Voin vaihtaa ajatuksia

Mor.
Kuinka voi päästä kuiville? Paniikkihäiriö on minulla elämä. Osa sitä. Oikeastaan se on kaikki mitä koen sosiaalisissa tilanteissa. Hyväksyn sen ja melkein pidän sitä ystävänäni koska se on ainut asia epärealistisessa maailmassani joka on aina läsnä ennalta tunnistettavissa tilanteissa. Mikähän auttaa jos siitä ei edes halua eroon : D

Millaisia oireita sulla oli? Kauanko? Saitko lääkkeitä tai terapiaa, tai millä muilla keinoin taistelit tätä vastaan? Millaiset tukijoukot sulla oli, ystävistä perheeseen ja muuta? Kuinka vahva oireilusi oli, kuinka usein, ja oliko poikkeuksia, hetkiä tilanteita ja ihmisiä joiden seurassa ei ollut oireilua? Ja oliko sulla muuta mielialaan vaikuttavaa tekijää paniikkihäiriön kyljessä, masennusta, psykooseja etc.

Kylläpä oli kysymyksiä.

hei ex-paniikki,
olen 37 v äiti-henkilö jolla ollut kanssa paniikkia nyt 2,5 vuotta.Omani alkoi
voimakkaan stressin seurauksena ja välillä tuntuu että hellittää mutta sitten taas tulee takapakkia.
Minkä asian koet auttaneesi sinua eniten...terapia,lääkkeet vai joku muu?
Onko sinulla ajatusta siitä mitä paniikkihäiriö on,miksi joillekin puhkeaa?
Mistä voi edes olla varma että oireet ovat paniikkia eikä jokin elimellinen
sairaus? Tiedäthän...vaikka kuinka järkeilee niin aina siellä on se jos...mitä
jos sittenkin aivoissa on kasvain ja se löytyy vasta sitten kun on jo liian myöhäistä!
Kääk,nämä ajatukset saa ainakin minut tosi ahdistuneeksi,neljä lasta kun on.
Joskus tuntuu siltä että rakkaus lapsiin on niin suurta että se jo menee ahdistuksen puolelle...eli varmaan jotain menetyksen pelkoa.
Olisi kiva kuulla mielipiteitäsi kun olet jo kerran päässyt oireistasikin.

Moikka mäkin haluaisin kovasti kuulla mitä se taistelusi piti sisällään ja mistä sait omasta mielestäsi eniten hyötyä? Itselläni tuntuu että loppuu kohta konstit kesken.

Kiitos kysymyksistä! Vastaan niihin huomenna.

Kuinka voi päästä kuiville?
Itse pääsin lääkityksen, terapian ja siedätyksen yhdistelmällä. Lääkityksenä oli niin ssri-lääke kuin rauhoittava lääke. Tärkeitä hetkiä olivat ne, kun ensinnäkin tajusi, ettei kohtaukseen kuole ja toisekseen se, kun tajusi, ettei kohtaus näy ulospäin. Oma ässäni oli siedätys, eli hankkiuduin väkisin sellaisiin paniikille altistaviin tilanteisiin, purin hammasta yhteen ja keskityin siihen, ettei minulla ole hätää. Menetelmä alkoi hiljalleen tepsiä, mutta oli kieltämättä pirun raskas toteuttaa. Ja korostan: Tämä ei sovi kaikille. Muutenkin: Jos jokin asia on sopinut minulle, se ei välttämättä sovi sinulle.

Oireet? Kuinka kauan? Tukijoukot?
Oireet olivat pitkähköjä päivittäisiä kohtauksia, joita tuli milloin missäkin. Utuinen olo, hyperventilointi, puutumisen tunne, metallin makua suussa, huimausta, pakokauhua... Kohtauksia tuli reilun kahden vuoden ajan, sen jälkeen ne ovat toistaiseksi kaikonneet. Saavat tulla takaisin minun puolestani, sillä tiedän, miten niiden kanssa eletään. Tukijoukkoina oli ihan normaalisakki, eli olin sairaudesta hyvin avoin. Eipähän tarvinnut jännittää, että mokailen muiden seurassa, kun kaikki tiesivät, mistä on kyse.

Mistä tiesin, että on paniikki eikä elimellinen jutska?
Ensimmäinen paniikkikohtaus oli erittäin massiivinen, ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Ajattelin sydäninfarktia tms. Sitten tokenin ja hämmästyin. Kunnes taas seuraavana päivänä tehtiin kuolemaa. Kun hiffasin, ettei kohtauksiin kuole, tajusin samalla, että taitaa olla henkisen puolen hommia. Työterveyslääkäri passitti sitten aikanaan (2 kk:n päästä panikoinnin alkamisesta, siihen asti sinnittelin töissä normaalisti) sydänfilmiin ja verikokeisiin. Tsekattiin muun muassa kilppariarvot. Missään ei ollut mitään semmoista häikkää, paniikkihäiriötä yhtään vähättelemättä.

Ensimmäisenä ei kannata pelätä aivokasvainta tms. Mutta jos pelkää, niin ei muuta kuin tutkimuksiin. Sillä se selviää.
Luulen, että paniikki kertoo siitä, että päässä on "liikaa tavaraa käsiteltävänä". Pohjalla voi piillä esimerkiksi masennusta. Paniikki on eräänlainen varoitussignaali, että nyt ei ole kaikki kondiksessa. Siksi kohtauksiin pitää suhtautua kuitenkin siinä mielessä vakavasti, että pysähtyy pohtimaan, onko elämässä jotain pielessä. Paniikkihäiriössä, kuten muissakin mielen sairauksissa, on tärkeää, että hoidetaan syyt kuntoon. Oireita voi häivyttää lääkkeillä, mutta onko siitä hyötyä, jos syyt jätetään hoitamatta?

En tiedä, saako noista vastauksista mitään irti. Mutta kyselkää tarkemmin, vastailen kyllä ihan mielelläni. Tsemppiä!

kiitos kun vastasit...ei kun tulta päin ja kohti valoisampaa tulevaisuutta!
Samoilla linjoilla ollaan....haluaisitko vielä jakaa mikä oli omassa elämässäsi se laukaiseva tekijä...jos siis tiedät??stressi??Minkälainen perustyyppi koet olevasi?Tunnollinen,tunneälykäs kenties?

Ihan mieletön stressi. Työpaikalla yt-neuvottelut (joissa istuin henkilökunnan edustajana), siviilissä omat häät ja muutaman läheisen hautajaiset. Hillittömät paineet suvun jatkamisesta, uuden talon suunnittelemista, tuoreen vaimon työttömyyttä jne. Luonteeltani olen rohkea ja sosiaalinen ja paineensietokykyni on erittäin hyvä. Mutta niin se vaan tämäkin malja lopulta tulvi yli. Mutta sulle semmoinen vinkki, että älä siedätä itseäsi liian rajusti ja muista, että takapakkiakin tulee. Usein paniikkihäiriön taustalla piilee jonkinasteista masennusta, joka saa helposti vallan, kun turhaudut. Eli pienin askelin, omaa jaksamista kuunnellen.

No voi että....itsellänikin oli aikamoista pyöritystä ennen paniikin alkua...uusi vauva(4. ja erittäin toivottu ),oman yrityksen perustaminen,uusi talo,hautajaiset,
opiskelua sekä hirveän paljon vastoinkäymisiä työsaralla.Kai se minullakin vaan meni kuppi nurin.En vain suostunut myöntämän että en jaksanut kaikkea...minä joka aina jaksan!!
Ehkä se paraneminen lähtee myös siitä että myöntää tarvitsevansa muita ja omaa aikaa...ja ettei aina jaksa.
Teitkö muita muutoksia elämääsi?Ajankäyttö,ruokavalio,uni,liikunta...peruspilarit siis?
Olen vielä alkutekijöissä mutta siedätyksen lisäksi olen kiinnittänyt huomiota unen määrään,vähensin töitä,syön hyvin jne.Mites sulla vaikutti alkoholi?
Mulla ei ennen ollut ongelmaa mutta nyt jo pari olutta saa aikaan sen että seuraavana päivänä panikoidaan rajusti.Mikähän siinäkin on?

...ai niin ja sitten vielä että oliko sinulla vatsan kanssa ongelmia,elohiirtä tai muita oireita jotka eivät ehkä ole niitä klassisia paniikkioireita?Kysyn siksi että yritän hahmottaa mitkä kaikki oireeni voi laittaa stressin piikkiin vai olisiko kenties puutosta hivenaineista tms

Vatsakramppeja. Ne liittyivät siihen, kun en pystynyt ruokailemaan ravintolassa tms. En yhtäkkiä osannut niellä ja vatsa alkoi krampata. Se oli hyvin hankala homma. Meni hiljalleen ohi, kun opettelin ulkonasyömisen uudelleen. Tässäkin tapauksessa siedättämällä. Pakotin itseni ravintolaan enkä välittänyt siitä, kun syöminen kesti tolkuttoman kauan.

Mulla on masennus ja paniikkihäiriö. Turhautuminen ja kasaantuneet tekemättömät hommat laukaisevat paniikin. Samoin kun tunnen että olen yksin eikä kukaan ymmärrä mua. Turvaton ja päämäärätön elämä on kans osasyynä.

Tuliko sinulla verensokerin laskua kohtausten aikana? Jouduitko jäämään tienposkeen, kun jalat eivät totelleet?

Verensokeri ei heitellyt. Monta kertaa kävi niin, että autoillessa piti pitää ylimääräisiä taukoja. Lähinnä sellaisen ahdistuneen ja epätodellisen äkillisen olon vuoksi. Kun nousi ylös autosta ja käveli, niin olo helpottui noin 10 minuutissa. Jos sulla heittelee verensokeri, niin kannattaa mainita lääkärille.

Hei sinä tiputuksessa!

Suosittelisin sinua kääntymään lääkärin puoleen jos verensokerisi heittelevät sillä se kuulostaa enemmänkin diabetekseltä...!!