Sattumaa..

mia.mi

Kuuma suihku virtaa pitkin kroppaani ja mieleni tekee hyväillä itseäni. Koskettelen varovasti rintojani ja vartaloani, ja välillä käsi eksyy käymään jalkovälissäkin. Olihan viime seksikerrasta jo aikaa ja kehoni janoaa kosketusta. Istahdan suihkun lattialle ja olen juuri koskettamassa nuppuani hellästi, kunnes kuulin vaimeasti ovikellon pirahtavan.
"Pahus, joko se Joni tuli" kuiskasin ääneen. Olimme sopineet että ystäväni Joni tulee puoli kaksi tuomaan tietokoneeni takaisin, hän oli päivittänyt ja huoltanut sitä vähän.
Samassa ovikello rimpautti uudelleen ja hädissäni etsin jotain päällepantavaa että voin mennä ovelle. Nappasin naulakosta lyhyen viininpunaisen satiiniaamutakkini ja puin sen kosteudesta helmeilevälle iholleni, ja riensin avaamaan ovea.
"Moikka sori kun kesti, olin just suihkussa.. Eiks sun pitäny vasta vähän myöhemmin tulla?" Naurahdin avatessani oven ja vaivihkaa koitin kiristellä aamutakkini nauhoja.
"Joo niinhän mun piti, mutta ajattelin että jos sä vaikka haluaisit tarjota kahvit kiitokseks tästä hommasta! Lähin ajoissa kotoolta kun ajattelin että kierrän vähän lenkkiä samalla mut tulikin käveltyä sen verran ripeesti että oonkin sit nyt jo tässä.." Joni sopersi ja huomattavasti hämmentyi nähdessään minut verhoutuneena aamutakkiin. Pyysin hänet sisälle ja seisoessani eteisessä huomasin Jonin katseen käyvän hitaasti läpi kehoni, ja katse selkeästi pysähtyi nöpöttävien nännieni ja juuri vesirajan alapuolelle ylettyvään aamutakin rajaani..
"Jos mä tästä meen ettimään jotain päällepantavaa ni mun ei tarvi seistä puolialastomana tässä" Hekottelin ja samassa Joni otti ranteestani kiinni ja totesi sen olevan tarpeetonta..
Joni tiputti takkinsa lattialle ja veti minut lähelleen. Suuteli kaulaani, ja tunsin miten kiihko hohkasi hänen hengityksestään. Värähdin Jonin huulten osuessa iholleni, ja suljin silmäni. Läheisyyttä, rakkaudenkaipuuta. Jos ei sitä, niin seksiä ainakin, mietin mielessäni. Olihan Joni omalla tavalla kiihottanut minua jo pitkään, olen nähnyt hänestä pikkutuhmia uniakin..
Talutin Jonin makuuhuoneeseeni, ja hitaasti kiusoitellen riisuin hänen vaatteitaan. Kokovartalopeilin heijastaessa kuvamme Jonilla oli estoton näkyvyys pimppaani pyllistäessäni. Joni selkeästi kiihottui siitä vielä enemmän, ja sanoi hiljaisella äänellä "Jumalauta nainen, minkä teit.."
Kaadoin Jonin sänkyyni, istuin hajareisin hänen päälleen ja suutelin sekä näykin hänen korvaansa hellästi. " Toivottavasti sulla ei oo mikään kiire, nimittäin nyt naidaan ja kunnolla" Kuiskasin rivosti Jonin korvaan. Kuulin vain epämääräisen "Mhhei" vastauksen. Jonin sormet vaelsivat villinä pitkin reisiäni, kunnes vihdoin toinen käsi päätyi päämääräänsä, kuumottavaan jalkoväliini. Hän koski hellästi ensin klitoristani, pyöritteli sitä hetken sormissaan ja minä henkäisin siitä tunteesta. Tätä olen odottanut! Sormi jatkoi matkaansa vakoani pitkin, se oli kostea kuin puro.. Sormet liukuivat hellästi huulia pitkin, ja lopulta Joni upotti sormensa pilluuni.. Haukoin henkeäni, niin kiusoittelevaa ja hyväntuntuista se oli! Heittäydyin selälleni, ja käskin Jonin tyydyttää minut niin täydellisesti, rangaistuksen uhalla. Joni naurahti ja otti tehtävän vastaan.

3

7121

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mia.mi

      Joni siirtyi päälleni, suuteli minua suulle ja lähti pikkuhiljaa suukottelemaan alaspäin.. Rintojeni kohdalla hän teki pidemmän tutkimuksen, nuoli, imi ja näykki nännejäni ja hieroi täyteläisiä rintojani. Matka jatkui alaspäin, Joni nuolaisi lemmenkumpuani kerran ja otti sykkivän elimensä käteensä. Voi kuinka kiihottava näky se iso, punaisena seisova jööti siinä edessäni oli! Anelin Jonia laittamaan sen sisääni, ja hän totteli. Hitaasti hän työtyi pohjaan asti, ja minä kierin nautinnosta.. Tätä lisää! Joni pumppasi minua muutaman kerran, kunnes otti munansa pois. Sen jälkeen hän laski päänsä jalkoväliini, ja alkoi nuolla pilluani. Värähtelin ja vääntelin ja huusin, olin niin kiihottunut että tiesin, että orgasmiin ei tarvinnut paljoa enää.. Joni kiihdytti tahtia, ja lopetti hetkeksi. Taas kieli seikkaili kehollani, ja hän suuteli minua sormien leikkiessä vaossani. Hetken rauhoituttuani Joni sukelsi taas pyhimpääni, ja aloitti raivoisan kielileikin. Samalla hän sormetti minua, välillä pilluuni ja välillä anukseeni.. Huusin Jonille hänen kiduttavan minua, ja hän innostui siitä vain lisää.. Nyt oli molemmissa rei'issä sormet ja kieli leikki hullun lailla klitoriksellani. Vihdoin! Tunsin varpaistani asti lähtevän orgasmin ja se purkautui todella voimakkaana. Tussuni kihelmöi ja sykki, huusi munaa sisäänsä. Käsin Jonin mennä.
      Muutaman työnnön jälkeen Joni totesi olevan minun vuoroni. Orgasmista raukeana otin kovan ja liukkaan kalun suuhuni. Kiihotuin kovasti siitä että sain nuolla omia lemmenmehujani siitä. Nuolin ensin hitaasti ja hiljaa koko kyrvän läpi, jonka jälkeen kaappasin sen kokonaan suuhuni. Joni päästi pienen henkäyksen ja kuulosti nauttivan. Toisella kädelläni tarrasin kalun varresta kiinni, ja runkkasin samalla samaan tahtiin kun suuni imi. Joni varoitti tulevansa pian, joten lopetin. Halusin hänen nimittäin naivan minua ja lujaa. Hetken aikaa suutelimme ja koskettelimme toisiamme, tsempasimme että jaksaisimme loppuun asti.. Kaivoin laatikosta erektiorenkaan ja pujotin sen Jonin kyrpään. Pyysin Jonia olemaan todella rivo ja kovakourainen, sitä minä kaipasin.
      Joni tuli päälleni, nosti jalat rinnalleni ja työnsi mulkkunsa sisääni raivolla jokaista senttiä myöten.
      "Sun pillu on niin tiukka.. Se on ku tehty mun munalle" Joni sanoi ja aloitti pumppaamisen. Huokailin ja ähisin, käskin panna kovempaa. Pääni hakkasi seinään työntöjen voimasta, mutta se ei haitannut. Tuntui vaan hyvältä saada kivikovaa munaa niin syvälle! Joni riuhtasi minut ympäri kontalleni, ja nuolasi ruusunnuppuani. Huokasin syvään, se tuntui samaan aikaan niin irstaalta ja hyvältä! Taas hän työntyi sisälleni, nyt takaapäin. Samalla hän työnsi sormen ruusunnuppuuni, ja totesi "Saat antaa mulle vähän persettäkin huora" Hämmenyin sanavalinnasta, mutta en antanut sen häiritä. Olinhan itse käskenyt Jonia olemaan rivo, ja jotenkin se tuntui hyvältä olla toisen määräiltävissä. Joni pumppasi sormea perseessäni samaa raivokasta tahtia kun munaa pillussani, ja huusin ja ulisin mielihyvästä. Tunsin toisen orgasmin lähestyvän ja annoin sen tulla. Vapisin, tärisin ja käskin Jonia tulla vaan kovempaa sisälleni. Joni pani minua raivokkaasti ja läpsi minua pyllylle. Jonin kassit hakkasivat sisäreiteeni, ja pian hänkin alkoi huohottaa kovaan ääneen ja pumppasi viimeisen kerran edes takaisin munansa sisääni, jonka jälkeen hän päästi spermat perseeni päälle.. Joni kaatui selälleen hengästyneenä, ja minä lysähdin vatsalleni saamatta sanaa suustani.
      Hetken kuluttua Joni nousi, kävi vessassa pesulla ja tuli laittamaan vaatteet päälleen. Makasin edelleen alastomana sängyssäni, ja koskettelin kroppaani ja katsoin Jonia silmiin.
      " Kyllä tääkin kiitokseks kelpas, ei mitään valittamista.. Tuun ens viikolla uudestaan" Joni sanoi ja vinkkasi silmää. Hymyilin raukeasi Jonille vastauksesi ja hän lähetti lentopusun perässä mennessään ovelle. Pian ovi kilahti kiinni, hän oli mennyt. Jäin sängylle miettimään miten tässä näin kävi, mutta en katunut. Ehkä voisimme jatkossakin tuottaa toisillemme mielihyvää. Jäin unelmoimaan seuraavasta kerrasta, ja kaverikseni löysin vielä vibraattorin yöpöydän laatikosta...

    • aino

      e5r54yqwu

    • apparaatitkuntoon

      Sattumaako :)

      Taitaa olla aika yleistä antaa pimppiä kiitokseksi tietokoneen toimintakuntoon saamiseksi tarina oli melkeen yhtälläinen mitä itselleni tapahtui 5 vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1094
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1065
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      930
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      711
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      423
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe