Kissojen ja koirien rekisteröinti pakolliseksi

Viime vuonna Suomen Kennelliitossa rekisteröitiin kaikkien aikojen ennätys eli yli 50 000 puhdasrotuista koiraa. Kaikkiaan koiria arvioidaan olevan Suomessa noin 600 000. Kissojen määrä liikkuu myös sadoissa tuhansissa; tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. (lainaus)

Animalia ja muut eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään halunneet , että kaikki eläimet rekisteröidään koodimerkilla, niiden olosuhteiden ja hoidon turvaamiseksi.

Olen aivan samaa mieltä. Nyt meillä on villi tilanne,jossa penikoita tehtaillaan ja niitä tuodaan salaa ulkomailta, ilman tautitutkimuksia,taikka papereita.

Monesti eläimet ovat hyvin huonoissa oloissa, eivätkä niiden omistajat ole sopivia eläinten hoitoon.

Ehdotankin seuraavanlaista muutosta kissojen ja koirien pitoon laiksi.

Lailla määrätään, että jokainen koira on rekisteröitävä tatuoinnilla kasvattajan toimesta, ennen 3 kuukauden ikää. Tatuoimatonta pentua ei voi myydä, sillä ostajan on rekisteröidyttävä omistajarekisteriin.

Omistajarekisteri on julkinen, ja siitä näkee koiran kuvan, rodun ja tuntomerkit, sekä missä osoitteessa kyseinen koira asuu. Ei omistajan tietoja.

Samallainen rekisteri tehdään kissoille.

Omistaja tietoja ei tarvita, mutta osoitetiedot takaavat, ettei synny pimeitä eläimiä rekisterin ulkopuolelle. Naapurikontrolli hoitaa sen. Siis naapuri voi tarkastaa onko kyseisessä osoitteessa eläin rekisteröity. Jos ei, niin siitä saa vihjepalkkion.

Systeemi on tavallaan sama kuin autojen rekisteritietojen käyttö.

Maahan tuotaessa eläin on heti rajalla ilmoitettava rekisteriin. Salakuljetus tapauksissa eläin heti lopetetaan, mikä riski estää salakuljetuksen. Salakujetuksesta kiinni jääneelle sakot ja eläimenpito kielto määräajaksi.

Eikö olekin hieno idea. MUTTA se maksaa. Toisaalta pitäisi saada löytöeläinkeskukset, eläinlääkäripalvelut ja kaikkinainen eläintenterveyden hoitoon ja hyvinvointiin liittyvät tarkastukset hoidettua koko maassa.

Myös tuotantoeläinten hoito ja tarkastukset vaatisivat paljon lisää rahaa.

Samaten luonnonvaraisten eläinten kantojen hoito ja tutkimus tarvitsisi rajusti lisää rahaa.

Mistä rahat? WELL.

Mustit ja Mirrit haluavat antaa apunsa tähän ongelmaan!

Samalla kun pennut rekisteröidään, niiden tiedot menevät automaattisesti verottajan tietokantaan verollepanoa varten.

Jokaisesta 6 kuukautta täyttäneestä eläimestä pitää maksaa vuotuinen lemmikkivero.

Tällä verolla varmistetaan,ettei pentuja oteta huvinpäiten eikä niitä sitten tyhjäntakia tapeta.

Vero on progressiivinen eläinten lukumäärän mukaan.
Jos eläimiä on enemmän kuin 3 yli 6 kk ikäistä koiraa tai 5 kissaa, omistaja merkitää kenneliksi ja yritykseksi, jolloin eläinten tilat ja muut on oltava lainmääräysten mukaiset. Esim. kerrostalossa ei voisi pitää kenneliä eli 4 koiraa.

Yllä luettelin kohteita, mihin tarvitaan rahaa, siksi veron pitää olla todellinen eikä symbolinen.

Mielestäni Koiraveroksi olisi 200 euroa kohtuullinen maksu vuodessa, se ei ole iso vero, jos verrataan mitä koirista maksetaan.

Siis yksi koira 200 euroa, 2 koiraa 500 euroa ja 3 koiraa 900 euroa veroa valtiolle.

600000 x 200 = 120 000 000 euroa eli 120 milj. euroa

Kissojen vero on 100 euroa 1 kissa, 2 kissaa on 250 euroa, 3 kisua on 400 euroa, 4 kissaa on 600 euroa ja 5 kissaa antaa 900 euroa eläinten hyvinvoinnin alttarille.

Jos kissoja on noin 500 000 kappaletta, tuotaa kissamaksu

500 000 x 100= 50 000 000 euroa eli 50 milj. euroa.

Siis yhtensä 170 milj. Euroa.

Summaan ei ole huomioitu noita useamman eläimen maksuja, eikä sitä, että alle 10 vuotiaiden lasten perheet, vammaiset ja yli 65 v. vanhukset ovat verosta vapaat. rekisteröityja mutta verovapaita.

Kaikki palvelukoirat ovat verovapaita tietysti.

Metsästys koirat maksavat 1/2 veron. Metsästyskoiriksi hyväksytään vain tietyt metsästysrodut ja veroedun saanti edellyttää metsästyskorttia ja kuulumista metsästysseuraan omistajalta.

170 miljoonaa vuosittain auttaa hoitamaan monta epäkohtaa eläinten hyvinvoinnissa.

Ja varmistaa, että eläintä pidetään arvossa. Samalla saadaan kontrolli, millä sopimattomat eläinten omistajat tulevat esille.

Kuka vastustaa näin hyvää ideaa? Nuukatko vai ahneet?

Pentti Kamberg tykkää eläimistä. Olen Muutos 2011-puolueen eduskuntavaaliehdokas.
0180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

penttikamberg kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu