Tyhmä otsake, mutta..
Volvo 740, valot reistailleet vähän, ajovalot hävinneet ( pitkät kumminkin toimineet) ja sensellaista. Isi sitten rassasi ja hääri releiden kanssa ja sai ne taas toimimaan. Laiton jälkeen ajoin pari lyhyttä ajoa ja sitten töistä läksin kylmällä koneella, sammui yllättäen kun ajoin pari sataa metriä. Ajoin sivuun ja koitin käynnistää, ei startannut. Käänsin valot ja puhaltimen pois päältä ja starttasi ihan normaalisti. Pidin tyhjäkäynnilllä hetken ja sitten se sammui taas. Ja käynnistyi normaalisti ja ajoin sitten viitisen kilsaa kotiin.
Mitähän tuokin nyt meinasi. Olisiko releitten sorkkimisella jotain tekemistä asiassa vai mahdollisesti akku tyhjentynyt sen verran, että siksi sammui kone kylmänä? Viitisen päivää auto seisoi pihalla ennen laittoa, ajoin sen sitten sisätiloihin ja siellä muutaman tunnin homma kesti, valot oli kaikkinensa aika kauankin päällä. Sieltä siis kumminkin ajoin normaalisti kotiin ja aamulla töihin ja minkäänlaisia käynnistysongelmia ei ollut. Valotkin pelaa.
Naisihminenkin olen vielä kaiken päälle, en tajua näistä niin paljon kuin pitäisi.. Akku mm katsotaan kyllä onko ok, mutta ei tänään ja uteliaisuuttani siis tulin kyselemään. Voihan olla että biili toimii normaalisti ja tuo oli vaan " jotain "..
Rassattu valoja, sammuili pari kertaa sitten ajossa
3
197
Vastaukset
- volvo_puranen
Kysyn teiltä auto ei starttanut meinaako sitä startti ei pyöritä konettaaollenkaa eli hiljaista on.Auto ei käynnisty eli startti pyörittää autoaa ripeästi muttaa moottori ei käynnisty.Nämä on sellaisia asioita joihin pitää osata vastata.Jos startti ei pyöri niin akku kannattaa ladataa täyteen ihan akkulaturilla ,jos autollaa ajetaan lyhyttä matkaa ja kylmä ilma niin se akku ei kerkiä latautua normi ajossa.
Jos auto ei käynnisty niin käske isän huoltaa auto eli tulpat virranjakankansi ja pyörijä uusia samaan hintaa tulpanjohdot ja ilmaputsari .Bensasuodatin ja hyvät öljyt suodattimen kanssa .Kun autosta ei ole juttuaa onko minkä vuotinen malli eli ruiskupeli vai normi kaasari joten vastaile näihin jatketaan sitä korjaamista sitten - vanhallavoll...
Eipä mitään, auto on pelannut taas kuin pitääkin ( akku ladattiin varuiksi), olisko ollut jotain sulamis-jäätymisoiretta vaan. Startti siis pyöritti mutta ei käynnistynyt, sitten kun käynnistyi, käynnistyi ihan kuin ennenkin eikä mitenkään tahmeesti. Muutenkin tänä talvena käynnistynyt aina ekalla vaikka usein työpäivän jälkeen on joutunut ilman piuhaa reilu-20 lähtemään, ja aina tällöin ajoin koneen lämpimäksi . Muutenhan huolto on edessä muutenkin jotta saadaan rotisko taas leimalle. Eipä tuo ole suoranaisesti tielle jättänyt mulla kuin kerran kun bensapumppu hajosi ( auto muuten 740 -87 ) ja aikaisemmassa elämässään hyvin pidetty. Paremmin pelaa kuin faijan vähemmin ajettu peli..
- volvo_puranen
Tarkista ne akukenkä liitokset ja maadoitukset eli se johto joka menee akulta koriin ettei ruostetta liitoksessa. Muutenkin pitään koneen huolettuna hyvin ja kun ostaa tulpiksi Boshin nelikärki muista sopiva lämpöarvo bensasuodatin kunnossa tankissa 98 bensaa ja tulpanjohdot virranjakajan kansi ja pyörijä hyvä ja puola kunnossa niin hyvin lähtee käyntiin . Öljyinä synteetiset ja hyvä suodatin.Ilmaputsari ja puhdistetaan se kaasuläppä sillä CRC kaasutin puhdistusaineella jos ruiskupeli kyseessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370