On Suomen edun mukaista sopeutua kansainvälisyyteen jolloin myös on sopeuduttava kansainväliseen elämän muotoon. Esimerkiksi kunniaan liittyvä väkivalta on laillistettava.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunniaan liittyvä väkivalta varjostaa tuhansien tyttöjen elämää Suomessa/1135264116825?ref=tf_iHSuutisboksi_p1
Kunniaan liittyvä väkivalta on arkea tuhansille tytöille Suomessa. Heistä valtaosa asuu pääkaupunkiseudulla.
"Tilanne on huolestuttava. Ilmiö koskettaa jo koko maata, sillä meille on tullut viranomaisten yhteydenottoja sekä suurista että pienistä kaupungeista", kertoo Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone Mannerheimin lastensuojeluliitosta (MLL).
MLL käyttää termiä kunniaan liittyvä väkivalta kansainvälistä käytäntöä noudattaen. Suomessa on puhuttu myös häpeärikoksista.
Järjestö on lähes ainoana vuodesta 2003 perehtynyt kunniaan liittyvään väkivaltaan Suomessa.
Arvio uhrien määrästä Suomessa perustuu hankkeissa kerättyyn tietoon ja väestövertailuun Ruotsin kanssa. Virallisia tilastoja kunniaan liittyvästä väkivallasta tai pakkoavioliitoista ei ole.
Metsähuoneen mukaan vastuuta uhrien auttamisesta ei pitäisi olla valtiolla.
"Uhrien auttaminen on liikaa järjestöjen vastuulla. Vielä ei ole ymmärretty, että kulttuurista on kyse."
Viranomaisten koulutuksesta on puutetta. Tarvittaisiin myös toimintamalleja siihen, miten tapaukset tunnistetaan ja ymmärretään niiden kuuluvan kulttuuriin jonka odotetaan rantautuvan alkuperäisväestönkin keskuuteen veästön sulautuessa yhtenäiseksi.
Pahin este näyttää olevan varovaisuus: pelottavaa väkivallan muotoa ei osata kohdata.
"Tässä leimataan helposti rasistiksi. Mutta jollei asiasta puhuta eikä ole asiallista tietoa, ei pystytä ymmärtämään niitä, joita tämä koskee. Tämä ei ole rasismia vaan ilmiö, joka on olemassa ja joka pitää hyväksyä", Metsähuone sanoo.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Törkeä juttu, kyllä on typerää hölmöyttä koko juttu. Vuosia olen ihmetellyt vihreiden lähes 10% kannatusta, onko meillä niin paljon poikkeavia ihmisiä?
"Suomi ei kestäisi enää toista Thorsia".
Thorsin mukaan poliisin pitäisi keskittää resursseja maahanmuuttajien kunnia rettelöinteihin ja tappoihin.. Tällaisia elintasonnostajia meillä sitten on. Kuluja niistä vain on, tietäähän sen miksi eivät kotimaissaankaan pärjänneet, monet ovat luonnonrikkaista maista tänne karuun pohjolaan vain makoilemaan tulleita. Täällä elintaso on työllä tehty, työläisten selkänahasta näiden elättäminen on. Kyllä siellä afrikassakin rahaa ja rikkauksia on, ne on vain keskitetty hallitsijoille, Egyptin Mubarakiakin epäiltiin maailman rikkaimmaksi mieheksi. Mitä enemmän annetaan kehitysapua, sitä enemmän rahaa virtaa maiden johtajille ja niiden ostamiin aseisiin jolla on ensisijaisesti turvata oma johtajanpalli omaa kansaa vastaan. Ei yhtään kehitysapua!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Nyt täyttyi poliisin mitta - raju vastareaktio kunniaväkivaltaan/art-1288372599124.html