Leipäjonoa

Eduskunnan taksikuittikuningattareksi paljastunut Maria Guzenina-Richardson selittää Uudelle Suomelle huimia taksilaskujaan. Tänään 7 Päivää -lehti kertoi ajokorttinsa hyllylle menettäneen demariedustajan huristelleen vuoden 2010 alun ja maaliskuun lopun välillä veronmaksajien rahoilla 2600 eurolla.

- Jotta mä olen saanut työt tehtyä, olen siirtynyt paikasta toiseen sellaisella välineellä, joka on siinä tilanteessa ollut tarpeen. Totta kai pahoittelen kovasti, jos tästä aiheutuu pahaa mieltä ja ymmärrän että näitä meidän taksikuluja seurataan, Guzenina-Richardson sanoo Uudelle Suomelle.

Guzenina-Richardsonin mukaan 2600 eurossa eivät suinkaan ole kaikki hänen taksimatkansa neljältä kuulta. Hän sanoo maksaneensa paljon matkoja myös omasta pussistaan, kun kyseessä on ollut vapaa-ajan matka.
261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vai että oikein TYÖT tehtyä, voi perkele. Ei tiedä työnteosta mitään.

Äänestä
  • Verovarojen tuhlaaminen on niiden työtä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monta leipää >> kirjoitti:

Eduskunnan taksikuittikuningattareksi paljastunut Maria Guzenina-Richardson selittää Uudelle Suomelle huimia taksilaskujaan. Tänään 7 Päivää -lehti kertoi ajokorttinsa hyllylle menettäneen demariedustajan huristelleen vuoden 2010 alun ja maaliskuun lopun välillä veronmaksajien rahoilla 2600 eurolla.

- Jotta mä olen saanut työt tehtyä, olen siirtynyt paikasta toiseen sellaisella välineellä, joka on siinä tilanteessa ollut tarpeen. Totta kai pahoittelen kovasti, jos tästä aiheutuu pahaa mieltä ja ymmärrän että näitä meidän taksikuluja seurataan, Guzenina-Richardson sanoo Uudelle Suomelle.

Guzenina-Richardsonin mukaan 2600 eurossa eivät suinkaan ole kaikki hänen taksimatkansa neljältä kuulta. Hän sanoo maksaneensa paljon matkoja myös omasta pussistaan, kun kyseessä on ollut vapaa-ajan matka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu