Olisko ideaa?

Lieksan valtuustokokouksiin pitäisi saada lisää väriä, sallimalla kokouksen päätteeksi yleisölle lupa, tehdä valtuutetuille kysymyksiä!
Tuollainen käytäntö tulisi innostamaan valtuutettuja heidän toimissaan (pysyisivät skarpimpana ), sekä loisi kansalaisten kiinnostusta ja myös vaikutus mahdollisuuksia päätöksentekoon!
26166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kuntalain 27 § mukaan valtuutettujen on pidettava huolta siitä,että kunnan asukkailla on ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.

1valitsemalla palvelujen käyttäjiä toimielimiin.
3 tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia.
(miten kuultiin sitten vanhuspolittisessa asiassa johon annoin lausunnon mutta vastaukset on käsittelemättä vielä eli näennäistä puuhaa on mielipiteeni valtuusto asian käsiteli mutta lausuntoa ei)
4selvittämällä kansalaisten mielipiteitä ennen päätöksentekoa.

Kunnan jäsenellä on aloiteoikeus 28§
Jokaisella kunnan jäsenellä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimialaan liittyvissä asioissa ja näillä hetkillä kerran vuoodessa valtuusto saa tietoonsa nämä aloitteet.
( olen kuntalaisena tehnyt melkoisesti aloitteita ja myöskin niistä kirjoittanut ja tiedustellut ja kas vaan jotkut aloitteet on kestäneet pitkään mutta kuitenkin lopputulos on hyvä) MK

Äänestä

Mitenkähän lie noiden kuulemistilaisuuksen kanssa?
Onko niitä ollut useinkin vuoden aikana?
Mielestäni teho olisi parempi jos kyssärit saisi esittää valtuustosalissa, kokousten jälkeen!

Äänestä
  • Kyrpä Joseeppi eikös sulla ole luottovaltuutettua joka hoitas nuo kyselyt. Sitä varten ne on valittu ja siitä kokouspalkkiot saavat.

    Äänestä

Eihän se ole sama kysyykö valtuutettu tai itse!
Ryhmäkuri karsii heillä jo osan kyssäreistä ja eihän sellaista voi kysyä jos se sotiin oman puolueen näkökantoja vastaan.

[Jokaisen tärkeää päätöstä pohtivan kannattaa juoda pullollinen vettä. Tutkijoiden mukaan täysi virtsarakko nimittäin auttaa ihmisiä tekemään viisaampia ratkaisuja.]
Lähde:http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Tutkimus Pissahädässä ihminen tekee parempia päätöksiä/art-1288372949655.html

Äänestä
  • Valtuuston kokoukset eivät ole huutokauppatilaisuuksia.

    Mutta kuntalaisilla on mahdollisuus tehdä aloitteita

    Kuntalaisia koskeva asia on sitten tuo kunnan tiedottaminen kuntalaki 29§

    Kunnan on tiedotettava kuntalaisille kunnassa vireillä olevista asioista.,niitä koskevista suunnitelmista asioiden käsittelystä ja suunnitelmista ja nisstä koskevista vaikutuksista.

    Valtuutetulla on on myös mahdollisuus tehdä kunnan taloutta ja toimintaa koskeva kysymys valtuuston kokouksessa ja asia on käsiteltävä seuraavassa kokouksessa vastauksen osalta mutta laajenpaa keskustelua ei kuitenkaan käydä,
    Lehtitiedon mukaan siinä asiassa aikanaan tein historiaa sellaista ei ollut toimittajan olessa työssä tapahtunut mutta se on mahdollista jos tunnetaan lainsäädäntöä.

    Kuitenkin ainakin pielisentien suunnitelmista on ollut tiedotustilaisuus ja suunnittelijoille sai esittää kysymyksiä joten ainakin siltä osin asia oli mahdollista mutta oliko sillä sitten vaikutusta miten?
    Terveisin entinen valtuutettu 16 vuotta MK

    Äänestä

23.2.2011 Outokumpu!
Toki valtuuston kokouksessa on maanantaina uuttakin outokumpulaisille. Virkamiehet vastaavat valtuutettujen esittämiin kysymyksiin ensimmäistä kertaa pidettävällä kyselytunnilla. Aiheita ovat kunnan valtiolta saaman miljoonan euron harkinnanvaraisen valtionavun käyttö sekä katujen ja puistojen hoito. Samoin esillä ovat hissiavustukset ja kunnan päättämien erilaisten sääntöjen noudattaminen. Valtuustolle esitellään myös Josek-yhtiön toimintaa.

Äänestä

Toistaiseksi asun Liksassa vaikka juuri olen outokummussa käynyt laulamassa ja voittamassa kisan.
Mutta se on hyvä asia,että Teillä vasta nyt on mahdollisuus saada tietoa.

Meillä Lieksassa on olemassa valtuustoseminaarit joissa tehdään erilaisia tiedusteluja tavallaan asioiden hoitamiseksi ja myös esittelyn pohjaksi virkamiehille niin ei saamaa asiaa tarvitse vatkoa ja palautta esittelyyn joka ei liene kunnan talouden kannalta kovin mairittelevaa toimintaa, vaan keskustelut käydään.
On sitten hyvinkin suljettuja tilaisuuksia mutta kokemuksesta tiedän,että joskus ne menee alkuunsa mynkään silloin on esim maankäytöstä yrittäjätoimintaan ja aina asiat eivät ole sellaisia miltä näyttää.
Hieman laitan vettä myllyyn mitenkä on turvattu saatavat nyt noilta eu ulkopuolisilta tahoilta maan myynnistä?
Mutta olen mielestäni kuitenkin vastannut siihen mitä mahdollisuuksia kuntalaisilla on vaikuttaa asioihin yksi tie on tietysti vaalit mutta on myös mahdollisuus vaalien välillä.MK

Äänestä
  • Tietysti asun Lieksassa taidan olla vielä uninen kun olin kilpailumatkalla eilen Joensuussa ja olen nyt mukana valtakunnalisessa EL kisassa Oulussa voitin PK kisan ja myös jatkossa PK karaokekisassa siis kahdet kisat. samana päivänä ja yöllä kotiin.
    Mutta pyhänä ulkoilutapahtuma Lieksassa jossa mukana mutta nyt ulos MK

    Äänestä

  • Olisko ideaa:

    Kyllä olis, mutta nämä kaksi puoluetta varmasti vastustaa .
    Rakentajat on joutuneet kärsimään melko usein ,
    Mielivalta tulkinnat rakentamisen hankaloittamiseksi..
    Tuskin missään rakentajien kusetus on viety niin pitkälle kuin
    Lieksassa.
    Uuden talon rakentaminen Lieksaan on kannattamaton homma.
    Puolen tappiolla joutuu myymään,siinnä hyöty.
    .Joensuussa rakennus kustannukset halvemmat,
    Älä ota tappiota, rakenna joensuuhun,niin mekin tehdään.

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tietysti asun Lieksassa taidan olla vielä uninen kun olin kilpailumatkalla eilen Joensuussa ja olen nyt mukana valtakunnalisessa EL kisassa Oulussa voitin PK kisan ja myös jatkossa PK karaokekisassa siis kahdet kisat. samana päivänä ja yöllä kotiin.
    Mutta pyhänä ulkoilutapahtuma Lieksassa jossa mukana mutta nyt ulos MK

    Karaokelinkki olisi sitten täällä. Sinne nuo kehut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4306

    Äänestä

Hyvä että voitit! Kannattaa ottaa asia esille kaupunginvaltuuston kokousessa!

Äänestä
  • se olisi jo poikaa jo hieman huomioida.heh heh MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    se olisi jo poikaa jo hieman huomioida.heh heh MK

    Tänään on taas se päivä jolloin huomion eukkoani, nimittäin jahtaan häntä illalla suoro kourassa pitkin huushollia!

    Äänestä

  • KJ. kirjoitti:

    Tänään on taas se päivä jolloin huomion eukkoani, nimittäin jahtaan häntä illalla suoro kourassa pitkin huushollia!

    hitsi oletko päästänyt hänet pitkään liekaan,että ihan pitää jahdata.
    katos vaan ettei pääse ovesta ulos,sen jälkeen näin keväällä on helpompi pitää kirput korissa kuin ulos päästettyä kissaa joka on oppinut makkaralle.

    Mutta tokko nykyiset valtuutetut alkaisivat näitä kysymyksiä ratkomaan se olisi monelle vaikea tehtävä mutta hyvinkin mielenkiintoinen varsinkin mikä kohdallasi on ollut saaliin määrä tähän mennessä,sekä joko käki on kukkunut toisen linnun pesällä tietämäni mukaan kälihän ei siinä suhteessa tunne vastuuta vaan jättää poikaset toisten lintujen hoidettavaksi.MK

    Hieman synboolisesti aikuisille

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    hitsi oletko päästänyt hänet pitkään liekaan,että ihan pitää jahdata.
    katos vaan ettei pääse ovesta ulos,sen jälkeen näin keväällä on helpompi pitää kirput korissa kuin ulos päästettyä kissaa joka on oppinut makkaralle.

    Mutta tokko nykyiset valtuutetut alkaisivat näitä kysymyksiä ratkomaan se olisi monelle vaikea tehtävä mutta hyvinkin mielenkiintoinen varsinkin mikä kohdallasi on ollut saaliin määrä tähän mennessä,sekä joko käki on kukkunut toisen linnun pesällä tietämäni mukaan kälihän ei siinä suhteessa tunne vastuuta vaan jättää poikaset toisten lintujen hoidettavaksi.MK

    Hieman synboolisesti aikuisille

    Liekaan?
    Ei suinkaan sillä muija kulkee kuin kissa oman tahtonsa mukaan ja sinäkin noin lunkina miehenä Mk tajuat sen, ettei värisevää ja rakkaudentäyttämää sielua voi talllata tai kahlita..kukaan!

    Noista käenmunista nyt en nii tiijä, sillä kerran olen joutunut pakon edessä tunnustamaaan syntini, elikkä isiyyteni, loput on herrantuomia!

    Äänestä

En nyt tarkoittanut mitään aloitteiden tekoa tms, vaan sitä että olisi mukava jos valtuuston kokouksen päätteeksi, saisi paikalla oleva yleisö esittää kysymyksiä valtuutetuille sekä jopa omia ideoitaan!

Kyllähän noille valtuutetuille heitä tavatessa saa puhua ummet ja lammet, mutta olisihan se kiva esittää kyssärit/ideat samalla aikaa kaikille!

Äänestä

Olen ikävä ihminen joten en kosiskele asioilla.Totesin jo aikaisemmin,ettei valtuuston kokoukset ole huutokauppatilaisuuksia ja valtuuston kokoukset muuten on julkisia mutta ohjesäännöt ja laki määrittelee asiat.
Valtuuston puheenjohtaja huilehtii kokousmenettelystä.
Kuten olen todennut noita asioita voidaan kyllä sitten hoitaa eri toimielimissä ja viranhaltijoiden tehtävänä on myöskin opastaa kenelle viranomaiselle asia kuuluu jos sattuu menemään väärälle luukulle tämä on sanottu hallintomenettelylaissa.

Mutta ajatusta en todella olisi poissulkemassa mutta totean tilanteen mitä tiedän yleensä asioista kokemukseni kautta.MK

Äänestä
  • Otappa tuosta selvää. Perityypillistä ................paskanjauhantaa

    Äänestä

  • ja kautta kirjoitti:

    Otappa tuosta selvää. Perityypillistä ................paskanjauhantaa

    Eikö ne voisi videoita livenä verkkoon
    Eletäänhän 2000-tuhatta lukua jo ?

    Äänestä

  • Routa veen . kirjoitti:

    Eikö ne voisi videoita livenä verkkoon
    Eletäänhän 2000-tuhatta lukua jo ?

    Täällä Lappeenrannassa saamme seurata kokoukset suorana verkosta kotisohvalla istuen.

    Äänestä

  • Nuijitaan päätös kirjoitti:

    Täällä Lappeenrannassa saamme seurata kokoukset suorana verkosta kotisohvalla istuen.

    Ihanko totta siellä voi seurata valtuuston kokousta netin kautta???
    Pykäisivät täälläkin immeisille samat mahdollisuudet.
    Eduskunnan kyselytynneillakin näkee ketkä on aktiivisia ja ketkä ei.

    Äänestä

Eiköhän ole viisainta potkia nuo fossiilit sieltä hevonperseeseen, tarvii vidioita, sieltä on jo horisijoita lentänyt mäkeen, niin vaihetaan loputkin urpot.

Äänestä

mikä nyt alkoi yskittää .keskustellaan kunnallispolittaskastaMk

Äänestä
  • Onko remmiahdin hyvä.

    Äänestä

  • Niin keskustellaan, mutta siehän aloit lorsatakkii siitä karaookesta tapasi mukaan.

    Äänestä

Kunnalispolin jono ei vedä vieläkään odotusajat n 4-5H.
taskoja taas saa kesällä vaskiviikon aikaan siltä vierailevalta tattuuntekijältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyrpä-Jooseppi. kirjoitti:

Lieksan valtuustokokouksiin pitäisi saada lisää väriä, sallimalla kokouksen päätteeksi yleisölle lupa, tehdä valtuutetuille kysymyksiä!
Tuollainen käytäntö tulisi innostamaan valtuutettuja heidän toimissaan (pysyisivät skarpimpana ), sekä loisi kansalaisten kiinnostusta ja myös vaikutus mahdollisuuksia päätöksentekoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu