Pekka Tiusasen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 27.2.2011:
"Pääministeri Kiviniemi on esittänyt mielipiteitään Perussuomalaisista.
Hänellä on siihen täysi sananvapaus, joka saattaa olla mainostoimiston muokkaama.
Katsotaanpa hieman mitä Kiviniemi itse on ollut päättämässä ja ajamassa ministerinä ja kansanedustajana.
Suomen valtiontalouden lukuja:
- Kreikalle 515.000.000 e maksettu 2010,
- Kreikalle on luvattu 1.000.000.000 e lisää,
- Irlannille on luvattu tukiin n. 740.000.000 e,
- Kehitysapuun laitettu 2010 n. 900.000.000 e, määrä nousee 2011 jo 1 mrd tasolle,
- Valtionvelan kasvu on luokkaa 10.000.000.000 e (2008-2009 n. 10,2 mrd),
- Valtionvelka nousemassa tasolle 80.000.000.000 e
Vaalikauden KEPU/KOK/VIHR/RKP hallitusten jäljet pelottavat.
Suomen kansantuotteen lasku 2009 oli luokkaa 8%, viennin lasku 24%. Kamalilla luvuilla ei ollut vaikutusta Vanhasen hallituksen eikä Kiviniemen hallituksen tekoihin. Päätettiin elää velaksi ja odottaa parempia aikoja. Kiviniemi on istunut molemmissa hallituksissa, joten hänen on vastuu.
Suomen valtiontalous on alistettu Euromaiden vippikassaksi. Jakoluukulle on kohta tulossa Portugal, oikein on maata pyydetty ottamaan lainarahaa vastaan.
Seuraavaksi luukulle tullee Espanja, jonka Säästöpankit tarvitsevat enintään 120 mrd e. Sitten tietysti jaolle tulevat muut pankit ja Espanjan valtio. Sitten Italia jne.
Maahanmuuttopolittikka on perustunut uskoon, että Suomi voi maksaa täysihoidon Afrikan ja Aasian ongelmiin. Hiiri hoitaa hevosen? Vanhat siirtomaavallat Englanti, Ranska, Espanja, Portugal, Italia, Belgia, Hollanti jne. mielellään työntävät entiset alamaisensa Suomeen. Jonossa tänne on tuhansia ihmisiä.
Kivimäen/Kataisen toiminta on holtitonta taloudenpitoa. Suomessa asuvilta perityt verot ja vastuut käytetään vieraiden valtioiden kustannuksiin. Hallituksen isänmaa taitaa olla kaukana Hangosta etelään.
Jos tämä talouspolitiikka jatkuu, on Suomi Kreikan tiellä.
Odotettavissa tätä menoa on, että Suomen valtionvelka alkavan vaalikauden (4v) kuluttua on enemmän kuin 120 mrd. Silloin ollaan kohta holhoustilassa, jonka kaltaisessa ovat nyt Kreikka ja Irlanti. "Ohjeet" tulevat silloin osoitteista IMF ja EKP. Kyyti tulee silloin olemaan kylmää keskiluokalle ja köyhemmille väelle.
Valtion menoihin olennaisesti vaikuttavia säästöjä on saatavissa yritystuista, kehitysavusta , Afganistanin ja Somalian joukoista. Tulisi tarkemmin tutkia Irlannin ja Kreikan esittämät apujen perusteet ja ilmeisesti peruuttaa kaikki lisämaksut. Säästö on miljarditasolla.
Ainoastaan Perussuomalaiset ovat vastavoima KOK/KEPU/VIHR/RKP SDP holtittomalle talousmenolle.
Kontulasta Perussuomalaisin terveisin Pekka Tiusanen"
http://pekkatiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomi on Euroopan valtioista parhaiten menestyneiden joukossa, jotka ovat hoitaneet omat asiansa hyvin.
Pekka Tiusanen pyyhkiköön perseensä valheellisilla teeseillään.
Tottijärven kummitustarinoita!
http://www.kps.fi/albumi/kunnallivaalit2008ehdokkaat/265602
Suomi ei ole antanut latin latia yhdellekään Tiusasen mainituista maista.
on jääny ilman sitä 400 euron kuukausittaista veronalennusta.
On se katkeraa.
Pot, pot, pot Mari tahtoo Keksin