Vain idiootti

kannattaa yhdenkään huumausaineen vapauttamista.
10312017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Vain idiootti kannattaa nykyistä kieltolakipolitiikkaa kannabiksen kohdalla.

Äänestä
  • Eikö Aijäkin väittänyt tuolla muualla , edellisen kerran pössäytelleen viimevuonna, ja nyt tuntuu että onkin himokäyttäjä, tyyppilistä vihreää pössäyttelijää, turha muita vetää kelkkaansa

    Äänestä

  • haitallisia kirjoitti:

    Eikö Aijäkin väittänyt tuolla muualla , edellisen kerran pössäytelleen viimevuonna, ja nyt tuntuu että onkin himokäyttäjä, tyyppilistä vihreää pössäyttelijää, turha muita vetää kelkkaansa

    Outoa että sinä vedät minuun liittyviä henkilökohtaisia johtopäätelmiä näin heppoisin perustein.

    Ajatteles millaiset reaktiot Rosa Meriläisen tilanne on saanut aikaan maassamme? Jos nyt asettaudut minun rooliini, eikö sinustakin olisi aika avata keskusteluja sen eteen että näin pahasti hapantunut ilmapiiri saataisiin elvytettyä?

    Oletan sinunkin tajuavan sen faktan, että ei tämäkään teksti itsestään synny. Nimimerkin "Naapurin äijä" takana on ihan oikea ajatteleva ihminen. Ihminen joka haluaisi omata puhtaan statuksen teidän kaikkien muiden joukossa. Siitäkin huolimatta että puhutaan marginaalisesta riskistä joutua sanktioiden kohteeksi.

    Mistään muusta tässä ei ole kysymys.

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Nimimerkki "haitallisia" osoittaa, että joku tuntuu hänestä huumeiden himokäyttäjältä. Miksi me emme uskoisi hänen tuntemuksensa kumpuavan absoluuttisesta totuudesta? Miksi me emme lähtisi mukaan hänen kelkkaansa, kun hän meitä mukaan vetää?

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    jonka tekstistä ei saa mitään selvää..En ole ikinä lukenut niin kelvotonta suomenkieltä kuin hänen. Luulisi hänen olevan tosi pahassa pilvessä..ja jatkuvasti

    Äänestä

  • ..Naapurin äijä, joka on pössytellyt aivonsa.

    Äänestä

  • Naapurin setä kirjoitti:

    ..Naapurin äijä, joka on pössytellyt aivonsa.

    Setä hyvä:

    Perehdyppä vaikka allaolevan linkin alta löytyvään pohdintaani, ja mieti mielipidettäsi uudelleen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000003436292

    Sinä setä, "kuuden sanan ihme" tulet kertomaan minulle kuinka vajaaälyinen minä olen? Pokkaa löytyy kyllä, vaan EI FAKTAA!

    Olen ihan millä hetkellä tahansa valmis kanssasi intellektuellimittelöön, ja lupaan laulaa sinut suohon yhdellä jalalla seisten.

    Aivan käsittämätöntä porukkaa. Ihan kuin jossain ala-asteella. Järki hoi!

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Outoa että sinä vedät minuun liittyviä henkilökohtaisia johtopäätelmiä näin heppoisin perustein.

    Ajatteles millaiset reaktiot Rosa Meriläisen tilanne on saanut aikaan maassamme? Jos nyt asettaudut minun rooliini, eikö sinustakin olisi aika avata keskusteluja sen eteen että näin pahasti hapantunut ilmapiiri saataisiin elvytettyä?

    Oletan sinunkin tajuavan sen faktan, että ei tämäkään teksti itsestään synny. Nimimerkin "Naapurin äijä" takana on ihan oikea ajatteleva ihminen. Ihminen joka haluaisi omata puhtaan statuksen teidän kaikkien muiden joukossa. Siitäkin huolimatta että puhutaan marginaalisesta riskistä joutua sanktioiden kohteeksi.

    Mistään muusta tässä ei ole kysymys.

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Naapurin äijä on hyvää peruste pitää kannabis kiellettynä. Huomaa, miten äijällä alkaa pää pehmetä. Aivosolut kuolevat näköjään nopeammin, kun Maurice Greene juoksee satasen.

    Naapurin äijän tekstejä lukiessa vakuuttuu kannabiksen vaaroista...

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Se on hyvä juttu että sinulla on vankka mielipide asioista. Huono juttu on se, että sinä et tunnu osaavan perustella niitä millään tavalla.

    Vaikka toiminkin anonymiteetin suojassa, koen silti että minulla olisi oikeus kuulla perusteluja sille, mikä antaa sinulle syytä päätyä tämäntyyppisiin johtopäätelmiin. Tällä hetkellä luulen sen lähinnä olevan muotoa:

    "Miten ihmeessä aikuinen mies voi seistä HUUMAUSAINEEN takana sitä puolustellen ja siitä hyviä puolia esiin kaivaen?"
    Olettamushan tuo, ehkä, mutta ei taida olla vika minun päässäni jos sinä ET YMMÄRRÄ.

    Toisaalta, kyllä ne koiratkin nauttivat leluista jotka "piippaavat" kun niitä puree. Saatat vain saada nautintoa siitä että sinä "huudatat" minua.
    Reaalielämässä se olisi "niistämisen" paikka.

    Nauti ahdasmielisyydestäsi. Siitä on suoraselkäiset Suomalaiset tehty!

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Äänestä

  • Lisää huumetta vaan! Kyllä se siitä, fakin narkki!

    Äänestä

  • Keikyä kirjoitti:

    Lisää huumetta vaan! Kyllä se siitä, fakin narkki!

    Oletko sä jostakin fuck'n hinttilästä

    Äänestä

Mikä tekee ihmisestä jos hän kannattaa sellaisen aineen (kannabis) vapauttamista jolla saataisiin koviin huumeisiin siirtymistä, järjestyneen rikollisuuden tukemista vähennettyä? Aineella ei olisi merkittäviä terveysriskejä ja riskit olisivat pienemmät kuin jo laillisesti saatavilla päihteillä.

Mutta nyt haluaisin kuulla täydelliset perustelut mikä tekee humaanimman huumepolitiikan kannattajista idiootteja?

Äänestä
  • vaikka poliisilta. Heillä on vastaus sinulle.

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    vaikka poliisilta. Heillä on vastaus sinulle.

    Poliisi ei voi suhtautua objektiivisesti humaanimpaan päihdepolitiikkaan, jos se ei ole vielä tämän tasavallan laeissa. Poliisin tehtävänähän on valvoa lain noudattamista ja samalla itse noudattaa lakia. Näin siis viranteossa ja instanssina.

    Ei tämä kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jopa poliisin keskuudessa jotkut saattavat kyseenalaistaa nykytilanteen mielekkyyden. Edes kovempien huumausaineiden välittäjäporrasta ei pystytä kunnolla eliminoimaan lain edellyttämällä tavalla. Miksi hukata tämän valossa rajallisia resursseja miedompien aineiden käyttäjiin tahi kotikasvattajiin?

    Tätä kysymystä ei kannata kysyä poliisilta.

    kysyä kannabispuolue Vihreältä Liitolta.

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    kysyä kannabispuolue Vihreältä Liitolta.

    "Kannabispuolue Vihreä Liitto", kuten nimimerkki "Näin on jämpti!" siihen haluaa viitata, olisi periaatteessa vapaa tekemään nykyistä tilannetta kyseenalaistavia päihdepoliittisia kannanottoja, toisin kuin poliisi.

    Miksi?

    Kansanedustuslaitoksessamme vaikuttavat poliittiset tahot saattavat kyetä vaikuttamaan haluamallaan tavalla lakien säätämiseen, muuttamiseen ja kumoamiseen. Poliisi ei näihin vaikuta. Poliisi valvoo olemassaolevien lakien noudattamista parhaansa mukaan. On lainsäätäjien kontolla tehdä lait sellaisiksi, että poliisi kykenisi niiden noudattamista valvomaan.

    Jos esimerkiksi vihreiltä löytyisi tarpeeksi asian esiinnoston tarpeelliseksi kokevaa väkeä, saattaisi puolue ottaa asiaan kantaa. Tällöin asiaa varmasti kannattaisi kysyä juurikin Vihreältä Liitolta. Toisaalta, puolueella on oikeus olla myös kommentoimatta asioita. Ja ehkäpä tätä oikeutta käytetään - onhan sitä omituisempaakin kommentointia nähty kuin se, että ei haluta kommentoida jotain asiaa puolueena, koska puolueessa ei olla asiasta yksimielisiä.

    Oivan esimerkin vielä omituisemmasta kysymykseen vastaamatta jättämisestä esitti keskustan eurovaaliehdokas, tv:stä tuttu Riitta Väisänen, joka taannoin kieltäytyi vastaamasta hänelle esitettyyn kysymykseen, sillä kysymys oli "liian poliittinen".

    Äänestä

  • Jos kerran tällä 'aineella' ei ole juuri mitään vaikutuksia, niin miksi on niin kauhea hinku saada se lailliseksi?

    Mikä tekee polttamisesta niin kivaa, että sitä pitää harrastaa...

    Äläkä vaan sano, että se vaikuttaa mielialaan, sillä silloin on kyse keskushermostoon vaikuttavasta aineesta, ja tämän riskien arviointi ei ole maallikoiden puuhaa...

    Äänestä

  • Vielä järjissään kirjoitti:

    Jos kerran tällä 'aineella' ei ole juuri mitään vaikutuksia, niin miksi on niin kauhea hinku saada se lailliseksi?

    Mikä tekee polttamisesta niin kivaa, että sitä pitää harrastaa...

    Äläkä vaan sano, että se vaikuttaa mielialaan, sillä silloin on kyse keskushermostoon vaikuttavasta aineesta, ja tämän riskien arviointi ei ole maallikoiden puuhaa...

    "Jos kerran tällä 'aineella' ei ole juuri mitään vaikutuksia, niin miksi on niin kauhea hinku saada se lailliseksi?"

    Kuka on väittänyt, että sillä ei ole "juuri mitään vaikutuksia"?

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    "Kuka on väittänyt, että sillä ei ole juuri mitään vaikutuksia?"

    Siis sillähän sitä yritetään puolustella, että se on vähemmän huume, kuin kahvi tai alkoholi...

    Ja sanoin, että älkää vain sanoko, että se vaikuttaa mielialaan, sillä silloin on kyseessä keskushermostoon vaikuttava aine, eikä tämän haitattomuuden arviointi todellakaan kuulu maallikoille...

    Mitä epäselvää tässä on?

    Kun sillä aineella on vaikutusta!, niin se vaikutus on tuskin pelkästään hyvä!

    Käsitykset pelkästään hyvistä vaikutuksista romahtivat samoihin aikoihin neuvostoliiton kanssa... Ennen uskottiin, että kehitys tuo tullessaan täydellisyyttä, uskottiin muoviin, uskottiin asbestiin... Vaan mitä tuli?

    Hyviä aineitahan nuo muovit, asbestit ja DDT, mutta niillä oli myös ennalta arvaamattomia sivuvaikutuksia... Kun seiniä muovitettiin luultiin, että sillä tavalla saadaan energia tehokkuutta parannettua, ja rakennusten runko kestämään paremmin... Mutta miten kävi... Kosteusvaurioita, homevaurioita, lahoa... Ja tuota laskua maksamme vielä tänäkin päivänä...

    Talot ovat yksi asia... Mutta aivoillaan ei kannata leikkiä... Jos kerran olette älykkäitä ja ajattelevia, niin tiedätte varmasti myös aivojenne merkityksen teille itsellenne... Älkää tuhotko sitä...

    Eikös vihreiden maailmankuvaan muutenkin kuulu luonnonmukaisuus? Siis miksi vihreiden aivojen pitäisi olla luonnottomassa tilassa?

    Metsäkone repimässä puita nurin on paljon luonnollisempi kuin huumatut aivot...

    Maailmalla voit törmätä vanhuksiin, jotka ovat tuprutelleet hamppua koko ikänsä. Ilman ongelmia, järjissään ja vieläpä harvainaisen terveinä muutenkin. Minä en tätä lähtisi nyt sinulle muuten sanomaan, mutta kun se on ihan omin silmin nähtyä.

    Tottakai tilanne voi olla ihan jotain muutakin.

    Jos elämäntehtäväsi on päihtyä, ja käytät ganjaa 24h/vrk, vähän kuin tupakkaa polttelisi, niin eihän siitä mitään hyvää seuraa. Jos ei muuta niin varsin veltto on se kaveri kyllä.

    Tässä onkin se isoin juttu, mitä vastustajat eivät halua ymmärtää. Hamppua voidaan käyttää myös kohtuudella. Se on ollut isoin virhe lähimenneisyyden valistuksessa. Pelotella riippuvuudella. Kaikkiin päihteisiin sellainen syntyy, se pätee kannabikseenkin, mutta yksi iso ero muihin on silti. Kannabisriippuvuus on psyykkinen ja hallittavissa oleva.

    Kannabis poikkeaa myös muilla tavoin muista päihteistä ja huumeista. Sen toiminnallisuus ei perustu tuhoavaan vaikutukseen kuten esimerkiksi alkoholilla. Siinä missä alkoholi lamaa ja tappaa yksittäisiä aivosoluja , kannabiksen vaikuttavat ainesosat vaikuttavat aivoissa reseptorien kautta. Kannabinoideja kun esiintyy ihmiskehossa luonnostaankin.

    Minä en ole luonnollista kehitystä vastaan. Toisinsanoen en ole mikään viherpiipero kettingeillä kiinni kahlittuna metsätyökoneeseen. Myös minä pidän huumattuja aivoja vähemmän luonnollisena asiana kuin hakkuutyömaata. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin kaikkea muuta kuin luonnollinen.

    Minä koen humaltumisen huumaantuneena olemiseksi. Tällöin ei järkevää ajatusta synny, ja teotkaan eivät välttämättä ole sitä mitä pitäisi. Kannabispäihtymys ei ole tähän verrattavissa ominaisuuksiltaan. Kykenet edelleen johdonmukaiseen ajatteluun, ja mikä tärkeintä, äärimielisiä tekoja ei esiinny.

    Mutta eihän tätä haluta uskoa. Siinä valossa tämänkin vastineeni oli täysin turha. Sen verran lujassa on harhat Suomalaisessa perusideologiassa.

    "Siis sillähän sitä yritetään puolustella, että se on vähemmän huume, kuin kahvi tai alkoholi..."

    Alkoholihan nyt on yleisesti puhuen huomattavasti haitallisempi ja vaarallisempi huume kuin kannabis, mutta miksi se tarkoittaisi, että kannabiksella ei olisi mitään haittavaikutuksia? Ilmeisesti suomalaiset pitävät alkoholia niin mietona aineena, että jos sanoo jonkin aineen olevan sitä vaarattomampi, tarkoittaa se automaattisesti sitä, että tuolla aineella ei ole "juuri mitään vaikutusta".

    "Hyviä aineitahan nuo muovit, asbestit ja DDT, mutta niillä oli myös ennalta arvaamattomia sivuvaikutuksia... Kun seiniä muovitettiin luultiin, että sillä tavalla saadaan energia tehokkuutta parannettua, ja rakennusten runko kestämään paremmin... Mutta miten kävi... Kosteusvaurioita, homevaurioita, lahoa... Ja tuota laskua maksamme vielä tänäkin päivänä...

    Talot ovat yksi asia... Mutta aivoillaan ei kannata leikkiä... Jos kerran olette älykkäitä ja ajattelevia, niin tiedätte varmasti myös aivojenne merkityksen teille itsellenne... Älkää tuhotko sitä..."

    Kannabista on jo tutkittu melkoisesti, ja sillä on jo melkoinen käyttöhistoria ympäri maailmaa, että nuo vertaukset asbestiin ja DDT:hen ei nyt oikein ole hyviä.

    Kukaan täällä ei ole vielä väittänyt kannabista täysin riskittömäksi aineeksi. Kaikilla päihteillä on omat riskinsä.

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Maailmalla voit törmätä vanhuksiin, jotka ovat tuprutelleet hamppua koko ikänsä. Ilman ongelmia, järjissään ja vieläpä harvainaisen terveinä muutenkin. Minä en tätä lähtisi nyt sinulle muuten sanomaan, mutta kun se on ihan omin silmin nähtyä.

    Tottakai tilanne voi olla ihan jotain muutakin.

    Jos elämäntehtäväsi on päihtyä, ja käytät ganjaa 24h/vrk, vähän kuin tupakkaa polttelisi, niin eihän siitä mitään hyvää seuraa. Jos ei muuta niin varsin veltto on se kaveri kyllä.

    Tässä onkin se isoin juttu, mitä vastustajat eivät halua ymmärtää. Hamppua voidaan käyttää myös kohtuudella. Se on ollut isoin virhe lähimenneisyyden valistuksessa. Pelotella riippuvuudella. Kaikkiin päihteisiin sellainen syntyy, se pätee kannabikseenkin, mutta yksi iso ero muihin on silti. Kannabisriippuvuus on psyykkinen ja hallittavissa oleva.

    Kannabis poikkeaa myös muilla tavoin muista päihteistä ja huumeista. Sen toiminnallisuus ei perustu tuhoavaan vaikutukseen kuten esimerkiksi alkoholilla. Siinä missä alkoholi lamaa ja tappaa yksittäisiä aivosoluja , kannabiksen vaikuttavat ainesosat vaikuttavat aivoissa reseptorien kautta. Kannabinoideja kun esiintyy ihmiskehossa luonnostaankin.

    Minä en ole luonnollista kehitystä vastaan. Toisinsanoen en ole mikään viherpiipero kettingeillä kiinni kahlittuna metsätyökoneeseen. Myös minä pidän huumattuja aivoja vähemmän luonnollisena asiana kuin hakkuutyömaata. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin kaikkea muuta kuin luonnollinen.

    Minä koen humaltumisen huumaantuneena olemiseksi. Tällöin ei järkevää ajatusta synny, ja teotkaan eivät välttämättä ole sitä mitä pitäisi. Kannabispäihtymys ei ole tähän verrattavissa ominaisuuksiltaan. Kykenet edelleen johdonmukaiseen ajatteluun, ja mikä tärkeintä, äärimielisiä tekoja ei esiinny.

    Mutta eihän tätä haluta uskoa. Siinä valossa tämänkin vastineeni oli täysin turha. Sen verran lujassa on harhat Suomalaisessa perusideologiassa.

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Kannabis voi vaikuttaa SINUUN tällä tavoin, mutta ihmisiä on erilaisia. Joillakin riippuvuus on fyysistä ja joillakin ei, kuten alkoholinkin kanssa, se vaikuttaa ihmisiin erin tavoin. Työskentelen turva-alalla ja nään narkomaaneja sun muita. Ja kyllä: pelkkä kannabiskin saa ihmisen käyttäytymään todella järjettömästi ja vastuuttomasti. Ja kaikki narkit joiden kanssa olen jutellu ovat aloittaneet pilven poltosta.

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    Älkää tuota porttiteoriaa nyt ainakaan jaksako. Kaikki narkit, joita sinä tai minä olemme nähneet, ovat aloittaneet päihteilyn tupakalla ja alkoholilla.

    Äänestä

tässä hyvä esimerkki miksi (huomatkaa mistä kaikki alkoi):

Taidan olla juuri tuo proto tyyppi, entinen ongelma käyttäjä ja kyllä nuo mainitsemasi asiat on tapahtunut..
Tosin "pikku rikollinen" , mitä se pikku siinä tekee..?
Mikä mitenkin määritetään.
Onhan sitä tullu suuremman luokan huijauksia ollut mukana tekemässä, jos jonkunlaisilla keikoilla,kääntänyt kavereita ja syöny mummon lääkkeet mutta kun koukussa kun ollaan niin ei niissä nää edes mitään pahaa.
Tarvin aineeni ja sillä ei oo ihan mitään vitun väliä miten ne saan.
Sitähän se.

Miten aloitin..? Viattomasti pilveä poltellen.
Miksi käytin..? Koska olin niin helvetin tyhmä

lähde: http://www.puolitotuus.com/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic;f=13;t=000065

Äänestä
  • "Miten aloitin...? Viattomasti pilveä poltellen."

    Veikkaanpa että aloitti päihteilyn ihan tupakalla ja alkoholilla.

    Äänestä

  • Tuon kaavan mukaan meillä pitäisi olla suomessa reippaasti yli puolisen miljoonaa suonensisäisten huumeitten käyttäjää!

    Tuliko lainkaan mieleen, että mikäli olisi niin että näitä huumeita ei olisi koskaan keksitty, tämäkin sankari imppaisi tolua. Tai butaania. Mitä tahansa.

    Missä ne kaikki piikkinarkit luuraa?

    Vai mennäänkö nyt varjeluksessa niin pitkälle että yksikin on liikaa? V*tut sadoista tuhansista muista? Kuis me sitten tuon viinan kanssa?

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Äänestä

  • Hollantilainen tutkimuskeskus CEDRO on yhdessa UCSC kanssa vertaillut kannabiksen käyttőä San Franciscossaja Amsterdamissa.
    Tutkimuksesta selvisi, että liberaalilla tai rajoittavalla huumausainepolitiikalla ei ole olennaista vaikutusta kannabiksen käyttőmalleihin tai – määriin.

    Tutkimus osoittaa, ettei liberaali huumausainepolitiikka lisää kannabiksen käyttőä.
    Sosiologian prfessori UCSC yliopistosta Graig Reinarman kommentoi tutkimusta: ” USAn huumausainepolitiikka perustuu olettamukseen, että kovat rangaistukset ehkäisevät parhaiten huumausaineiden käyttőä. Tämä tutkimus osoittaa kuitenkin, että näyttőtaakka siirtyy tahoille, jotka huumausaineiden käytőn vähentämiseksi ovat valmiita pidättämään satojatuhansia amerikkalaisia”

    Tutkimus ei myőskään lőytänyt mitään, joka olisi tukenut väittämää, että laillisesti sallittu kannabis johtaisi kovempien aineiden käyttőőn. Tutkimus osoitti , että San Fransiscossa kannabiksen käyttäjät todennäkőisemmin olivat käyttäneet muita laittomia huumeita kuin Amsterdamissa

    Hollannin terveysministeriőn ja NIDAn (U.S National Institute on Drug Abuse) rahoittama tutkimus julkaistiin toukokuun 2004 American Journal of Public Health-lehdessa.

    Hollanti on harjoittanut pitkään liberaalia huumausainepolitiikkaa. Kannabis on dekriminalisoitu Hollannissa 1976 ja sitä saa ostaa ja pitää hallussa rajoitettuja määriä.
    Yhdysvallat sen sijaan harjoittaa jyrkkää rajoittavaa huumausainepolitiikkaa ja esimerkiksi vuonna 200i pidätettiin yli 720 000 ihmistä kannabiksen vuoksi. 90% pidätyksistä käytőn vuoksi, ei kaupan.

    Uutinen: http://www.cannabisnews.com/news/thread18782.shtml

    Tutkimus on saatavissa
    Abstrakti: http://www.ajph.org/cgi/content/abstract/94/5/836
    Koko teksti: http://www.ajph.org/cgi/content/full/94/5/836

    Äänestä

  • tämänkin palstan huumausaineiden puolustajat. Pyritään kaunistelemaan, että "eihän kannabis mitään ole, olo vaan kohentuu...". Ja "Suomeen pitää saada järkevämpi päihdepolitiikka...".

    Täyttä paskaa!!

    Työntäkää piikkinne suoneen tai imekää pilvenne laihat poskenne lontolla, mutta älkää tulko näille yleisille palstoille osoittamaan ääretöntä TYHMYYTTÄNNE puolustelemalla huumausaineiden käytön sallittavuutta.

    Näin on jämpti!

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    tämänkin palstan huumausaineiden puolustajat. Pyritään kaunistelemaan, että "eihän kannabis mitään ole, olo vaan kohentuu...". Ja "Suomeen pitää saada järkevämpi päihdepolitiikka...".

    Voi vattu teitä teinejä,ei muuta voi sanoa. :D

    Kaikki samanlaisia,ootte ihan lapsen kengissänne.

    Jos ette ole teinejä,niin ei se järki kyllä päätänne paljoa pakota.

    Toiset puolustaa jotain kannabiksen laillistamista ja toiset sitten tulee provoamaan ja ärsyttämään näitä,että saisivat haukkumis kommentteja,jotta voisivat haukkua takaisin.

    Hankkikaa jotain muutakin elämää,kuin täällä foorumeilla toisianne haukkua.

    Kuten jo totesin tuossa edellisessä threadissani,kai ihmiset sitten oikeasti tyhmiä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000003391959

    Äänestä

  • Raggari kirjoitti:

    huutele.

    Muuta vaikka Kolumbiaan - siellä saat vetää kokaa nokkaas niin, että varmaan limakalvot on tuusanpaskana. Ihmisen kehon hajoamista te huumehörhöt kannatattekin.

    Piste.

    Vastakkainasettelu voi olla myös luovaa.

    Tällä palstalla edellinen lausahdus kannattaa kuitenkin unohtaa. Ken tälle palstalle käy ja kiihkottomia ja järkeviä kommentteja humaanimman päihdepolitiikan vastustajilta toivoo, saa kaiken toivon heittää.

    Huomioideni mukaan: yksi esittää järkevän, perustellun näkemyksen, toinen leimaa näkemyksen esittäjän huumeiden "himokäyttäjäksi", kolmas vie "keskustelua" tästä eteenpäin ja viimeistään neljäs osallistuja tekee siitä ala-arvoista. Tämäkin karusti yksinkertaistettu ja kärjistetty esimerkki pätee vain murto-osaan keskusteluista. Huomattavan suuri osa menee vielä syvemmälle "henkilökohtaiselle tasolle", jolloin syntyneestä "keskustelusta" ei ole sitäkään vähää iloa ulkopuolisille kuin edellä mainitun esimerkin "keskustelusta" on.

    "Ken tälle palstalle käy ja kiihkottomia ja järkeviä kommentteja humaanimman päihdepolitiikan vastustajilta toivoo"

    = huumausaineet vapaaksi. Pönttö ja elämä sekaisin.

    Terv.
    Vihreä Liitto

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    huutele.

    Muuta vaikka Kolumbiaan - siellä saat vetää kokaa nokkaas niin, että varmaan limakalvot on tuusanpaskana. Ihmisen kehon hajoamista te huumehörhöt kannatattekin.

    Piste.

    Mikä sinäkin olet esittämään nappuloittelevia kommenttejasi?

    Muuta vaikka Kolumbiaan - siellä saat jahdata Yhdysvaltain rahoittamassa "huumeidenvastaisessa sodassa" niitä, jotka vetävät "kokaa nokkaan" niin, että limakalvot menevät tuusanpaskaksi. Samalla saat käärittyä itsellesi sievoiset summat huumerahaa, sillä "huumeidenvastainen sota", siinä muodossa kuin sitä Kolumbiassa käydään, on itse asiassa sotaa siitä, kuka huumeista hyötyy. Kama päätyy jenkkimarkkinoille samalla, kun jenkit tukevat sotaa, jonka pitäisi estää kaman pääsyn jenkkimarkkinoille.

    Sitä te näin-on-jämptit kannatattekin.

    Piste.

    Äänestä

  • Puoluesiht. kirjoitti:

    "Ken tälle palstalle käy ja kiihkottomia ja järkeviä kommentteja humaanimman päihdepolitiikan vastustajilta toivoo"

    = huumausaineet vapaaksi. Pönttö ja elämä sekaisin.

    Terv.
    Vihreä Liitto

    Juuri noinko viestini tulisi ymmärtää?

    Ilmeisesti.

    Onneksi elän periaatteeni mukaisesti siinä suhteessa, että allekirjoitan oman lausahdukseni:

    "Ken tälle palstalle käy ja kiihkottomia ja järkeviä kommentteja humaanimman päihdepolitiikan vastustajilta toivoo, saa kaiken toivon heittää."

    En odota ihmisiltä mitään, siksi en koe pettymyksiäkään. Olisi typerää pettyä siitä, että kovin suuri osa ihmisistä on ymmärtämysrajoitteisia, nimenomaan omasta tahdostaan, eikä täten kykene ymmärtämään yksinkertaisintakaan lausahdusta. Jos joku kokee tarpeelliseksi leikellä lausahdustani ja sen jälkeen oikein matemaattisen yhtäsuuruusmerkin avulla "osoittaa" täydelliseksi matemaattisesti epätäydellisen yhtälönsä, on kyseessä hänen todistusongelmansa, ei kenenkään muun.

    Sallikaa minun nyt keskittyä pönttöni ja elämäni sekaisin saattamiseen, todistustansa odotellessa.

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    Mikä sinäkin olet esittämään nappuloittelevia kommenttejasi?

    Muuta vaikka Kolumbiaan - siellä saat jahdata Yhdysvaltain rahoittamassa "huumeidenvastaisessa sodassa" niitä, jotka vetävät "kokaa nokkaan" niin, että limakalvot menevät tuusanpaskaksi. Samalla saat käärittyä itsellesi sievoiset summat huumerahaa, sillä "huumeidenvastainen sota", siinä muodossa kuin sitä Kolumbiassa käydään, on itse asiassa sotaa siitä, kuka huumeista hyötyy. Kama päätyy jenkkimarkkinoille samalla, kun jenkit tukevat sotaa, jonka pitäisi estää kaman pääsyn jenkkimarkkinoille.

    Sitä te näin-on-jämptit kannatattekin.

    Piste.

    "Mikä sinäkin olet esittämään nappuloittelevia kommenttejasi?"

    kun tuo huumehörhö nimitteli ensin aikuista miestä "teiniksi". Sitä on tässä yhteydessä pidettävä halventavana nimityksenä. Niinpä huumehörhölle metsä vastasi kuin sinne huudettiin.

    Understand?

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    "Mikä sinäkin olet esittämään nappuloittelevia kommenttejasi?"

    kun tuo huumehörhö nimitteli ensin aikuista miestä "teiniksi". Sitä on tässä yhteydessä pidettävä halventavana nimityksenä. Niinpä huumehörhölle metsä vastasi kuin sinne huudettiin.

    Understand?

    En tiedä termin "huumehörhö" korrektiudesta tässä tapauksessa, itse kun en vastapeluriasi todellakaan tunne. En ehkä tuollaiselle linjalle lähtisi.

    Ymmärrettävää kuitenkin on esittämäsi valossa, että takaisin ärähdit. Eihän kukaan taida pahemmin tykätä aiheettomasta nimittelystä.

    "Understand?"
    -Näin on jämpti!

    Toisin sanoen, kyllä. Comprendo, kuten Kolumbiassa todettaisiin.

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    huutele.

    Muuta vaikka Kolumbiaan - siellä saat vetää kokaa nokkaas niin, että varmaan limakalvot on tuusanpaskana. Ihmisen kehon hajoamista te huumehörhöt kannatattekin.

    Piste.

    Saamarin teinijuntti, en käytä kuin röökiä ja alkoholia sillointällöin,ja muita aineita en tule käyttämäänkään.

    Olisit lukenu vaikka ton edellisen threadini kokonaan,tai ylipäätänsä lukenut niin saattaisit jotain jostain tajutakin. ;)

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    "Mikä sinäkin olet esittämään nappuloittelevia kommenttejasi?"

    kun tuo huumehörhö nimitteli ensin aikuista miestä "teiniksi". Sitä on tässä yhteydessä pidettävä halventavana nimityksenä. Niinpä huumehörhölle metsä vastasi kuin sinne huudettiin.

    Understand?

    Ei se järki paljon päätä sulla pakota,lueppa "aikuinen mies" se edellinen threadi niin näet etten puolusta mitään helvetin huumeita ja muuta paskaa.

    Taisit sitten ihan tahallaan tulla tänne ärsyttämään muita näillä kommenteilla? ;)

    No semmosta se on kun ei ole elämässä sisältöä.

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    En tiedä termin "huumehörhö" korrektiudesta tässä tapauksessa, itse kun en vastapeluriasi todellakaan tunne. En ehkä tuollaiselle linjalle lähtisi.

    Ymmärrettävää kuitenkin on esittämäsi valossa, että takaisin ärähdit. Eihän kukaan taida pahemmin tykätä aiheettomasta nimittelystä.

    "Understand?"
    -Näin on jämpti!

    Toisin sanoen, kyllä. Comprendo, kuten Kolumbiassa todettaisiin.

    Ei tuo aiheetonta nimittelyä ollut,ilmaisinpahan mielipiteeni kun jotkut täällä tulee vaan ihan huvin vuoksi ärsyttämään toisia,että saisivat haukku kommentteja,jotta voisivat haukkua takaisin,ihan saatanan tyhmää sellainen. :D

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    Juuri noinko viestini tulisi ymmärtää?

    Ilmeisesti.

    Onneksi elän periaatteeni mukaisesti siinä suhteessa, että allekirjoitan oman lausahdukseni:

    "Ken tälle palstalle käy ja kiihkottomia ja järkeviä kommentteja humaanimman päihdepolitiikan vastustajilta toivoo, saa kaiken toivon heittää."

    En odota ihmisiltä mitään, siksi en koe pettymyksiäkään. Olisi typerää pettyä siitä, että kovin suuri osa ihmisistä on ymmärtämysrajoitteisia, nimenomaan omasta tahdostaan, eikä täten kykene ymmärtämään yksinkertaisintakaan lausahdusta. Jos joku kokee tarpeelliseksi leikellä lausahdustani ja sen jälkeen oikein matemaattisen yhtäsuuruusmerkin avulla "osoittaa" täydelliseksi matemaattisesti epätäydellisen yhtälönsä, on kyseessä hänen todistusongelmansa, ei kenenkään muun.

    Sallikaa minun nyt keskittyä pönttöni ja elämäni sekaisin saattamiseen, todistustansa odotellessa.

    Olen lukenut tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään Y.B puolustaa kannabiksen lailistamista sillä että jos se olisi laillista ihmiset eivät siirtyisi kovimpiin aineisiin.Toinen perustelee sillä kun alkoholi on laillista.Yksi perustelee jollain tutkimuksella joka ei todista yhtään kovimpiin aineisiin siirtymisestä.Itse viisi nuorta huumeista irrottaneena nuo teidän perustelunne voi vetää wc pöntöstä alas(6 en ole saanut irti).Jokainen näistä mitä olen auttanut ovat jossain vaiheessa käyttäneet kannabista mutta se ei ole millään tavalla estänyt heitä siirtymästä kovimpiin aineisiin.Itse nuorena paljon viina käyttäneenä ja aineita kokeilleena ihmetyttää tälläises laillistamis puheet.Vihreidenkin kannattais myös panostaa siihen toiseen puoleen jos meteliä pitävät toisesta.Ihmisten kannattais ruveta panostaamaan asioihin ennen kuin päihde tai huume kokeilut pääsevät sen pidemmälle.Vihreät niinkuin muut puolueet myös normaali kansa ihmiset.

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    tämänkin palstan huumausaineiden puolustajat. Pyritään kaunistelemaan, että "eihän kannabis mitään ole, olo vaan kohentuu...". Ja "Suomeen pitää saada järkevämpi päihdepolitiikka...".

    Täyttä paskaa!!

    Työntäkää piikkinne suoneen tai imekää pilvenne laihat poskenne lontolla, mutta älkää tulko näille yleisille palstoille osoittamaan ääretöntä TYHMYYTTÄNNE puolustelemalla huumausaineiden käytön sallittavuutta.

    Näin on jämpti!

    "Suomeen pitää saada järkevämpi päihdepolitiikka..."

    Suomalaisen huumepolitiikan tarkoituksena on ja on ollut huumeiden käytön vähentäminen.

    "Laillisuusvalvonta- ja rikostilastojen mukaan huumausainerikostuomioiden ja huumausainerikosten määrät ovat olleet pitkään kasvussa"

    (Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen huumausainepoliittiseksi toimintaohjelmaksi 2004 - 2007 toteaa sivu 6)

    90% huumerikoksista on käyttörikoksia. Toisin sanoen, nykyinen politiikka on perusteellisesti epäonnistunut.

    Näin on jämpti.

    Äänestä

  • Raggari kirjoitti:

    Saamarin teinijuntti, en käytä kuin röökiä ja alkoholia sillointällöin,ja muita aineita en tule käyttämäänkään.

    Olisit lukenu vaikka ton edellisen threadini kokonaan,tai ylipäätänsä lukenut niin saattaisit jotain jostain tajutakin. ;)

    Eihän se minulta ole pois.

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    En tiedä termin "huumehörhö" korrektiudesta tässä tapauksessa, itse kun en vastapeluriasi todellakaan tunne. En ehkä tuollaiselle linjalle lähtisi.

    Ymmärrettävää kuitenkin on esittämäsi valossa, että takaisin ärähdit. Eihän kukaan taida pahemmin tykätä aiheettomasta nimittelystä.

    "Understand?"
    -Näin on jämpti!

    Toisin sanoen, kyllä. Comprendo, kuten Kolumbiassa todettaisiin.

    nunca muere!

    Äänestä

  • Raggari kirjoitti:

    Ei tuo aiheetonta nimittelyä ollut,ilmaisinpahan mielipiteeni kun jotkut täällä tulee vaan ihan huvin vuoksi ärsyttämään toisia,että saisivat haukku kommentteja,jotta voisivat haukkua takaisin,ihan saatanan tyhmää sellainen. :D

    "Teinittely" vai "nappuloittelu"?

    Kumpi on rakentavampaa tahi järkevämpää?

    Ymmärrettävää on, että nimittelyyn toisinaan vastataan nimittelyllä, mutta kun "keskustelu" koostuu siitä lähes kokonaan, ollaan jossain muualla kuin ajattelevien ihmisten keskustelussa. Tai ehkäpä ollaankin nimenomaan ajattelevien ihmisten keskustelussa, siis sellaisten, jotka ajattelevat vain provokaatiota ja sen maksimoimista.

    Haukkuminen on tyhmää, sen allekirjoitan.

    Kiusaus haukkumiseen olisi kieltämättä näillä keskustelupalstoilla suuri, mutta toistaiseksi on itsekurini suurimmalta osin riittänyt. En olekaan toisaalta saanut osakseni yhtä runsasta haukkumista kuin monet muut. Aiheeton panettelu lähinnä hymyilyttää, joskus jopa naurattaa, joskus hysteerisestikin.

    Äänestä

  • jpo69 kirjoitti:

    Olen lukenut tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään Y.B puolustaa kannabiksen lailistamista sillä että jos se olisi laillista ihmiset eivät siirtyisi kovimpiin aineisiin.Toinen perustelee sillä kun alkoholi on laillista.Yksi perustelee jollain tutkimuksella joka ei todista yhtään kovimpiin aineisiin siirtymisestä.Itse viisi nuorta huumeista irrottaneena nuo teidän perustelunne voi vetää wc pöntöstä alas(6 en ole saanut irti).Jokainen näistä mitä olen auttanut ovat jossain vaiheessa käyttäneet kannabista mutta se ei ole millään tavalla estänyt heitä siirtymästä kovimpiin aineisiin.Itse nuorena paljon viina käyttäneenä ja aineita kokeilleena ihmetyttää tälläises laillistamis puheet.Vihreidenkin kannattais myös panostaa siihen toiseen puoleen jos meteliä pitävät toisesta.Ihmisten kannattais ruveta panostaamaan asioihin ennen kuin päihde tai huume kokeilut pääsevät sen pidemmälle.Vihreät niinkuin muut puolueet myös normaali kansa ihmiset.

    Mikähän minunkin kirjoittelussani on juuri "tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään"?

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    "Suomeen pitää saada järkevämpi päihdepolitiikka..."

    Suomalaisen huumepolitiikan tarkoituksena on ja on ollut huumeiden käytön vähentäminen.

    "Laillisuusvalvonta- ja rikostilastojen mukaan huumausainerikostuomioiden ja huumausainerikosten määrät ovat olleet pitkään kasvussa"

    (Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen huumausainepoliittiseksi toimintaohjelmaksi 2004 - 2007 toteaa sivu 6)

    90% huumerikoksista on käyttörikoksia. Toisin sanoen, nykyinen politiikka on perusteellisesti epäonnistunut.

    Näin on jämpti.

    Kuten nimimerkki "Narc" on osoittanut, nykyinen politiikka on perusteellisesti epäonnistunut. Samanlaisia osoituksia nykyisen politiikan perusteellisesta onnistumisesta soisi myöskin näkevän, mutta jostain syystä niitä ei näy.

    Miksi näin on?

    Äänestä

  • Näin on jämpti! kirjoitti:

    Eihän se minulta ole pois.

    "Eihän se minulta ole pois."

    Äänestä

  • Raggari kirjoitti:

    Ei tuo aiheetonta nimittelyä ollut,ilmaisinpahan mielipiteeni kun jotkut täällä tulee vaan ihan huvin vuoksi ärsyttämään toisia,että saisivat haukku kommentteja,jotta voisivat haukkua takaisin,ihan saatanan tyhmää sellainen. :D

    Ei kyllä pitäisi provosoitua,tiedän.
    Se muistuttaa ennemminkin 10vuotiaiden pikkupoikien käytöstä,mutta tästä lähin alankin keksimään jotain piikkejä,joissa en hauku,mutta isken kuitenkin samalla mitalla takaisin ja jos en mitään sellaista keksi jätän vastaamatta. ;)

    Äänestä

  • Pöppö-Mömmönen kirjoitti:

    Mikähän minunkin kirjoittelussani on juuri "tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään"?

    "tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään"

    Se on se puolustamasi asia.

    Äänestä

  • jpo69 kirjoitti:

    Olen lukenut tätä puolustelua jossa ei ole järkee yhtään Y.B puolustaa kannabiksen lailistamista sillä että jos se olisi laillista ihmiset eivät siirtyisi kovimpiin aineisiin.Toinen perustelee sillä kun alkoholi on laillista.Yksi perustelee jollain tutkimuksella joka ei todista yhtään kovimpiin aineisiin siirtymisestä.Itse viisi nuorta huumeista irrottaneena nuo teidän perustelunne voi vetää wc pöntöstä alas(6 en ole saanut irti).Jokainen näistä mitä olen auttanut ovat jossain vaiheessa käyttäneet kannabista mutta se ei ole millään tavalla estänyt heitä siirtymästä kovimpiin aineisiin.Itse nuorena paljon viina käyttäneenä ja aineita kokeilleena ihmetyttää tälläises laillistamis puheet.Vihreidenkin kannattais myös panostaa siihen toiseen puoleen jos meteliä pitävät toisesta.Ihmisten kannattais ruveta panostaamaan asioihin ennen kuin päihde tai huume kokeilut pääsevät sen pidemmälle.Vihreät niinkuin muut puolueet myös normaali kansa ihmiset.

    "Itse viisi nuorta huumeista irrottaneena nuo teidän perustelunne voi vetää wc pöntöstä alas(6 en ole saanut irti).Jokainen näistä mitä olen auttanut ovat jossain vaiheessa käyttäneet kannabista mutta se ei ole millään tavalla estänyt heitä siirtymästä kovimpiin aineisiin."

    Kuka on väittänyt kannabiksen estävän mitään? Sen sijaan sen erottaminen kovista huumeista TUTKITUSTI vähentää koviin aineisiin siirtymistä. Hyvin yksinkertaista. Ikävä jos loogiset argumentit pitää vetää pöntöstä alas.

    Äänestä

Onko koko perkeleen palstalla muita kuin piripäitä ja älyttömän tyhmiä teinejä,tai muuten jälkeenjääneitä?

Nekin jotka käyvät täällä riitaa kylvämässä agressiivisilla huumeiden vastaisilla kommenteilla,ei todellakaan auta asiaa.
En minäkään mitään PRKL mömmöjen laillistamista kannata.

V*TTUUN KAIKKI HUUMEET! Olet kyllä oikeassa,mutta röökistä ja viinasta en luovu!

PISTE!

Äänestä
  • Olihan nuo edelliset kommenttini hieman asiattomia,mutta mietippä mikä itselläsi meni vikaan varsinkin siinä vaiheessa kun leimasit minut heti huumehörhöksi,vaikka en mitään laittomia aineita ole käytellytkään,enkä niitä puolusta.

    Äänestä

omistaa vahvoja mielipiteitä asioista joista ei tiedä.

Äänestä
  • idiootti käyttää huumeita!

    Äänestä

  • täysi kirjoitti:

    idiootti käyttää huumeita!

    Vain idiootilla on vankat mielipiteet asioista joista ei tiedä.

    Peruskäsitteitä: mikä on huume?

    Äänestä

lukea. Näin helposti se kaikki alkaa kannabiksella (lähde lopussa):

Ite aloitin n.13vuotiaana pilven polton joka muuttui nopeasti viikottaiseksi sitten päivittäiseksi..Koulussa pilvessä 24h vuorokaudessa,oli aika sumua,yölläkin kun heräsi oli"pakko"polttaa paukut..En ymmärrä ihmisiä jotka väittävät että kannabikseen ei tule riippuvuutta,itselläni oli ainakin kova psyykkinen riippuvuus..Tavarat lensi seinään kun pilveä ei ollut..Tavaraa varasteltiin ja pilveen vaihdettiin,kunnes kerran ostajamme tarjosi piriä..Join ja överit vedin..Ei enää ikinä ajattelin..Pari viikkoa kului ja kauhu kuvat oli takana ja maistoin..Enää ei ollut paha olo vaan erittäin hyvä..Alkoi parin päivien valvomiset ja vain laskut haittasivat nuorten tyttöjen menoa..Tapasin 10 vuotta vanhemman miehen joka myi piriä hän oli kauan käyttänyt,alkoi pitkät valvomiset..Usein oli aamulla lappu pöydällä:Olen reissussa ,tulen parin päivän sisällä ja vieressä pari kymppiä piriä..Yksin valvominen(ja ystävien kanssa)hajotti mielenterveyttä..Pahimillaan oli parikin viikkoa pystyssä ja päätä lääkittiin pilvellä ja lääkkeillä..Poliisit oli tuttu vieras..Mies joutui kolmannen kerran linnaan ja nuori tyttö ei ymmärtänyt hyvää lopettamis mahdollisuutta kun tilanne rauhoittui..Olin masentunut miehestäni ja aloin lääkitä itseäni heroiinilla..Jätin mieheni ja eristäydyin täysin,heroiinin käyttö oli päivittäistä..Aikaa kului ja menin vain huonompaan ja huonompaan kuntoon..Seurustelin polle myyjien kanssa että sain käyttöni kustannettu,enkä ollut edes täysi-ikäinen..lopulta muutaman vuoden jälkeen pääsin hoitoon missä vietin vajaan vuoden..Paikka oli ihana..Olin kuitenkin käyttänyt myös hoito aikana joten vetohalut eivät olleet kadonneet ja aloin käyttää subutexia..Nyt olen käyttänyt pari vuotta subua ja harmittelen nuoruuden aikaisia ratkaisujani..Reflat ovat yhtä pahat ja pidemmät kuin koni reflat..Yritän tietysti silti lopettaa ja toivon että joku päivä olen kuivilla..

lähde: http://www.puolitotuus.com/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic;f=11;t=000018

Äänestä
  • "Näin helposti se kaikki alkaa kannabiksella (lähde lopussa):"

    Eiköhän tuonkin ekat päihteet olleet alkoholi ja tupakka.

    Ja 90% pilven polttelijoista ei tilastojen mukaan koskekaan koviin aineisiin.

    "Koulussa pilvessä 24h vuorokaudessa,oli aika sumua,yölläkin kun heräsi oli"pakko"polttaa paukut..En ymmärrä ihmisiä jotka väittävät että kannabikseen ei tule riippuvuutta,itselläni oli ainakin kova psyykkinen riippuvuus.."

    Jos tuo ei ollut provo, niin melkoinen poikkeustapaus tuon riippuvuuden suhteen ainakin.

    "Tavaraa varasteltiin ja pilveen vaihdettiin,kunnes kerran ostajamme tarjosi piriä"

    Ostajamme? Tarkoittanee varmaan myyjää. Niin, tuon takia kannattaisikin se kannabis erottaa kovista huumeista, niin ei olisi kukaan tarjoamassa piriä sen sijaan.

    Äänestä

Joopa, huumediilerit puhuvat mielellään ongelmattomasta käytöstä. Käyttäjä ei itse haluakkaan tunnustaa itselleen eikä kellekkään muullekaan, että olisi ongelmakäyttäjä. Alkoholistikin perustelee pätevästi juomistaan. Ulkopuoliset kyllä huomaavat, että nyt homma on karannut käsistä, mutta käyttäjä itse keksii aina vaan parempia perusteluja sekoilulleen. Tosiasia kuitenkin on, että tupakka, alkoholi ja muut aineet ovat todellinen terveysriksi. Käyttäjien elämä lyhenee ja sitä ennen fyysinen ja henkinen terveys menee pilalle. No eihän käyttäjä tätä usko, että näin voisi käydä omalla kohdalla. "Mähän olen vain tällainen viihdekäyttäjä". Kannattaisi käydä tutustumassa jossain hoitolaitoksessa mistä todella on kysymys. Siitä on leikki kaukana, kun terveys on romahtanut.

Äänestä
  • aivoilla varustettu henkilö kirjoittele huumausaineiden vapauttamisen puolesta.

    Äänestä

  • "tupakka, alkoholi ja muut aineet ovat todellinen terveysriksi"

    Eikö siis olisi parempi pitää jokainen terveysriskin aiheuttava aine reseptin takana?

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    aivoilla varustettu henkilö kirjoittele huumausaineiden vapauttamisen puolesta.

    aivoilla varustamaton henkilö pelkää ja vastustaa jotain, mistä ei mitään tiedä.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    aivoilla varustamaton henkilö pelkää ja vastustaa jotain, mistä ei mitään tiedä.

    Asia on ihan päinvastoin. Ihminen perinteisesti pelkää kaikkea tuntematonta. Sitä kutsutaan itsesuojeluvaistoksi.

    Äänestä

  • "Alkoholistikin perustelee pätevästi juomistaan."

    Eli kaikki alkoholin käyttäjät ovat alkoholisteja?

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    aivoilla varustamaton henkilö pelkää ja vastustaa jotain, mistä ei mitään tiedä.

    voi toki tietää paljonkin, vaikka ei olisi kertaakaan laittanut pönttöään sekaisin pilvestä tahi pistänyt piriä/hepoa suoneen.

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    voi toki tietää paljonkin, vaikka ei olisi kertaakaan laittanut pönttöään sekaisin pilvestä tahi pistänyt piriä/hepoa suoneen.

    Peruskysymys: mikä on huume ja miten se eroaa päihteestä?

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Asia on ihan päinvastoin. Ihminen perinteisesti pelkää kaikkea tuntematonta. Sitä kutsutaan itsesuojeluvaistoksi.

    Tämä kommentti selvittikin pari asiaa.

    Tuntemattoman pelko on vain tuntemattoman pelkoa. Varovaisuus on itsesuojeluvaistoa.

    Itsesuojeluvaistoa on suojata itseään mahdollisia onnettomuuksia vastaan, kun tuntemattomaan mennään. Pelkoa on kieltäytyä menemästä tuntemattomaan.

    Äänestä

Jaaha, täällä vielä jatkuu huumekeskustelu edelleen.

Äänestä
  • jatkukoon ainakin niin kauan, että Arkadianmäeltä saadaan pois kaikki huumausaineita käyttävät kansanedustajat.

    Edelleen tämä keskustelu pönkittää sitä, että Suomessa ei ainakaan tällä vuosisadalla tulla laillistamaan yhtään ainutta huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta.

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    jatkukoon ainakin niin kauan, että Arkadianmäeltä saadaan pois kaikki huumausaineita käyttävät kansanedustajat.

    Edelleen tämä keskustelu pönkittää sitä, että Suomessa ei ainakaan tällä vuosisadalla tulla laillistamaan yhtään ainutta huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta.

    "Edelleen tämä keskustelu pönkittää sitä, että Suomessa ei ainakaan tällä vuosisadalla tulla laillistamaan yhtään ainutta huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta."

    Oletko itse Nostradamus, kun tuollaisia väittämiä tulevaisuudesta esität?

    siihen, että Suomen kansa valitsee eduskuntaan niin viisasta väkeä, että he eivät korviaan lotkauta minkään huumehörhöjoukon höpinöille vaan nykyinen käytäntö ja suhtautuminen huumausaineisiin säilyy vuosikaudet, vuosikaudet, vuosikaudet...

    siis mielestäsi toimii? Et ole sattunut huomaamaan huumeiden käyttäjien määrän Suomessa lisääntyvän jatkuvasti? Et näe täällä pahentuvaa huumeongelmaa?

    "...niin viisasta väkeä, että he eivät korviaan lotkauta minkään huumehörhöjoukon höpinöille..."

    Eivätköhän sadat tuhannet suomalaisetkin ole järkevämmän huumepolitiikan kannalla, asiantuntijoista nyt puhumattakaan. Voit tietysti helpottautua sillä, että leimaat heidät pieneksi "huumehörhöjoukoksi".

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    siihen, että Suomen kansa valitsee eduskuntaan niin viisasta väkeä, että he eivät korviaan lotkauta minkään huumehörhöjoukon höpinöille vaan nykyinen käytäntö ja suhtautuminen huumausaineisiin säilyy vuosikaudet, vuosikaudet, vuosikaudet...

    ...itse olen ainakin kasvanut perheessä jossa asioista voitiin/voidaan keskustella avoimesti. Tämän seurauksena kerran kysyttyäni kotona mitä kannabis on etsivät vanhempani minulle siitä tietoa ja itsekkin yllättyivät kuinka "eri planeetalta" se on kuin mitä olivat luullet, kun heidätkin oli jo valistettu "kaikki huumeet samaan nippuun" -propagandalla. Itsekkin nyt myöhemmin asioista selvää ottaneena ja asioita nähneenä voin turvallisin mielin sanoa, että kannabis on turvallisempi kuin alkoholi.

    Mutta pointtini on se, että yhä useammat ihmiset todella alkavat tietää näistä asioista, siis todella tietää. Mikäli trendi jatkunee näin ja ihmiset saavat käsiinsä oikeaa tietoa, uskon vahvasti, että kannabis tullaan erottamaan kovista huumeista lailla. Kannabiksen viljely omaan käyttöön voitaisiin jopa laillistaa. Itse olen laillistamisen kannalla, siis mikäli alkoholiakin ei kielletä. Koska mielestäni kahta varsin hyvin toisiinsa verrattavaa ainetta on täysin järjetöntä kohdella näin eriarvoisesti.

    -Savustaja; vapaustaistelija

    Äänestä

  • Savustaja kirjoitti:

    on sanoa lapselle:

    "Älä IKINÄ koske mihinkään huumausaineseen. Jätä ENSIMMÄINEN kokeilu väliin."

    Tha't it!

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    on sanoa lapselle:

    "Älä IKINÄ koske mihinkään huumausaineseen. Jätä ENSIMMÄINEN kokeilu väliin."

    Tha't it!

    Totta tämäkin, ystäväni!

    Tämä onkin meidän perheessä tulevaisuudessa tapahtuva vakamielinen keskustelu siinä vaiheessa kun alkaa jälkikasvun menojalka vipattamaan ja tekisi mieli vetää kännit.

    Tullaan juttelemaan siitä kuinka sitä pitäisi juoda oikein ja missä yleensä mennään metsään. Keskustellaan siitä mitä tapahtuu jos raja ylitetään. Itse en saanut mitään neuvoja vanhemmiltani. Sen seuraksena olin kuolla alkoholimyrkytykseen 16 vuotiaana, olin paleltua kinoksiin.

    Se mitä tulee päihdepuolen kasvatukseen näin muuten, tulen tekemään selkeän pesäeron esimerkiksi piikkihuumeiden ja kannabistuotteiden välille. En aio todellakaan niputtaa huumeita yhteen könttään ja luottaa sokkona siihen ettei kokeiluja tapahtuisi. Yhtä utopistinen juttu kuin kuvitella niillä housujen pysyvän jalassa parikymppisiksi asti. Ihan hyvä varmistaa että se kortsu osataan rullata päälle ja että sitä muistetaan käyttää tarvittaessa.

    Mutta jokainen tallaa tyylillään, ja tulos on kyllä jonain päivänä nokan edessä. Mitä enemmän kiellät, sitä enemmän kokeillaan. Ja sitten voi ylpeät vanhemmat päivitellä että mitä se meidän Oskari nyt tuolla tavalla...

    ihan asiallisesti kirjoittelet. Ilman turhaa kiihkoa, vaikka joskus vähän kutittelenkin.

    Minä tiedän toki jotakin huumausaineista. Tiedän, että hepo ja piri ovat vähän eri aineita kuin hamppuperäiset tuotteet. Edelleen tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan palanneet LSD-tripiltä takaisin tähän maailmaan ja lepäilevät lopun ikänsä mielisairaalassa.

    Minulla on kaapissa kokapensaan lehtiä matkamuistona Etelä-Amerikasta. Matkatoverini - entinen rikollinen ja kaikkien huumausaineiden paitsi LSD:n käyttäjä - ei uskaltanut tuoda samoja matkamuistoja. Jos tulli olisi avannut laukut, niin hän olisi taustansa vuoksi saattanut joutua vaikeuksiin.

    Minulla taas on ns. puhdas tausta, joten minä poika pakkasin siellä päässä myöskin pienen pussillisen kokapensaan lehtiä matkalaukkuun. Siinä se matkusti mukavasti macheten vieressä. Sain kyseiset kokapensaan lehdet erään Etelä-Amerikan maan huumeviidakosta, jossa poikkesimme yhden kokapensaan viljelijän luona ja luvan kysyttyämme valokuvasimme ja videoimme sekä kokapensaspellon että viljelijän perheen etc.

    Asia on vain sillä tavalla, että en voi periaatteellisista syistä missään nimessä lähteä kannattamaan YHDENKÄÄN huumausaineeksi luokitellun aineen vapauttamista Suomessa. Olen jossain aiemmassa kommentissani todennut, että se olisi liian paha signaali nimenomaan nuorisolle, jos YKSIKÄÄN huumausaine vapautettaisiin, että siihen kannattajajoukkoon en tule koskaan lähtemään.

    Niin aloitin minäkin viinan kanssa lotraamisen aikanaan hyvissä ajoin eli about 14-vuotiaana. Sitten tuli 15 vuoden aikana naukattua monta kertaa enemmän kuin lääkäri määrää. Nyt on mennyt rapiat parikymmentä vuotta ilman kyseistä juomaa...

    Kiitokset mieltä avartavasta kertomuksestasi.

    Sinulla on taatusti omat syysi seistä kantasi takana. Se on hyvä asia, nimittäin varsin moni suomalainen vastustaa ihan vain sen takia että se on se hyväksytty totuus. On hienoa seistä sen takana. Ymmärrät varmaan pointin.

    Minä yhtälailla olen nähnyt ja kokenut. Ei ole ollut kivaa katseltavaa jossain jenkeissäkin niitä kerjäviä crack ja heroiini-nistejä.. luurankoja joiden elämä voi olla kiini siitä quarterista jonka sinä heille joko annat, tai olet antamatta. Siinä maassa on jotain poikkeuksellisen pahaa. Se miten kansalaiset jätetään niihin ojiin makaamaan. Ja tavat millä ongelmiin puututaan. Niin kaikkivoipaa ja valmiiksipureskeltua. Suomi on vielä onnela sen rinnalla!

    Kun nyt hiljennytään pöydän ääreen ja pohditaan syitä tähän kaikkeen, omat motiivini ovat varsin yksinkertaiset. Ei minulla ole mitään syytä pelätä oman nahkani vuoksi. Miksi olisi. On hyvin epätodennäköistä että saisin vieraakseni virkavallan edustajia harrastukseni takia. Sen verran rauhallista meno täällä on. Niin pitkälle kun puhutaan tuikitavallisesta aikuisesta kotikasvattajasta ylipäätään, tilanne on sama. Tällä tasolla ajatellen on yksi hailea, mikä hampun status maassamme on.

    Sinun laillasi, kysymys on periaatteesta. Siitä että JOS kävisi pahimman skenaarion mukaan, en haluaisi olla se jolle se hakaristi otsaan tatuoidaan. Minä kun en kuitenkaan ole mikään pedofiili, murhamies tai mikään muukaan yhteiskunnan loinen, ainoastaan ihminen joka harjoittaa poikkeavaa lääkinnällista/päihdesidonnaista vakaumusta hyvistä syistä. Mitä tulee syyttäjiin ja virkavallan edustajiin muutenkin, tarinani varmasti hellyyttäisivät heitäkin, mutta ei heillä ole mahdollisuuksia/halua reagoida niihin sillä tavalla että he voisivat antaa siunauksensa valinnoilleni. Koska ne ovat kuitenkin yksilötasolla oikeat, ja koska tiedän että moni muukin kamppailee samassa tilanteessa, tässä on se perimmäinen syy siihen, miksi minä täällä äänessä olen ajatuksineni.

    Pienet myönnytykset asian tiimoilla avaisivat ovia moneen sellaiseen asiaan mistä nyt vain unelmoidaan. Eräitä niistä (siis omiani) on alkaa tekemään tutkimusta hampun lääkinnällisistä mahdollisuuksista, joita on kiistatta olemassa. Tämä on todistettu omakohtaisesti, lähimmäisen kautta sekä myös lukuisien nettituttavieni välityksellä.

    Loppupeleissä kys. kasvin antaman päihdearvo on ihan toisarvoinen asia lääkinnällisten asioiden rinnalla. Esimerkiksi epilepsia. Kyllä sinullakin on käsitys siitä kuinka v*ttumainen sairaus tuo on. Itse on nähty ja koettu kuinka yksi läheisistäni tästä vitsauksesta kärsi pitkään, ilman että hänelle olisi virallisia teitä pitkin löytynyt lääkettä joka toimisi. Räätälintyönä tehty hampun fenotyyppi vei oireet mennessään. Annostus, sätkä viikossa.

    Minä ymmärrän kaikkia niitä läheisiä, jotkä kärsivät jonkun päihdesotkuista. Itse olen ollut kummassakin asemassa. Sekä läheinen kärsimässä, että sotkija vauhdissa. Oikea, suositeltava vaihtoehto on aina se raitis malli. Varsin harva maassamme tähän kuitenkaan pystyy. Virallista reittiä pitkin saatu lääkinnällinen apu ongelmiin on monelle ihan ok, mutta seassa on aina niitä joille ne eivät sovi. Hamppu saattaa tuoda avun näille yksilöille.

    Jollain ihmeellisellä tavalla aistin että sinä ymmärrät tämänkin pointtini, vaikket sitä ehkä allekirjoitakaan. Halveksut ja paheksut päänsekoittamis mentaliteettia ja kannabis on eräitä niistä substansseista millä tuota toimintaa voi harjoittaa. Voimmekin jäädä pohtimaan, onko se sittenkään itse aineen vika jos tätä tehdään, vai onko se vain meissä se vika?

    Minä ymmärrän sinua. Past effects our future. Niin se vain menee.

    Voi hyvin
    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Äänestä

Vihreiden puoluekokouksessa?

Äänestä
  • Kalle "Pönttösekaisin" Kannabis, jos vain herää pilvittelyiltään alustamaan.

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    Kalle "Pönttösekaisin" Kannabis, jos vain herää pilvittelyiltään alustamaan.

    Kalle Könkkölää?

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    Kalle Könkkölää?

    fiktiivinen henkilö.

    Äänestä

Tämä on niin naurettavaa ku täällä tämmöset 40 uraa tekevät naiset ja miehet valittavat kuinka kannabista ei ikinä pitäisi laillistaa ja kaikki ketkä ovat joskus kokeilleet pitäisi ampua ja he ovat samantien hörhöjä, lisää rangaistuksia kannabiksen kasvattajille/käyttäjillä? ei todellakaan kukaan täällä kuka vastustaa kannabista ei taatusti ole ikinä kokeillut sitä. se on yksi vaarattomimmista huumeista maanpäällä. Ja oikein annosteltuna ei todellakaan vaaraksi kenellekkään. Joten kannabis vapaaksi!

Äänestä
  • "Joten kannabis vapaaksi!"

    NEVER!!!

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    "Joten kannabis vapaaksi!"

    NEVER!!!

    Just tota tarkotin, heti kun myöntää että on kerran kokeillut "polttelua"niin leimataan höyrypääksi. Aivan naurettavaa toimintaa.

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Kannatat huumausaineen vapauttamista kriminalisoinnin alaisuudesta.

    Sellaisella tyypillä pää savuaa ja aivot ovat tehneet tilaa pilvelle.

    Äänestä

  • Pölhö-Kustaa kirjoitti:

    Kannatat huumausaineen vapauttamista kriminalisoinnin alaisuudesta.

    Sellaisella tyypillä pää savuaa ja aivot ovat tehneet tilaa pilvelle.

    Väärin, sitä kutsutaan heräämiseksi.

    Heräämiseksi siitä harhasta että "kun poltat jointin, olet koukussa, pääsi sulaa ja seuraavan kerran kun heräät, olet sairaalassa vieroitettavana heroiinista."

    Suo anteeksi kärkevä vertaukseni, mutta tämä on ollut pahimmillaan Suomessa harjoitetun valistuksen taso. Myös minä olen ollut joskus peruskoululainen ja muistan vieläkin elävästi ne poliisien juhlasalissa järjestämät "kalvosulkeiset". Hyvä ettei opetettu soveliaita mantroja ulkoa.

    Mikä on reaktio, kun tämän huomaa törkeäksi valheeksi? Täsmälleen, ystäväni..se on herääminen todellisuuteen!

    Kuis ois, Pölhö-Kustaa, alettaisko yhdessä ajamaan alkoholin kriminalisaatiota sen sijaan että täällä rähistään kannasta? Maailma olisi paljon parempi paikka elää jos se onnistuisi!

    nalisoida..mielestäni..alkoholista on sentään hyötyäkin, tupakasta vain pelkkää haitta..ainiin on se kaunis kukkivana

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    nalisoida..mielestäni..alkoholista on sentään hyötyäkin, tupakasta vain pelkkää haitta..ainiin on se kaunis kukkivana

    En nyt todellakaan halua provosoida sinua, mutta kertoisitko mitä hyötyä alkoholista mahtaa sinun mielestäsi olla?

    Kun ottaa huomioon sen kiihkon millä tavalla kannabista ollaan täälläkin vastustettu, en uskoisi vastausta tähän löytyvän ainakaan vastustajien leiristä.

    Hamppu muuten on hyvin kaunis kasvi varsinkin kukassa.

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Just tota tarkotin, heti kun myöntää että on kerran kokeillut "polttelua"niin leimataan höyrypääksi. Aivan naurettavaa toimintaa.

    Niin,sitä minäkin nauran näille pälleille.

    Tämän keskustelun aloittaja leimasi minut huumehörhöksi,kun kerroin hänelle asiaa. (Hän nyt otti sen haukkuna,vaikka puhuinkin yleisesti näistä jotka tulevat agressiivisena tänne räyhäämään,että saisivat haukkumukommentteja,jotta voisivat haukkua entistä enemmän takaisin...Idioottimainen harrastus minun mielestäni jossain foorumeilla itkeä ja haukkua toisiaan. :D
    Enkä muuta käytä kuin röökiä ja kännit ehkä juon kerran kuussa.
    Tämä tyyppi nyt leimaisi varmaan oman kersansakin huumehörhöksi, jos tämä erehtyisi jonkun kotibileissä polttamaan jointin tai pari.(Jos tyypillä on edes lapsia,tai tulee olemaankaan,mutta tämä olikin jos). Nykyään kun suurinosa teineistäkin varmaan kokeilee jotain tuommoista edes kerran...
    Itse en ole viitsinyt edes vaivautua,enkä varmaan viitsikään. Pari, kolme vuotta taaksepäin,niin sitten ehkä olisin saattanut kokeilla, mutta nyt ei,ei. :P

    En kyllä puolusta näiden aineiden vapauttamista,minulle se on oikeastaan se ja sama. Entäs sitten, jos joku kannabis laillistettaisiin,yks paskan maku,kun ei tarvi edes ikinä sitä hankkia...Mutta näille tyypeille nauran, jotka vikisevät täällä turhasta.
    Miksi sitä vastaan pitää itkeä jos ei itse käytä?
    Olkaa niinkuin normaalisti pitäisi,ettette välittäisi koko asiasta.
    Tai nojuu,onhan se toisaalta niinkin jos kukaan ei välitä asiat menee ihan persiilleen.
    Mutta eipä tässä kummempia... :D :P

    Äänestä

nämä idiootit kannattavat?

Äänestä

Olet oikeaakin oikeammassa!

Äänestä
  • saa ainaski hyvät naurut ku lukee noita kannabiksen himo vastustajien juttuja, joista suurin osa ei varmaan oo koskaan edes nähny kyseistä luonnontuotetta, saati sitten kokeillu. ja mun mielipide on et jos ei oo edes kokeillu niin sillon on ihan turha tulla selittää koko asiasta yhtää mitää. ensinnäkään kukka ei oo huume. oon harkinnu muuttavani johonki sivistyneempään valtioon jossa ei oo näin ahdasmielistä kun täällä, onneks niitä on. en ymmärrä miks tästä koko asiasta on pitäny tehä niin hirvee numero? eiks ihmiset vois elää omaa elämäänsä ja antaa muidenki elää rauhassa? suomessa se ei varmaan koskaan tuu valitettavasti toteutumaan. mitä pahaa on siinä jos ihminen polttaa aiheuttamatta muille harmeja, ei mitään. no nii, ei mulla sit varmaa muuta. peace.

    Äänestä

  • marijane kirjoitti:

    saa ainaski hyvät naurut ku lukee noita kannabiksen himo vastustajien juttuja, joista suurin osa ei varmaan oo koskaan edes nähny kyseistä luonnontuotetta, saati sitten kokeillu. ja mun mielipide on et jos ei oo edes kokeillu niin sillon on ihan turha tulla selittää koko asiasta yhtää mitää. ensinnäkään kukka ei oo huume. oon harkinnu muuttavani johonki sivistyneempään valtioon jossa ei oo näin ahdasmielistä kun täällä, onneks niitä on. en ymmärrä miks tästä koko asiasta on pitäny tehä niin hirvee numero? eiks ihmiset vois elää omaa elämäänsä ja antaa muidenki elää rauhassa? suomessa se ei varmaan koskaan tuu valitettavasti toteutumaan. mitä pahaa on siinä jos ihminen polttaa aiheuttamatta muille harmeja, ei mitään. no nii, ei mulla sit varmaa muuta. peace.

    kerranki joku täällä taas puhuu oikeasti asiaa! Kannabis vapaaksi! (tai sitten vaan muutetaan Amsterdamiin)

    Äänestä

  • marijane kirjoitti:

    saa ainaski hyvät naurut ku lukee noita kannabiksen himo vastustajien juttuja, joista suurin osa ei varmaan oo koskaan edes nähny kyseistä luonnontuotetta, saati sitten kokeillu. ja mun mielipide on et jos ei oo edes kokeillu niin sillon on ihan turha tulla selittää koko asiasta yhtää mitää. ensinnäkään kukka ei oo huume. oon harkinnu muuttavani johonki sivistyneempään valtioon jossa ei oo näin ahdasmielistä kun täällä, onneks niitä on. en ymmärrä miks tästä koko asiasta on pitäny tehä niin hirvee numero? eiks ihmiset vois elää omaa elämäänsä ja antaa muidenki elää rauhassa? suomessa se ei varmaan koskaan tuu valitettavasti toteutumaan. mitä pahaa on siinä jos ihminen polttaa aiheuttamatta muille harmeja, ei mitään. no nii, ei mulla sit varmaa muuta. peace.

    "oon harkinnu muuttavani johonki sivistyneempään valtioon jossa ei oo näin ahdasmielistä kun täällä"

    Suomalainen maalaispoika vetäisee ekat marisauhut. Hänen urapolkunsa kulkee seuraavasti:

    Tuppukylä - Hki - Kööpenhamina - Amsterdam.

    Eli ensin Suomen huumausainekeskus, sitten Pohjoismaiden ja lopulta Euroopan huumehörhöjen luvattu kaupunki Amsterdam.

    Monen tuonen viikatemies toki korjaa matkan varrella.

    Minne asti aiot ehtiä?

    Äänestä

  • Matkaopas kirjoitti:

    siellä selittää taas joku maalaistollo joka luulee taas tietävänsä kaiken.... vastaus kysymykseen: jamaica. joo ei muuta. peace

    Äänestä

  • marijane kirjoitti:

    saa ainaski hyvät naurut ku lukee noita kannabiksen himo vastustajien juttuja, joista suurin osa ei varmaan oo koskaan edes nähny kyseistä luonnontuotetta, saati sitten kokeillu. ja mun mielipide on et jos ei oo edes kokeillu niin sillon on ihan turha tulla selittää koko asiasta yhtää mitää. ensinnäkään kukka ei oo huume. oon harkinnu muuttavani johonki sivistyneempään valtioon jossa ei oo näin ahdasmielistä kun täällä, onneks niitä on. en ymmärrä miks tästä koko asiasta on pitäny tehä niin hirvee numero? eiks ihmiset vois elää omaa elämäänsä ja antaa muidenki elää rauhassa? suomessa se ei varmaan koskaan tuu valitettavasti toteutumaan. mitä pahaa on siinä jos ihminen polttaa aiheuttamatta muille harmeja, ei mitään. no nii, ei mulla sit varmaa muuta. peace.

    En ole koskaan nähnyt tai kokeillut heroiinia. Siispä minun ei kannata sitä vastustaa, koska en voi tietää siitä yhtään mitään. Tätäkö tarkoitat?

    Itse haluan elää omaa elämääni rauhassa ilman, että huumehörhöt pyörii ympärillä. Huumeiden käyttö ei koskaan ole vain oma asia. Huumeet nimenomaan aiheuttaa niitä harmeja niille tavallisille ihmisille, jotka haluavat elää omaa elämäänsä ihan vain rauhassa.

    Äänestä

  • himovastustaja kirjoitti:

    "Huumeiden käyttö ei koskaan ole vain oma asia."

    On se, jos käyttää kohtuudella (niin kuin useimmat kannabiksen käyttäjät tekevät), eikä hanki huumeita rikollisilta, vaan esim. kasvattaa itse hamppua.

    mä en tietääkseni puhunutkaan heroiinin puolesta. heroiini ja kannabis ei oo millään tavalla verrattavissa keskenään. heroiini on huume ja kannabis on kannabis. äläkä nyt alota selittää kuinka porukka siirtyy kannabiksesta kokoajan vahvempiin. se on periaate kysymys. peace

    näin on. joku tietää mistä puhuu.

    Äänestä

  • marijane kirjoitti:

    mä en tietääkseni puhunutkaan heroiinin puolesta. heroiini ja kannabis ei oo millään tavalla verrattavissa keskenään. heroiini on huume ja kannabis on kannabis. äläkä nyt alota selittää kuinka porukka siirtyy kannabiksesta kokoajan vahvempiin. se on periaate kysymys. peace

    tuntuu aivot olevan jo aika pehmeät. maria on sätkytelty niin, että korvista alkaa savu tupruta.

    Äänestä

  • aamun havainto kirjoitti:

    Teillä tuntuu olevan joku "etiikan taskupokkari" jossa neuvotaan laukomaan henkilökohtaisuuksiin meneviä herjoja siinä vaiheessa kun ei asiaansa voi perustella edes sillä propagandasaastalla jota te kumarratte.

    Hyvin huvittavaa kun selkeästi vähä-älyinen tumpelo koittaa olla nokkela. Siis koittaa.

    Kippis ja kulaus vain sinullekin!

    Naapurin äijä
    kannabismyönteinen

    ps. Marijane, täsmälleen saman fraasin olen minäkin aikaisemmin saanut osakseni. Taitaa olla joku arvauskeskuslääkärien koalitio jolta on digikamerat kielletty virantoimituksessa.

    Äänestä

  • aamun havainto kirjoitti:

    tuntuu aivot olevan jo aika pehmeät. maria on sätkytelty niin, että korvista alkaa savu tupruta.

    meinasin ensin että viitsiikö tollasen ahdasmielisen idiootin sanomiseen kommentoida mitään, mutta kommentoimpa kuitenkin: hohhoijaa... valitettavasti teitä on suomessa vielä aivan liikaa, toivottavasti asia korjaantuu vielä jonain päivänä. peace.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin on jämpti! kirjoitti:

kannattaa yhdenkään huumausaineen vapauttamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu