain. Puhun nyt vain oman salini puolesta, kun muista ei ole kokemusta. Sali siis Vantaan Kamppailukeskus.
Ikä ei ole este, meillä on käynyt peruskurssin (ja jatkanutkin siitä) yli neljäkymppisiä äitejä ja isiä. Heidän kanssaan treenataan samalla lailla kuin muiden.
Peruskurssin jälkeen tulevat sparriharjoittelut.
Peruskurssin tekniikat harjoitellaan sen verran hyvin, että niistä kyllä pitäisi kaikkien päästä läpi jos on käynyt treeneissä. Oranssin (toinen vyö keltaisen jälkeen) vyökoe on sitten haasteellisempi.
Miinusta meillä on se, että ryhmäkoko on sen verran iso, että treenien vetäjä ei oikein pysty jokaisen suoritusta valvomaan. Joskus voi sitten käydä niin, että joku tekee jonkin tekniikan väärin, eikä saa siihen korjausta heti.
Plussaa siitä, että treeneissä on hyvä rento meininki, salilla ollaan melkein kuin perhettä. Kukaan ei ole näyttämisen asenteella liikenteessä, vaan jokainen yrittää kehittää itseään. Myös kavereita tsempataan. Hommassa tulee hiki ja sitä tuntee tehneensä jotakin treenien jälkeen. Treeneissä on tarpeeksi vaihtelua niin niihin ei ehdi kyllästyä.
Meillä ei peruskurssin jälkeen kasva harjoitusten määrä, mutta harjoitusten vaativuus. Treeneistä tulee hieman rankempia. Sparria on melkein heti peruskurssin jälkeen, kunhan vain varusteet löytyvät. - Hidas, mutta kankea
Aloitin 43 vuotiaana kankeana ja isona miehenä lajin.Voin lämpimästi suositella lajia ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.Treenit ovat monipuolisia ja kaikki tekevät oman kykynsä mukaan. Nyt 3 vuotta myöhemmin olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan sitten teini vuosien ja jalkakin nousee ihan mukavasti näin isöksi mieheksi. Sparratessa pitää kaverin kanssa aina sopia millä tavalla vedetään,ei se muuten palvele kumpaakaan,jos toinen lyö ja potkii ihan hulluna ja heikompi joutuu juoksemaan karkuun.Järki pitää aina olla mukana.
- Kumihousu
Joogaa suosittelen sun ikäiselle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645582Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411349Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla898606Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776654Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti22525Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.122334- 452154