Miten te "ex-yksinäiset" löysitte toisenne?
Miten te ylipäätänsä olette saanut uusia ystäviä oman "ystävä/kaveri" piirin ulkopuolelta?
Itse olen jo pitkään tässä yrittänyt löytää uusia ystäviä ja kavereita joiden kanssa voisi puuhastella jotain, mutta ei ole pienintäkään ymmärrystä miten uusia ystävyyssuhteita luodaan.
Yksinäisyys on kyllä sen pahimman aiheuttanut, koska sosiaalisuus jäi aikaa sitten tiettyjen asioiden johdosta kokonaan maton alle.
Mutta kun taas alkaa elämä maistumaan ja asiat olemaan mukavassa järjestyksessä, ei ole tänä päivänä oikein enään kavereita joiden kanssa tehdä mitään. 1 kaveri on jonka kanssa käyn soittelemassa bänditreeneissä, mutta muuten teen kaiken yksin.
Jotenkin tuskaista mennä ulos (mutta pakkohan se on, hulluksi tulee jos 4 seinän sisällä on jatkuvasti) ja kattella, kun monet perheet, avioparit, avoparit, tai muuten vaan seurustelevat kävelevät, mutta toisaalta olen hyvin onnellinen heidän puolestaan, koska ihan kauheetahan se on olla jatkuvasti yksin.
Ite tässä juuri sitten ulkoillessani välillä ihmettelen, miten jotkut henkilöt tekevät ystäviä silmänräpäyksessä, kun taas omalla kohdalla se tuntuu olevan aivan mahdoton yhtälö.
Kysymyksiä herää jatkuvasti ja mietin, että missähän se menee omalla kohdalla pieleen?
Kaiketi en ole niin kiinnostava tyyppi tai muuta, en tiedä. Mutta kummastelen kumminkin sitä, että olen todella helposti lähestyttävä ihminen. Jos kuka tahansa tuntematon tuli kadulla kysymään jotain, kykenisin keskustelemaan hyvin vapaasti.
Joskus tuntuu siltä, kun kadulla kävelee tai käy kaupassa, että kahden ennestään tuntemattoman ihmisen välillä on erääinlainen kilpi. Kukaan ei halua päästää ketään lähelleen, koska tavallaan "pelkää" sitä toista tyyppiä.
Tosin on niitä, jotka lähtevät vapaasti keskustelemaan lähes mistä vain, mutta sitten on niitä joiden kanssa keskustelu jotenkin ajautuu aina umpikujaan, rupee toljottamaan seinille ja jää hiljaiseksi seisoskelemaan.
Miten tässä olisi oikea tapa jatkaa keskustelua tai vain poistua paikalta?
Itselläni kävi eilen näin ja tuntui todella vittumaiselta (anteeksi sananvalinta),
kun toinen hiljenee ja tilanne alkaa tuntua todella kiusalliselta, kun tuntuu, että juuri sinun pitäisi sanoa jotain, että se toinen uskaltaa avata suunsa.
Siinä sitten vaan ihmettelee, että mitä kummaa itse sanoin, että toinen vaan meni aivan hiljaiseksi.
Olen hyvin sosiaalinen tapaus nykyään, vaikka ei kavereita juuri nimeksikään ole. Silti on vain jotenkin vaikea puhua joillekkin.
Tulipa tästä nyt pitkä avautuminen! No mut anyway, mä lähden tästä nyt koulun penkille ja illasta sitten nyrkkeilemään. Eipä tässä taas muutakaan tekemistä oikeen ole. Se on moro.
Miten te ylipäätänsä olette saanut uusia ystäviä oman "ystävä/kaveri" piirin ulkopuolelta?
Itse olen jo pitkään tässä yrittänyt löytää uusia ystäviä ja kavereita joiden kanssa voisi puuhastella jotain, mutta ei ole pienintäkään ymmärrystä miten uusia ystävyyssuhteita luodaan.
Yksinäisyys on kyllä sen pahimman aiheuttanut, koska sosiaalisuus jäi aikaa sitten tiettyjen asioiden johdosta kokonaan maton alle.
Mutta kun taas alkaa elämä maistumaan ja asiat olemaan mukavassa järjestyksessä, ei ole tänä päivänä oikein enään kavereita joiden kanssa tehdä mitään. 1 kaveri on jonka kanssa käyn soittelemassa bänditreeneissä, mutta muuten teen kaiken yksin.
Jotenkin tuskaista mennä ulos (mutta pakkohan se on, hulluksi tulee jos 4 seinän sisällä on jatkuvasti) ja kattella, kun monet perheet, avioparit, avoparit, tai muuten vaan seurustelevat kävelevät, mutta toisaalta olen hyvin onnellinen heidän puolestaan, koska ihan kauheetahan se on olla jatkuvasti yksin.
Ite tässä juuri sitten ulkoillessani välillä ihmettelen, miten jotkut henkilöt tekevät ystäviä silmänräpäyksessä, kun taas omalla kohdalla se tuntuu olevan aivan mahdoton yhtälö.
Kysymyksiä herää jatkuvasti ja mietin, että missähän se menee omalla kohdalla pieleen?
Kaiketi en ole niin kiinnostava tyyppi tai muuta, en tiedä. Mutta kummastelen kumminkin sitä, että olen todella helposti lähestyttävä ihminen. Jos kuka tahansa tuntematon tuli kadulla kysymään jotain, kykenisin keskustelemaan hyvin vapaasti.
Joskus tuntuu siltä, kun kadulla kävelee tai käy kaupassa, että kahden ennestään tuntemattoman ihmisen välillä on erääinlainen kilpi. Kukaan ei halua päästää ketään lähelleen, koska tavallaan "pelkää" sitä toista tyyppiä.
Tosin on niitä, jotka lähtevät vapaasti keskustelemaan lähes mistä vain, mutta sitten on niitä joiden kanssa keskustelu jotenkin ajautuu aina umpikujaan, rupee toljottamaan seinille ja jää hiljaiseksi seisoskelemaan.
Miten tässä olisi oikea tapa jatkaa keskustelua tai vain poistua paikalta?
Itselläni kävi eilen näin ja tuntui todella vittumaiselta (anteeksi sananvalinta),
kun toinen hiljenee ja tilanne alkaa tuntua todella kiusalliselta, kun tuntuu, että juuri sinun pitäisi sanoa jotain, että se toinen uskaltaa avata suunsa.
Siinä sitten vaan ihmettelee, että mitä kummaa itse sanoin, että toinen vaan meni aivan hiljaiseksi.
Olen hyvin sosiaalinen tapaus nykyään, vaikka ei kavereita juuri nimeksikään ole. Silti on vain jotenkin vaikea puhua joillekkin.
Tulipa tästä nyt pitkä avautuminen! No mut anyway, mä lähden tästä nyt koulun penkille ja illasta sitten nyrkkeilemään. Eipä tässä taas muutakaan tekemistä oikeen ole. Se on moro.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Lukisin itteni ehkä ex-yksinäiseksi. Noh, oon aina ollu melkosen huono arvioimaan omaa itteäni. Mutta jos haluat jutella asiasta, niin laita piruuttaan viestiä bablotus at suomi24.fi
Sun kannattaa vaan olla oma ittes sitä parempaa neuvoo ei voi antaa. Ku oot oma ittes sä ite oot ilonen itsevarma. Älä stressaa jutellessa muille ihmisille, ite olin joskus 5v ilman frendei olin aina koneel nykyää oon oppinu "hankkii" kavereit. Ole ystävällinen kaikille luonnostaan. Ennen kaikkee huomaat et sul onkin paljo frendei. :)
Varmaankin ihan totta. Helposti pitkään yksinäisenä olleena sitä ajautuu katkeruuteen ja jopa vihaan muita ihmisiä kohtaan (varmaan joku psyykkeen defenssimekanismi), mikä lietsoo vain sitä yksinäisyyttä. Alkuun on joka tapauksessa vaikea päästä, 1. ystävä on vaikein hankkia.