Uuni itsestään pois päältä? Ylikuumenee?

Uuni on alkanut temppuilemaan. Tietäisikö kukaan mistä tässä voi olla kyse ja voiko sitä korjata vai onko edessä uuden uunin osto?

Kyseessä on siis n. 5 vuotta vanha uuni, jossa on keraaminen liesitaso. Liesitaso toimii normaalisti, ei ole ollut mitään ongelmia sen käytössä. Uuni kuitenkin alkoi temppuilemaan jokin aika sitten.

Uuni siis menee ns. itsestään pois päältä n. 20-30 minuutin kuluttua. Valot sammuvat sekä kojetaulusta että uunin sisältä. Eli käytännössä ihan kuin olisi laittanut uunin pois päältä.
Kun antaa uunin viilentyä (siinä menee puolisen tuntia), niin uuni menee taas normaalisti päälle. Mutta jälleen pysyy päällä ainoastaan sen 20-30 minuuttia.
Liesitason kulmasta (johon tulee putki uunista) tulee usein kovasti höyryä, enemmän kuin on ennen tullut. Joten ilmeisesti tämä liittyy jotenkin ylikuumenemiseen?

Uuni sammuttaa itse itsensä riippumatta ohjelmasta tai lämpötilasta. Eli ei ole väliä onko kiertoilma vai ylälämpö vai mikä valittuna. Pienemmillä lämpötiloilla uuni pysyy päällä ehkä aavistuksen verran kauemmin kuin korkeilla lämpötiloilla.

Onko uunissa joku osa, jonka voisi vaihtaa ja saada sen taas toimimaan? Vai eikö ole tehtävissä muuta kuin uuden uunin ostaminen?
Uuni on kuitenkin muutoin erittäin hyvässä kunnossa ja suhteellisen uusi, ja liesitaso täydellisen toimiva, joten olisi harmi joutua hankkimaan uusi liesi.
710456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

termostaatti

Äänestä

On tuo kristallipallo nyt hieman kuurassa tai muuten niin epäterävässä kunnossa, että en oikein pysty erottamaan vikaa ja sen korjausmahdollisuutta.

Ehkä kannattaisi kutsua huoltomies paikalle.

Äänestä

Minulla uuni tekee ihan samaa. Merkki on AEG ja viisi vuotta vanha. Ei ole uunitkaan tarkoitettu kestämään nykyään. Aion kysyä korjaajalta ensin ja katson sitten mitä on tehtävä.

Äänestä
  • Kyseessä on lämpösuoja, joka on *askana. Hinta n.20-40 ekee. Sijaitsee erillisuunin yläosassa. Lempinimeltään tamppooni. Sulake(et) pois tai johdonsuoja(t) auki. Tarkista mittarilla jännitteettömyys! Uuni irtikolosta ja yläpelti auki. Ylätuulettimen luona löydät yleensä sinisenvärisen mötikän(lämpösuoja), josta lähtee neljä(4) piuhaa. Vaihda se osa.
    Älä tee jossei lupia.

    Äänestä

Lämpeneekö uuni kuitenkin siihen lämpötilaan mihin olet sen asettanut ennen kuin sammuu?

Entä jos laitat sen ihan pienelle, kuten esim 50 asteeseen?

Onko laitteessa ajastusmahdollisuuksia yms elektroniikkaa vai pelkästään asteet ja lämmitysvastusten valinta?

Äänestä

Bocshinuunin tuuletus pelaa itsekseen.

Äänestä
  • Aha. Vai niin se tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuni ongelmana kirjoitti:

Uuni on alkanut temppuilemaan. Tietäisikö kukaan mistä tässä voi olla kyse ja voiko sitä korjata vai onko edessä uuden uunin osto?

Kyseessä on siis n. 5 vuotta vanha uuni, jossa on keraaminen liesitaso. Liesitaso toimii normaalisti, ei ole ollut mitään ongelmia sen käytössä. Uuni kuitenkin alkoi temppuilemaan jokin aika sitten.

Uuni siis menee ns. itsestään pois päältä n. 20-30 minuutin kuluttua. Valot sammuvat sekä kojetaulusta että uunin sisältä. Eli käytännössä ihan kuin olisi laittanut uunin pois päältä.
Kun antaa uunin viilentyä (siinä menee puolisen tuntia), niin uuni menee taas normaalisti päälle. Mutta jälleen pysyy päällä ainoastaan sen 20-30 minuuttia.
Liesitason kulmasta (johon tulee putki uunista) tulee usein kovasti höyryä, enemmän kuin on ennen tullut. Joten ilmeisesti tämä liittyy jotenkin ylikuumenemiseen?

Uuni sammuttaa itse itsensä riippumatta ohjelmasta tai lämpötilasta. Eli ei ole väliä onko kiertoilma vai ylälämpö vai mikä valittuna. Pienemmillä lämpötiloilla uuni pysyy päällä ehkä aavistuksen verran kauemmin kuin korkeilla lämpötiloilla.

Onko uunissa joku osa, jonka voisi vaihtaa ja saada sen taas toimimaan? Vai eikö ole tehtävissä muuta kuin uuden uunin ostaminen?
Uuni on kuitenkin muutoin erittäin hyvässä kunnossa ja suhteellisen uusi, ja liesitaso täydellisen toimiva, joten olisi harmi joutua hankkimaan uusi liesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu