suuhygienisti palkka ja pääsykokeet?

Eniten kiinnostaa minkälaisia palkkoja suuhygienistillä on? Yksityisellä ja kunnalla? Sekä minkälaiset olivat pääsykokeet?
31771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riippuu missä töissä. Pohjoisessa palkat huonommat. Tuntipalkka siinä 15 euron tuntumassa ja kunnallisessa työaika 38,15 / viikko...

Äänestä

Palkasta en osaa sanoa, mutta pääsykokeista kylläkin. Viime vuonna kävin metropolian pääsykokeissa ja ne olivat ihan ok. Aluksi oli sellainen teksi joka piti lukea ja sitten sen pohjalta kirjoittaa essee suuhygienistin työstä tulevaisuudessa tai jtn siihen liittyvää. Sen jälkeen oli ryhmä keskustelu suuhygienistin työstä. Ja tietenkin piti olla tehtynä sellainen kysely, jossa kuvailtiin itseä ja soveltuvuutta sosiaali- ja terveysalalle. Soveltuvuuskokeiden jälkeen jäi vähän tyhjä fiilis tai sellanen, että kuinka he voi erotella meidät hakijat. Mutta kai heillä on tapansa ja ratkaisunsa. Minä pääsin sisään, vaikken millään parhaimmilla pisteillä, mutta kuitenkin. Opiskelun aloittamista siirsin, joten vielä en tiedä siitä juurikaan mitään.

Äänestä

Turun ammattikorkeakoulussa pääsykokeet kestivät päivän. Tämä sisälsi aikataulutetut osiot mm. äidinkielestä, englannista, ruotsista, matemaattisesta päättelystä ja kirjallisen sekä suullisen psykologisen osion sekä jonkin sorminäppäryys osion. Eli kokeet näköjään kovin erilaisia riippuen koulusta. Tyhjä fiilis oli kyllä minullakin päivän jälkeen, mutta pääsin kuin pääsinkin, vaikka ruotsin osio meni aivan päin mäntyä. Sain kuudenneksi parhaat pisteet, kylläkin vuonna 2004 :) Nyt olen ollut työelämässä neljättä vuotta ja tykkään kovasti. Yksityisellä olen ja palkan olen neuvotellut itse. Tuntipalkkani on 18,51, itse olen tähän tyyytyväinen. Tunteja saan tehdä niin paljon kun jaksan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alanvaihtomielessä kirjoitti:

Eniten kiinnostaa minkälaisia palkkoja suuhygienistillä on? Yksityisellä ja kunnalla? Sekä minkälaiset olivat pääsykokeet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu