Tuoreemmat autot ja E10

Öljyteollisuus uhkaa toistaiseksi lopettaa E10-bensiinin valmistuksen Saksassa. Biobensiini E10:n vuoksi muita laatuja ei monin paikoin saada riittävästi myyntiin. E10-bensiiniä olisi, mutta se ei mene kaupaksi. Valtio haluaisi myydä uutta laatua vaikka väkisin.
Uutistoimisto dapd:n selvitysten mukaan vain 30 - 40 prosenttia bensiiniautoilijoista on siirtynyt E10 -laatuun. Tällä hetkellä noin puolella Saksan 15 000 jakeluasemasta on voinut ostaa uutta laatua. E10 on ollut tarkoitus tuoda koko maahan, mutta nyt jakelun laajentamisessa on pakko ottaa aikalisä.
Yleisradioyhtiö ARD:n mukaan jalostamoiden varastot pullistelevat tällä hetkellä kaupaksi käymätöntä E10-bensiiniä samaan aikaan, kun Super Plus -laadusta eli 98-oktaanisesta on jopa pulaa. E10 käy Saksan autokannasta yli 90 prosenttiin bensiiniajoneuvoista.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/e10-bensiinista_taysi_riita_saksassa_2407540.html
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

E10 on epäonnistunut tuote. Se pienentää auton tehoja, kulutus kasvaa 5-10%, käyttö tulee kalliimmaksi kuin 98-oktaanisen ja lisäksi pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa teknisiä ongelmia. Pysykää erossa E10:stä ja tankatkaa 98-oktaanista.

Äänestä

mutta Suomessahan on konstit kaikkeen. Eli todennäköisesti nostavat 98:n verotusta niin korkeaksi ettei kenenkään kannata sitä ostaa tai jopa lopettavat sen myynnin.
Raipallahan Suomessa kaikki hoituu ja muualla porkkanalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arkalaiset kirjoitti:

Öljyteollisuus uhkaa toistaiseksi lopettaa E10-bensiinin valmistuksen Saksassa. Biobensiini E10:n vuoksi muita laatuja ei monin paikoin saada riittävästi myyntiin. E10-bensiiniä olisi, mutta se ei mene kaupaksi. Valtio haluaisi myydä uutta laatua vaikka väkisin.
Uutistoimisto dapd:n selvitysten mukaan vain 30 - 40 prosenttia bensiiniautoilijoista on siirtynyt E10 -laatuun. Tällä hetkellä noin puolella Saksan 15 000 jakeluasemasta on voinut ostaa uutta laatua. E10 on ollut tarkoitus tuoda koko maahan, mutta nyt jakelun laajentamisessa on pakko ottaa aikalisä.
Yleisradioyhtiö ARD:n mukaan jalostamoiden varastot pullistelevat tällä hetkellä kaupaksi käymätöntä E10-bensiiniä samaan aikaan, kun Super Plus -laadusta eli 98-oktaanisesta on jopa pulaa. E10 käy Saksan autokannasta yli 90 prosenttiin bensiiniajoneuvoista.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/e10-bensiinista_taysi_riita_saksassa_2407540.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu