Vahon edesmennyt ylijohtaja K.J. Lång sanoi kerran, että Suomessa on viisi vankia, joita ei saisi koskaan vapauttaa, muun muassa Juha Valjakkala.
Niin vain pääsi sekin siviiliin, vaikka jopa kaikkien sinisilmäisten kriminaalihuoltajien isä oli eri mieltä.
Niin vain pääsi sekin siviiliin, vaikka jopa kaikkien sinisilmäisten kriminaalihuoltajien isä oli eri mieltä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siellä kyllä valitettiin,e ttä ei saa armahtaa, me niin pelkäämme häntä. Ei valjussa mitään pelättävää ole, mutta tekonsa puolesta olisi saanut istua pidempään, vaikka loppuikänsä. Ruåtsalaiset kuitenkin työnsivät sen tänne, joten turha siis valittaa. Suomi päättää itse omista vangeistaan. Ruotsissa elinkautinen kestää paljon pidempään kuin Suomessa.
ylijohtajallakin oli oikeus mielipiteihinsä siviilinä mutta muistan tuon tapauksen,Valjakkala kanteli Långin lausunnosta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka antoi Långille vakavan huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä virkamiehenä ja Lång katsottiin myös jääviksi päättämään mitään Valjakkalaa koskevaaa asiaa, vahon apulaisjohtaja joutui tekemään pääätökset koskien 'Valjakkalaa. Ja tämä ei tietysti ollut Långille mieluisa asia. Mutta Långin seuraajat ylijohtajat Markku Salminen ja Esa Westerbacka antoi julkisuuteen aivan toisenlaisia lausuntoja.
Vankilanjohtajat siirtelivät Valjakkalaa koko ajan talosta toiseen, aina seuraavan niskoille. Kukaan ei kauaa viitsinyt pitää tätä henkilökunnan ja toisten vankien kanssa riitelevää narsistia riesanaan.
Kuulehan hra Nixutin. Olet kova kantelemaan, on muitakin. Kun teet elämässäsi virheen, kestä siitä tullut seuraus kitisemättä. K.J Lång oli hyvä mies. Tuollainen lause oli lipsahdus hänen suustaan.
Onko sinun julkisesti antama kahvikutsu voimassa?
Aivan asiaton mielipide ja hyvä että oikeusasiamies antoi vakavan huomautuksen Långille. Suomessa lähdetään siitä että jokainen vanki ennemmin tai myöhemmin vapautuu. Vapautumisen esteenä ei voi olla se että teot ovat saaneet poikkeuksellisen paljon julkisuutta ja/tai että uhrit ovat Suomen entisen siirtomaaisännän maan kansalaisia.
Jos Lappi erotettaisiin Suomesta, niin sanottaisiinko sitten, että Lappi on Suomen entinen siirtomaa?
K.J Lång oli hyvä mies. Vangeille. Tuttuni oli vanginvartijana kun Lång tuli vankeihoitolaitoksen päälliköksi. Sanoi silloin että hommat alkaa mennä nyt päin peetä. Ja niin kävi. Rosvo on suomessa nykyään kuningas, ainakin jos katsoo vankilaolosuhteita. Suuri osa vanhuksistamme on huonommalla ruualla ja hoidolla.
Joku sanoo että on vangeillakin ihmisoikeudet. Onko kaikilla vanhuksillamme? Ei ole.
Minusta ihmisen surmaaja menettää ihmisoikeutensa, ainakin pitäisi. Lepokotimainen täysihoito kruunaa vankiloissamme kaiken.
Lång taisi olla aika vasemmistolainen, kuului Demokraattisiin Lakimiehiin,,,
No nyt ovat Valjis ja Lång molemmat poissa...........
Keitä ne muut neljä olivat?
Jukka Torsten Lindholm, nyk. Michael Maria Pentholm, saattaisi olla yksi. Samanlainen sekopää kuin tämä toinenkin "sankari" Foukantine.
Pera: "muistan tuon tapauksen".
Se nyt vielä puuttuisi, ettet muistaisi!
K.J.Lång oli vääräi hminen puhumaan kenestäkään. Hänhän vapautti sukulaisensakin ennen aikaisesti. Jos joku muistaa niin vanhoja asioita.