Tuossa olen aiemmin kirjoitellut muissa ketjuissa samalla nimimerkillä. Kirjoittajan -M- viestiketjussa on elämänkertaani, jotka ovat pääasiassa vaikuttaneet henkiseen hyvinvointiini.
Minua kummastuttaa suuresti lääkearsenaalini. Päivisin menee Cympalta 90mg, Lamictal 150mg ja Zeldox 2x40mg. Yöksi jos uni ei tule, on Stella ja Ketipinor. Rauhoittavana Alprox.
Minulla on kokeiltu 5 vuoden aikana jos jonkinlaista lääkitystä tehottomina. Tunnen, että nykyinenkään lääkitys ei ole toimiva. Sen aikana olen kokeillut itsemurhaa ja maannut teholla sekä sisätautiosastolla. Kerran olin psykiatrisella osastollakin. Ei muutosta lääkitykseen, vaikka sanoin molemmilla kerroilla tuntevani ettei se ole kohdallaan.
Viime kesä meni mainiosti. Syksyllä alkoi taas masentaa. Loppuvuodesta 2010 tuli ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Nyt edelleen samassa veneessä. Välillä on parempia päiviä ja välillä taas on todella tyhjä, apaattinen ja väsynyt olo. Nukun yössä vähintään sen 10h, jotta jaksan nousta sängystä. Päivälläkin tulee nukuttua 1-3h, hyvinä harvoina päiviä ei ollenkaan.
Syksyllä puhuin lääkityksestä lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että Cympaltaa pitäisi nostaa. Huh! Se on kyllä sellainen vieroitusoireiden aiheuttaja että. Jos unohdan ottaa aamulla lääkkeet, niin viimeistään iltapäivällä alkaa marakassit soida päässä ja jäsenissä on sähköisiä nytkähdyksiä, ihan kuin pieniä sähköiskuja. Tuntuu, että mitään ei voi tehdä, kun pienikin liike tai silmien liikuttelu tekee näitä vieroitusoireita. Kuulostaa hullulta, mutta totta on.
Psyk.osastolla psykiatri sanoi, että nykyinen lääkitys on ns. estolääkitys pahimpiin vaiheisiin. Juu hyvin on tehonnut, kun on silti yliannostuksen ottanut ja mielialat heittelee.
Ihmettelen vain, kuinka kauan minun pitää syödä näitä lääkkeitä, että uskovat minua. Aina sanotaan :"Sinun parhaaksesi". Seroquelia söin pari vuotta ja sinä aikana osastojaksoja ja itsetuhoyrityksiä. 6kk:n sairaalajaksolla toinen lääkäri totesi, että Serolla ei ole tehoa. Valittelin ne 2 vuotta pahoja sivuvaikutuksia, mutta taas minua ei uskottu. Pystyn ottamaan Ketipinoria 1-2 25mg ja nukun sillä jo aika hyvin. Silloin kun se oli "päälääkkeeni", sitä meni 300mg ja olin kuin zombie. Elin kuin sumussa jatkuvasti väsyneenä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletteko saaneet lääkärinne ymmärtämään, jos lääkitys ei ole ollut kohdillaan?
Älkääkä neuvoko lopettamaan lääkitystää itse. Siitä on jo pariin otteeseen kokemusta ja helvetti oli irti molemmilla kerroilla. Tämän lääkityksen lopettamisyritys jäi lyhyeen, koska sain niin pahoja vieroitusoireita, että en jaksanut/kyennyt tekemään mitään. Sätkyilin, jäsenet nytkähtelivät ja tuntui, että paniikki puskee päälle. Yöllä en nukkunut, vaikka otin Ketipinoria sen 100mg (yleensä tuollaisella annoksella nukun kuin tajuton pitkälle aamuun). Siinä ei auttanut Stella, ei rauhoittavat. Makasin sängyssä, koska jokainen liike sai aikaiseksi niitä sähköiskumaisia jäsenten nytkähtelyjä marakassien soidessa päässä.
Suoraan sanoen tämä on yhtä helvettiä olla riippuvainen lääkkeistä. Tuntuu, että niiden sivuvaikutuksetkin haittaavat elämääni osin ja ehkä aiheuttavat kohtuutonta väsymystä. Optikollakin kävin tarkistuttamassa lääkkeet. Näössä ei mitään vikaa, mutta suositteli plussalaseja. Niinpä minä sitten ostaa mätkäytin itselleni melkein 400e lasit. No kappas, eivätpä ne auta tähän sumuisten tekstien lukemiseen. Ystävällinen apteekkari sanoi, että voi johtua Lamictalista.
No tavallaan oma ja toisaalta lääkäriin syy. Olen pussijakelussa apteekissa. Käyn kerran viikossa hakemassa viikon satsin itselleni. Eipä apteekkarit ole lääkeoppaita kertaakaan antaneet luettavaksi kotiin tai mieluiten omaksi.
Ei tässä 5 vuodessa ainakaan lääkityllisesti edetty kuin ojasta allikkoon. Huhh! Ja neljä viidestä vuodesta olen ollut sairaana ja kas kummaa peräti 1 työsuhde. Sekin irtisanottiin, koska liikkeen taloudellin tilanne on niin heikko ja vastaavaa työtä ei ole tarjolla. (Näin sieltä kerrottiin ja minun täytyi allekirjoittaa sopimus työsuhteen päätämisestä.) En jaksanut taistella. Pariviikkoa irtisanomisen jälkeen lääkäri kirjoitti kuntoutustuelle jatkoa. Ja kappas siitä päivästä lähtien. kun viimeisen työpäivän olisi pitänyt olla. Saas nähdä, mikä soppa tästä vielä syntyy liiton, Kelan ja Varman välille.
Minua kummastuttaa suuresti lääkearsenaalini. Päivisin menee Cympalta 90mg, Lamictal 150mg ja Zeldox 2x40mg. Yöksi jos uni ei tule, on Stella ja Ketipinor. Rauhoittavana Alprox.
Minulla on kokeiltu 5 vuoden aikana jos jonkinlaista lääkitystä tehottomina. Tunnen, että nykyinenkään lääkitys ei ole toimiva. Sen aikana olen kokeillut itsemurhaa ja maannut teholla sekä sisätautiosastolla. Kerran olin psykiatrisella osastollakin. Ei muutosta lääkitykseen, vaikka sanoin molemmilla kerroilla tuntevani ettei se ole kohdallaan.
Viime kesä meni mainiosti. Syksyllä alkoi taas masentaa. Loppuvuodesta 2010 tuli ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Nyt edelleen samassa veneessä. Välillä on parempia päiviä ja välillä taas on todella tyhjä, apaattinen ja väsynyt olo. Nukun yössä vähintään sen 10h, jotta jaksan nousta sängystä. Päivälläkin tulee nukuttua 1-3h, hyvinä harvoina päiviä ei ollenkaan.
Syksyllä puhuin lääkityksestä lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että Cympaltaa pitäisi nostaa. Huh! Se on kyllä sellainen vieroitusoireiden aiheuttaja että. Jos unohdan ottaa aamulla lääkkeet, niin viimeistään iltapäivällä alkaa marakassit soida päässä ja jäsenissä on sähköisiä nytkähdyksiä, ihan kuin pieniä sähköiskuja. Tuntuu, että mitään ei voi tehdä, kun pienikin liike tai silmien liikuttelu tekee näitä vieroitusoireita. Kuulostaa hullulta, mutta totta on.
Psyk.osastolla psykiatri sanoi, että nykyinen lääkitys on ns. estolääkitys pahimpiin vaiheisiin. Juu hyvin on tehonnut, kun on silti yliannostuksen ottanut ja mielialat heittelee.
Ihmettelen vain, kuinka kauan minun pitää syödä näitä lääkkeitä, että uskovat minua. Aina sanotaan :"Sinun parhaaksesi". Seroquelia söin pari vuotta ja sinä aikana osastojaksoja ja itsetuhoyrityksiä. 6kk:n sairaalajaksolla toinen lääkäri totesi, että Serolla ei ole tehoa. Valittelin ne 2 vuotta pahoja sivuvaikutuksia, mutta taas minua ei uskottu. Pystyn ottamaan Ketipinoria 1-2 25mg ja nukun sillä jo aika hyvin. Silloin kun se oli "päälääkkeeni", sitä meni 300mg ja olin kuin zombie. Elin kuin sumussa jatkuvasti väsyneenä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletteko saaneet lääkärinne ymmärtämään, jos lääkitys ei ole ollut kohdillaan?
Älkääkä neuvoko lopettamaan lääkitystää itse. Siitä on jo pariin otteeseen kokemusta ja helvetti oli irti molemmilla kerroilla. Tämän lääkityksen lopettamisyritys jäi lyhyeen, koska sain niin pahoja vieroitusoireita, että en jaksanut/kyennyt tekemään mitään. Sätkyilin, jäsenet nytkähtelivät ja tuntui, että paniikki puskee päälle. Yöllä en nukkunut, vaikka otin Ketipinoria sen 100mg (yleensä tuollaisella annoksella nukun kuin tajuton pitkälle aamuun). Siinä ei auttanut Stella, ei rauhoittavat. Makasin sängyssä, koska jokainen liike sai aikaiseksi niitä sähköiskumaisia jäsenten nytkähtelyjä marakassien soidessa päässä.
Suoraan sanoen tämä on yhtä helvettiä olla riippuvainen lääkkeistä. Tuntuu, että niiden sivuvaikutuksetkin haittaavat elämääni osin ja ehkä aiheuttavat kohtuutonta väsymystä. Optikollakin kävin tarkistuttamassa lääkkeet. Näössä ei mitään vikaa, mutta suositteli plussalaseja. Niinpä minä sitten ostaa mätkäytin itselleni melkein 400e lasit. No kappas, eivätpä ne auta tähän sumuisten tekstien lukemiseen. Ystävällinen apteekkari sanoi, että voi johtua Lamictalista.
No tavallaan oma ja toisaalta lääkäriin syy. Olen pussijakelussa apteekissa. Käyn kerran viikossa hakemassa viikon satsin itselleni. Eipä apteekkarit ole lääkeoppaita kertaakaan antaneet luettavaksi kotiin tai mieluiten omaksi.
Ei tässä 5 vuodessa ainakaan lääkityllisesti edetty kuin ojasta allikkoon. Huhh! Ja neljä viidestä vuodesta olen ollut sairaana ja kas kummaa peräti 1 työsuhde. Sekin irtisanottiin, koska liikkeen taloudellin tilanne on niin heikko ja vastaavaa työtä ei ole tarjolla. (Näin sieltä kerrottiin ja minun täytyi allekirjoittaa sopimus työsuhteen päätämisestä.) En jaksanut taistella. Pariviikkoa irtisanomisen jälkeen lääkäri kirjoitti kuntoutustuelle jatkoa. Ja kappas siitä päivästä lähtien. kun viimeisen työpäivän olisi pitänyt olla. Saas nähdä, mikä soppa tästä vielä syntyy liiton, Kelan ja Varman välille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitä tässä olen myös miettinyt, onko minun diagnoosini täysin oikea. Useamman vuoden lääkäri luokitteli minut vakavasti masentuneeksi. Nykyään papereissa lukee toistuva masennus. Mietin tätä vain ihan lääkitykseni vuoksi.
Minulla on pitkiä kausia masennusta, väsymystä ja ahdistusta sekä paniikkia. Välillä taas sellaista tasasaista, jolloin mikään ei tunnu oikein miltään. Sitten tulee parempia jaksoja, jolloin olen virkeä ja vähäuninen. Viime kesä oli tällaista aikaa. Ostin lainarahalla (puhutaan yli 1000e) eri jaksoissa vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Pelasin arpoja kuukaudessa usealla sadalla eurolla. Olin varma, että voitan vielä. Tunsin, että olen todella kaunis ja olin kiinnostunut muista miehistä (en onneksi tutustunut kehenkään tai tehnyt mitään typerää). Sitten ajattelin olevani niin hyvässä kunnossa, että pystyisin lopettamaan lääkitykseni (sukulaisetkin painostivat). Vaan toisin kävi.
Sitten alkoi alamäki pikkuhiljaa. Pahin vaihe on kestänyt viime lokakuusta tänne kevättalveen. Tämän vuoden puolella on alkanut taas iltaisin tulevat ahdistuskohtaukset. Siis ahdistus alkaa joskus iltapäivällä ja kestää, kunnes pääsen uneen lääkkeiden avulla. Aamusta ja päivällä voi olla ihan hyvä olo, mutta iltaa kohden se pahenee. Ja jos päivällä alkaa seinät kaatua päälle, otan 1-3h päikkärit ja maailma näyttää taas hiukan valoisammalta.
Ihmetyttää myös se, että koko sairasteluni ajan on jaksoja, jolloin mielialat heittelevät päivästä toiseen. Yhdenkin päivän aikana voi olla välillä huippuolo ja sitten pohjalukemat ja taas ylös ja alas ja siltä väliltä.
Nyt on ihan hyvä olo. Pari päivää sitten olin niin maassa, että en muista milloin viimeksi. Onneksi minulla on hyvä ystävä ja ihana pikkusisko, joiden kanssa voin jutella asioista. Se helpottaa pahimman yli.
En ole puhunut tuosta vauhtikesästä mitään hoitajalle tai lääkärille. En oikein itse ymmärtänyt siinä vaiheessa tilannetta. Tein vain. Mieskään ei tiennyt mitään ennen kuin näki tiliotteesta, mihin rahaa on mennyt, kun jouduimme lainalla elämään osan kuukaudesta.
Onko muilla tällaista oireilua? Millainen lääkitys teillä on tehonnut?
Itselläni oli parin vuoden ajan käytössä Citalopram. Ajoin sen suht oma-aloitteisesti alas, kun mietin että eipä siitä suurta hyötyä ole ollut, jos nyt ei vaivaakaan paitsi että lopettamisen aikaan tuli esiin pieniä virtsa- ja siemenjohdinkanavien toiminnan häiriöitä, jotka näyttäisivät jääneen puolikroonisiksi. Tiedä sitten johtuiko lääkkeestä vai jostain muusta. Ei iso murhe, lähinnä ärsyttävä pikku kiusa.
Parempi olla kuivilla kemikaaleista kuitenkin. Alkoholin ja kofeiinin kevyt käyttö on riittävän suuri pahe minulle.
Voin hyvin helposti kuvitella ettei mielialalääkketä pääsääntöisesti kannata lopettaa noin vain, ilman suunnitelmaa. Itse ajoin lääkityksen alas yli puolen vuoden aikana hyvin pienin askelin. Tyyliin puolitoista pilleriä joka pariton päivä ja yksi kokonainen pilleri parillisina päivinä reilun kuukauden ajan ennen kuin laskin seuraavalle tasolle eli yhteen kokonaiseen pilleriin päivässä. Tästä huolimatta kun aivan lopulta jätin pois joka toisena päivänä ottamani neljännespillerin (tämä vaihe oli lyhyt: puolikkaiden puolittaminen menee vaivalloisen jauhoiseksi luottokorttitouhuksi), koin itsekin noita sähköiskuja. En ikävässä määrin, mutta kyllä ne huomasi ja välillä vähän säväyttivät pään sisällä tai "silmien pohjalla".
En uskalla aiempien kokemusteni perusteella lähteä laskemaan ominpäin lääkkeitä. Kerran jouduin osastolle sen vuoksi, että lopetin yhden lääkkeistäni. Annostus on vaikeaa, kun on nuita kapselilääkkeitä ja muutenkin.
Tässä on vielä epäilys, että olen maanisdebressiivinen. En tiedä, mikä lääke pitäisi jättää pois ja mitä pitäisi jatkaa.
Soitin omalle hoitajalleni ja hän on nyt tietoinen nuista ylivilkkaista vaiheista. Informoi myös lääkäriä asiasta ja minulla on tässä keväällä aika hänelle.
Toivottavasti lääkitystäni muutettaisiin parempaan suuntaan ja asiat alkaisivat ajautua oikeille raiteilleen.
Kiitos sinulle _anonyymi! :)
Minulla menee tällä hetkellä moklobemidi 450mg illalla Azona 50mg tätä ei voi olla enempää tuon moklobemidin kanssa.
Tähän saakka en ole pyytänyt lääkkeitä mutta nyt ole keskustellut josko vielä moklobemidi nostettaisiin tappiin eli 600mg. Kun tuntuu että lääkkeen teho on hiipunut. Mietin vaan että mitä seuraavaksi sähköhoitoako? Sekin on jo lääkärin kanssa keskusteluissa ollut esillä.
En ole lääke vastainen, mutta turhaan en halua niitä syödä. Psykiatrin kanssa olen kyllä lääkkeistä keskustellut ja hän on ihmeen kärsivällisesti jaksanut niistä kertoa. Kärsin vakavan masennuksen lisäksi mm erilaisista tarkastelu pakoista. Niinpä olen itsekkin selvittänyt lääkeasioita. En ole todellakaan siinä mielessä potilas helpoimmasta päästä. Saatan kysyä lääkäriltä että miten ole tämän ajatellut , kun kuin esim duodecimin sivuilta sen artikkelin ja siinä sanottiin näin. Useasti se teoria poikkeaa käytännöstä.
Luulen niin että keskustelun taso lääkehoidosta ja sen sopivuudesta on kiinni lääkäristä sekä potilaasta. Hankalaahan se keskustelu on tavalliselle pulliaiselle, mutta yrittäkää älkää luovuttako jos heti ette tule ymmärretyksi..
Ollessani suljetulla vaadin uusista lääkkeistä aina tuoteselostetta ja sen läpi käymistä. Lääkehoitajat olivat kyllä ymmärtäväisiä ja sain tarvisemani tiedot. En suostunut syömään niitä ennen kuin tämä potilaan perusoikeus oli täytetty.
Itselleni oli hankalaa se että hoitajat poikkesivat säännöistä. Kuten esim huoneiden ovissa oli päiväohjelma ja siinä mm aamupala ja lääkkeet, mutta kun menin aamupalalle niin siellä komennettiin lääkeiden jakoon. Siitähän meille syntyi hiukan keskustelua, kun ohjelmassa luki nimenomaan aamupala lääkkeet eikä päinvastoin.
Älkää nyt ominpäin lopetelko niitä lääkkeitänne.