Tonaliinin todellinen tehokkuus

Näin kertoo mäkihyppääjä Anssi Koivuranta Tonaliinista:

http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/anssi-koivurannan-kilpaura-alkoi-epaonnistumisella

"Anssilla on jo viiden vuoden ajan ollut painonhallinnassaan apuna CLA-Tonalin -niminen rasvahappovalmiste, jota hän kehuu siekailematta.

– Siitä on ollut minulle ääretöntä hyötyä. Olen käyttänyt sitä koko sen viiden vuoden ajan, kun olen kuulunut maajoukkuerinkiin. Otan päivässä 6-8 kapselia tasaisesti aina aterioiden yhteydessä, mutta syksyllä treenien kovetessa ja ennen kautta sitä tulee vedettyä vähän enemmänkin.

– Se vilkastuttaa ja vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, nopeuttaa palautumista ja polttaa rasvaa tosi hyvin. Sen huomaa joka kerta, kun määrää lisää pikkuisen ja samalla liikkuu enemmän. Se tosiaankin toimii.

Anssi käyttää myös Tonalinia markkinoivan Polar Pharman (www.polarpharma.fi) toista tuotetta Antiviriä pitääkseen kaiken maailman flunssapöpöt poissa elimistöstään. Hän syö myös perusvitamiineja valmentajien ohjeiden mukaan. Tonalinia hän kuitenkin käyttää kaikkein säännöllisimmin.

– Olen siihen erittäin tyytyväinen, hän summaa."

Onkohan tuo ns. maksettu mainos vai tehoaako Tonalin(ja muut cla-tuotteet) läskeihin oikeasti?
453813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Etkö oikeasti osaa erottaa tavaalista pulliaisläskiä kilpaurheilijasta? Tuo teksti on hienosäätöä, jolla ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa. Kyseessä on KILPAURHEILIJA.

Lattia ei tule siivotuksi sillä, että pyörittelet yhtä nurkkaa vanupuikolla. Ensin on nostettava ylimääräiset tavarat pois, sitten kerättävä roskat, sitten lakastava, sitten imuroitava, sitten pestävä, ja sitten se hienosäätö! Ihan sama laihduttamisen kanssa.

Selvennykseksi, että tonalin oli tässä se vanupuikko...

Äänestä
  • Millä perusteella Tonalin on laihduttamisen vanupuikko jos se todistettavasti estää rasvaa varastoitumasta ja laihdutettaessa suojaa lihaksia surkastumiselta ohjaten kehon ottamaan energiaa lihasten sijasta rasvavarastoista?

    Selittäppäs se miksi jotkut ovat kertoneet laihtuneensa Tonalinilla ja muilla vastaavilla cla-tuotteilla reilusti... kilokaupalla ilman elämäntapojen muuttamista? Googlella löytyy näitä juttuja.

    Miksi mm. ex-uimari Jani Sievinen ja nykyiset huippu-urheilijat käyttävät sitä jatkuvasti? Huvikseenko? Koska voit Tonalinia käyttäessäsi syödä reilusti ilman että rasva varastoituu.

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Millä perusteella Tonalin on laihduttamisen vanupuikko jos se todistettavasti estää rasvaa varastoitumasta ja laihdutettaessa suojaa lihaksia surkastumiselta ohjaten kehon ottamaan energiaa lihasten sijasta rasvavarastoista?

    Kilpaurheilijoiden subjektiiviset lausunnot eivät ole todistusvoimaisia. Vain kliiniset tutkimukset ihmisillä tai rottakokeet ovat.

    Äänestä

  • old_profile_65377 kirjoitti:

    Kilpaurheilijoiden subjektiiviset lausunnot eivät ole todistusvoimaisia. Vain kliiniset tutkimukset ihmisillä tai rottakokeet ovat.

    Eikö kilpaurheilijat sitten ole ihmisiä???

    Äänestä

  • Jallivaara kirjoitti:

    Eikö kilpaurheilijat sitten ole ihmisiä???

    Niin kauan kuin ns. normaaliihmiset eivät liiku ja kuluta kaloreita yhtä paljon kuin kilpaurheilijat, kilpaurheilijoita ei voi verrata tavallisiin sohveperunoihin. CLA tehostaa laihdutusta urheilun ja tarkkaan valikoidun ruokavalion ohessa, jos napsii kapseleita samalla kun sohvalla maatessaan mättää jäätelöä napaan, niin tulokset eivät todellakaan ole samat.

    Äänestä

  • Jallivaara kirjoitti:

    Eikö kilpaurheilijat sitten ole ihmisiä???

    He ovat "narkomaaneja".

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Millä perusteella Tonalin on laihduttamisen vanupuikko jos se todistettavasti estää rasvaa varastoitumasta ja laihdutettaessa suojaa lihaksia surkastumiselta ohjaten kehon ottamaan energiaa lihasten sijasta rasvavarastoista?

    Selittäppäs se miksi jotkut ovat kertoneet laihtuneensa Tonalinilla ja muilla vastaavilla cla-tuotteilla reilusti... kilokaupalla ilman elämäntapojen muuttamista? Googlella löytyy näitä juttuja.

    Miksi mm. ex-uimari Jani Sievinen ja nykyiset huippu-urheilijat käyttävät sitä jatkuvasti? Huvikseenko? Koska voit Tonalinia käyttäessäsi syödä reilusti ilman että rasva varastoituu.

    kyllä on taas säälittävää juttua, miksi elämäntapoja ei kannata muuttaa? onko niin vitun hausj'ka syödä epäterveellistä paskaa? jani ja muut saa rahaa kun mainostaa tolloille tonaliinia sun muuta ei ne sitä itse käytä vaan liikkuvat ja syövät kevyesti niin paino tippuu

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    Millä perusteella Tonalin on laihduttamisen vanupuikko jos se todistettavasti estää rasvaa varastoitumasta ja laihdutettaessa suojaa lihaksia surkastumiselta ohjaten kehon ottamaan energiaa lihasten sijasta rasvavarastoista?

    Selittäppäs se miksi jotkut ovat kertoneet laihtuneensa Tonalinilla ja muilla vastaavilla cla-tuotteilla reilusti... kilokaupalla ilman elämäntapojen muuttamista? Googlella löytyy näitä juttuja.

    Miksi mm. ex-uimari Jani Sievinen ja nykyiset huippu-urheilijat käyttävät sitä jatkuvasti? Huvikseenko? Koska voit Tonalinia käyttäessäsi syödä reilusti ilman että rasva varastoituu.

    Mainos

    Äänestä

Osaatko kirjoittaa mitään ilman nimittelyä?

Äänestä
  • Mitäs se sulle kuuluu miksi itseäni nimitän ;)? Ja onhan meitä muitakin. Mikä susta olisi parempi kuvaus? Minä olen ihan tavallinen pulliaisläski. Ja tiedän kyllä mistä läskini johtuvat ja tiedän miten ne saan pois. Entä sinä?

    10 kg jo tippunut SYÖMISELLÄ ja LIIKUNNALLA. :)

    Hoikempaa kevättä kaikille :)

    Äänestä

Itse kun laihdutin aikoinaan 35kg, laihduin ennätysvauhtia kun käytin ruokavalion ja liikunnan tukena tonaliinia. Että siinä sulle.

Äänestä
  • Mikäpäs tämä "ennätysvauhti" sitten on? Todistettavissa olevia lukemia ja verrattavissa olevia tapauksia ilman mainostuotetta, kiitos!

    Miksi Tonalinia saa mainostaa ihan vapaasti palstalla? Tuossakin tapauksessa liikunta ja ruokavalio on laihduttanut, ei se tonalin. Jos yksi kilo 35 kilosta on tippunut sillä että on kuluttanut kaloreitaan kantamalla moista tuotetta kaupoista ja stressannut rahan kulumista, niin ehkä se sitten on TOOOSI tehokasta.

    Äänestä

  • Ja todennäkösesti oisit laihtunut ihan sen saman 35 kiloo vaikka oisit syöny noita mömmöjä sata kertaisen annoksen päivässä.

    Äänestä

Kyllä uskon et YHDISTETTYNÄ OIKEAAN RUOKAVALIOON JA LIIKUNTAAN se voi jotain auttaa.Ainakin itsellä kokemusta siitä.Nää vaan antaa aina sen kuvan jottei tarvis muuta tehä ku vetää nappeja purkista mikä on oikeasti väärin.Kaikki yhdessä niin tuloksia tulee,ja varmasti ilman Tonaliniakin :D Ota huomioon että noilla mainostajilla yleensä on ne liikkumiset ja syömiset suht kohillaan....

Äänestä

Eiköhän se pelkkä ruokavalio ilman Tonalinia laihduta myös. Kaikenlaista myydään ihan bisnesmielessä.
Polttaa rasvaa kuulemma todella hyvin kun tonalinin määrää lisää ja LIIKKUU ENEMMÄN. Jokainen tajuaa että jo liikunnan lisääminen ilmankin tonalinia polttaa rasvaa enemmän. :)
Painon pudotukseen riittää kun syö SOPIVASTI liikunnan määrään nähden. Ei ole olemassa mitään poppakonsteja. Proteiineja ja hyviä rasvoja riittävästi.. eli maalaisjärki käyttöön.

Äänestä

Voisko joku nyt ottaa tosissaan selvää tosta CLA-Tonaliinista.Ihan pitäen mielessä ne 3 tieteellisellä mittapuulla varmistettua juttua.

Äänestä

Läskeihin tehoaa parhaiten ruokavalio, joka ei sisällä juuri nimeksikään hiilihydraatteja!

Äänestä

lukekaa tutkimukset??alli oli ainoa tuote joka auttoi laihtumaan??siitäkin sanottiin että ei ole hyvää kun uloste on aina vellimäistä! kyllä se on niin että kun kuluttaa vähemmän kuin syö...niin alkaa laihtumaan,ei niitä kikkaskonsteja kannata käyttää!! miinus kaloreille kun mennään niin alkaa tapahtua??ja voi syödä samallaista ruokaa kuin ennenkin mutta puolet pois,ja jos ei auta niin puolet pois...jossain se raja vastaan tulee. voi tietenkin myös opetella syömään vähärasvaista ja vähäkalorista ruokaa. liikuntaa ei kannata heti kovin paljoa lisätä???koska kun tulee se kunnon nälkä...dietti pettää..vaan mennään pienin askelin eteenpäin.aina on hyvä muistaa kolmessa kuukaudessa syöt sellaiset läskit ittelles...että vuoden niitä kotikonsteilla laihdutat. aineen vaihduntaa voidaan nopeuttaa myös hormoneilla ja ns. steccereilla? ja sellaista ainetta ei ole vielä keksittykään että voit kaikenmaailman paskat syödä ja painopysyy alhaalla ja voit hyvin.

Äänestä

Tonalinista en tiedä tarkemmin, mutta Leaderin valmistama CLA valmiste tehoaa kyllä. Myös se vaikuttaa, mitää luukusta naamaansä mättää.
CLA kiihdyttää maksan toimintaa ja osavaikuttaa lepotilassa rasvan
palamiseen, siis näin kansankielellä sanottuna. Testattu on, toimii. Ehkä
tärkein seikka CLA valmisteita käytettä on kuitenkin, kuten laihduttaessa
yleensäkin, alkoa ei pidä käyttää yhtäaikaa.
CLA:n voimistaessa maksan toimintaa ns. "pakolla", voi alkoholia
käytettäessä aiheutua ns. nopea kirrosioituminen, eli sama kuin turbon
laittasi vanhaan Warren koneeseen. Ei hyvä.

Äänestä

Laihduttamiseen ei ole mitään poppakonstia. Hoikkuutta ei saa purkista. Olen idiottina kokeillut tuota cla hommaa. Ei se jumalauta toimi jos ei kato mitä syö ja liiku... ja mitä tabua sillo enää tarvii?! Läski ei pala sohvalla... liikkeellä ja ruokavaliolla saa tuloksia.

Äänestä
  • Ei poppakonstia, mutta lääketieteelisesti todistettuja keinoja kylläkin.
    Läski ei pala sohvalla maaten, totta. Läskin palamista voi kyllä
    edesauttaa käyttämällä hyväksi todettuja ja tehokkaita valmisteita.
    Se, jos jonkun yksilön kohdalla ei homma toimi, ei välttämättä johdu
    itse valmisteesta. Toiset kun eivät voi syödä esim. vehnää ja toiset
    voivat. Ei se kuitenkaan vehnän vika ole, jos joku sitä ei voi syödä.

    Äänestä

kyllä,kuitu pitoinen ruoka polttaa rasvaa parheiten,

Äänestä

Aikasemman kilo viikossa vauhti loppui ottaessani cla:n ruokavaliooni mukaan.

Äänestä
  • Puhdasta luonnon Luomu-CLA:ta, Kiitos!
    On tuo jo tieteellisesti tutkimuksissa ja käytössä todettu, että CLA, Eli conjukoitu linolihappo, conjucated linol ascorbine - auttaa rasvakudoksen palamiseen, mutta säästää lihaskudosta. Esim Calfornia Healt Institute on sen tutkinut ja hyväksi havainnut!
    Mutta nimenomaan PUHDASTA, tarkoittaen, että EI käytetä kapseleita, joiden valmistus on jotain muuta. Tiedossa on vain yksi valmistaja, jolla certificat valmistuksen ja tuotteen aitoudesta.
    Koivuranta kyllä puhuu rahan voimalla, mainostusta.

    Äänestä

  • Vouter kirjoitti:

    Puhdasta luonnon Luomu-CLA:ta, Kiitos!
    On tuo jo tieteellisesti tutkimuksissa ja käytössä todettu, että CLA, Eli conjukoitu linolihappo, conjucated linol ascorbine - auttaa rasvakudoksen palamiseen, mutta säästää lihaskudosta. Esim Calfornia Healt Institute on sen tutkinut ja hyväksi havainnut!
    Mutta nimenomaan PUHDASTA, tarkoittaen, että EI käytetä kapseleita, joiden valmistus on jotain muuta. Tiedossa on vain yksi valmistaja, jolla certificat valmistuksen ja tuotteen aitoudesta.
    Koivuranta kyllä puhuu rahan voimalla, mainostusta.

    Tota noin, no toisilla vaikuttaa, toisilla ei. Kapselit meinaan.
    Mainitsemani valmistajan (Leader), tuotteet kyllä vaikuttaa.
    Halpis-valmistajien tuotteet ovat, totta kyllä jotain ihan muuta.
    Mutta laatu maksaa, niin se vain on. Halvalla ei saa hyvää.

    Eikä tämäkään ole mainos, vaan tosiasia omalla kohdallani.

    Äänestä

Sori ei vaikuta mitään.

Äänestä

On se vaan niin hienoa,ensin lihotetaan itseä niin pirskatisti ja sitten laihdutetaan jollain pilipali hommalla,sit kehutaan täälä maasta taivaisiin sitä ainetta.Ei ole olemassa kuin yksi varma konsti painonpudotukseen,syö vähemmän kuin kulutat,tämä on tutkittu ja varma konsti. piste.

Äänestä
  • Tottahan on tuokin, mitä kirjoitit. Mutta toiset kun ei itseänsä lihottamalla
    lihota. Kaikki eivät pysty ja Osaa laskea syötyjen ruokamäärien ravinto-ja
    kaloriarvoja. Eivätkä myöskään sitä, kuinka paljon mikäkin liikuntalaji tai
    mikä tahansa hyötyliikunta kaloreja polttaa.
    Kenessä vika, no hänessä kuka katsoo peilistä takaisin.
    Toinen seikka on sitten firmat, yhtiöt, jotka saadakseen omille tuotteilleen
    markkinoita, haluavat eri mainoskampanjoita hyödyksi käyttäen tehdä
    kaikesta sellaisesta sairautta, joka ei mahdu Heidän omien kriteeriensä
    raameihin.
    Vääristelemällä asioita saadaan vaikka punainen näyttämään keltaiselta,
    jos niikseen tulee. Kuka sen kaiken uskoo, oma vika.

    Äänestä

Harrastan kävelyä ,keilausta ja syön Leaderin CLAta siinä ohella,lisäksi syön ihan tavallista kotiruokaa,ei liikaa rasvaa jne...ja kyllä on auttanut.peppuun ja reisiin purrut

Äänestä

Voi voi. Tottakai laihtumiseen tarvitaan sopiva ruokavalio ja tarpeeksi liikuntaa. Pelkästään näillä laihtuu. Mutta tonalin helpottaa kiinteytymistä ei itsessään laihduta. Sitä pitää käyttää yhdessä liikunnan kanssa. Auttoi tosissaan minua siinä... Ja äitiäni joka laihdutti 45kg vuodessa... Ja skeptikoille on pysynyt kilot poissa... Ruoalla laihduttajille : ole ostamatta! Liikkujille ja liikunnalla laihuttaville: OSTA !!!

En tieteellisesti sitä pysty selittämään, mutta itse olin luontaistuotemyyjänä kun markkinoille tuo tuli. Tutustuin tuotteeseen hyvin.

Äänestä

eipä ihme että näitä pillereitä tulee jatkuvasti markkinoille kun höynäytettäviä riittää.Jos meinaa laihduttaa niin ruokavalio ja liikunta riittää.Kaloreitakaan ei välttämättä tartte laskea kun vaan katsoo mitä syö ja vaaka näyttää tulokset.

Äänestä
  • Noinhan just totesin vellihousu tuossa edeltäneessä viestissä. Kyllä riittää mutta jotkut haluaa lisäkiinteytystä ja yhessä liikunnan kans tonaliini auttaa. jotkut on tarkempia ulkonäkönsä kanssa kun toiset jotka ajattelevat että terveellinen ruoka ja liikunta riittävät heidän ulkonäölleen ja terveydelleen. Tonalin on extraa jota kaipaa monikin. Ja tonalin saa kohta maksaa mulle provikat tuotosta ku sitä näin puolustan!!! Heh!=)

    Äänestä

juupa,mulla tuo cla tehosti polttoa,makkara hävisi vyötäröltä... ja 6kg meni vuodessa,mut tietysti liikuin

Äänestä

itse käytin cla -tabletteja 1.5kk, samalla kun olin atkinssin dietillä.. 15 kg lähti, dietistä on nyt aikaa kohta 2v. Kiloja tullut takaisin max 5 tuosta laihdutetusta.

Äänestä

Sama minulla, kuin nimimerkillä muodokas cla 3.4.2011 klo 13.20. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, paljon liikuntaa ja Tonalinia 2 kapselia aamuin illoin,niin kylläpä lähti jenkkakahvat veks, eikä ole takasin tulleet. Mutta huom! nämä kaikki kolme asiaa täytyy nivouttaa yhteen, ei vain ja ainoastaan Tonalin. Ja vielä yks juttu pellavansiemenrouhe mukaan vähähiilihydraattiseen ruokavalioon - on muuten loistotuote.Kokeilkaa.
Tämä ei ole dieetti,vaan loppuelämän elämäntapa. Ja otetaan relax !

Äänestä

Maitorasvoista CLA-ta saa ilman lisähintaa...ja oikeassa muodossa..

Äänestä
  • ilman tonaliineja sun muita kovalla liikunnalla ja terveellisellä ruoalla -68kg/ 8kk ja paino indeksissä jo yli 2 vuotta sinniä se vaan vaatii aluksi että saa ajettua liikunnan osaksi jokapäiväistä elämää, siinä menee useampi kuukausi että alkaa nauttimaan liikunnasta. Nykyään liikuntaa talvella 10-20 tuntia viikossa ja kesällä varmaan enemmän ai eikö sinulla ole siihen aikaa? sitten ei varmaan ole aikaa syödäkkään tai katsoa soffalla teeveetä???

    Äänestä

  • Aivan, mutta tajuttoman pienen määrän. Lisäksi elimistö valmistaa CLAta kun syö lihaa, mutta edelleenkin tajuttoman pienen määrän.

    Äänestä

CLA on tehokasta jos sen saa raakamaidosta, eikä edes tehoruokinta raakamaito riitä, vaan luonnollista ruohoa laiduntavan lehmän raakamaito on tehokasta, samoin maidon luonnolliset aminohapot kasvattavat lihaksia tehokkaasti, sanontahan kuuluu että raakamaito kasvattaa lihaksia ja polttaa rasvaa.

ikävä kyllä suomessa ainoana maana on sairas laki joka estää raakamaidon myynnin kaupoissa vaikka sillä olisi huimat kansan terveyttä edistävät ominaisuudet, ehkä maidon suurtuottajilla kortensa keossa, mm ranska ja saksa saa vapaammin myydä raakamaito tuotteita eikä heillä olekaan niin paljon ylipainosta johtuvia sairauksia!

luonnollinen on luonnollisempaa myös ihmiselle!

Äänestä

Laihduin 30kg CLA:n, L-karnitiinin ja proteiinin ansiosta, ja tietysti liikunnan, alle vuosi meni. Toimii siis. Laihtuu myös kyllä ilmankin noita aineita mutta hemmetin nopeasti rasvat hävis ku noita käytti.

Äänestä
  • Tuolta onnistumistarina Tonalinin kanssa:
    www.nytlahtee.fi

    Äänestä

Osta vain! Ei se sinuun vaikuta. Olet krooninen läskikasa nyt ja aina !!!

Äänestä

Oma KOKEMUkseni on; ei mitään vaikutusta .
Olen testannut tuotteen ja ei vaikuttanut painoon.
Se mihin minä kiinnittäsin huomiota ,, kuinkahan paljon itse tuotteessa on kaloreita
Voivat olla noi "lisät" petollisia kaloripommeja !
-
Tämän kevään laihdutus vimmani perustuu hiihtoon ja muuhun liikuntaan ja kalori määrien laskemiseen . Nyt mittanauha näyttää hoikistumisen merkkejä.

Äänestä

CLA kapseleita söin parisen vuotta. Liikuin ja söin terveellisesti. Paino putosikin 15 kiloa tasaiseen tahtiin. Mutta tein saman viimekesänä raskauden jälkeen, ja samassa ajassa lähti saman verran, ilman kyseisiä kapseleitakin, että tuskimpa nyt niin hirveästi siinä painonpudotuksessa auttavat.

Eli ainakaan omasta kokemuksesta ei vaikuttanut kyllä yhtään, ei ainkaan siihen että nopeammin olisi paino pudonnut, kuin ilman. Se mikä vaikutti oli ruokavalio ja liikunta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

laihduttaja kirjoitti:

Näin kertoo mäkihyppääjä Anssi Koivuranta Tonaliinista:

http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/anssi-koivurannan-kilpaura-alkoi-epaonnistumisella

"Anssilla on jo viiden vuoden ajan ollut painonhallinnassaan apuna CLA-Tonalin -niminen rasvahappovalmiste, jota hän kehuu siekailematta.

– Siitä on ollut minulle ääretöntä hyötyä. Olen käyttänyt sitä koko sen viiden vuoden ajan, kun olen kuulunut maajoukkuerinkiin. Otan päivässä 6-8 kapselia tasaisesti aina aterioiden yhteydessä, mutta syksyllä treenien kovetessa ja ennen kautta sitä tulee vedettyä vähän enemmänkin.

– Se vilkastuttaa ja vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, nopeuttaa palautumista ja polttaa rasvaa tosi hyvin. Sen huomaa joka kerta, kun määrää lisää pikkuisen ja samalla liikkuu enemmän. Se tosiaankin toimii.

Anssi käyttää myös Tonalinia markkinoivan Polar Pharman (www.polarpharma.fi) toista tuotetta Antiviriä pitääkseen kaiken maailman flunssapöpöt poissa elimistöstään. Hän syö myös perusvitamiineja valmentajien ohjeiden mukaan. Tonalinia hän kuitenkin käyttää kaikkein säännöllisimmin.

– Olen siihen erittäin tyytyväinen, hän summaa."

Onkohan tuo ns. maksettu mainos vai tehoaako Tonalin(ja muut cla-tuotteet) läskeihin oikeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu