Itselläni on jostain syystä fantasiana lähes "raiskaus". Siis, että mies vaan tulisi ja ottaisi ja en mahtaisi tilanteelle mitään.. En tietenkään kannata tuota siis oikeasti, naiselle tositilanteessa järkyttävää mutta itselleni tuon sorttinen on vaan jonkin sortin fantasia.. Olen varmaan todella outo, mutta mietin vain että onkohan tuollainen koskaan toteutettavissa yhteisestä sopimuksesta, niin ettei kuitenkaan tarviis tauteja pelätä ym väkivaltaa..? Että löytyisiköhän ketään miestä tuollaiseen, toteuttamaan rajumpaa fantasiaa..? En tiedä, ehkä ei kannata mutta tällainen käynyt vain mielessä, onkohan muita samoin ajattelevia..?
.
Natalie.
4647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma fantasiani oli aikoinaan melkein sama. Koska miehelläni ja minulla oli myös kyky keskustella kaikista asioista, otin omani esille sopivan hetken tullen.
Ensialkuun hän ei pitänyt ajatusta toteuttamiskelpoisena eikä uskonut pystyvänsä järjestämään sellaista, mutta järjesti kuitenkin minulle etukäteen kertomatta. Kaksi itselleni tuntematonta miestä kävi kimppuun kapealla mökkitiellä, kun olin tulossa kyläkaupalta huvilalle. Minut raahattiin tien vierellä olevaan vanhaan heinälatoon, riisuttiin siellä ja kaadettiin ylivuotisten heinien päälle levitetylle hevosloimelle. Toinen mies piteli kiinni käsistäni, kun toinen työntyi sisääni ja pani.
Sitten he katosivat paikalta moottoripyörillä jättäen minut latoon melkein alastomana. Olin kauhuissani, mutta pukeuduin ja kipitin itku silmässä huvilalle, missä mieheni oli odottamassa. En osannut edes aavistaa, että hän oli ollut paikalla ja katsellut piilosta, kun minua naitiin ilman kondomia.
Jouduin tunnustamaan, ettei se kokemus ollut lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut eikä tuntunut mitenkään hyvältä, mutta mentyäni saunaan pesemään ulosvaluneet siemennesteet reisiltäni, kiihotuin vasta siellä.
Toista kertaa ei asiaa koskaan tapahtunut.
Kuten kertomukseni loppuosassa kerroin, kiihotuin vasta huvilan saunassa, kun siivosin itsestäni raiskauksen jälkiä.
Tunne oli kyllä ristiriitainen sikäli, että oma mieheni oli sen järjestänyt ja tiesi asian. Pelkäsin hänen hylkäävän minut tapahtuneen johdosta, mutta toisaalta minua kiihotti kerratessani mielessäni ladon tapahtumia. Vaatteitani ei revitty rikki vaan paita otettiin pois ehjänä samoin kuin rintsikat sekä pikkuhousut. Hameeni nostettiin vyötärölle, kun minut oli kaadettu selälleni ja jalat levitettiin väkisin. Olin niin kauhuissani, etten kyennyt kiljumaan apua, kun raiskaaja asettui päälle ja tunkeutui sisään. Taisin kai lamaantua tästä kaikesta, koska havahduin vasta sitten, kun mies purkautui sisääni. Tunsin siemensyöksyn tulevan sinne syvälle ja sitten kaikki oli ohi.
Näin myöhemmin asiaa muistellessani makasin siinä loimella pitkään toinen käsi reisieni välissä ennen kuin nousin pukeutumaan. Vaikka vakuutin miehelleni, että kokemus oli ollut hirvittävä, en puhunut totta. Toki se alku ja pelästyminen olikin ollut sitä, mutta ei enää itse pano. Se teki hyvää alusta loppuun asti.
Nyt sitten pitää enää löytää mies vähän kurittamaan..;)
Minä voisin toteuttaa fantasiasi mielellään, kaikki pääpiirteet tietenkin etukäteen sovittuina!!