no...

...niin, nyt tuntuvat kaikki suurimmat puolueet pelkäävän Soinilaista, taitaa varmaan olla heille oikein myrkkykeitto.
Ihan oikein onkin, vittu kun nuo rikkaat ovat porskuttaneet meikäläisen pienoisten rahojen kanssa, helvettiin tuollainen ökyrikkaiden hallitus.

vai olisiko järeämmät aseet otettava käyttöön;) vertaa pohjois-afrikan valtioita, niin ja onhan ranskassakin ollut kaikenlaista häslinkiä.
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vielä vettä myllyyn.

Soinilainen ainakin on, puheidensa mukaan taviksen puolella, toista kuin nuo kokoomukselaiset ja kepulaiset.
Perkele kun ne ajoivat Suomen jo konkurssi partaalle -90 luvun vaihteessa.
Tulevissa vaaleissa kun osa heistä tulevat jäämään oppositioon, niin tulevat taas kerran syyttämään tulevaa hallitusta, miksi kukaan ei ole tehnyt mitään.
Toivottavasti Soini saa jotain aikaan, ettei kaikki rahat mene näiden vanhojen vellihousujen taskuun, jotka ovat siellä istuneet jo iät ja ajat, ovatkohan muistaneet edes vaippojansa vaihtaneet?
Vai oliko se, se kerta kun en ollutkaan painamassa sitä äänestysnappia, jaa, ei ,poissa, tai muuten vain jossain epämääräisessä paikassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


welho_10 kirjoitti:

...niin, nyt tuntuvat kaikki suurimmat puolueet pelkäävän Soinilaista, taitaa varmaan olla heille oikein myrkkykeitto.
Ihan oikein onkin, vittu kun nuo rikkaat ovat porskuttaneet meikäläisen pienoisten rahojen kanssa, helvettiin tuollainen ökyrikkaiden hallitus.

vai olisiko järeämmät aseet otettava käyttöön;) vertaa pohjois-afrikan valtioita, niin ja onhan ranskassakin ollut kaikenlaista häslinkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu