herännyt konna

Minulla on kreikankilpikonna, joka on viihtynyt talossa jo 31 vuotta. Omaa elinikää herralla on lähemmäs 50v.

Konnani heräsi juuri 3 kuukauden talvilevolta ja silmiin pisti, että toistaiseksi konna on ollut hiukan laiska, syö vain hiukan ja liikkuu vähän. Kylvyssä on jo oltu.

Olen hiukan huolessani, sillä tavallisesti talvilevon jälkeen herra on osoittanut kiinnostusta eli syönyt ja liikkunut hyvin, mutta nyt ei.

Neuvoja?
3157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vinkkejä?

Äänestä

Alkaisiko jo ikä tekemään tehtäväänsä; konna ei viitsi enää olla kovin virkku ja herääminen ja käynnistyminen tapahtuu nyt hitaammin. Tämähän ei silti tarkoita että konnassa olisi varsinaisesti mikään vialla.

Kumminkin, aina olisi parasta horrostavalle lajille järjestää se oikea horros talveksi; sillä on todettu olevan suuri merkitys konnan vuodenaikojen ymmärtämiselle, myös ylipäätään terveyden kannalta sillä on myös suuri merkitys. Usein laji, jonka kuuluu fysiologisten ominaisuuksiensa kannalta horrostaa talvisin, omaa suuren rasvanvarastointi kyvyn; ts. konna kerää syksyisin vararasvoja elimistöön, myös etenkin maksaan. Mikäli konna ei niitä voi käyttää kuten sen kuuluu, on vaarana ennenpitkää että maksa rasvoittuu (rasvamaksa) sekä munuaisten toiminta heikkenee.

Teidän tilanteessanne on kumminkin jo myöhäistä alkaa totuttaa noin iäkästä konnaa horrostukseen. Se olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, ja on parasta että jo eläkeiässä oleva eläin saa viettää elämänsä loppuun asti niissä oloissa joihin se on tottunut. Tosin, mikäli joskus jollain yksilöllä on esim. ruokavalio aivan retuperällä, ei oikean ruokavalion totutteluun ole mitään esteitä myöhemminkään; se on niin tärkeä asia, että siihen kannattaa ja pitää pyrkiä mikäli sille on tarvetta.

Toivottavasti konna käynnistyy nyt ja alkaa toimia kuten ennenkin.

Äänestä
  • ... Niin, kyselit niitä vinkkejä; ainakaan minulla ei ole varsinaisia vinkkejä antaa, mikäli konna ei kertakaikkiaan jaksa vielä toimia kovin virkeästi. Ainoa mitä voisin antaa tulevan varalle vinkiksi, on se että talven olosuhteet pitäisi olla roimasti erilaiset kuin kevät-syksy aikoina. Niin, jotta todella vuodenajat erottuvat toisistaan, eikä konna joudu asettumaan levolle vaillinaisissa oloissa.

    Tähän pitäisi koettaa vaikuttaa mahdollisimman matalilla talviajan yölämpötiloilla, jos kerran päivät kumminkin konna oleilee huoneenlämmössä.

    Nyt ehkä voisit kuitenkin koettaa vaikuttaa esim. Reptoboost-valmisteella (jokin muu aine voi olla vielä parempikin juuri teidän tilanteessanne?!), joka voi antaa konnalle enemmän potkua elämään. Sitä ei kovin heppoisin perustein tarvitse antaa, mutta koskapa konnalla on jo ikää noinkin paljon, talven (poikkeavanlainen horroksen puutteesta johtuen) rasitus takana, ei ehkä haittaisi jokin lisäpotkua antava aine mikäli tilanne ei viikon kahden sisällä ala muuttua paremmaksi.

    Kovasti valoa nyt konnalle, mehevää ruokaa tarjolle, josko se siitä alkaisi tilanne parantua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tortu kirjoitti:

Minulla on kreikankilpikonna, joka on viihtynyt talossa jo 31 vuotta. Omaa elinikää herralla on lähemmäs 50v.

Konnani heräsi juuri 3 kuukauden talvilevolta ja silmiin pisti, että toistaiseksi konna on ollut hiukan laiska, syö vain hiukan ja liikkuu vähän. Kylvyssä on jo oltu.

Olen hiukan huolessani, sillä tavallisesti talvilevon jälkeen herra on osoittanut kiinnostusta eli syönyt ja liikkunut hyvin, mutta nyt ei.

Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu