Kauinuun maakuntaan ei pitäisi valita sote-johtajaa poliittiisen taustaryhmän mukaan, vaikka tiettävästi vasemmistolaiset haluaisivat tehtävään oman miehensä.
Maakunnan toiseksi tärkeimpään virkaan pitäisi valita puhtaasti pätevin ja soveltuvuustesteissä pärjännyt ja todelliset näytöt muualla osaamisestaan antanut henkilö, joka ei ole ryvettynyt talon sisäisissä kähinöissä ja lääkärien keskinäisissä valtakamppailuissa.
Ettei vaan kävisi niin kuin Ylivieskassa taannoin tapahtui Kallion kuntayhtymässä.
Maakunnan toiseksi tärkeimpään virkaan pitäisi valita puhtaasti pätevin ja soveltuvuustesteissä pärjännyt ja todelliset näytöt muualla osaamisestaan antanut henkilö, joka ei ole ryvettynyt talon sisäisissä kähinöissä ja lääkärien keskinäisissä valtakamppailuissa.
Ettei vaan kävisi niin kuin Ylivieskassa taannoin tapahtui Kallion kuntayhtymässä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kerro meille kainuulaisillekin kuinka siellä Oulun eteläisisssä on sote-hommat hoidettu. Möhlittinkö valinta vai miten se oli?
Lehtitietojen mukaan sieltä kuntayhtymästä irtisanoutui kerralla seitsemän taitavaa lääkariä huonon ja osaamattoman johtamisen vuoksi.
Päättivät vahingosta viisastuneena maksaa epäonnistuneelle johtajalle Knaapi-Lammiselle erorahana kahden ja puolen vuoden palkan, että pääsivät luikertelemaan eroon omasta poliittisesta virhevalinnastaan ja työrauha palautui 260.000 euron hinnalla kriisin partaalla käyneeseen kolhoosiin.
nimessä poliittisesti, kuten valitsivat viimeksi. Kaikki mennyt päin mäntyä, sievästi sanottuna, vois sanoa paremminkin,,,
Nykyinen sotejohtaja on ollut Kepun politiikalle tuhannen taalan mies. Parempaa he eivät olisi voineet löytää.
Terveyskeskusten toimintojen alasajo etenee ja yksityiset lääkärifirmat etenevät. Samalla maksurasitus siirtyy yhä enemmän kansalaiselle.
Kepulle sopii, että lääkärien palkkoja ei nosteta, mutta lääkärifirmojen kautta ollaan valmiit maksamaan mitä vain. Ei niinkään lääkäreille mutta heitä välittäville yrityksille.
Sotejohtaja ei ole edes harkinnut kunnallisen hoivajärjestelmän kehittämäistä. Päinvastoin. Maakunta työntää vanhuksia yksityisen hoivan voitonsaalistuksen alttarille.
Sotejohtaja on palkinnut virastaan Kepulaisisännille myös myöntämällä näille vapautuksen vanhempiensa maksuosuudesta. Samalla johtajan politiikka on sysännyt maksurasitusta tavallisille kansalaisille.
Sotejohtaja on ollut hyvin puolueellinen ja toiminut tasapuolisuutta vastaan.
Vamaishoidossa on ollut havaittavissa samoja piirteitä.
Niinpä kepulaiset ministerit Hannes Manninen ja Tapani Tölli ovat kilvan kehuneet Kainuun sotepuolen yksityistämistä.
He ovat vakuuttuneet Kepun poliittisen otteen lujuudesta ja uskaltavat esittää hallinokokeilun päättämistä ja Kainuun kunnan muodostamista. Kepu ei tarvitse enää kahdella pallilla istumista; kunnan ja maakunnan.
Tiettävästi nykyisen sotejohtajan toimia tutkitaan maakuntahallinnossa.
Missään tapauksessa mikään Suomen kunta ei tarvitse kepulaisia sotevirkamiehiä. Se merkitsee aina perusturvan alasajoa ja samalla yksityisen voitonsaalistuksen kumartamista.
Poliittisesti sitoutumaton ja pätevä ammattijohtaja, joka osaa käsitellä ihmisiä oikein, on paras vaihtoehto näinkin super-kateellisessa maakunnassa, jossa kaikilla yhteisillä asioilla on tapana riitaantua ja mennä lopulta kotitekoiseen jumiin.
Ammatillinen sote-osaaminen ja näytöt hyvin tehdystä johtamisen työstä ovat paras valintakriteeri.
Missään nimessä ummehtuneen talon sisältä ei pidä valita punertavaa päällikköä, joka alkaa vanhoilla päivillään palkitsemaan aateveljiään ja sorsimaan muita ja maksaa potut pottuina kolleegoilleen ja yhteistyökumppaneilleen.
Siitä ei hyvää seuraa ennestäänkin jännittyneessä ja kaksinapaisessa kuntayhtymässä, jossa on vauras Sotkamo-Kajaani akseli ja sitä vastassa muu köyhempi tautisten ja vanhusvoittoisten kuntien änkyrä joukko.
Eihän sitä johtajaa pelkästään vaurasta ja rikasta aluetta varten haeta. Kyllä kaikki kainuulaiset mummot ja papat ja juopot pitää hoitaa ja viimeisen päälle tietty.
Oli maakunnan kassassa rahaa tai ei. Ja voihan sitä aina EU:ssa lainata jostakin, niinkuin Kreikassa ja Portugalissa on tehty.
Meitä köyhiä ja rupisia ei saa jättää raakojen markiknavoimien ja rahastajafirmojen armoille ja rikkaiden jalkoihin.
Kunhan ei sellaista joka on kohta eläkkeellä, mitä siinä on järkeä pitkästi perehdyttää tehtävään ja kohta taas uutta hakea.
Manneako tarkoitat?
Sitähän on jo vasemmalta pitkään poliittisesti ohjattu ja perehdytetty kymmeniä vuosia elämään terkkarissa lääkärien ikiomilla kallonkutistuksen säännöillä.
Sotejohtajalla punottaa ainoastaan nenänpää, kun saa kauppakamarilta ja lionseilta konjakkia kiitokseksi. Kepulaiset ovat tukeneet jokaista päätöstä alkaen johtajan kunnanlääkärin toimista.
Ministeri Rehula (Kepu) lukee innostuneesti Kainuun perusturvan alasajouutisia.
Virkamiehen kuuluisi kertoa luottamusmiehille ja alaisilleen asioiden perusteet lakien puitteissa ja päätösehdotusten kaikkien vaikutusten puolet.
Kepulainen ei tee niin. Nykyinen johtaja ei ole tehnyt niin. Hänen suosikkiaan ei saa valita, koska lähtökohta on jo epäilyttävä.
Virkamies ei saa olla sellainen, että ehdottaa ja säätää normeja, jotka ovat edullisia tietylle ryhmälle (kepulaisille).
Johonkin puolueeseen kuuluvan tai kuulumattoman virkamiehen tulee olla rehellinen laille ja oikeudenmukaisuudelle.