No johan

nyt on on jukopliuta maailma mallillaan, että vangeille maksetaan vielä palkkaakin kolme kertaa sen verran mitä pieneläkeläinen saa kuussa.
Jälkeen siinä jää kyllä yli miljoona pienipalkkaistakin.
Kaiken lisäksi nuo saavat ilmaisen ylöspidon vaatteista lähtien.

Halooo!!!!! Nyt on touhu karannut täysin käsistä, eikä pidä yhtään ihmetellä suurta rikosten, ja rikollisten määrää.
Syy löytyy takuulla jälleen SAK/demarimafian suunnasta, jos aletaan penkomaan kenenkä hallituksessa oloaikana ja minkäpuolueen ministerin toimesta tilanne on tuollaiseksi ilmeisen tahallisesti päästetty, tai oikeammin oikein lailla määrätty.

Jos vartijakin ja muu henkilökunta tienaa vähemmän kuin vanki, niin silloin täytyy kyllä olla Suomessa rikollisjärjestö vallassa.

Tuossa on yksi säästökohde, kun otetaan vangeilta palkka pois. eikä niille tarvi mitään sopeuttamisrahojakaan maksella, sen enempää kuin muillekkan sossuapua tarvitseville.

Vai on rikolliset suomessa asetettu erityisasemaan muihin kansalaisiin verraten.

Nyt olis SAK7demuilla tuhannen taalan paikka nostaa kannatustaan, jos alkaa vattimaan kiireellisesti sellaista muutosta, että vangeille ei makseta mitään palkkaa., kuin tupakka-askin hinta kerran viikossa.
Kyllä minä nyt ymmärrän miksi siellä hubisneskin rehottaa.

SAK/demarirko noita sitten tarvii yhteiskuntaterrorisminsa toteuttamisessa?

Nyt puolueet asia kiireesti vaalikeskustelun aiheeksi. vai onko niin, että politiikotkaan ei uskalla asiaan puuttua.
Katsonkin, että kaikki ne politiikot, jotka eivät ala tuota asiaa kiireesti laittamaan sellaiseksi, että vankila on vankila, eikä mikään viidentähden hotelli, ja isolla palkallakin vielä, niin ovat rikollisuuden suosijoita.

HALOO, NYT MENI KYLLÄ NIN YLI, ETTÄ ENPÄ ÄÄNESTÄ OLLENKAAN.
Jos Keskustakaan ei asiaan puutu, niin ääni jää saamatta. Soinilla taitaa olla omissa porukoissa niin paljon tuostakin asiasta hyötyjiä ettei Persut ota asiaa esille.

Kaivakaapa joku esiin, kenen toimesta tuohon on ajauduttu, niin puidaan asiaa sen jälkeen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kaiva, kun puolet palstademuistakin kirjoittelee ilmeisesti vankilan tai mielisairaalan koneilta.
Tässähän nyt nähdään kuinka arasta asiasta on demareille kysymys, kun ei edes puoletoimiston koneilta tulevat viestittäjät ota mitään kantaa.
Niinpäniin voisi nyt demaroida tästäkin asiasta, joka-alan asiantutija kun olettaa olevansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei voi olla totta??? kirjoitti:

nyt on on jukopliuta maailma mallillaan, että vangeille maksetaan vielä palkkaakin kolme kertaa sen verran mitä pieneläkeläinen saa kuussa.
Jälkeen siinä jää kyllä yli miljoona pienipalkkaistakin.
Kaiken lisäksi nuo saavat ilmaisen ylöspidon vaatteista lähtien.

Halooo!!!!! Nyt on touhu karannut täysin käsistä, eikä pidä yhtään ihmetellä suurta rikosten, ja rikollisten määrää.
Syy löytyy takuulla jälleen SAK/demarimafian suunnasta, jos aletaan penkomaan kenenkä hallituksessa oloaikana ja minkäpuolueen ministerin toimesta tilanne on tuollaiseksi ilmeisen tahallisesti päästetty, tai oikeammin oikein lailla määrätty.

Jos vartijakin ja muu henkilökunta tienaa vähemmän kuin vanki, niin silloin täytyy kyllä olla Suomessa rikollisjärjestö vallassa.

Tuossa on yksi säästökohde, kun otetaan vangeilta palkka pois. eikä niille tarvi mitään sopeuttamisrahojakaan maksella, sen enempää kuin muillekkan sossuapua tarvitseville.

Vai on rikolliset suomessa asetettu erityisasemaan muihin kansalaisiin verraten.

Nyt olis SAK7demuilla tuhannen taalan paikka nostaa kannatustaan, jos alkaa vattimaan kiireellisesti sellaista muutosta, että vangeille ei makseta mitään palkkaa., kuin tupakka-askin hinta kerran viikossa.
Kyllä minä nyt ymmärrän miksi siellä hubisneskin rehottaa.

SAK/demarirko noita sitten tarvii yhteiskuntaterrorisminsa toteuttamisessa?

Nyt puolueet asia kiireesti vaalikeskustelun aiheeksi. vai onko niin, että politiikotkaan ei uskalla asiaan puuttua.
Katsonkin, että kaikki ne politiikot, jotka eivät ala tuota asiaa kiireesti laittamaan sellaiseksi, että vankila on vankila, eikä mikään viidentähden hotelli, ja isolla palkallakin vielä, niin ovat rikollisuuden suosijoita.

HALOO, NYT MENI KYLLÄ NIN YLI, ETTÄ ENPÄ ÄÄNESTÄ OLLENKAAN.
Jos Keskustakaan ei asiaan puutu, niin ääni jää saamatta. Soinilla taitaa olla omissa porukoissa niin paljon tuostakin asiasta hyötyjiä ettei Persut ota asiaa esille.

Kaivakaapa joku esiin, kenen toimesta tuohon on ajauduttu, niin puidaan asiaa sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu