Kokoomuksella hätä kädessä- Itsenäisyys puolue paras puolue

Edustuentavaalien jälkeen 2007nimitettiin Euroopan Unionin Suomen aluehallintoalueen hallitus.
Kirjoitin tuolloin jotenkin tähän tapaan" Kokoomuksen broilerit ja kukkamekkotytöt, mitähän tästä tulee".
Jotenkin selkäpiitä karmi nähdä kuinka kokemattomien ihmisten käsiin maan hallitus annetaan.
Nyt on äänestäjillä tilinteon aika.
Etenkin ministeripojat ovat esiintyneet aktiivisesti ja kertoneet kuinka hyödyllistä on olla kuuntelemassa erilaisissa pöydissä maailmantalouden suunnittelua.
"Jyrki Katainen Kokoomus, Pääministeri Matti Vanhanen Keskusta” jne. näin uutisoituja juttuja olemme saaneet lukea ja kuulla TV:stä ja YLEN- radiolähetyksissä.
Huomautin maan hallitusta ja pyysin että ministerit työssään katsottaisiin politiikan yläpuolelle asettuviksi maan asioiden hoitajiksi työssään ministerinä koko kansan palvelijoiksi.
Mitään muutosta ei tapahtunut.
Ilmeisesti EU:n aluehallinnoimiseksi lähetettyjen asioiden käsittelyyn voidaan käyttää eduskunnan parlamentaarista enemmistöä vaikka asiat olisivat täysin kohtuuttomia pienen kansakunnan kannettavaksi.

Työnsä päättävä eduskunta on urakalla käsitellyt ja hyväksynyt direktiivejä (suuriakin lakipaketteja) joilla on riisuttu yhteiskuntamme jäsenten tasa-arvoa ja monella tavalla heikennetty ihmisyksilön suojaksi olleita oman Suomen perustuslaissa säädettyjä oikeuksia.
.
EU-suomen eduskunta on luopunut aikaisempien eduskunnanjäsenten hyväksymistä ratifioimista YK-peruskirjasta ja eräitä oikeuksia koskevista sopimuksista hyväksymällä Suomen eduokunnassa tilalle EU:n direktiivit (lakipaketit) joiden määräykset ovat olleet YK:n sopimuksia heikompia.
Direktiivit asettuvatkaikessa, kaikkien lakien ja sopimusten yläpuolelle.
Niin työnsä päättävä eduskunta on 4- vuoden aikana tuhonnut kansakuntamme hyvinvoinnin takana olleet määräykset.

Kokoomus ei puhu enää hyvinvointivaltiosta vaan paremmasta Suomesta.
Kysyä sopii kenelle paremmasta Suomesta Kokoomus puhuu.
Kun säädökset eivät enää velvoita pitämään kansalaisista huolta ja valtiovalta on luovutettu ylikansalliselle Euroopan Unionille.

Hallituksen ministerit ovat avanneet Suomen talouden ylikansallisten toimijoiden temmellyskentäksi.
Vaatteemme ja elektroniikka tuodaan lähinnä Kaukoidästä.
Suuriosa elintarvikkeista tuodaan EU:n sisämarkkinoilta muista jäsenmaista.
Ministerit mainostavat yhtenä saavutuksenaan, että EU:n sisämarkkinat toimivat, mutta eivät sanon, että tuonnilla on loppunut paljon työpaikkoja Suomessa.
Koskaan ei ole saata aikaan kunnon keskustelua siitä mitä päällämme puemme ja jalkaamme laitamme ja kuka ne vaatteet ja kengät on tehnyt ihmiset mahdollisesti nälkäpalkalla.
Lähellä voi olla myöskin se aika, että me maattomat olemmekin noiden nyt meitä pukevien ja ruokkivien orjatyötä tekevien asemassa jos mieli elää ja syödä jotakin henkipitimikseen.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on toiminut kansainvälisen rahatalouden agenttina hommaten ulkomaan velkaa 4.ssä vuodessa
47 m i l j a a r d i a.
Tästä hänelle saisi antaa turhimman suomalaisen arvon.

Suomen voi pelastaa näiltä ”puoluepoliittisilta sotajoukoilta” vielä äänestäjä vaalikopissa pyörittämällä kynää.

Kokoomuksen vaalimainos on täydellisesti kokoomuksen rautaisuutta ja kylmäkiskoisuutta henkivä teos.

Ei taaksepäin vaan Eteenpäin
ja
salamaniskua kuvaava nuoliyhdistelmä.

Kielletään tutkimasta hallituksen ja eduskunnan tekosia eli ”turvat tukkoon”
ja ETEENPÄIN -jatkeitaan otetuilla linjalla eteenpäin. Hyväosaiset suurituloiset ja heidän esikuntansa saa nukkua nyt rauhassa.
Päänvaivana kuitenkin on kokoomuksella mitenkä paimennetaan keskituloiset ja pienituloisemmat äänestämään Kokoomuksen ohjelmaa. Rikkainten äänet eivät riitä kokoomuspolitiikan tekoon vaan sen tekevät mahdolliseksi jos keski- ja pienituloiset ”herrataudissaan” vielä lähtisivät mukaan.

Minulle tuli mieleen Kokoomuksen vaalimainoksen korkeajännitelinjan sähkötolpat, humisevien pelottavasti soivien sähköjohtimet (sähkölangat) ja tolpassa varoitustaulu ” varo hengenvaaraa” niin pelottavaksi tunsin oloni nähdessäni vaalimainoksen ja uhoavan Jyrki Kataisen kokovartalokuvan ja teesit
Veroja ei alenneta, pienituloisimpien perusturvaan ei kosketa

Okei Kokoomuksen prosentuaalinen verotus on kokoomuksen koskematon linjaus.
Huomatkaa äänestäjät Kokoomuksen populismi!
Se merkitsee nykyisen epäoikeudenmukaisen tulopolitiikan ja tuloverotuksen jatkamista

Perusturvasta ei leikata.
Okei Kokoomus lupaa nostaa ainakin 2 % ALV-veron. Luulen että Kokoomuksen johdolla joka ei puutu rikkaitten varallisuuteen ALV-vero nousee enemmän kuin 2 % vaalikaudella.
Kaikki elinkustannukset nousevat eikös se juuri ole pienituloisilta leikkaamista, sillä pienet tulot menevät jo nyt jokapäiväiseen elämiseen.

Kyllä tähänastisten puolue-esittelyjen kärkeen jäämme me Itsenäisyyspuolueen kannattajat
Voimme täysin rinnoin sanon;
Itsenäisyyspuolue on Suomen Paras puolue.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

edelleen työttömän peruspäivärahasta vero on 20 %

Äänestä
  • Unohtuiko jotain? Sen 20% lisäksi joutuu maksamaan alvia=8-23% menoista,ja monia muita maksuja elämisestä. Kokonaisvero onkin pienituloisella lähempänä sataa kuin 50%. Tämä kannattaa aina muistaa kun korruptiopuolueet puhuvat tasaverosta. Keinottelijat kun maksavat pörssipelistään veroa 19% osingoista ja 28% voitoista.Erohan on siis 50 prosenttiyksikköä.

    Äänestä

Paikallishallinnon ainoa tehtävä on nyt kerätä veroja ja jakaa ne ystävilleen. Aivan kuten Ruotsin ja Venäjän alaisuudessakin. Ja jonain päivänä kaikki kuolee nälkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aune Mänttäri kirjoitti:

Edustuentavaalien jälkeen 2007nimitettiin Euroopan Unionin Suomen aluehallintoalueen hallitus.
Kirjoitin tuolloin jotenkin tähän tapaan" Kokoomuksen broilerit ja kukkamekkotytöt, mitähän tästä tulee".
Jotenkin selkäpiitä karmi nähdä kuinka kokemattomien ihmisten käsiin maan hallitus annetaan.
Nyt on äänestäjillä tilinteon aika.
Etenkin ministeripojat ovat esiintyneet aktiivisesti ja kertoneet kuinka hyödyllistä on olla kuuntelemassa erilaisissa pöydissä maailmantalouden suunnittelua.
"Jyrki Katainen Kokoomus, Pääministeri Matti Vanhanen Keskusta” jne. näin uutisoituja juttuja olemme saaneet lukea ja kuulla TV:stä ja YLEN- radiolähetyksissä.
Huomautin maan hallitusta ja pyysin että ministerit työssään katsottaisiin politiikan yläpuolelle asettuviksi maan asioiden hoitajiksi työssään ministerinä koko kansan palvelijoiksi.
Mitään muutosta ei tapahtunut.
Ilmeisesti EU:n aluehallinnoimiseksi lähetettyjen asioiden käsittelyyn voidaan käyttää eduskunnan parlamentaarista enemmistöä vaikka asiat olisivat täysin kohtuuttomia pienen kansakunnan kannettavaksi.

Työnsä päättävä eduskunta on urakalla käsitellyt ja hyväksynyt direktiivejä (suuriakin lakipaketteja) joilla on riisuttu yhteiskuntamme jäsenten tasa-arvoa ja monella tavalla heikennetty ihmisyksilön suojaksi olleita oman Suomen perustuslaissa säädettyjä oikeuksia.
.
EU-suomen eduskunta on luopunut aikaisempien eduskunnanjäsenten hyväksymistä ratifioimista YK-peruskirjasta ja eräitä oikeuksia koskevista sopimuksista hyväksymällä Suomen eduokunnassa tilalle EU:n direktiivit (lakipaketit) joiden määräykset ovat olleet YK:n sopimuksia heikompia.
Direktiivit asettuvatkaikessa, kaikkien lakien ja sopimusten yläpuolelle.
Niin työnsä päättävä eduskunta on 4- vuoden aikana tuhonnut kansakuntamme hyvinvoinnin takana olleet määräykset.

Kokoomus ei puhu enää hyvinvointivaltiosta vaan paremmasta Suomesta.
Kysyä sopii kenelle paremmasta Suomesta Kokoomus puhuu.
Kun säädökset eivät enää velvoita pitämään kansalaisista huolta ja valtiovalta on luovutettu ylikansalliselle Euroopan Unionille.

Hallituksen ministerit ovat avanneet Suomen talouden ylikansallisten toimijoiden temmellyskentäksi.
Vaatteemme ja elektroniikka tuodaan lähinnä Kaukoidästä.
Suuriosa elintarvikkeista tuodaan EU:n sisämarkkinoilta muista jäsenmaista.
Ministerit mainostavat yhtenä saavutuksenaan, että EU:n sisämarkkinat toimivat, mutta eivät sanon, että tuonnilla on loppunut paljon työpaikkoja Suomessa.
Koskaan ei ole saata aikaan kunnon keskustelua siitä mitä päällämme puemme ja jalkaamme laitamme ja kuka ne vaatteet ja kengät on tehnyt ihmiset mahdollisesti nälkäpalkalla.
Lähellä voi olla myöskin se aika, että me maattomat olemmekin noiden nyt meitä pukevien ja ruokkivien orjatyötä tekevien asemassa jos mieli elää ja syödä jotakin henkipitimikseen.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on toiminut kansainvälisen rahatalouden agenttina hommaten ulkomaan velkaa 4.ssä vuodessa
47 m i l j a a r d i a.
Tästä hänelle saisi antaa turhimman suomalaisen arvon.

Suomen voi pelastaa näiltä ”puoluepoliittisilta sotajoukoilta” vielä äänestäjä vaalikopissa pyörittämällä kynää.

Kokoomuksen vaalimainos on täydellisesti kokoomuksen rautaisuutta ja kylmäkiskoisuutta henkivä teos.

Ei taaksepäin vaan Eteenpäin
ja
salamaniskua kuvaava nuoliyhdistelmä.

Kielletään tutkimasta hallituksen ja eduskunnan tekosia eli ”turvat tukkoon”
ja ETEENPÄIN -jatkeitaan otetuilla linjalla eteenpäin. Hyväosaiset suurituloiset ja heidän esikuntansa saa nukkua nyt rauhassa.
Päänvaivana kuitenkin on kokoomuksella mitenkä paimennetaan keskituloiset ja pienituloisemmat äänestämään Kokoomuksen ohjelmaa. Rikkainten äänet eivät riitä kokoomuspolitiikan tekoon vaan sen tekevät mahdolliseksi jos keski- ja pienituloiset ”herrataudissaan” vielä lähtisivät mukaan.

Minulle tuli mieleen Kokoomuksen vaalimainoksen korkeajännitelinjan sähkötolpat, humisevien pelottavasti soivien sähköjohtimet (sähkölangat) ja tolpassa varoitustaulu ” varo hengenvaaraa” niin pelottavaksi tunsin oloni nähdessäni vaalimainoksen ja uhoavan Jyrki Kataisen kokovartalokuvan ja teesit
Veroja ei alenneta, pienituloisimpien perusturvaan ei kosketa

Okei Kokoomuksen prosentuaalinen verotus on kokoomuksen koskematon linjaus.
Huomatkaa äänestäjät Kokoomuksen populismi!
Se merkitsee nykyisen epäoikeudenmukaisen tulopolitiikan ja tuloverotuksen jatkamista

Perusturvasta ei leikata.
Okei Kokoomus lupaa nostaa ainakin 2 % ALV-veron. Luulen että Kokoomuksen johdolla joka ei puutu rikkaitten varallisuuteen ALV-vero nousee enemmän kuin 2 % vaalikaudella.
Kaikki elinkustannukset nousevat eikös se juuri ole pienituloisilta leikkaamista, sillä pienet tulot menevät jo nyt jokapäiväiseen elämiseen.

Kyllä tähänastisten puolue-esittelyjen kärkeen jäämme me Itsenäisyyspuolueen kannattajat
Voimme täysin rinnoin sanon;
Itsenäisyyspuolue on Suomen Paras puolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu