Perussuomalaisten vaaliohjelma on ollut puntaroitavana viikon päivät. Palstamilliä ja -bittiä on piisannut.
Paljon on tullut sekä kehuja että arvostelua. Se oli politiikassa paras mahdollinen tilanne. Kannattajat ja vastustajat ovat liikkeellä. Puolue ja asia ovat ja pysyvät esillä.
Piru asuu yksityiskohdissa. Siksi en mene niihin.
Sähköposti on turvoksissa viesteistä. Puran niintä aina kun pystyn. Ja opin lisää.
Medialla on oma tapansa lukea ohjelmaa, Benin tallilla omansa. Molemmat ovat näkösällä.
Mielenkiintoisimmat havainnot minulle median saralla olivat Helsingin Sanomien pääkirjoitus ja Jussi Lähteen blogi. Joku oivaltaa aina ensin. Politiikassa aikainen oivaltaja määrittelee asialistan.
Olennaista on oma suunnitelma ja aloite. Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa toisen suunnitelmaa.
Politiikka on mielipidelaji. Poliittinen mielipide ei sinänsä voi olla väärä, sillä se on sinun mielipiteesi. Tätä eivät kaikki ymmärrä.
Uskottavuuden perusedellytys on esiintyä omalla nimellä. Minä luen mielelläni Perussuomalaisten vakikriitikkojen nimellä varustettuja mielipiteitä. Omalla nimellä esiintyminen on selkärankaista. On hienoa, että Perussuomalaisuus kiinnostaa. Vastustaja on vaalityöntekijäsi. Kaikki riippuu siitä, miten kriitikko työnsä tekee.
Perussuomalaisten ohjelma on tällä hetkellä luetuin, kehutuin ja haukutuin ohjelma. Not bad, sanoisi britti.
http://timosoini.fi/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä on tietenkin kyse siitä, että Perussuomalaiset on AINOA vaihtoehto
tilanteessa, jossa eurokiimainen Katainen - puhuu mitä puhuu - yrittää
viime metreille asti saada valtuutusta eurostoliittopolitiikalleen
jossa mamutetaan maata ovista ja ikkunoista
ja jossa aputyttö Henna Virkkunen pakkoruotsittaa suomalaisten työtätekevien lapsia piioiksi ja sekundatöihin
Rkp-läisten napsiessa valtion ja kuntien huippuvirat (huomasitteko muuten
arabimaiden kuohunnan kestäessä, että joka armas ukko diplomaattikunnasta
oli selvästi jokin ruotsinkielinen "biaudet" vähemmistövaltuutetusta
tai "guy ahonen" työterveyslaitosjohdosta. Siellä ne istuskelevat ja
ja haluaisivat kyykyttää suomalaiset palvelijoikseen
kun Kataisen aputyttö Henna Virkkunen korvaa englannin kieltä venjällä ja saksalla ja jos millä (englantia tarvitaan opiskelussa ammatikorkeassa
ja yliopistoissa ei venäjää)
2.3. aamutv:ssä maikkarissa kommunisti-Jakke ja kokoomuksen puoluesihteeri puhuivat niitä näitä vaalista KUMPIKAAN EI MAININNUT SANALLAKAAN SUOMEN TÄYTTÄMISTÄ MAMUILLA asia ikään kuin
ohitetaan ja keskustellaan mieluummin aidan seipäistä.
MITÄ SUOMALAINEN tekee rahoillaan veroillaan tai omaisuudellaan,
jos yhteiskunta muutetaan kaoottiseksi mamumaaksi, jossa ei voi vapaasti enää elää?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Iso nuorisojengi mellasti Helsingin ydinkeskustassa - pelottava tilanne/art-1288371679784.html
Iso nuorisojengi mellasti Helsingin ydinkeskustassa - "pelottava tilanne"
Julkaistu: 24.02.2011 22:08, päivitetty: 24.02.2011 22:16 Kommentteja ()
Jopa 30 nuoren joukkio teki häikäilemättömällä tavalla ilkivaltaa Helsingin keskustassa torstai-iltana.
Helsingin poliisin mukaan tapahtumaketju sai alkunsa, kun noin 15 nuorta tunkeutui Kampin metroaseman R-kioskille.
- He varastelivat sieltä karkkia ja alkoholia, kertoo päivystävä komisario Tom Packalén.
Poliisin mukaan nuoret ovat ulkomaalaistaustaisia. R-kioskilta he jatkoivat matkaansa läheiseen videovuokraamo Makuuniin, jonne nuoria tuli tuplasti enemmän, noin 30.
- Sieltä varastettiin karkkia ja dvd-levyjä, kertoo Packalén.
------------------------------
USASSA jossa on paljon kovempi lainsäädäntö on jo nyt helvetti irti
mamu-gängien terrorisoidessa maata
http://www.altereddimensions.net/crime/ms13gang.aspx
The MS-13 gang, aka Mara Salvatrucha 13, is one of the most violently dangerous gangs in the United States - and one of the most organized. The MS-13 gang has cliques, or factions, located throughout the United States and is unique in that it retains is ties to its El Salvador counterparts.
rikolliset kiinni ja mamujen sosiaalihuijaukset ilmi sekä tuomio ulos maasta. jos ei osata olla ja kunnioittaa suomen lakeja niin tämä villinlännen touhu riittää. jos ei muuten niin ??????
Eihän tämä puolue ainakaan näy Pohjois Suomessa olevan rehellisten ihmisten puuhaa kun täällä viestitetään jostakin Perussuomalaisesta, joka on raiskannut aikoinaan alaikäisen tytön.
Jos asia on tosi, varmasti sillä uhrilla on tänä päivänä erittäin tuskallista nähdä häntä ehdokaslistoilla. Nimikin näkyy olevan tapetilla, joku Haro vai mikä lienee
"Piru asuu yksityiskohdissa. Siksi en mene niihin."
Tuolla kuittaa helposti sen tosiasian että ohjelma on käytännössä täys susi ohjelmaksi. Mutta siinä on oikeaassa että Persujen historian ensimmäinen ohjelma oli suuri ohjelmanumero.
The show must go on!