Kokoomuskin

on pudonnut jo alle 20%.n ja sen näkee Kataisen, ja muiden Kokkareiden naamasta.
Keskustan kanssa ovat nyt tasoissa, vaan demut ovat jo päässeet viistöitä politiikallaan 15,8%:iin.
Persut on nyt 18%:n ylittänyt.
vaali-iltana sen sitten näkee, että demut ovat neljänsinä, ja Kokoomus kolmantena, Persut toisena, ja Keskusta ottaa jälleen ykköspaikan.
Tuosta on sitten hyvä jatkaa, ja pistää lainanotolle stoppi, ja ottaa esim. SAK/demuilta 500 miljoonaa, takavarikoimalla niiden miljardiomaisuutta, ennenkuin kerkeävät keskenään ne jakamaan kokonaan.
SAK/demujen ökyrosvomafiahan on rikastuttaneet itseään sijoittamalla noita työläisiltä kerättyjä varoja siten, että ovat saaneet henkilökohtaista hilloa runsain mitoin.

Soppatykki on nyt purettava kansan silmien edessä, jotta näemme mitä ketkuja SAK/demarit ovat olleet.

Jos niillä olisi puhtaat jauhot pussissa, niin ne olisivat kyllä siinä tapauksessa sen tuoneet julki jo heti Urpilaisen valehtelun jälkeen.

Ei ole ihme, ettei kansa äänestä, sillä kukapa sitä rosvoja haluaa äänellään tukea.
SAK/Demujen kannatuksestahan sen näkee, mitä puoluetta kansa pitää kaikkein rikollisimpana porukkana.

KESKUSTA NOUSEE, kun DEMUT ne PUHDISTI TYPERYYDESSÄÄN ja VALLANHIMOSSAAN. buahhahhaaa
Valtiopetos Lipponen pyhkii viimeisillä demuilla Keskustapöydän puhtaaksi.buahhahhahaaaa
halonen tuo punapyykkäri, on sitten aloittanut jo lattian luuttuamisenkin, kun alkoi reuhuumaan itseensä kohdistuvista mitättömyksistä, ja tukemaan Lipposta.
Tuo Halosen saama "julkisuus" ei ole mitään sen rinnalla, mitä SAK/demarimafia teki hutiammunta Vanhasjahdissaan.

Voihan lautakasa sentään, kun demut ovat typeriä.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aina paranee kirjoitti:

on pudonnut jo alle 20%.n ja sen näkee Kataisen, ja muiden Kokkareiden naamasta.
Keskustan kanssa ovat nyt tasoissa, vaan demut ovat jo päässeet viistöitä politiikallaan 15,8%:iin.
Persut on nyt 18%:n ylittänyt.
vaali-iltana sen sitten näkee, että demut ovat neljänsinä, ja Kokoomus kolmantena, Persut toisena, ja Keskusta ottaa jälleen ykköspaikan.
Tuosta on sitten hyvä jatkaa, ja pistää lainanotolle stoppi, ja ottaa esim. SAK/demuilta 500 miljoonaa, takavarikoimalla niiden miljardiomaisuutta, ennenkuin kerkeävät keskenään ne jakamaan kokonaan.
SAK/demujen ökyrosvomafiahan on rikastuttaneet itseään sijoittamalla noita työläisiltä kerättyjä varoja siten, että ovat saaneet henkilökohtaista hilloa runsain mitoin.

Soppatykki on nyt purettava kansan silmien edessä, jotta näemme mitä ketkuja SAK/demarit ovat olleet.

Jos niillä olisi puhtaat jauhot pussissa, niin ne olisivat kyllä siinä tapauksessa sen tuoneet julki jo heti Urpilaisen valehtelun jälkeen.

Ei ole ihme, ettei kansa äänestä, sillä kukapa sitä rosvoja haluaa äänellään tukea.
SAK/Demujen kannatuksestahan sen näkee, mitä puoluetta kansa pitää kaikkein rikollisimpana porukkana.

KESKUSTA NOUSEE, kun DEMUT ne PUHDISTI TYPERYYDESSÄÄN ja VALLANHIMOSSAAN. buahhahhaaa
Valtiopetos Lipponen pyhkii viimeisillä demuilla Keskustapöydän puhtaaksi.buahhahhahaaaa
halonen tuo punapyykkäri, on sitten aloittanut jo lattian luuttuamisenkin, kun alkoi reuhuumaan itseensä kohdistuvista mitättömyksistä, ja tukemaan Lipposta.
Tuo Halosen saama "julkisuus" ei ole mitään sen rinnalla, mitä SAK/demarimafia teki hutiammunta Vanhasjahdissaan.

Voihan lautakasa sentään, kun demut ovat typeriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu